Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kyltissä murhatun sikhin kuva ja keltaiset liput liehuvat.

Salamurha hyydyttää Intian ja Kanadan suhdetta – selvitimme kuka oli sikhiseparatisti, jonka murha johti kansainväliseen kriisiin

Kanadaan asettunut Hardeep Singh Nijjar puhui sikhien oman valtion puolesta. Kanadalta odotetaan pitäviä todisteita väitteille, että Intia osallistui salamurhaan Kanadan maaperällä.

Suojavarusteisiin pukeutuneita henkilöitä työntää peitetyn ruumiin autoon.

Nipah-virus uhkaa levitä jälleen Intiassa – ihmisestä ihmiseenkin tarttuvaan virukseen ei ole rokotetta eikä lääkettä

WHO:n mukaan Nipah-virusinfektio tappaa jopa 45–70 prosenttia kantajistaan. Viruksen luontaisia kantajia ovat hedelmälepakot, mutta sen voi saada myös saastuneesta ruoasta.

Kuvakombo: vasemmalla Intian pääministeri ja Bharat-nimikyltti G20-kokouksessa ja oikealla toimittaja Sara Salmi.

Vaihtaako Intia nimensä? Tästä on kyse

Toimittaja Sara Salmi kertoo videolla, miten illalliskutsut liittyvät Intian aikeisiin muuttaa maan nimeä ja mitkä ovat vanhan ja mahdollisen uuden nimen taustat.

Kaksi henkilöä kävelee G20-kokousta markkinoivan julisteseinän edustalla.

Intian presidentti lähetti Joe Bidenille kutsun ”Bharatin” johtajana, eikä se ollut vitsi

Nimenmuutoksesta vihjaillaan samaan aikaan, kun Intia hakee vahvempaa roolia maailmanpolitiikassa. Vauraimpien maiden G20-huippukokous pidetään viikonloppuna Delhissä Venäjän hyökkäyssodan varjossa.

Neeraj Chopra juhlii MM-kultaa.

Kommentti: Kun yleisurheilu hakee kasvua, katse kääntyy vain yhteen suuntaan – keihäsfinaalin tulos saattaa olla lottovoitto

Eurooppa hiipuu, Yhdysvalloissa yleisurheilu on jämähtänyt ikuiseksi pikkulajiksi. Uutta, välttämätöntä kasvua voi löytyä Aasiasta, kirjoittaa Pekka Holopainen.

Aurinkopaneelipuiston taustalla tuuliturbiini.

Intian iso käännös näkyy jo suomalaisyhtiöissä – Wärtsilä myy maahan vihreään siirtymään tarvittavia voimaloita

Aiemmin vastahakoisesti ilmastositoumuksiin suhtautunut Intia pyrkii nyt vihreän energian johtajamaaksi. Maan kunnianhimo luo kaupallisia mahdollisuuksia suomalaisyhtiöille.

Venäjän presidentti Vladimir Putin puhui etäyhteyden välityksellä Brics-maiden kokouksessa.

Putin puolusteli Venäjän hyökkäyssotaa Brics-maiden huippukokouksessa, Kiina toivoo ryhmän nopeaa laajenemista

Putin puhui Brics-maiden kokouksessa ”moninapaisen maailmanjärjestyksen” rakentamisesta. Venäjän lisäksi myös Kiina tahtoo järjestön vaikutusvallan kasvavan.

Intian avaruusturkimusorganisaation luotain valkea Chandrayaan-3 odottaa laukaisuaan kohti Kuuta.

Intia laskeutui onnistuneesti Kuuhun neljäntenä valtiona ihmiskunnan historiassa

Intia sai revanssin vuoden 2019 epäonnistumisesta, kun Chandrayaan-3-laskeutuja onnistui pehmeässä laskeutumisessa Kuun pinnalle.

Indonesian presidentti Joko Widodo ja Kiinan presidentti Xi Jinping.

Mediat: Kiina pyrkii luomaan vastavoimaa lännelle, ja halukkaita liittolaisia olisi – isot kumppanit Intia ja Brasilia painavat jarrua

Kymmenet maat tahtovat liittyä Brics-ryhmän jäseneksi. Kiina haluaisi kasvattaa ryhmää sen poliittisen vaikutusvallan lisäämiseksi.

Intian avaruusturkimusorganisaation luotain valkea Chandrayaan-3 odottaa laukaisuaan kohti Kuuta.

Intia lähetti onnistuneesti avaruusluotaimen kohti Kuuta – aluksen on tarkoitus laskeutua aiemmin tutkimattomalle alueelle

Aluksen kuljettaman mönkijän ja laskeutujan on tarkoitus saapua Kuuhun elokuun lopulla ja kerätä tietoa ennalta tuntemattomalta alueelta Kuun etelänavalta.

Intian pääministeri Narenda Modi tuimailmeisenä lehdistötilaisuudessa, korjaa silmälasiensa asentoa.

Kirjeenvaihtajalta: Yhdysvallat ja Intia lyövät yhdessä kapuloita Kiinan rattaisiin – suurvaltasuhteita leimaa kilpailu ja uhittelu

Biden ja Modi sopivat mittavasta taloudellisesta yhteistyöstä ja kärjistivät suurvaltojen vastakkainasettelua entisestään, Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen arvioi.

Intiassa toivo junaturman eloonjääneistä hiipui – suomalainen toimittaja Ylelle: ”Koko Intia on syvästi järkyttynyt”

Onnettomuudessa oli mukana kaksi matkustajajunaa ja tavarajuna. Uutistoimisto Reutersin mukaan turman syynä saattoi olla opastinvika.

Arkistokuvassa alkuperäiskansaan kuuluva nainen kantaa vettä Chhattisgarhin osavaltiossa sijaisevassa Bastarissa.

Kännykkänsä veteen pudottanut virkamies määräsi tekoaltaan tyhjennettäväksi Intiassa

Kolme päivän aikana tekoaltaasta pumpattiin ainakin kaksi miljoonaa litraa vettä läheiseen kanavaan.

Hoitaja valmistelee koronarokoteannosta Intian Kashmirissa

Suomi etsii kipeästi kaipaamansa hoitajat ensisijaisesti Intiasta – “Odotamme tulevan hallituksen näkemyksiä”

Suomi tavoittelee Intian kanssa sopimusta, joka helpottaisi sote-alan henkilöstön työperäistä maahanmuuttoa Suomeen. Toissijaisesti hoitajia etsitään Vietnamista ja Filippiineiltä.

Idän henkisyys -näyttelyä.

Itämainen henkisyys näkyy kotimaisessa taiteessa: Akseli Gallen-Kallela voimisteli Buddha-patsaan edessä, llona Harimalla oli henkioppaita

Villa Gyllenbergin Idän henkisyys -näyttely esittelee kotimaisia taiteilijoita, joita ovat inspiroineet esoteria ja idän uskonnot.

Arambol Beach Intian Goassa. Vuonna 2019 otetussa kuvassa näkyy matkamuistojen ja muun rihkaman myyjiä rannalla.

Venäläinen olympiamitalisti pidätettiin Goassa epäiltynä huumerikoksista

Intian viranomaiset kertovat paljastaneensa venäläisen huumeorganisaation, joka toimi Pohjois-Goan turistialueella. Ryhmän johtajaksi epäillään venäläistä entistä poliisia.

Havainnekuva tehtaasta ylhäältäpäin.

Intialaisyhtiön aikeet Vaasan akkutehdasalueella eivät kuntalaisia kiinnostaneet – asukkaat puuttuivat yleisötilaisuudesta

Kunnon keskustelua ei saatu yleisötapahtumassa aikaan, vaikka paikalla olisi ollut iso joukko yritysten ja viranomaisten edustajia vastaamassa Vaasan seudun asukkaiden kysymyksiin.

Liikenneruuhkaa moottoritiellä Intiassa.

27 ihmistä kuoli juotuaan myrkyllistä pontikkaa

Kuolintapaukset tapahtuivat Intiassa Biharin osavaltiossa, jossa alkoholi on kiellettyä.

Kuvassa kaksi intialaista vanhempaa mieshenkilöä ovat viranomaisten talutettavina toimittajien mikkien edessä haastateltavana.

Järkyttävä tapaus Intiassa: entinen poliitikko ja mafiajohtaja ammuttiin kesken suoran televisiohaastattelun

Lauantaina surmattua Atiq Ahmedia vastaan oli vuosien varrella nostettu lukuisia syytteitä, muun muassa kidnappauksesta, murhasta ja kiristyksestä.

Intian pääministeri Narenda Modi tuimailmeisenä lehdistötilaisuudessa, korjaa silmälasiensa asentoa.

Onko Intia uusi Kiina? Jättiläisvaltio kasvaa nyt vauhdilla ja voi muuttaa maailman valtatasapainon

Intia nousee tänä keväänä Kiinan ohi maailman väkirikkaimmaksi valtioksi. Sen talous kasvaa nyt vauhdilla. Monet tahot ennustavat, että Intian nousu supervallaksi on jo alkanut.

Gepardi katsoo ohi kameran, taustalla on vaaleaa heinää.

Video: Gepardi sai pentuja Intiassa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin

Gepardit hävisivät Intiasta runsaat 70 vuotta sitten. Intian hallitus haluaa palauttaa kannan. Sitä varten Intiaan on tuotu gepardeja eteläisestä Afrikasta.

Intialaisen elokuvan Naatu naatu -biisistä tuli viraali tanssihitti, ja se on myös ehdolla Oscareissa

Toimintaelokuva RRR on Intian kalleimpia elokuvatuotantoja. Se on ehdolla Oscar-palkinnoissa parhaan alkuperäislaulun kategoriassa.

Ihmiset tekevät ostoksia Southallin kaupoissa.

Yle Lontoon Pikku-Intiassa – tätä mieltä ihmiset ovat ensimmäisestä aasialaistaustaisesta pääministeristä Rishi Sunakista

Brittihallituksessa on maahanmuuttajien lapsia, joiden säätämät syrjivät lait olisivat voineet estää heidän omien vanhempiensa maahantulon, sanoo tutkija.

Intialaispoliisi seisoi BBC:n toimiston edustalla New Delhissä keskiviikkona 15. helmikuuta.

Intiassa veroratsioita BBC:n toimistoihin vain viikkoja yleisradioyhtiön julkaiseman dokumentin jälkeen

BBC:n dokumentti käsittelee pääministeri Modin osuutta vuoden 2002 Gujaratin väkivaltaisuuksissa, joissa kuoli yli tuhat ihmistä.

Kaksi ihmista laskeutuu lasiseinää pitkin kävellen alaspain köysien varassa.

Bollywood-toimintaleffa Pathaan suututti sekä hindut että muslimit, mutta nousi jättisuosioon – myös Suomessa

Supertähti Shah Rukh Khanin pääosittama vakoilutrilleri on noussut Suomen katsotuimmaksi Bollywood-leffaksi.

Adanin rakennus.

Intian jättiyhtiön romahdus nostattaa huolta maan pankkijärjestelmän tilasta – vaikutus tuntuu myös eurooppalaisessa energiajätissä

Intian toiseksi suurin yhtiö on menettänyt runsaassa viikossa puolet markkina-arvostaan, yli sata miljardia euroa.

Adani Groupin Gautam Adani istuu pöydän ääressä.

Miljardit haihtuivat kuin savuna ilmaan: Intian varakkain mies putosi maailman rikkaimpien ihmisten listan kärjestä

Intialainen miljardööri Gautam Adani putosi sijalle 11 Bloombergin maailman rikkaimpien ihmisten listalla. Aiemmin hän oli sijalla kolme.

Narendra Modi.

Intian pääministerin kytkökset uskonnolliseen väkivaltaan esillä BBC:n dokumentissa – maa kielsi näyttämisen, sisältö leviää somessa

Dokumentti käsittelee muun muassa Modin roolia hindujen ja muslimien välisissä verisissä yhteenotoissa vuonna 2002.

Vladimir Putin skakar hand med Narendra Modi.

Suurvaltojen liittolaisuuksissa on menossa uusjako, ja keskiöön on kammennut Intia – sillä on pöydällä vain yksi pelko

Tullakseen johtavaksi suurvallaksi Intia tarvitsee paremmat asevoimat ja kasvavan talouden. Maan sisällä tasa-arvoa on lisättävä tai edessä on levottomuuksia, jotka vesittävät myös ulkopoliittiset haaveet.

Peittoon kääriytynyt koditon mies istuu tien varrella kylmänä talviaamuna Delhissä 4. tammikuuta 2023.

Intian pääkaupungissa on pian poikkeuksellisesti pakkasta, minkä pelätään koituvan monien kodittomien kohtaloksi

Delhin lapset saavat pakkasten vuoksi pidemmät joululomat, mutta ihmisiä on kehotettu pysymään sisätiloissa.

Air Indian Airbus A320 laskeutumassa Tribhuvan lentokentälle Kathmandussa.

Pankkipomo virtsasi naisen päälle lentokoneen bisnesluokassa, Intian poliisi pidätti miehen kohun jälkeen

Uhrin mukaan henkilökunta ei huomioinut riittävästi hänen ahdinkoaan lennolla. Intian ilmailuviranomaiset ovat antaneet varoituksen Air Indialle tapauksen huonosta hoidosta.

Grafiikka näyttää, kuinka IMF ennustaa Intian nousevan maailman kolmanneksi suurimmaksi taloudeksi Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen vuoteen 2027 mennessä.

Maailman isoimmat taloudet ovat vaikeuksissa, mutta yksi tekee poikkeuksen – kokosimme neljä syytä, miksi katseet ovat kääntyneet Intiaan

Intia on kaikessa hiljaisuudessa nousemassa maailman kolmanneksi suurimmaksi kansantaloudeksi. Nyt se pyrkii hyötymään erityisesti siitä, että Kiinalla menee huonosti.

Intialainen Gautam Adani ja Intian pääministeri Narendra Modi.

Aasian rikkain mies pyrkii maailman suurimmaksi uusiutuvan energian tuottajaksi – tällainen on intialainen hiilipohatta Gautam Adani

Adani on hyvissä väleissä pääministeri Narendra Modin kanssa. Miljardöörin yritykset ovat voittaneet suuria julkisia rakennusurakoita. Nyt hän tavoittelee enemmistöä arvostetusta uutiskanavasta.

Bangladeshiläinen äiti vastasyntyneen lapsen kanssa.

Intia ohittanee pian Kiinan maailman väestöltään suurimpana maana – näin maapallon väkiluvun ennustetaan kasvavan

YK:n arvion mukaan maapallon väkiluku on nyt 8 miljardia ihmistä. Kasvuvauhti on kuitenkin hidastunut merkittävästi viime vuosikymmeninä.

Lähikuvassa viistosti sivulta kuvattuna vienosti hymyilevä nainen (näyttelijä Deborah Kerr) valkeassa nunnan vaatteessa huiveineen, kuva elokuvasta Musta narsissi.

Mestariohjaajat loihtivat Himalajan maisemat ja värit englantilaiseen elokuvastudioon – Kino Klassikossa aikansa eroottinen kohuelokuva

Musta narsissi kertoo anglikaaninunnista Intiassa Brittiläisen imperiumin viimeisinä aikoina, pääosassa Deborah Kerr. Värikylläinen, satumainen kuvaus toi elokuvalle Oscarin.

Jopa 60 ihmistä kuoli sillan romahdettua Intiassa

Juuri kunnostettu silta romahti Intiassa – jopa useat sadat ihmiset suistuivat jokeen, kuolonuhreja yli 80

Romahtanut silta oli rakennettu 1800-luvulla. Zee Newsin mukaan silta on suosittu piknikkohde, joka houkuttelee suuria ihmisjoukkoja viikonloppuisin ja juhlapyhinä.

Lentokoneen ikkunasta nähtynä turbiini, maata ja pilviä.

Mitä tapahtuu, kun hyvität lentosi päästöt? – MOT selvitti puolestasi

MOT selvitti, miten Finnairin asiakkaiden päästöhyvittäminen oikeasti tapahtuu.

Kvinnor och barn på fånglägret al-Hol i Syrien.

Lauantai 22.10.2022 (radio)

Venäjän iskut Ukrainassa. Posti. Al-Holin leirin suomalaislapset. Liikenneonnettomuus Intiassa. Sää.

Pekka Lundmark.

Nokian toimitusjohtaja tyytyväinen yhtiön tulokseen, mutta pörssikurssi laskee roimasti – isojen 5g-sopimusten uskotaan tuovan kasvua Intiasta

Yhtiö kasvatti liikevaihtoaan, mutta kannattavuus heikkeni vuodentakaisesta. Puolitoista vuotta piinannut puolijohdepula on toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin mukaan helpottamassa.

Moottoripyörä lentää miestä päin liekehtivässä metsässä.

Vislausta ja spontaaneja aplodeja – intialaista elokuvaa esitetään Suomessa nyt täysille elokuvasaleille

Intiassa on maailman toiseksi isoin elokuvateollisuus. Spektaakkeleita tuo Suomen valkokankaille pieni harrastajaporukka.

Gepardeja siirrettiin Namibiasta Intiaan

Gepardit palaavat Intian luontoon 70 vuotta sukupuuton jälkeen – ensimmäiset saapuivat jo maahan, seuraavat ovat karanteenissa Etelä-Afrikassa

Aasiangepardit kuolivat sukupuuttoon Intiasta vuonna 1952. Nyt maa on aloittanut mannertenvälisen siirto-operaation, jossa afrikkalaisia gepardeja tuodaan intialaiseen kansallispuistoon.

Siirtolaisia Krnjacan pakolaiskeskuksessa Belgradissa, Serbiassa toukokuussa 2022.

Intialaiset tulivat Balkanin siirtolaisreitille – parempaa elämää etsivät yrittävät EU-maihin Serbian kautta

Koronapandemian matkustusrajoitusten poistuessa Eurooppaan tulijoiden määrät ovat alkaneet kasvaa. Itävaltaan on saapunut suurin määrä siirtolaisia sitten vuoden 2015.

Korkein hallinto-oikeus

KHO: Tampereelle kaavailtu satelliittimaa-asema voisi olla riski Suomen kansalliselle turvallisuudelle, ja luvan sai hylätä

Valtioneuvosto ei antanut yritykselle lupaa perustaa satelliittimaa-asemaa Tampereen Hervantaan. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi yrityksen valituksen.

matkailijoita Ylläksen huipulla

Venäläisten viisumien rajoittamisella ei ole isoa vaikutusta Lapin matkailuun

Lapissa katseet on nyt suunnattu Eurooppaan, Amerikkaan ja Intiaan.

Morteratschin jäätikkö on vaarassa sulaa ilmaston lämpenemisen seurauksena

Reuters: Alppien jääpeite hupenee nyt ennätysvauhtia helleaallon kourissa – tilanteen piti tulla eteen vasta vuosikymmenten päästä

Jäätiköt sulavat nyt ennätysvauhtia useissa maissa eri puolilla maailmaa selviää uutistoimisto Reutersin keräämistä tilastoista. Tutkijat ja paikalliset asukkaat ovat tilanteesta erittäin huolissaan.

Vladimir Putin ja Narendra Modi kättelevät.

Analyysi: Lännessä katsotaan pahalla, kun Intia hamstraa venäläistä öljyä – Eurooppa on kuitenkin yhä Venäjän sotakassan vankin tukija

Venäläisen öljyn tuonti Intiaan on kasvanut voimakkaasti sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Intiaa on helppo moittia, mutta yhä edelleen eniten fossiilisia polttoaineita kulkeutuu Venäjältä Eurooppaan, kirjoittaa taloustoimittaja Elli-Alina Hiilamo.

Mies vetää rikshaa Kolkatan kaupungissa.

“Ihmisveturit” halutaan pois Kolkatan kaduilta – Ylen toimittaja kokeili, miltä epäinhimilliseksi kutsuttu rikšan vetäminen tuntuu

Kolkata on Intian ainoa suurkaupunki, jossa ihmisiä kuljetetaan yhä vetorikšoilla. Viranomaiset ovat yrittäneet jo vuosia poistaa rikšat kaduilta. Vetäjille ei kuitenkaan ole tarjottu muita töitä.

Linja-auto täynnä matkustajia.

Uutta koronaviruksen alamuunnosta havaittu jo yli kymmenessä maassa – tietoa sen käyttäytymisestä on silti vielä vähän

Muuntuminen kuuluu viruksen luonteeseen. BA.2.75 näyttää voivan levitä nopeasti, mutta esimerkiksi sen aiheuttaman taudin vakavuus ei ole vielä tiedossa.

Dinosaurus

Dinosaurus ilmestyy virtuaalisesti koululuokkaan Intiassa – syynä on suomalaisyritys, joka tekee oppimisesta aivan erilaista kuin aiemmin

Lisätyn todellisuuden oppimissovelluksen kehittänyt helsinkiläinen 3DBear jalkautui Intian markkinoille. Koronapandemia räjäytti maan opetusteknologia-alan kovaan kasvuun.

Aktivistit osoittavat mieltään kadulla.

Kaksi muslimia murhasi hinduräätälin ja kuvasi teon videolle Intiassa – uskonnolliset jännitteet kiristyvät, hindut vaativat kostoa

Sosiaalisessa mediassa hindut ovat kehottaneet toisiaan hankkimaan aseita ja hyökkäämään muslimien kimppuun. Uhrin poika vaatii tekijöille kuolemantuomiota.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle