Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Elias Kuosmanen hurjassa iskussa! Tokion olympiapaikka enää voiton päässä – "Taktiikkani oli täydellinen"

Elias Kuosmanen kamppailee lauantai-iltana painin olympiapaikasta Tokioon.

Taekwondon suomalaistähti on tottunut hankkimaan olympiapaikan viime hetkellä – valtavien paineiden karsintaturnaus saattaa jäädä Suvi Mikkosen uran viimeiseksi

Taekwondon suomalaishuippu Suvi Mikkonen tavoittelee Bulgariassa lauantaina jo uransa kolmatta olympiapaikkaa. Kahdella edellisellä kerralla Mikkonen sai edustuspaikan viimeisestä olympiakarsintaturnauksesta.

Ville Heinon olympiakarsintaturnaus päättyi tappioon toisessa ottelussa: "Viiden vuoden työ meni hetkessä hukkaan"

Myös Jere Heinon urakka alkoi tylysti painin olympiakarsintaturnauksessa Sofiassa.

Painin viimeiset olympiapaikat jaossa loppuviikosta – pääseekö Elias Kuosmanen Tokioon? "Lähdemme siitä, että ainakin se yksi lisäpaikka täältä tulee"

Olympiakarsinnassa Sofiassa jaetaan viimeiset paikat Tokion kisoihin. Suomalaisittain suurimmat odotukset kohdistuvat Elias Kuosmaseen, joka siirtyi hiljattain raskaaseen sarjaan.

Mira Potkonen eteni finaaliin Bulgariassa – kohtaa hallitsevan maailmanmestarin

Potkonen nyrkkeili itsensä finaaliin Bulgarian Sofiassa käytävässä Strandja Memorial -turnauksessa.

Mira Potkonen voitti selvin pistein puolivälierävastustajansa ja eteni mitaleille Bulgariassa

Mira Potkonen nyrkkeili itsensä välierään ja varmisti samalla itselleen turnausmitalin Bulgarian Sofiassa käytävässä Strandja Memorial -turnauksessa.

Mira Potkonen iski perustekemisellä avausvoiton Bulgariassa

Bulgarian Sofiassa käytävässä nyrkkeilyturnauksessa kolmantena kilpailupäivänä kehään nousi Euroopan mestari Mira Potkonen.

Huuhkajat kääntää nyt vaikeatkin pelit edukseen: huima tavoite on enää yhden voiton päässä – "Voimme tehdä ihmeen"

Huuhkajat nappasi sunnuntaina jälleen ison päänahan vieraskentällä, vaikka pelaajat ruoskivatkin omaa esitystään.

Huuhkajat kesti loppuun asti ja kaatoi Bulgarian Sofiassa – näin Kansojen liigan ottelu eteni

Suomi voitti Bulgarian Kansojen liigan ottelusa 2–1. Seurasimme ottelun tapahtumia hetki hetkeltä.

Mielenosoitus yltyi väkivaltaiseksi Bulgariassa – Protestit ovat jatkuneet jo lähes kaksi kuukautta

Protestit ovat jatkuneet lähes kaksi kuukautta. Presidentti Rumen Radev vaatii pääministeri Boiko Borisovin eroa.

Lentopallomaajoukkueilla kulkee erinomaisesti – myös U17-pojat etenivät EM-turnaukseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien lentopallomaajoukkue päihitti ratkaisevassa EM-karsintafinaalissa Ruotsin 3-0 (25-23, 25-22, 25-22).

Perungan Pojat haki hienon voiton Bulgariasta

Perungan Pojat hankki komean vierasvoiton Sofiasta kaadettuaan Levskin miesten lentopallon Challenge Cupin avausosassa 3-1.

Siipirikkoinen Kataja Basket taipui eurokentillä Bulgariassa: "Vastustaja oli yhtä fyysinen ja inhottava kuin osasimme pelätä"

Kataja Basket sai kokea eurokentillä vieraspelien kovuuden Levski Sofian luona Bulgariassa.

Suomi petrasi rytmisen voimistelun finaalissa, MM-kisat lähestyvät

Suomen rytmisen voimistelun maajoukkue paransi pisteitään, kun se voimisteli kahdeksanneksi maailmancupin kolmen pallon ja kahden narun ohjelmassa Kazanissa.

Eurooppa-liigan otteluparit arvottu – KuPS joutuu heti kovaan testiin

Ilves, FC Lahti ja KuPS kamppailevat heinäkuussa jalkapallon Eurooppa-liigan karsinnoissa.

Kultasankarit Potkonen ja Gustafsson palasivat Suomeen hymy huulilla ja riemu rinnassa: ”En tiedä, onko tässä vielä sisäistänyt, mitä tuli tehtyä”

Tiistaina nyrkkeilyn EM-kultaa Bulgariassa voittaneet Mira Potkonen ja Elina Gustafsson saivat lämpimän vastaanoton Helsinki-Vantaan lentokentällä. Molempien ajatuksissa oli edessä siintävä loma.

Potkonen ja Gustafsson nyrkkeilivät EM-historiaa – Löytyikö kultakehän ääreltä vuoden valmentaja?

Suomen naiset iskivät nyrkkeilyn EM-kisojen finaalipäivänä anteliaaseen kultasuoneen.

Huikeaa suomalaista nyrkkeilyhistoriaa – Myös Gustafsson iski Euroopan mestariksi!

Elina Gustafsson on voittanut nyrkkeilyn 69-kiloisten sarjan Euroopan mestaruuden Bulgarian Sofiassa.

Mira Potkonen iski EM-finaaliin

Mira Potkonen voitti Kellie Harringtonin hajaäänituomiolla.

Mira Potkonen varmisti mitalin nyrkkeilyn EM-kisoissa, voittoputkella mittaa jo 46 ottelua

Potkonen voitti puolalaisen Aneta Rygielskan kaikin tuomariäänin. Maanantain välierässä vastaan asettuu Irlannin Kellie Anne Harrington.

Potkonen voitti EM-kisojen avausottelunsa

EM-kisojen ensimmäisessä ottelussaan Mira Potkonen hallitsi selvästi.

Suomi 8:s EM-rytmisen naru-pallo-finaalissa

Suomen rytmisen voimistelun joukkueen loppusijoitus Espanjan EM-kisojen naru-pallo-välinefinaalissa oli kahdeksas.

Suomelta terävä alku maailmancupissa – rytmiset voimistelijat finaaliin

Suomi sai aikaiseksi puhtaan ohjelman ja oli alkukilpailun seitsemäs.

Potkonen iski mitaleille Bulgariassa

Rion olympialaisissa Suomelle ainoan mitalin tuonut Mira Potkonen, 37, on iskenyt mitaleille nyrkkeilyn kansainvälisessä turnauksessa Bulgariassa.

Poliisi iski virtuaalivaluutta Onecoinin tiloihin Bulgariassa – Jopa 20 000 suomalaista sijoittajina

Kryptovaluutaksi itseään kutsuva Onecoin on kansainvälisen viranomaisoperaation kohteena.

Lentopallomiehillä herkullinen MM-avauspeli ja haastava loppuohjelma

Suomen miesten lentopallomaajoukkue saa kunnian avata Varnassa toista isäntää, Bulgariaa vastaan MM-lentopallon syyskuun yhdeksäntenä.

Hallitsevalle maailmanmestarijoukkue Mineteille jaettu EM-hopea – junioreiden EM-kulta Suomeen "tie-breakin" jälkeen

Tampereen Voimistelijoiden Minetit hävisi mestaruuden vain niukasti Bulgariassa käydyissä EM-kisoissa. Minetit jakoi EM-hopean venäläisjoukkue Madonnan kanssa. Junioreissa Ovo Junior Team sai EM-kultaa.

Cargotec vähentää 45 työpaikkaa, siirtää toimintoja Bulgariaan

Cargotecilla on Suomessa noin 950 työntekijää.

Savusumua niin paljon, ettei eteensä näe – Euroopan suurkaupungeissa köhitty saasteen kourissa

Viranomaiset ovat kehottaneet Ilmansaasteille herkkiä välttämään rasitusta ja ottaneet käyttöön ajorajoituksia.

Potkoselle takaisku vielä EM-hopean jälkeen – lentäjien lakko siirsi paluulentoa

Keskiviikkona EM-finaalissa pettynyt Mira Potkonen joutuu odottelemaan paluuta Suomeen hieman alkuperäistä suunnitelmaa pidempään.

Mira Potkonen hävisi EM-finaalissa – huippuvuoden saldona hopea ja kaksi pronssia

Daria Abramova vei Euroopan mestaruuden ja jätti Mira Potkosen hopealle nyrkkeilyn EM-kisoissa Bulgariassa.

Potkosen valmentaja sittenkin paikalle EM-kisoihin

Mira Potkonen iskee EM-välierässä tiistaina.

Mira Potkonen varmisti EM-mitalin

Mira Potkonen eteni välieriin Sofian EM-kisoissa ja varmisti mitalin.

Tässä ovat suomalaisten vastustajat EM-nyrkkeilyssä – Potkoselle tuttu vastus

Ensimmäinen suomalaisiskijä nähdään EM-kehässä keskiviikkona.

Futishistorian nopeimmat potkut? Fanit pakottivat valmentajan eroon kahdessa tunnissa

Bulgarian suurseuran Botev Plovdivin päävalmentajana hyvillä mielin aloittanut Nikolay Mitov joutui eroamaan vain kahta tuntia myöhemmin.

Latvia liittyi naisten oikeuksia suojelevaan sopimukseen – varauksin

Latvian äärikonservatiivit vastustivat sopimusta viimeiseen asti.

Balkanin maat uhkaavat sulkea rajansa pakolaisilta – EU kokoustaa pakolaistilanteesta

Bulgaria, Romania ja Serbia ovat valmiita rajojensa sulkemiseen, mikäli Saksa ja muut EU-maat lopettavat pakolaisten vastaanottamisen. Balkanin alueen pakolaistilannetta puidaan sunnuntaina EU:n hätäkokouksessa Brysselissä.

Slovenian yllätykset päättyivät - Ranska on lentopallon Euroopan mestari

Ranska juhlii historiansa ensimmäistä lentopallon EM-kultaa kaadettuaan finaalissa kisojen yllättäjäjoukkue Slovenian 3-0 (25-19, 29-27, 29-27).

Kotiyleisön kannustus ei riittänyt - Italia puristi EM-pronssille

Italia kaatoi Bulgarian 3-1 (25-20, 25-14, 23-25, 25-20) ja juhlii välieräpettymyksen jälkeen lentopallon EM-pronssia.

Kisaisäntien taistelu pronssista

Lentopallon EM-kisojen yllättäjä Slovenia tiputti lauantaina Italian ulos loppuottelusta. Ranska teki saman toiselle kisaisännellä, Bulgarialle.

Slovenia hakee toista superyllätystä – paikat EM-loppuotteluun jaossa

Lentopallon EM-kisojen ensimmäisessä välieräkamppailussa vastakkain asettuvat kisojen yllättäjä Slovenia ja Italia. Ottelua voi seurata Ylen TV2:sta.

Hallitsevilla mestareilla synkkä päivä EM-lentiksessä - myös Euroopan ykkönen katsomoon

Hallitseva maailmanmestari Puola ja Euroopan mestari Venäjä kokivat keskiviikkona lentopallon EM-kisoissa kovia. Molemmat lyötiin tylysti ulos mitalipeleistä. Välieriin matkaa nelikko Italia, Bulgaria, Slovenia ja Ranska.

EM-kisoissa todellinen jysäys - hallitseva maailmanmestari ulos puolivälierässä

Lentopallon EM-kisoissa jysähti keskiviikkona todellinen pommi, kun Slovenia kaatoi hallitsevan maailmanmestarin Puolan. Myös Ranska eteni välieriin voitolla Serbiasta.

EM-jatkopelivastustaja selvillä - Suomi haastaa kivikovan isäntämaan

Suomi jatkaa 12 parhaan joukkoon EM-lentopallossa ja taistelee tiistaina puolivälieräpaikasta Italiaa vastaan.

Suomen olympiakarsintasaumaan pientä lisäkiharaa

EM-lentopallossa pelataan kisasijoitusten lisäksi Euroopan viimeisistä olympiakarsintapaikoista tammikuuksi Berliiniin. Yllätykset EM-kisoissa värittävät Suomenkin tilannetta.

Lentopallon EM-kisat alkavat - näin Suomi pelaa

Suomen urakka Italian Busto Arsiziossa alkaa perjantaina 9. lokakuuta.

Bulgarian pääministeri jo toista kertaa lentokoneen hätälaskussa tänä vuonna

Sama valtiollinen lentokone teki hätälaskun myös helmikuussa pääministerin ollessa matkalla Brysseliin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle