Uusimmat artikkelit
Vastakruunattu tangokuningatar Charlotta Saari, 22, aikoo omistautua kokonaan musiikkiuralleen: “Kaikki muu tulee kakkosena”
Seinäjoella Tangomarkkinat ovat takana ja vastakruunattuja kuninkaallisia odottaa tiukka keikkaputki. Pyöritys alkoi heti kruunauksen jälkeen.
Autoilija kaahasi 136 kilometrin tuntinopeudella Seinäjoen keskustassa Tangomarkkinoiden aikaan
Auto ajoi karkuun poliisia ja aiheutti vakavia vaaratilanteita. Pako katkesi valopylvääseen.
Tangomarkkinat onnistui kasvattamaan yleisömääräänsä viime vuodesta
Seinäjoella oli tangoviikon aikana noin 45000 kävijää. Uudistunut ohjelmisto houkutteli entistä laajempaa asiakaskuntaa.
Tangomarkkinat lisäsi tämänvuotiseen ohjelmistoon tangoa asiakkaiden pyynnöstä
Popimmaksi päiväksi on valikoitunut viimevuotiseen tapaan torstai. Maailmantilanne ja säät aiheuttavat järjestäjille päänvaivaa. Perinteisesti liput tangotapahtumiin ostetaan ovelta.
Tangon sävellyskilpailun voittajatango Syntinen nainen syntyi yhdeltä istumalta
Maiju Ojan käsialaa olevaa tangoa kuvaillaan voimakkaasti tunteita herättäväksi ja dramaattiseksi, kuten tangon kuuluukin.
Kesätapahtumat tuovat muutoksia liikennejärjestelyihin Seinäjoella tästä päivästä alkaen
Lukuisat kesätapahtumat vaikuttavat liikenteeseen Seinäjoella käytännössä koko heinäkuun ajan. Järjestelyt vaikuttavat myös paikallisliikenteen lähtöalueisiin.
Vain yksi pohjalaislaulaja eteni Tangomarkkinoiden laulukilpailun finaaliin
Seinäjoen tangomarkkinoiden laulukilpailun ensi kesän finalistit on valittu.
Kaksi satakuntalaislaulajaa Tangomarkkinoiden semifinaalikierrokselle
Pasi Flodström ja Kullervo Kauppi pääsivät jatkoon yleisön äänillä.
Lakeudenpuistoon rakennetaan jo skeittiparkkia – puistossa tasapainoillaan tapahtumien ja yleisen viihtyvyyden välillä
Skeittiparkki pitäisi olla valmis elokuun lopulla. Lakeudenpuistoon rakennetaan todennäköisesti lisääkin erilaisia aktiviteettimahdollisuuksia.
Seinäjoen kaupunki hankkii lisää Tangomarkkinoiden osakkeita – Seinäjoen Energian omistuksista kaupat
Kaupungin ja energiayhtiön keskusteluissa kauppa on ollut jo useamman vuoden. Nyt siitä tulee totta.
Teurastajan hommat jäävät tauolle – nyt tangokuningas Keijo Hietikko saa hetken olla tanssilavojen kunkku
Jalasjärveläinen tuore tangokuningas Keijo Hietikko sulki Atrian teurastamon oven Kauhajoella tiistaina. Ainakin puoli vuotta laskut maksetaan tangon taialla.
Tangomarkkinat jäi aikaisempien vuosien kävijämääristä
Tangomarkkinoilla vieraili 40 000 kävijää. Tapahtuma kertoo muuttaneensa kävijöiden laskentatapaa.

Kurikka järjestää tangokuninkaalleen kansanjuhlan elokuussa
Juhlaan odotetaan jopa toistatuhatta osallistujaa. Kansanjuhla Keijo Hietikon voiton kunniaksi aiotaan pitää elokuun lopulla.
Tangofinaalissa toiseksi tullut kajaanilainen Hanna Hirvonen: "Uskon, että keikkojen määrä tulee lisääntymään"
Vaikka kajaanilaiselta jäi kruunu saavuttamatta, on hän hyvin tyytyväinen omaan suoritukseensa.
Sunnuntai 10.7.2022
Pommitukset Ukrainassa. Sri Lankan mielenosoitukset. Vääriä tietoja junamatkustajille. Tangokuninkaalliset. Mansikat. Sää.
Juhlijat olivat liikkeellä yhtenä kesän vilkkaimmista viikonlopuista – vain Länsi-Uudellamaalla rellestettiin tapahtumien jälkeen
Kulunut viikonloppu on ollut yksi kesän vilkkaimmista. Suuria yleisötapahtumia on järjestetty Turussa ja Seinäjoella sekä lukuisia pienempiä festivaaleja eri puolilla maata.
Uudet tangokuninkaalliset on kruunattu Seinäjoella – tuomariston päätökset yksimielisiä
Tuoreet kuninkaalliset raivasivat tiensä voittoon 247 osallistujan joukosta.
Tangomarkkinoiden laulukilpailun finalistit selvillä
Finaali on lauantaina Seinäjoella. Koronapandemian takia laulukilpailua ei järjestetty kahtena edellisenä vuotena.
Hanna Hirvonen tangofinaaliin: kuninkaalliset ratkeavat lauantaina
Jokainen semifinalisti esitti torstaina sekä perinteisen tangon että tangoksi sovitettu modernin kappaleen. Näiden esitysten pohjalta tuomaristo teki päätöksensä lauantain finalisteista.
Heta Halonen Porista ja Lauri Ketonen Raumalta Tangomarkkinoiden finaaliin
Tangomarkkinoiden finaali pidetään lauantaina Seinäjoella.
"Mulla on 20 mekkoa pakattuna enkä tiedä, koska tulen takaisin" – tyhjä kalenteri leimasi tangokuningatar Pirita Niemenmaan kautta, mutta nyt pilkottaa valo
Tangokuningatar Pirita Niemenmaa on hallinnut poikkeuksellisen pitkään, sillä koronasta johtuen edelliset kuninkaalliset valittiin kesällä 2019. Uskollinen kävijäkunta on tällä viikolla palannut muuttuneille Tangomarkkinoille.

Tangomarkkinat jännittää kävijämääräänsä
Tapahtuma on ollut tauolla pari vuotta koronan vuoksi. Tuona aikana tapahtumakävijöiden ostoskäyttäytyminen on muuttunut. Liput ostetaan viime hetkellä.

Myös Seinäjoen keskustassa on jo liikenteessä erikoisjärjestelyjä tapahtumien vuoksi
Kirkkokatu on kiinni moottoriajoneuvoilta 18. heinäkuuta saakka.

Keijo Hietikko ainoana pohjalaisena tangolaulukilpailun finaalin karsintaan
Finaalin karsintaan Seinäjoelle lunasti paikkansa kahdeksan laulajaa. Uudet tangokuninkaalliset kruunataan 9. heinäkuuta.
Kajaanilainen Hanna Hirvonen eteni Tangomarkkinoiden semifinaalista jatkoon
Uudet Tangokuninkaalliset kruunataan Seinäjoella lauantaina 9. heinäkuuta.
Tangomarkkinat voi ensi kesänä ehkä voittaa myös laulamalla sovitettua juhatapiota – tapahtuma säilyttää tangon, mutta pyrkii eroon sen maneereista
Artisti tai tapahtuma ei pärjää nykyään enää pelkällä tangolla. Uudistusten tarkoituksena saada tapahtumaan myös nuorempaa yleisöä ja löytää persoonallisia laulajia.
Seinäjoelta tukea Tangomarkkinoille ja Herättäjäjuhlille – tangojen tuki jää aiempia vuosia pienemmäksi
Tangomarkkinat järjestetään Seinäjoella heinäkuussa 2022 kahden koronavuoden tauon jälkeen. Herättäjäjuhlat pidetään Seinäjoella kesällä 2023.
Koronan viedessä laivakeikat Ville Mäkimattilasta kuoriutui säveltäjä – tangokuningas-serkku toimi innoittajana
Ville Mäkimattila on keikkaillut ruotsinlaivalla liki 25 vuotta. Koronan tyhjentäessä keikkakalenterin, innosti hänen serkkunsa, tangokuningas Kyösti Mäkimattila kokeilemaan siipiä säveltäjänä ja sovittajana.
Provinssi ja Tangomarkkinat saivat koronatukea: "Suuri apu ensi vuoden tapahtuman tekemiseen"
Opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut vuoden toiset koronatuet taide- ja kluttuurifestivaaleille. Mukana tuen saajien joukossa ovat Seinäjoelle tärkeät tapahtumat Provinssi ja Tangomarkkinat.

Seinäjoen kaupunkikonsernilla lähes 40 prosentin omistus Tangomarkkinat Oy:stä
Kaupunki päätti osallistua osakeantiin 80 000 eurolla. Valtuusto linjasi päätöksen jo aiemmin tänä vuonna.

Pelkkä tango ei riitä Tangomarkkinoiden tulevaisuudeksi – poppiin laajentava tapahtuma tekee samaa kuin muutkin: flirttailee genrejen välillä
Seinäjoen Tangomarkkinat taivuttaa tangosta poppiin kesällä 2022. Tangolla tapahtuma ei elä, sanoo toimitusjohtaja Pasi Ojala. Tapahtumille genrerajojen venyttäminen on tavallista, ja se toimii, kunhan se tehdään tyylillä.
Tangomarkkinat julkisti esiintyjiään ensi kesälle – tapahtuma tuo tangon rinnalle myös poppia ja iskelmää
Seinäjoen Tangomarkkinat laajentaa ohjelmistoaan tangon lisäksi myös iskelmään. Ensi kesänä lavalla nähdään muun muassa Eppu Normaali ja Erin.
Jaska Mäkynen avasi Meidän Tangot Seinäjoella: "Olen varma, että torit täyttyvät ja väki lähtee kadulle tanssimaan"
Tangomarkkinat on jouduttu perumaan kahtena kesänä. Uuden ilmaistapahtuman toivotaan tuovan piristystä Seinäjoen ydinkeskustaan.

Kolmen vuoden kuluttua jokainen tietää, mikä on AlfaTV, hehkuttaa johtaja – pörssilistautumista suunnitteleva media aikoo aloittaa oman uutistuotannon ja haastaa isot tekijät
Miksi luksusautoja myyvä sijoittaja kiinnostuu AlfaTV:stä? Juntiksi parjattu kanava uskoo kotimaiseen iskelmään ja vahvaan uutistuotantoon, jonka se haluaa aloittaa osakekauppojen tuomalla pääomalla. Tavoitteena on olla vaihtoehto MTV3:lle ja Ylelle.
Uudella tangotapahtumalla haetaan piristystä Seinäjoen kaupunkikeskustaan
Meidän tangot - kaupunkitapahtuma paikkaa isojen tapahtumien vajettaa Seinäjoella elokuussa. Viralliset Tangomarkkinat peruttiin, nyt uudella ilmaistapahtumalla haetaan piristystä kaupunkikeskustan kesään.
Tanssimalla tangoa tuppisuinen suomalainen ilmaisee syvimmät tunteensa
Tango on laulua, tanssia, parinhakua ja kuntourheilua.
Miehikkälä sai tarjouksen osallistua tangokuninkaallisista kertovaan tv-sarjaan – kunnanjohtaja esittää 10 000 euron varaamista ohjelman tekoon
Tangokuninkaalliset ry on suunnitellut Kuninkaalliset kimpassa -tv-sarjan kuvaamista tänä vuonna Miehikkälässä. Kyseessä on sarjan kolmas tuotantokausi.
Vauhtiajot siirtyy kuukaudella eteenpäin elokuulle, kilpa-ajot jäävät tältäkin kesältä väliin
Tapahtumapaikkana säilyy Seinäjoen Lakeudenpuisto. Viime kesänäkin koronarajoituksin järjestettyä tapahtumaa pyritään kehittämään entistä sujuvammaksi ja turvallisemmaksi poikkeuksellisiin olosuhteisiin.

Maanantai 26.4.2021 (radio)
Suurin osa alaikäisistä kohtaa netissä seksuaalista houkuttelua eli groomingia. Suomalaiset aikovat jäädä eläkkeelle aiempaa vanhempina. Veitsiluodon sulkeminen vaikuttaa paikkakunnan työpaikkoihin. Tupakkalakia tiukennentaan. Kesän Tangomarkkinat perutaan.

Tangomarkkinatkin jää pitämättä tänä vuonna – toimitusjohtaja: "Aika järjestämiseen loppuu kesken"
Festivaali siirtyy jo toistamiseen. Uusi ajankohta on 6.–10. heinäkuuta 2022.

Kesän Tangomarkkinoiden kohtalosta päätetään huomenna –toimitusjohtaja: "Tilanne on meidän osalta edelleen auki"
Tangomarkkinoiden hallituksen kokouksessa päätetään, järjestetäänkö tapahtumaa ensi kesällä vai peruuntuuko tapahtuma toistamiseen.
Tangomarkkinoiden uudella toimitusjohtajalla kova tavoite: Keski-ikäiseksi mielletylle festivaalille täytyy houkutella kolmekymppisiä
Toimitusjohtajana eilen aloittanut Pasi Ojala lupaa olla avoin myös hulluille kehittämisideoille.
Tangomarkkinoiden toimitusjohtajaksi Pasi Ojala – tapahtumaveturilta odotetaan uudistuksia
Tangomarkkinat on toiminut vuosia ilman toimitusjohtajaa. Pasi Ojala aloittaa tehtävässään välittömästi.

Appeal court halves singer's fines for distributing child pornography
Based on the ex-tango star's diminished earnings in 2019, the fines were reduced from 15,500 to 8,300 euros.
Seinäjoen valtuusto äänesti Tangomarkkinoille lisää rahaa
Valtuusto päätti äänin 45-4 myöntää lisärahoitusta tapahtumayhtiölle, joka kipuilee rahapulassa koronan vuoksi. Myös tapahtuman uudistaminen nielee rahaa.
Yritysten koronatuet keskittyvät harvoille pohjalaisalueella –toinen hakukierros käynnissä
Satakunta kustannustuen piiriin kuuluvaa yritystä saa toisella kierroksella rahaa koronan vuoksi.

Tangomarkkinat kipuilee rahapulan kanssa – viime kesän tapahtuma peruttiin, eikä tästäkään vuodesta ole takeita
Tangomarkkinat tarvitsee rahaa paitsi koronavaikeuksista selviämiseen myös toimintansa kehittämiseen. Ensimmäisenä yhtiölle aiotaan etsiä toimitusjohtaja.

Ex-tangokuningas Marko Maunuksela yllätettiin omalla hevilogolla: “Tämä pitää ottaa käyttöön!”
Iskelmä- ja tangosuosikin nuoruuteen kuului myös raskaampi musiikki.
Lapsena Erika Vikman pelkäsi joutuvansa helvettiin, ja nyt hän laulaa syntisten pöydästä, jossa ei syyllistetä ketään
Vikman haluaa musiikillaan vaikuttaa asenteisiin.
Korona vei keikat ja palautti voittovuottaan viettävän tangokuningattaren huoltiskalle töihin: "Onneksi on työpaikka!"
Korona tekee vuoden 2019 tangokuningatar Pirita Niemenmaasta tuplakuninkaallisen.