Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Intialainen morsian auttavien käsien ympäröimänä.

Korona siirsi DocPoint-festivaalin verkkoon – valitsimme tarjonnasta seitsemän kiinnostavaa dokumenttielokuvaa

Pohjoismaiden suurimpiin kuuluva dokumenttielokuvafestivaali DocPoint alkaa tänään maanantaina valtakunnallisena verkkofestivaalina. Viikon mittaan netissä on tarjolla 63 elokuvaa. Joukossa on odotettuja ensi-iltoja ja Oscarista kisaavia elokuvia.

Elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo

Elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalosta uusi taiteen akateemikko

Aki Kaurismäki luopui arvonimestä vastalauseena Sipilän hallituksen metsä- ja kaivospolitiikalle.

Betoniyö

Palkittu Betoniyö kertoo veljeydestä, epävarmuudesta ja väkivallasta

Saision tumma romaani kääntyi vaikuttavasti elokuvaksi.

Jörn Donnerin loppusanat - haastattelu nauhoitettu joulukuussa 2019.

Jörn Donnerista tekeillä dokumenttielokuva – katso ote haastatteluista

Donner toteaa joulukuussa kuvatussa haastattelussa suhtautuvansa lähestyvään elämän loppuun "realistisesti ja tietyllä arvokkuudella".

Tove Jansson valokuvaaja Kalle Kultalan ikuistamana. Mustavalkokuvaa sävytetty jälkikäteen.

Naisia elämänsä pääroolissa – dokumentteja ja haastatteluja innostavista naisista

Ensimmäiset naiskansanedustajat ja muita sankarittaria.

Dokumenttielokuvat

Ovatko tässä parhaat kotimaiset dokumentit?

Ohjaajien haastattelukirja kuvaa genren kukoistusta

Pirkko Saisio

Pirkko Saisio: Suomessa on liikaa kiellettyjä kysymyksiä

Kulttuurivieras Pirkko Saisio puhuu suoraan tyyliinsä maahanmuutosta, taistolaisuudesta ja homoseksuaalisuudesta.

Pirjo Honkasalo

Pirjo Honkasalo, elokuvaohjaaja

Henkilökuva fiktion ja dokumentin suvereenista osaajasta

Suomussalmen Juntusrannan asukkaat kokevat kovia elokuvassa Kainuu 39.

Kainuu 39 – kun koko kylä joutui sotaoikeuteen

Tositarina Juntusrannan asukkaista talvisodan kourissa.

Tiina Weckström, Elena Leeve ja Elsa Saisio Pirjo Honkasalon elokuvassa Tulennielijä.

Tulennielijä – kaksi sisarusta elämän sirkuksessa

Sisaruussuhteita ja sirkusta toisen maailmansodan aikaan.

Kevään 2017 Kino Suomen ohjelmisto.

Kino Suomen keväässä mennään maamme historiassa Kalevalasta Raidiin

Tähtinä kansainväliset ohjaajat Honkasalo ja Kaurismäki.

Tapio Wirkkala - mies joka muotoili suomen. Kuvassa Wirkkalan suunnittelemia esineitä.

Tapio Wirkkala - mies joka muotoili Suomen

Tapio Wirkkala on vaikuttanut jokaisen suomalaisen elämään

Muotoilija Tapio Wirkkala, lähikuva, piippu suussa

Tapio Wirkkala - monen materiaalin mestari

Yle Areena juhlistaa Tapio Wirkkalan 101-v syntymäpäivää

Elokuva-alan Jussi-patsas voimistelee eri asennoissa.

”Räväkkä rohkeus puuttuu” – 5 väitettä suomalaisesta elokuvasta

Viisi väitettä suomalaisesta elokuvasta vastakommentteineen.

Kooste kotimaisista kokeellisista elokuvista, Teeman Kino Suomi 28.5.2015.

28.5. Kino Suomi: Kotimainen avantgarde

60-luvun underground ja avantgarde elää lyhäreissä!

Viulisti Arto Arsi lapsena (Jan Söderblom). Elokuvasta Da Capo.

14.1. Kino Suomi: Da Capo

Honkasalon ja Lehdon suurelokuva viulun ihmelapsesta.

Kotikatsomo: Kuulustelu, yle tv1

Kotikatsomo: Kuulustelu

Jörn Donnerin tv-elokuva Kerttu Nuortevasta.

Elokuvasta Betoniyö

Suomalaiskuvaaja maailman kärkikastiin

Betoniyö-elokuvan kuvaaja Peter Flinckenberg voitti juuri arvostetun Yhdysvaltojen elokuvaajien seuran Spotlight-palkinnon. Mika Orasmaa on puolestaan saavuttanut kansainvälistä huomiota esimerkiksi Iron Sky ja Big Game -elokuvilla. Suomalaisilla kuvaajille riittää vientiä maailmalla.

Elokuvasta Betoniyö

Concrete Night cinematographer wins major award

Finnish Cinematographer Peter Flinckenberg has been awarded the Spotlight prize for best cinematographer by the American Society of Cinematographers (ASC). The prestigious prize was awarded to Flinckenberg for his work on Pirjo Honkasalo’s “Concrete Night”.

Elokuvasta Betoniyö

Betoniyö-elokuvan kuvaajalle iso tunnustus

Betoniyö-elokuvalle tippuu lisää tunnustusta. Kuvaaja saa alan arvostetuimman palkinnon.

Peter Flinckenberg

Suomalaiskuvaaja kansainvälisen läpimurron portilla

Betoniyö-elokuvan kuvaaja Peter Flinckenberg on voittanut ensimmäisenä suomalaisena arvostetun yhdysvaltalaisen Spotlight-palkinnon. Suomessa mies on napannut kaksi viimeisintä parhaan kuvauksen Jussi-palkintoa. Strada tavoitti hänet kesken työkiireiden, Arto Halosen Valkoinen raivo -dokumenttielokuvan kuvauksista.

Kotikatsomo: Betoniyö, yle tv1

Betoniyö – palkittu elokuva on tumma tarina kahdesta veljeksestä kesäyössä

Kuudella Jussilla palkittu Pirjo Honkasalon ohjaama elokuva.

Elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo

Honkasalo: Kotimainen elokuva on visuaalisesti muita pohjoismaita vahvempaa

Göteborgin elokuvajuhlien juryssä istunut ohjaaja kehuu kotimaisen elokuvan teknistä osaamista. Muilta pohjoismailta hän olisi halunnut nähdä rohkeampia elokuvia. He ovat paenneet voitti festivaalilla parhaan kuvauksen palkinnon.

Oscar patsas

Oscar-ehdokkaat julkistetaan – seuraa suorana klo 15.30 alkaen

Oscar-palkinnot jaetaan sunnuntaina 22. helmikuuta Dolby-teatterissa Hollywoodissa.

Suomen Oscar-ehdokas karsiutui – Ruotsi ja Viro jatkoon

Oscar-gaalassa on tilaa viidelle vieraskieliselle elokuvalle.

Elokuvasta Betoniyö

Betoniyö karsiutui Oscar-kisassa

Vieraskielisen elokuvan Oscarin voittaja paljastetaan Oscar-gaalassa helmikuun lopussa.

Suomen Oscar-ehdokkaalle satelee muutakin glooriaa

Kotimainen elokuva Betoniyö on nyt kovassa nosteessa useassa mittelössä.

Elokuvasta Betoniyö

Honkasalon Betoniyö ehdolla Pohjoismaiden elokuvapalkinnon saajaksi

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saaja julkistetaan lokakuun lopussa.

Suomen Oscar-ehdokkaalle jälleen kunniaa

Betoniyö on jälleen ehdolla palkintogaalassa.

Pirjo Honkasalo.

Honkasalon Betoniyö Suomen Oscar-ehdokkaaksi

Varsinaiset ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdokkaat valitaan tammikuussa 2015.

Tämä palkittu elokuva on Suomen Oscar-ehdokas

Parhaan vieraskielisen elokuvan tittelistä kisaa Betoniyö.

Pirjo Honkasalo

59 taiteilijaeläkettä nimekkäille tekijöille

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 59 uutta taiteilijaeläkettä. Täysi eläke myönnettiin 43:lle ja osaeläke 16:lle hakijalle. Hakijoita oli tänä vuonna 492.

Liisamaija Laaksonen elokuvassa Marja pieni! (1972)

Kesäkino: Marja pieni!

Todellinen naisten elokuva.

Betoniyö voitti parhaan elokuvan Jussi-palkinnon

Vuoden 2014 Jussi-palkinnot on jaettu. Vuoden parhaan elokuvan pystin vei kotiin Betoniyö.

Elokuvasta Betoniyö

Betoniyöstä vuoden elokuva

Betoniyö kahmi yhteensä kuusi Jussia, saaden myös vuoden parhaan elokuvan palkinnon. Parhaasta miespääosasta Jussin sai Eero Aho ja parhaasta naispääosasta Leea Klemola. Betoni-Jussin merkittävästä elämäntyöstä elokuvataiteen parissa sai Jörn Donner.

Elokuvasta Betoniyö

Elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo: "Nykyelokuvat rakennettu amerikkalaispojan aivoille"

Elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalon elokuva Betoniyö niittää menestystä. Elokuva kilpailee pääpalkinnosta Pohjoismaiden tärkeimmillä elokuvafestivaaleilla Göteborgissa. Suomessa Betoniyölle on ehdolla kymmenen Jussi-palkintoa. Viikonloppuna selviää, miten kisoissa käy. Honkasalon mielestä nykyään on yhä vaikeampi tehdä elokuvia aikuisille.

Elokuvasta Betoniyö

Ajattomasta Betoniyöstä tuli ajankohtainen elokuva

Maailman festivaaleilla kilpaillut Betoniyö-elokuva saa tänään ensi-iltansa. Syrjäytyneen nuoren tarina on ohjaaja Pirjo Honkasalon paluu fiktion pariin. Elokuva on myös mustavalkoinen ylistys Helsingin kauneudelle.

Lehdistökuva ohjaaja Pirjo Honkasalon elokuvasta "Betoniyö".

Honkasalon Betoniyö Torontossa

Pirjo Honkasalon elokuva Betoniyö esitetään Toronton elokuvajuhlien arvostetussa Masters-sarjassa.

Malik Gatajev

Finland grants asylum to high-profile Chechens

A Chechen couple made famous by the film The 3 Rooms of Melancholia have been granted political asylum in Finland along with their three children.

Malik Gatajev

Gatajevit helpottuneita turvapaikastaan: "Olemme shokissa ilosta"

Suomesta turvapaikan saaneet Gatajevit kertovat olevansa erittäin onnellisia ratkaisusta. Pariskunnan tukijaryhmä on vakuuttunut, että Gatajevit ovat joutuneet ulkomaalaisten turvallisuusviranomaisten vainon kohteeksi.

Kuva Jukka Kärkkäisen dokumentista Kansakunnan olohuone

Suomalaista dokumenttiosaamista esitellään New Yorkissa

New Yorkissa voi tällä viikolla nähdä lukuisia suomalaisia dokumentteja. DocPoint NYC -tapahtumassa esitetään peräti 47 suomalaista elokuvaa. Ohjelmisto on herättänyt runsaasti kiinnostusta yhdysvaltalaisessa mediassa.

Huumeidenkäyttäjä Jani katsoo Subutex -lääkepakkausta dokumenttielokuva Reindeerspottingissa

Nuoret innostuivat dokumenteista

Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia dokumenttielokuvista. Elokuvateattereissa esitettävien dokumenttien lisäksi nuorten parissa entistä suositumpia ovat Ylen näyttämät dokumentit sekä alan festivaalit.

Turkiksiin pukeutunut nenetsi-nainen tundralla

Suomalaisen dokumenttielokuvan voima on sen monipuolisuudessa

Helsingissä käynnistyy tiistaina 25.1. DocPoint -dokumenttielokuvafestivaali. Festivaalin pääteemana on Kongo, jonka lisäksi DocPoint esittää muun muassa valikoiman suomalaisen dokumenttielokuvan klassikoita. Pitkän linjan elokuvantekijän Pirjo Honkasalon mukaan suomalainen dokumenttielokuva elää vahvaa nousukautta. Tämä johtuu ennen kaikkea sen monipuolisuudesta.

Pekka Lehto ja Alpo Rusi olivat YLEn Aamu-tv:n vieraana.

Elokuvaohjaaja Pekka Lehto palkitaan DocPoint-festivaalilla

Elokuvaohjaaja Pekka Lehto saa Helsingin dokumenttielokuvafestivaaleilla palkinnon elämäntyöstään. Lehto on ollut tekemässä yli 30 elokuvaa 1960-luvulta alkaen.

Yle Areena logo.

Miesparit ja naisparit Linnassa 2010

Näyttelijä Jani Toivola vei Mr. Gay Finland 2010 -voittajan Kenneth Liukkosen valssiin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle