Uusimmat artikkelit
Keskiviikko 1.6.2022 (radio)
Venäjän epäillään tehneen paljon sotarikoksia Ukrainassa. Koronavilkun käyttö loppui. Saamelaismuseo Siida on taas auki. Tutkijat löysivät maailman suurimman kasvin. Sää on suuressa osassa maata sateinen.
Rovaniemen seudun paliskunnat kritisoivat tehtyä tuulivoimaselvitystä
Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtajan Anne Ollilan mukaan poroelinkeinon edustajia ei ole kuultu tuulivoimaselvitystä tehdessä.
Urosporojen rykimä eli kiima-aika alkaa – luonnossa liikkujan kannattaa nyt väistää poroja, sillä niiden sarvet voivat olla tappavan terävät
Voimakkaimmat urosporot eli hirvaat kokoavat rykimän aikana naaraita eli vaatimia yhteen ja vartioivat niitä tarkasti. Ihmisen ei kannata nyt ajautua hirvaiden tielle, sillä ne voivat vartioida vaatimiaan aggressiivisesti.

Koirien aiheuttamista porovahingoista kerätään tilastotietoa – arviolta sata tapausta vuosittain, kuolemia muutamia kymmeniä
Esimerkiksi viime keväänä arviolta viisi poroa kuoli ja 30 loukkaantui koirien hyökättyä porojen kimppuun Inarissa. Tällaisia tapauksia on vuosittain useampia, mutta niistä ei ole tähän asti ollut laisinkaan tilastotietoa.
Pohjois-Iin iso tuulivoimahanke kasvoi entisestään – Megatuulen 68 voimalan suunnitelmat huolestuttavat muitakin kuin asukkaita
Laajin vaihtoehto ei noudata maakuntakaavaa, ja esimerkiksi Metsähallitus ei pidä sitä toteuttamiskelpoisena.
Huono vasavuosi varjostaa poroelinkeinoa – Paliskuntain yhdistys: Poronhoitajilla on taloudellisesti raskaat ajat edessä
Vaikea talvi ja normaalia pienemmät teurastulot tuovat vaikeuksia poroelinkeinolle.

Koirat raatelivat yli 30 poroa Inarissa – ainakin neljä kuoli
Tuhojen taloudellisten vahinkojen arvioidaan nousevan vähintäänkin tuhansiin euroihin.

Porontaljojen kysyntä lopahti niin, että pohjoisen poromiehet harkitsevat jo taljojen heittämistä jätteisiin
Porontaljan hinta on laskenut merkittävästi. Myynti ei välttämättä enää kannata.

Hallitusohjelman kirjaukset ennakoivat muutoksia poronhoidon tukiin – Korvaako ympäristötuki eläinperusteisen tuen?
Poroväki kokoontui Rovaniemelle keskustelemaan poronhoidon ajankohtaisista asiosta vuosittaiseen Poroparlamenttiin.

Porojen talvilaitumien tila on edelleen heikentynyt – porotalous, metsänhoito ja maankäyttö olisi saatava kohtaamaan
Luken mukaan esimerkiksi metsien käsittely ja Jäämeren rata uhkaavat jo nyt köyhtyneitä porolaitumia.

Ylä-Lapin poroaita rakennetaan vastustuksesta huolimatta – yli 20 inarijokivartista protestoi
Aitalinja vedetään mielipiteitä kuuntelemalla. Sopimus on kuitenkin lainvoimainen, ja viimeinen keino olisi maan pakkolunastus.

Koirat surmaavat yli 100 poroa vuodessa – poronhoitajalla oikeus ampua ärhentelijä
Koirien aiheuttamat vahingot ovat rajussa kasvussa, kertoo poromiesten edustajat.

Metsähallituksen petolaskentojen mukaan ahmoja on eniten Käsivarressa
Maaliskuun lopussa laskettiin Pohjois-Suomessa suurpetoja kolmella eri alueella. Poroisäntä pitää laskentoja tärkeänä, mutta toivoisi petojen määrää vähennettävän suurien porovahinkojen vuoksi.

Tulimus on porokuningas – Porokisakausi huipentui tänä viikonloppuna Inarin porokuninkuusajoihin
Rauni Näkkäläjärven härkä Tulimus Sallivaaran paliskunnasta laukkoi vuoden porokuninkaaksi lauantain ja sunnuntain yhteisajalla 3:47,00.

Porohoitajat tyytyväisiä Vuotoksen tekojärven hylkäämiseen
Vuotoksen altaat olisivat hukuttaneet Hirvasniemen paliskunnan porojen kesälaitumet.

Kaikki ahman poikkeusluvat myönnetty – saaliiksi jo neljä ahmaa
Suomen riistakeskus hylkäsi osan poikkeuslupahakemuksista.

Lapinkylä voitti Ruotsin valtion hovioikeudessa – Girjasin lapinkylä ja Ruotsin valtion tulee yhdessä hallinoida pyyntiä ja kalastusta lapinkylän alueella
Girjasin lapinkylä voitti Ruotsin valtion myös hovi-oikeudessa.

14 000 ihmistä vastustaa ahmojen metsästämistä – poronhoitajat pelkäävät elinkeinonsa puolesta
Erittäin uhanalaiseksi luokitellun ahman metsästystä poikkeusluvilla pohditaan parhaillaan ministeriössä.

Poromiehen poika valmistelee isoa porotilaa Etelä-Suomeen – ostaa Lapista vasoja vaivihkaa
Asiantuntijat tyrmäävät ajatuksen poronhoidosta Etelä-Suomessa. Heidän mukaansa eläimet kärsivät lämpimissä oloissa.

Laaja vetoomus Kemijoki osakeyhtiölle: ei uutta voimalaitosta Rovaniemelle
Sierilän voimalaitoksen patoaltaan alle jäisivät kosket, viljelymaat, porojen laidunmaat ja uhanalaisten lajien esiintymiä, järjestöt perustelevat.

Inarin metsäkiista ottamassa jälleen tuulta alleen – Saamelaiskäräjät pyytää osapuolia saman pöydän ääreen
Inarin vanhoissa metsissä laiduntavat paliskunnat moittivat Metsähallituksen Metsätalous Oy:tä siitä, että se ei seuraa paliskuntien kanssa neuvoteltuja hakkuusuunnitelmia.

Porosta löytyi punkki Inarin Kaamasessa
Punkit ovat levittäytyneet vauhdilla yhä pohjoisemmaksi ilmaston lämpenemisen vuoksi.

Poropaliskuntien edusnaisen ihmeellinen huomio: Missä hyvin hilloja, siellä vähän vasoja, ja toisinpäin
Laajemmin vasatuotto on jäämässä tänä vuonna heikoksi paliskunnissa. Poikkeus on Länsi-Lappi, jossa on paikoin harvinaisen hyvä vasavuosi.

Porontaljakauppa tänä syksynä monopsonisoitunut – vain yksi ostaja
Porontaljakaupat ovat tänä syksynä jääneet yhden ostajan varaan pohjoisimmissa paliskunnissa ja se vaikuttaa hintaan, sanovat poronomistajat.

Saamelaispaliskuntien yhdistys työn alla
Saamelaispaliskunnat haluavat yhdistyksen valvomaan etujaan, sillä heistä tuntuu etteivät pääse vaikuttamaan saamelaisten poronhoitoa koskeviin asioihin riittävästi.

Katso video suopunginheiton SM-kisoista – Magga ja Kavakka ovat uudet Suomen mestarit
Suopunginheiton SM-kisat käytiin perjantaina Sodankylässä Pohjois-Suomessa.
Siidsåbbar da ouddoummi histoor vueʹss 1 - Matti Sverloff da Jouni Moshnikoff eeʹttǩeeʹjen ouddooumžen
Ouddoummuvaal leʹjje 1981.

Mistä Näkkälän laidunkiistassa oikein on kyse? Asiasta ollaan montaa mieltä
Paliskunnan jakoa kannattava poronhoitaja Anne-Maria Magga pelkää nykytilanteen lopettavan perinteisen saamelaisen poronhoidon alueella. Jakoa vastustava poronhoitaja Tuomas Keskitalo taas kokee mahdollisen raja-aidan epäoikeudenmukaisena.

AVI Näkkälän paliskunnan jaosta: "Hallinto-oikeudella erilainen näkemys siitä, keitä pitää kuulla"
Lapin aluehallintoviraston läänineläinlääkäri Risto M. Ruuska kertoo, että Näkkälän paliskunnan jaon käsittelyssä tullaan noudattamaan hallinto-oikeuden päätöstä. Asian uudelleenkäsittely alkaa aikaisintaan elokuussa.

Näkkälän paliskunta sittenkin kahtia? – AVI joutuu käsittelemään asian uudelleen
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on päättänyt kumota Lapin aluehallintoviraston päätöksen olla jakamatta Näkkälän paliskuntaa Enontekiöllä ja palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi. Paliskuntaa ei ole kuultu riittävästi, hallinto-oikeus perustelee päätöstään.

Uusi verkkoseuranta antaa kattavampaa tietoa porokuolemista
Uusi järjestelmä on kattavampi ja myös poroihin asennettavat seurantalaiteet ovat entistä pienemmät ja pitkäkestoisemmat.

Poroja on kuollut ahmojen hampaisiin lähes entiseen tapaan, vaikka petoja vähennettiin poikkeusluvalla
Alkuvuoden aikana ahmat ovat tappaneet poroja koko poronhoitoalueella vähemmän kuin edellisvuonna samassa ajassa. Luku on kuitenkin suurempi kuin alkuvuonna 2015.

Finnish National Museum returns thousands of artefacts to indigenous Sámi people
A collection of about 2,600 items will be transferred from the National Museum in Helsinki to the Siida Museum in Finnish Lapland – as soon as it has space available, sometime in the next decade. The collection dates back nearly two centuries and includes rare objects from Skolt Sámi areas, now in Russia.

Kaikki kahdeksan ahmajahtilupaa myönnetty – neljä kaadettu
Suomen riistakeskus myönsi kaksi viimeistä poikkeuslupaa erityisen merkittäviä porovahinkoja aiheuttavan ahman pyytämiseksi Käsivarren paliskunnan vahinkoalueilta Enontekiöltä.

Saamelaisten kansallispäivää ja Suomen luonnon päivää juhlitaan Saamelaismuseo Siidassa
Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siidassa aloitetaan satavuotiaan Suomen juhlinta saamelaisten kansallispäivänä 6.2.2017. Päivä alkaa lipunnostolla, ja ohjelmaa riittää iltaan saakka.

Paliskuntain yhdistys ja Saamelaiskäräjät: Kahdeksan ahman pyynti pieni määrä estämään kaikkia porovahinkoja, mutta jostain on aloitettava
Maa- ja metsätalousministeriö on esittänyt poronhoitoalueelle kahdeksan ahman rajoitettua pyyntiä. Saamelaiskäräjien ensimmäinen varapuheenjohtaja on huolissaan siitä, minne luvat menisivät. Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja on tyytyväinen, että yli 30 vuotta kestänyt rauhoitus vihdoin purettaisiin.

KHO: Poromerkki ilman paliskunnan hyväksyntää
Korkein hallinto-oikeus (KHO) on ratkaissut Näkkälän paliskuntaa koskevan kiistan uudesta poromerkistä.

Paliskuntain yhdistys kiistää poromiesten tahallisen vilpin
Poromiehet eivät vitkastele vahingoista ilmoittaessaan vaan viive johtuu rekistereiden ylikuormittumisesta, sanoo Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila. Paliskunnissa toivotaan tiukempaa valvontaa vilppiepäilysten hälventämiseksi.

Utsjoella vanhemmat halusivat perustaa yksityiskoulun – kunta vastusti.
Inarissa olisi nyt hyvät mahdollisuudet edistää yksityiskoulun perustamista, kun kunta on sitä ehdottanut ja tukee sitä, sanoo Sámi Siida-yhdistyksen entinen puheenjohtaja, utsjokelainen vanhempi Torkel Rasmussen. Utsjoella kunta vastusti yksityiskoulun perustamista, kertoo hän.

Saamelaismuseo Siidan tilat ovat täynnä - Laajennussuunnitelmat käynnissä
Saamelaismuseo Siida avattiin 18 vuotta sitten Inariin. Nyt tilat ovat ahtaat ja taloa pitää laajentaa.

Paatsjoelle suunnitellaan tietä - "tie tulee tappamaan poroelinkeinomme"
Paatsjoelle ollaan jo pitkään suunniteltu kolmen rajapyykin tietä. Paatsjoen paliskunnan poroisäntä vastustaa tiehanketta, koska tie tulisi olemaan paatsjokilaisten porotalouden loppu.

Ympäristöministeriö haluaa lopettaa porojen laidunnuksen Mallassa
Ympäristöministeriö haluaisi rajoittaa poronlaidunnusta Mallan luonnonpuistossa mahdollisimman pian sopimalla asiasta paikallisesti Metsähallituksen, Käsivarren paliskunnan ja alueen poronomistajien kesken.

Paliskuntain yhdistyksen johtaja: Poromiehet tietävät itse parhaiten laitumien tilan
Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollilan mukaan poromiehet tietävät parhaiten laidunmaiden tilan sekä osaavat katsoa asiaa kokonaisvaltaisesti.

Luonnonvarakeskus tutkii: Missä kunnossa porojen laitumet ovat?
Luonnonvarakeskus (Luke) selvittää, missä kunnossa porojen laitumet ovat. Laitumet inventoidaan kymmenen vuoden välein osana porotalouden tutkimustyötä.

Kova päätös vei porot kirkonkylän puutarhoista – oikeus miettii päätöksen laillisuutta
Porot mellastivat Hyrynsalmen kirkonkylän puutarhoissa niin, että kunnanhallitus päätti kieltää porojen laidunnuksen taajamassa. Lain vastainen päätös, älähtivät poromiehet heti.

Poronhoitolaki halutaan päivittää – "Ihmiset joutuvat asumaan häkeissä porojen takia"
Osa eteläisen poronhoitoalueen asukkaista haluaa hilata poronhoitoalueen pohjoisemmaksi ja lopettaa porojen vapaan laiduntamisen.

Muista väistää poroa rykimäaikana
Porojen kiima-aika alkaa syyskuun loppupuolella. Rykimäaikana hirvas voi kokea myös ihmisen uhkaavana ja käydä ihmisen kimppuun.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valitukset Savukosken Sokli-kaavasta
Sokli-hanke jäädytettiin vuosi sitten lupaprosessin epävarmuuden vuoksi.

Eduskunnan eräkerho jahtasi karhuja Sallassa
Eduskunnan eräkerho vieraili Sallassa karhujahdissa jahtikauden avausviikonloppuna. Salmivaaran Erä kutsui eräkerhon vieraakseen. Sallan yhteismetsä tarjosi majoituksen ja jahtimaat. Tapaamisissa mukana olivat Sallan kunta, Sallan riistanhoitoyhdistys, Sallan yrittäjät ja Sallan paliskunnan edustus.

Käsivarren malminetsintäluvasta valitettu – prosessi pysähdyksissä
Käsivarren Lätäsenon malminetsintäluvasta on jätetty kolme valitusta Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Koska on kyse uudesta malminetsintäluvasta, prosessi on pysähdyksissä siihen saakka, kunnes valitukset on eri oikeusistuimissa käsitelty.