Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Meri-Lapin kunnat: Länsi-Pohjan psykiatriatalon kustannukset on lähes puolitettava

Kunnat vaativat reilun kolmentoista miljoonan euron kustannusten pudottamista reiluun seitsemään miljoonaan euroon.

Lahti aikoo vahvistaa konserniyhtiöiden hallintoa ulkopuolisilla asiantuntijajäsenillä

Kaupungin konserni- ja tilajaosto keskustelee hybridihallituksista ensi viikolla.

Turun vihreät haluaa eroon poliittisista nimityksistä

Taustalla on Turun organisaatiouudistus.

Elinkeinoministeri Lintilä: Kävimme vakavamielisen keskustelun Finnairin kanssa

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner ovat keskustelleet maanantaina yhtiön lennoista maakuntakentiltä.

Jyväskylän kaupunginjohtaja: Alamme varmaan viritellä keskusteluja Jyväskylän lennoista Finnairin valtio-omistajan kanssa

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto sanoo, ettei maanantainen palaveri lentoyhtiö Finnairin kanssa tuonut lupauksia Jyväskylän lentojen jatkumisesta.

Omistajaohjausministeri Tuppurainen edellyttää Veikkaukselta tarkkaavaisuutta hankinnoissaan

Veikkauksella oli oikeus jättää sopimus kilpailuttamatta. Säännöksiin liittyy kuitenkin tulkinnanvaraisuuksia.

Kuopion kuntatekniikkaliikelaitos Mestar aloittaa yt-neuvottelut

Yt-neuvottelut johtuvat irtisanotusta sopimuksesta ja ne koskevat 21 työntekijää.

Omistajaohjeuksen periaatepäätöksen käsittely siirtyy

Valtion pörssiyhtiöiden hallitusten palkkiot yksi keskeisimmistä kysymyksistä.

Government plans Finnair bailout with €600m subsidy

The airline has announced cancellations of around 90 percent of its flights due to the coronavirus outbreak.

Pietarsaaren johto sai puhtaat paperit valiokunnalta kalankasvattamokiistassa

Väliaikainen valiokunta ei nähnyt konserninjohdon toiminnassa moitittavaa.

Valtio omistaa liudan isoja ilmastopäästäjiä – Miten hallitus saa Fortumin, Finnairin ja Vapon linjaan ilmastotavoitteidensa kanssa?

Valtionyhtiöille tulee pian uusia ilmastovelvoitteita, mutta suurimpia saastuttajia ei aiota nostaa tikunnokkaan.

Omistajaohjausministeri vaatii riippumatonta selvitystä Ylen esiin nostamasta Veikkauksen hankinta-asiasta

Valtion omistajaohjaus on keskustellut Veikkauksen johdon kanssa tapaamisessa, jota ministeri luonnehtii "vakavaksi, mutta avoimeksi ja rakentavaksi".

Karvalakkilähetystön yhdysmies haluaisi Valtion kehitysyhtiön mukaan kalatierakentamiseen

Kalatie-aktiivi Olli-Pekka Salmisen mielestä Suomeen voisi perustaa kalatierahaston Valtion kehitysyhtiö Vake Oy:n avulla.

Valtion omistajaohjauksesta ei tule vetoapua karvalakkilähetystön pyrkimyksille

Karvalakkilähetystön vierailu ministereiden pakeilla Helsingissä nosti vesilain muuttamisen yhä tärkeämmäksi vaelluskalojen palauttamisen kannalta.

Lisäsäästöt mahdoton pala Soiten hallitukselle – nyt istutaan kuntien kanssa miettimään, miten tästä jatketaan

Soite panee täytäntöön 11 miljoonan säästöohjelman, mutta vaadittujen lisämiljoonien nipistämiseen hallitus ei löytänyt keinoja.

Tytti Tuppurainen omistajaohjauksesta: Varsinaisia linjamuutoksia en tee

Pitkään valmisteltu hallituksen omistajapoliittinen periaatelinjaus viivästyy edelleen. Ylen Ykkösaamussa vieraillut omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen haluaa periaatepäätöksen omiin nimiinsä ennen eteenpäin viemistä.

Valtio-omisteisten yhtiöiden hallituspalkkiot nousevat ensimmäistä kertaa vuosiin – pelkona on, ettei huippuosaajia muuten löydy

Korotusehdotusten tekemistä on vaikeuttanut se, että hallitus ei ole vieläkään päässyt yksimielisyyteen omistajaohjauksen periaatepäätöksestä.

TV1:n Ykkösaamussa Tytti Tuppurainen: Mitä haluat kysyä?

Mitä brexit merkitsee Euroopalle ja Suomelle? Mikä on hallituksessa omistajan tahto? Ykkösaamun vieraana on eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen.

Solidiumin johto tapasi uuden omistajaohjausministerin: "Oli enempi kuuntelu- ja oppimismodessa"

Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen haluaa omistajaohjaukseen Paasikiven–Kekkosen linjan kaltaista jatkuvuutta.

Posti-jupakan jälkinäytös: Osa Postin hallituksen jäsenistä tuskin jatkaa – Saivat syksyllä tarpeekseen Antti Rinteen omistajaohjauksesta

Ylen tiedot: "Antti Rinteen kaataja", postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola on silti valmis jatkamaan.

Valtion epäonnisen kehitysyhtiön toimitusjohtaja haluaisi jo painaa kaasua – kolme asiaa ratkaisee, mitä Vaken 2,2 miljardille eurolle käy

Syksyllä Vakea vaadittiin jo lakkautettavaksi. Nyt sen kohtalo on poliitikkojen käsissä ja selviää lähiviikkoina.

Liike-elämä ehkäisisi omistajaohjausriitoja pienentämällä valtion omistusosuutta valtionyhtiöissä – työntekijät eri mieltä

Työntekijäjärjestö JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laineen mielestä omistajaohjauksen pitäisi olla yhden ministerin pääasiallinen tehtävä.

Analyysi: Hallituskriisin jälkeen palataan vielä tapahtumien lähtöpisteeseen – Miten käy Postin hallitukselle?

Sen jälkeen kun maan hallitus on saatu parsittua kasaan, sen pitää alkaa miettiä Postin hallituksen asemaa, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.

Tuleva omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen aikoo vierailla valtionyhtiöissä ja parantaa tiedonkulkua

Tuppuraisen mukaan eurooppa- ja omistajaohjausministerin salkut sopivat hyvin yhteen.

Analyysi: Toverit palkitsivat Sirpa Paateron uskollisuuden

Sirpa Paateron paluu ministeriksi on yksi suomalaisen politiikan kummallisuuksia, joita on vaikea selittää, kirjoittaa politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.

Kansalta murskatuomio Rinteelle Ylen kyselyssä: yli puolet pitää eron syynä pääministerin omia toimia, neljännes katsoo kepun pettäneen

Entinen omistajaohjausministeri Sirpa Paateron toiminta saa suomalaisilta synninpäästön, se ei ollut hallituksen eron syy.

Oppositio hyökkää hallituksen kimppuun välikysymyksellä Posti-sotkusta – katso suorana kello 14 alkaen

Hallitus on joutunut opposition tulilinjalle koskien Postia ja omistajaohjausta. Nyt hallituksen luottamus mitataan välikysymyksellä.

Sataan vuoteen mahtuu 17 ministerieroa – neljä viidestä viimeksi eronneesta on naisia

Ministerien erotahti on viime vuosikymmeninä hieman kiihtynyt.

Rinteen kritiikki ei yllättänyt – Pohjola ei aio erota Postin hallituksen johdosta

"Osakkeenomistaja tekee siitä päätökset milloin parhaaksi näkee."

Kuka korvaa eronneen Sirpa Paateron? Tässä seitsemän nimeä, jotka ovat spekulaatioissa esillä

Päätöksen uudesta ministeristä tekee SDP:n puoluehallitus Antti Rinteen esityksestä.

Analyysi: Omistajaohjausministeri sai lähteä, mutta se ei vielä rauhoita kuplivaa eduskuntaa

Niin opposition kuin hallituskumppaneidenkin katseet kääntyvät pääministeri Antti Rinteeseen (sd.), kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman.

Posti-kiista sai uuden uhrin: Näin politiikan perjantai eteni Postin vastaiskusta Paateron eroon

Pääministeri syytti Postia virheellisestä ja vastoin valtio-omistajan tahtoa menneestä toiminnasta.

Minister Paatero resigns over Posti outsourcing scandal

Paatero had offered to resign after it emerged she had failed to prevent a pay cut for 700 workers.

Oppositio hermostui Posti-sopan uudesta käänteestä: Halla-aho väläyttää Rinteen eroa, Orpon mukaan pääministeri "ei ansaitse luottamusta"

Petteri Orpon mukaan näyttää selvältä, että Rinne yritti johtaa harhaan eduskuntaa. Postin johto kertoi tänään, että Postin suunnitelmilla on ollut omistajaohjauksen tuki.

Ministeri Sirpa Paatero erosi, oppositio vaatii Rinteen eroa, Rinne: osaavan ministerin ero on vaikea paikka – Yle seuraa hetki hetkeltä

Rinne: Postin hallituksen asemaa harkitaan. Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola: En aio erota.

Emeritusprofessori: Postin työntekijöiden jakautuminen kahden kerroksen väeksi muodostuu omistajaohjauksen ongelmaksi

Seppo Koskisen mielestä omistajaohjauksen tulisi ratkaista Postin tytäryhtiössä oleva palkkaepätasa-arvo.

Postilakon käänteet: Näistä hetkistä vääntö 700 pakettilajittelijan työehdoista muistetaan

Kahden viikon aikana kiista työehdoista laajeni valtakunnalliseksi suurten tukilakkojen ja poliittisen paineen myötä.

Analyysi: Postin riita ratkesi, mutta edessä on jälkipyykki – Rinteen ja Paateron tarinat kohun eri vaiheista eivät kaikilta osin täsmää

Oppositiopuolueet kaipaavat nyt demareilta vastauksia suuressa salissa, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman.

Ministeri Paatero postikiistasta: pelisääntökeskustelu Postin kanssa käydään, luottamus ei ole mennyt

Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd) sanoo toimineensa Postin tapauksessa niillä tiedoilla, jotka hänellä on ollut.

Paatero myöntää, että hälytyskellojen olisi pitänyt soida Postin sopimussiirrossa: "Tässä on parannettavaa, inhimillisesti voin sen myöntää"

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) sanoo, että Postin liikkeenluovutuksen päivämäärä jäi häneltä huomiotta.

Ratkaisun etsintä postikiistaan jatkuu – Pöydällä käynyt useita vaihtoehtoja

Kiistan ytimessä on se, mitä tapahtuu Postin 700 pakettilajittelijalle.

MOT: €170m-euro losses for Posti's failing logistics unit

The embattled national mail carrier’s logistics business has been accused of unfair price practices by its competitors.

Ministeri Paateron lääke postilakkoon: Neljä selvityshenkilöä yrittää viikonlopun aikana ratkaista umpisolmun – PAU:n ja Postin pyynnöstä

Postin ja PAUn työriitaa alkavat perjantaina aamulla selvittää työmarkkinakonkarit Jukka Ahtela, Lasse Laatunen, Lauri Ihalainen ja Ann Selin.

STT: Valtion omistajaohjausosasto antoi aiemmin syksyllä tukensa Postin pakettilajittelijoiden siirrolle

Posti ilmoitti tiistaina, ettei se aio kumota päätöstään siirtää 700 pakettilajittelijaa toisen työehtosopimuksen piiriin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle