Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pariskunta bulevardilla sateenvarjon alla. Muistojen bulevardi 10 vuotta.

Äänestä suosikkikappaleesi Muistojen bulevardin 10-vuotisjuhlakonserttiin!

Viihdemusiikin ikivihreät soivat Savoy-teatterissa.

Yleisradion televisio-ohjelma "Kohti Luxemburgia" (Eurovision laulukilpailu 1966, Suomen karsinta, Euroviisut 1966). Laulaja Laila Kinnunen esittää kilpailukappaleen "Muistojen Bulevardi".

Muistojen bulevardi soittaa musiikkia, joka tuntuu tutulta mutta kuuluu radiossa harvoin – yleisön suosikki täyttää 10 vuotta

Ylen radio-ohjelma syntyi tarpeesta saada aamun tiukan puheen ja klassisen musiikin kylkeen kevyttä sisältöä. Yksi ohjelman innokkaista faneista on Helsingin entinen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri.

Riku, Ransu ja Eno-Elmeri Rauman kieltä oppimassa Karvakuonot automatkalla -sarjassa 1982.

Karvakuonojen matkassa Elävän arkiston elokuuhun

Elokuuhun liittyvää Elävän arkiston sisältöä.

Radio Stagen tekijät seisovat harmaan seinän edessä, keulahahmo pitää kuulokkeita korvillaan.

Radio Stage -kuunnelmassa fiktio on melkein totta – Teos osuu radiotoimittajien hermoon

Ylen radiotoimittajat pohtivat Radio Stagen aitoutta.

Susanna Vainiola, Jake Nyman ja Anne Mattila seisomassa Radio Suomen tunnuksen edessä

Kun Pate sanoo, niin Levylautakunta uskoo

Viikon levyuutuuksia arvioi Anne Mattila

Hurrikaani Irman tuhoja Fajardossa, Puerto Ricossa 7. syyskuuta.

Herätys: Irma-myrsky matkalla Miamiin, Trump valmis välittäjäksi Qatariin ja sensuroitujen sävelten historiaa

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Marilyn Manson vuonna Ozzfest-festivaaleilla vuonna 2003.

ABBA oli kiellettyä Britanniassa, jazz natsi-Saksassa ja rock Neuvostoliitossa – musiikkia on sensuroitu politiikan, seksin ja alkoholin takia

Musiikille on asetettu soittokieltoja etenkin totalitaristisissa valtioissa ja sotien aikoina.

Juha-Pekka Sillanpää, Eini ja Jake Nyman Levylautakunnassa

JVG ja JPP - koskettavuutta kahdesta eri genrestä

Disco-lady Eini innostuu JVG:stä ja ihastuu JPP:stä

Leonard Cohen.

Musiikkitoimittaja Cohenista: Oman tiensä kulkija, jonka poismeno jättää ison aukon musiikkimaailmaan

Ylen musiikkitoimittaja Jake Nyman seurasi laulaja-lauluntekijä Leonard Cohenin tuotantoa vuosikymmeniä.

Antti Tuomainen, Olga Ketonen ja Jake Nyman Levylautakunnassa

Kirjailija Antti Tuomainen arvosti Röyhkän tekstillistä neroutta

Kauko Röyhkän, Remun ja Tuure Kilpeläisen uudet kuuntelussa

Bob Dylan

Musiikkitoimittaja: "Dylan on nyt nostettu suurten joukkoon"

Musiikkitoimittajien mielestä Bob Dylanin valinta oli sekä kummallinen että erinomainen ratkaisu. Dylanin vaikutusta musiikkimaailmaan ei kiistä kukaan.

Jake Nyman, Simo Frangen ja Ilkka Vainio Levylautakunnassa

Vappulevylautakunnassa Simo Frangen ja muut simasuut humpan lumoissa

Simo Frangen, Ile Vainio ja Jake Nyman arvioivat kevätlevyt

ENO-verkkokoulun toiminnanjohtaja Mika Vanhanen.

100 miljoonan puun mies Mika Vanhanen: "Meistä jää aina jälki"

Mika Vanhanen on kansainvälisen ENO-verkkokoulun isä. Hän perusti kestävän kehityksen ja yhdessä tekemisen nimiin vannovan virtuaalikoulun vuonna 2000 ollessaan alakoulun opettajana Enossa Pohjois-Karjalassa. Toimintaan on osallistunut jo 10 000 koulua lähes 160 maassa esimerkiksi istuttamalla puita. Nyt kun myös valtiot ovat lähteneet mukaan talkoisiin, 100 miljoonan istutetun puun tavoite on piakkoin täyttymässä.

Jake Nyman

Musiikkitoimittaja Jake Nyman sai Gramex-palkinnon

Jake Nyman on tehnyt musiikkiohjelmia vuodesta 1972.

Jake Nyman.

Ylen Jake Nymanille tunnustusta pitkästä työstä musiikin hyväksi

Toimittaja Jake Nyman saa tunnustusta musiikin ja sen takana olevien tarinoiden kertomisesta lukuisissa ohjelmissa Ylen radiokanavilla.

Tarja Närhi ja Jake Nyman

Radioäänet Närhi ja Nyman: Nuoruuden tunnemyrskyistä pohja lempimusiikille

Yle Radio Suomen suosikkiäänet Tarja Närhi ja Jake Nyman saavat vapaa-ajallaan usein keskustella musiikista radio-ohjelmien fanien kanssa. Musiikkitoimittajien mukaan teini-ikäisenä kuunneltu musiikki muodostaa ihmisen lempimusiikin pohjan.

Vihreät valot -yhtye

Yle tuo Poriin tapahtumia lapsille sekä aikuisille

Mitä haluaisit kysyä Yle Radio Suomen juontajalta Tarja Närhiltä tai legendaariselta radioääneltä Jake Nymanilta? Entä haluaisitko kuunnella RSO:n puhallinkvintettiä tai Pikku Kakkosen Siinaa ja Taikaradiota? Tai ehkä haluat nimmarin Vihreät Valot -yhtyeen jäseniltä? Heidät kaikki tapaa ensi keskiviikkona Porin kaupunginkirjastossa.

Jake Nyman ja Johannes Ojansuu Birger pubissa.

Hector otti Jake Nymanin töihin

Jake Nymanin musiikillisen radiouran alku liittyy Leonard Coheniin. Partisan-laulu synnytti kinaa Heikki Harman eli Hectorin kanssa. Nuori Nyman nimittäin tiesi, ettei laulu suinkaan ollut Cohenin sävellys.

Heikki Harma.

Ylen radiopomo Hectorin ohjelmasta: Kuuntelijat toivovat lisää musiikkia suomeksi

Yle Radio Suomen kuuntelijat toivovat lisää kotimaista musiikkia sunnuntaiaamuihin, kertoo Ylen radiopäällikkö Marja Keskitalo.

arpajaispalkinnot

Katso täältä, keitä onni suosi 70-vuotisarvonnassa

Ylen Kotkan toimitus juhli keskiviikkona 70-vuotissyntymäpäiväänsä. Juhlan yhteydessä järjestettiin arpajaiset, joissa onni suosi yli kahtakymmentä henkilöä.

Andy McCoy Aamu-tv:n haastattelussa 2002.

He tekivät comebackin, he tulivat takaisin — ainakin hetkeksi

Koosteessa suomalaisartistien vaihtelevia paluuselityksiä.

YLEn musiikkitoimittaja Jake Nyman

Radiokonkari: "CD-levyn kotelo on maailman huonoin keksintö"

Yleisradiossa pitkän uran tehnyt musiikkitoimittaja ja radioääni Jake Nyman kerää musiikkia formaatista välittämättä. Omaa levyhyllyään hän on täyttänyt viime aikoina uusilla löydöillä menneisyydestä.

Heikki Salo lavalla kukkien kera.

Miljoonasateen laulajalle Reino Helismaa -palkinto

Sanoittajia ja viihdetaiteilijoita kunnioittava palkinto jaetaan 3 - 5 vuoden välein.

Jake Nyman.

Jake Nymanin kesälevy

Legendaarisen musiikkitoimittajan valinta kesälevyksi on Ankin esittämä Niin aikaisin. Jake Nyman kertoi aamu-tv:ssä, miksi juuri tämä vuonna 1967 julkaistu levy ansaitsee huomiota.

Yle Areena logo.

Miten minusta tuli minä, Jake Nyman

Yleisradion pitkäaikainen radion musiikkitoimittaja Jake Nyman kertoo Kaisa Pulakan haastattelussa lapsuudestaan Hämeenlinnassa ja siitä, miltä tuntui kertoa ensimmäisenä radiossa John Lennonin kuolemasta.

Yle Turun päällikkö Antti Korhonen esittelee Yle Uutiset Lounais-Suomesta studiosta.

Avoimista ovista tulvi yleisöä Yle Turun toimitukseen

Yleisradion toimintaan tutustui lähes neljäsataa henkeä. Yleisradio on esittäytynyt torstain aikana myös muissa tapahtumissa Turussa.

Jake ja Risto mielimusiikkien äärellä

Nordell ja Nyman viettävät joululahjavalvojaisia.

Heikki Harma ja Jake Nyman radiostudiossa 1977.

Jake Nyman aloitti 1970-luvulla uransa radion rocktietäjänä

Viikset ja innostus ovat säilyneet läpi vuosikymmenten.

Vielä kerran Bachista Beatlesiin

Jake Nymanin ja Risto Nordellin kolmen tunnin lähetys.

Vexi Salmi sanoo, että Rauman Taidemuseon tila toimii erinomaisesti näyttelypaikkana hänen kokoelmalleen.

Lähikuvassa: Vexi Salmi

Suomalaisen musiikin moniottelija Vexi Salmi on sanoittajana osallistunut yli viidentuhannen laulun tekemiseen. Lähikuvassa kuulemme hän ajatuksiaan musiikin tekemisestä. Ohjelma on uusinta marraskuulta 2010. Toimittajana on Jake Nyman.

Toimittaja Jake Nyman haastateltavana

Jake Nyman on vuoden lyseolainen

Toimittaja Jake Nyman nimettiin perjantaina Hämeenlinnan lyseon vuoden 2010 lyseolaiseksi. Nyman jätti lyseon aikanaan kesken, mutta on ehtinyt sen jälkeen paljon. Hänet tunnetaan monista Ylen radio-ohjelmista, mutta myös populaarimusiikin tietokirjoista.

Kirka Babitzin laulaa.

Kirkan 1970-luvun radioäänitteillä soivat rock, soul ja blues

Nuori Kirka revittää innolla mielityylejään.

Kuunkuiskaajat Johanna Virtanen sekä Susan Aho toimivat HimosFolkin taiteellisina johtajina.

Himos Folk tähtää korkealle

Reilun viikon kuluttua järjestettävä Himos Folk tähtää Suomen mielenkiintoisimmaksi kansanmusiikin juhlaksi. Festivaalien odotetuimpia esiintymisiä ovat Jake Nymanin koostama Folk-iltama sekä Värttinän esiintyminen pitkän keikkatauon jälkeen.

Arkkitehti Panu Kaila

Panu Kailalle palkinto elämäntyöstään tiedonjulkistajana

Opetusministeriö on myöntänyt tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot vuonna 2010 kahdeksalle yksityishenkilölle tai ryhmälle. Arkkitehti Panu Kaila sai palkinnon rakennuskulttuurin alalla tehdystä elämäntyöstä. Asiantuntevasta ja taustoja valottavasta radiotyöstä palkinnon sai YLE:n toimittaja Jake Nyman.

Vexi Salmi Hämeenlinnassa

Vanha Hämeenlinnan mafia palannut ruutuihin

Hämeenlinnan 1960-luvun musiikkimafia on täällä taas. Vexi Salmelle, Markku Veijalaiselle, Kai Hyttiselle ja Jake Nymanille on löytynyt tilaa tämänkin päivän teeveekattauksessa.

Jake Nyman uuden kirjansa kanssa kirjastossa

Jake-setä, kerro mikä on vinyylisingle!

Nykysukupolvi ei enää tiedä mikä on 7-tuumainen vinyylisingle. Sen sai kokea lukuisia populaarimusiikin tietokirjoja julkaissut musiikkitoimittaja Jake Nyman joutuessaan nuorten poikien haastateltavaksi uuden Kovan päivän ilta -kirjan tiimoilta.

Yle Areena logo.

Twist And Shout vei Jake Nymanin mennessään

Beatlesien Twist and shout tärähti Jake Nymaniin Hämeenlinnassa vuonna 1963. Se vei nuorukaisen popin pariin loppuiäkseen.

The Beatles

Beatles soi kirkkaammin kuin koskaan

The Beatlesin koko uudelleen digitaalisesti äänikäsitellyn tuotannon julkaiseminen on saanut fanit liikkeelle. Jake Nyman ehti tätä jo odottaakin.

The Beatles esiintyy.

The Beatles soi jälleen kuin äänitysstudiolla

The Beatles -yhtyeen koko tuotanto julkaistaan huomenna digitaalisesti äänikäsiteltynä. Remasterointi on kestänyt yhteensä neljä vuotta. Keskiviikkona julkaistavien Beatles-albumien odotetaan nousevan maailmalla välittömästi albumilistojen kärkeen.

TIETOKIRJA.FI-tapahtuma käyntiin Helsingissä

Helsingissä on perjantaina käynnistynyt TIETOKIRJA.FI-tapahtuma. Kaksipäiväisessä tapahtumassa esiintyy yli sata tietokirjailijaa.

Yle Areena logo.

Se on vain rokkii - mutta mä pidän siitä

Jake Nymanin johtama asiantuntijajoukko kokoontui 1970-luvun päätteeksi summaamaan rockmusiikin tilaa punkin, diskon ja rockabillyn jälkimainingeissa.

The Beatles -yhtye promootiokuvassa

Olipa kerran Beatles kertoi 1960-luvun suosituimman bändin tarinan

Kuunnelmassa mukana muusikko- ja näyttelijäkuuluisuuksia.

Jake Nyman: Jackson oli trendien luoja

Michael Jackson oli todella merkittävä muusikko, arvioi YLEn musiikkitoimittaja Jake Nyman. Hänen mukaan Jackson oli trendien luoja populaarimusiikissa. Nymanin mielestä laulajan yksityiselämä joutui kohtuuttomaan mediaryöpytykseen.

Tribuuttialbumit riskitöntä tuottoa levy-yhtiöille

Suomalaisartisteilta ilmestyy poikkeuksellisen paljon ns. tribuuttilevyjä. Esiintyjäjoukon tarkoitus on tehdä uusilla tulkinnoilla kunniaa jollekin vanhalle tekijälle. Levy-yhtiöille lainakappaleista koostuvat albumit tarjoavat melko riskittömän keinon hakea kaupallista menestystä aikana, jolloin perinteinen levymyynti on vaikeuksissa.

Yle Areena logo.

Vanha Isäntä ylsi popmestariksi banjolla ja tinapilleillä

Kelttiläis-amerikkalaista perinnemusiikkia soittava espoolainen Vanha Isäntä voitti nuoruusvuosinaan popyhtyeiden Suomen mestaruuden vuonna 1973.

Säveltäjät ja sanoittajat palkitsivat musiikkitoimittaja Jake Nymanin

Yleisradion pitkäaikainen musiikkitoimittaja Jake Nyman on saanut säveltäjien ja sanoittajien Elvis ry:n Prix Elviksen. Nyman on ollut töissä Ylessä vuodesta 1972, ensin vapaana toimittajana ja sittemmin ohjelmien kuten Onnenpäivä, Nuorten sävellahja ja Tähtisumua toimittajana ja tuottajana.

Anki Lindqvist 1945 - 2007

Muusikko Anki Lindqvist kuoli pitkäaikaiseen sairauteen 15. marraskuuta. Suomalaisen musiikkielämän pitkäaikaisiin tähtiin lukeutunut Anki nousi kansainväliseenkin maineeseen Cumulus-yhtyeessä, joka perustettiin vuonna 1970. Hän oli myös säveltäjä ja teki mittavan soolouran laulajana.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle