Uusimmat artikkelit
Pakkasjakso ei jäädyttänytkään merialuetta vielä kunnolla kantavaksi: ”Harkitsevainen asenne tarpeen”
Jäätilanne rannikolla vaihtelee avovedestä paikoin ohuehkoon jääpeitteiseen. Kovin vahvoja jäitä ei löydy vielä mistään pohjalaisrannikoilta.
Pietarsaaressa toivotaan ettei katuvaloja tarvitsisi sammuttaa yöaikaan – led-valaisimiin siirtymistä halutaan nopeuttaa
Tänä vuonna led-valaisimia on asennettu 250 000 euron edestä. ensi vuodelle toiveissa on saada määrärahoja kaksinkertainen summa. Led-valaistus lisäisi myös liikenneturvallisuutta.
Pietarsaari on ensi vuonna Itämeren alueen kulttuurihelmi
Pietarsaari on yksi niistä neljästä kaupungista, jotka saavat ensi vuonna ainutlaatuisen Itämeren alueen kulttuurihelmen tittelin.
Vuoden turhake on maakuntalentojen miljoonatuet
Suomen Luonto -lehti on valinnut vuoden turhakkeen vuodesta 2000 lähtien.
Pietarsaari aloittaa yt-neuvottelut tammikuussa – odottaa lähes kahden miljoonan alijäämää
Pietarsaaren kaupunki nostaa veroja ja tekee ensi vuonna noin kahden miljoonan negatiivisen budjetin.
Fäbodaan ajetaan pian uutta reittiä Pietarsaaressa: mutkainen tie korvautuu uudella, ja sen kunnossapidosta vastaa valtio
Kaupunki odottaa nyt liikenne- ja viestintävirasto Traficomin hyväksyntää tiesuunnitelmalle.
Pietarsaaren UPM:lla harjoitellaan isosti suuronnettomuutta
Harjoitukseen osallistuu metsäyhtiö UPM:n teollisuusalueen toiminnanharjoittajia sekä keskeiset turvallisuusviranomaiset. Vastaanlaisia tulee järjestää suuronnettomuusvaarallisissa kohteissa vähintään kolmen vuoden välein.
Länsirannikon rajavartijoita komennetaan Lappiin turistivyöryn ja itärajan tilanteen takia – tekee ison loven tilipussiin
Esimerkiksi Turusta tai Porista Rovaniemelle keikkahommiin lähtevän rajavartijan ansiomenetys saattaa olla talvikuukausien aikana jopa tuhansia euroja.
Vaasan kaupunginorkesterille uusi ylikapellimestari – Anna-Maria Helsingin kiinnekohtia ovat nyt Vaasa ja Lontoo
Tällä hetkellä Helsing toimii ylikapellimestarina Lontoossa. Helsing nimitettiin BBC Concert Orchestran ylikapellimestariksi vuonna 2023. Hän on johtanut orkesteria päävierailijana vuodesta 2020.
Pietarsaari kaavailee yt-neuvotteluja säästötoimena
Ensisijaisena tavoitteena eivät ole irtisanomiset, mutta neuvotteluja voidaan tarvittessa laajentaa.
Maailman ensimmäinen vihreän vedyn tuotantolaitos avomerellä läpäisi testit – Suomeen on suunnitteilla tuotantoa Perämerelle
Vihreällä vedyllä voidaan vähentää teollisuuden päästöjä, ja sitä voidaan käyttää energialähteenä. Myös Suomi odottaa maahan vetytalouden miljardi-investointeja.
Poptähti Tomas Ledin ensi kesänä Pietarsaareen ja Tammisaareen
Laulaja-lauluntekijän kesäkiertue käynnistyy heinäkuussa Norjasta.
Vasabladet: Pietarsaaressa toimivan gynekologin epäilty virkavelvollisuuden rikkominen etenee pian syyttäjälle
Pohjanmaan poliisi aloitti pietarsaarelaisen gynekologin toimista esitutkinnan syksyllä. Tutkinta koskee epäiltyä väärää diagnoosia, jossa naiselle määrättiin aborttipillereitä.
Viidellä uudella turkistarhalla todettu lintuinfluenssatartuntoja – lopetettavaksi määrättyjä eläimiä jo yli 400 000
Tarhat sijaitsevat Kokkolassa, Pietarsaaressa, Kruunupyyssä, Kalajoella ja Evijärvellä.
Neljä nuorta tuomittiin päiväsakkoihin Viktorian päiväkodin tulipalosta Pietarsaaressa
Käräjäoikeus tuomitsi nuoret sakkorangaistuksiin vahingonteosta sekä yleisvaaran tuottamuksesta.
Pännäisten aseman parkkipaikkapulaan ei vielä ratkaisua
Tarkoituksena on laajentaa parkkialuetta ja rakentaa 70–90 uutta pysäköintipaikkaa.
Kokkola ottaa ensi vuonnakin 30 pakolaista, mutta eri ehdoin kuin ennen – Pietarsaaressa ei saatu ratkaisua pakolaiskiintiön pienentämisestä
Aiemmin kaikki kuntapaikat on suunnattu Kokkolassa kiintiöpakolaisille.
Mies putosi mökkimatkalla mereen kahdesti
Pelastuslaitos löysi jäihin pudonneen saaresta ja varoittaa heikoista jäistä.
Pakettiauto juuttui raiteille Pohjanmaalla – junaliikenne saatiin pysäytettyä
Juna olisi tullut tasoristeykseen kolmen vartin kuluttua. Tällaisia tilanteita sattuu alueella ani harvoin.
Poikkeuslupa ja perälautoja – työllisyysalueiden muodostamisesta tuli vaikea pala pohjalaiskunnille
Usea pohjalaisalue joutuu jatkamaan keskusteluja työllisyysalueestaan. Pietarsaari on saamassa poikkeusluvan, muista kunnista suurin osa päätyy perälautamenettelyyn.
UPM varautuu lomautuksiin – muutosneuvottelut koskevat yli 2000:ta työntekijää
Neuvottelut koskevat UPM:n kaikkia suomalaisia sellutehtaita, sahoja ja graafisia paperitehtaita sekä Lappeenrannan biojalostamoa.
Pohjanmaan hyvinvointialue lisää puhelinpalveluja, nyt on otettu käyttöön sosiaalihuollon ohjaava palvelu lapsiperheille ja työikäisille
Sosiaalihuollon palveluohjauksen numeroon vastaavat sosiaaliohjaajat. He ovat perehtyneet lasten, nuorten ja perheiden sekä työikäisten sosiaalihuollon palveluihin.
Vesiongelmasta jopa viikkoja kärsineet pietarsaarelaiset eivät saa hyvitystä automaattisesti – korvausta haettava erikseen
Toistaiseksi vesilaitos ei saanut yhtään korvaushakemusta.
Pietarsaarelle ja Kristiinankaupungille rahoitusta varhaiskasvatuksen henkilöstön jaksamiseen
Eläkevakuuttaja Keva on myöntänyt 34 000 euroa Kristiinankaupungin ja Pietarsaaren hankkeelle, jonka tavoitteena on parantaa työntekijöiden hyvinvointia.
Rattijuoppoja poliisin haaviin taas joka pohjalaismaakunnassa – Kruunupyyssä valppaat kyläläiset käräyttivät polttoainevarkaat
Rattijuopumuksia kirjattiin viikonloppuna 20, joista 11 oli törkeitä. Pahoinpitelyjä tuli poliisin tutkittavaksi 11.
Pietarsaaren talousvesi voi jatkossa tulla Kokkolasta – esiselvitys yhteistyöstä antaa pohjan tuleville päätöksille
Kokkolan Veden vetämällä hankkeella halutaan parantaa vedenjakelun turvallisuutta ja tuottaa kohtuullisin kustannuksin terveydellisesti moitteetonta talousvettä.
RKP vetää käsijarrua Pohjanmaan hyvinvointialueen säästöissä – ”Monien toimenpiteiden aikataulu on liian tiukka”
RKP:n valtuutetut ovat huolestuneita suunnitelluista säästöistä, jotka ovat valtuustoryhmän mukaan liian suuria. Myös aikataulua pidetään liian nopeana. Toimenpiteet eivät onnistu, RKP uskoo.
Malmin yöpäivystys jatkuu Pietarsaaressa – asukaspalautteessa kyseenalaistettiin sulkemisesta koituvat säästöt
Hyvinvointialueen johtajan mukaan valtuuston kanssa käydyt keskustelut ja palaute asukkailta vaikuttivat ympärivuorokautisen päivystyksen poistumiseen leikkauslistalta.
Pietarsaaren tasoristeyksessä kolaroinutta kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
Henkilöauton kuljettaja ajoi junan eteen stop-merkin takaa, kerrotaan poliisista.
Pietarsaaren seudun Osuuspankit aikovat yhdistyä
Palveluverkkoon ei ole suunniteltu muutoksia, vaan alueen seitsemän konttoria jatkavat toimintaansa.
Henkilöauto ja juna törmäsivät tasoristeyksessä Pietarsaaressa – henkilöauton kuljettajalle lieviä vammoja
Raakapuulastissa ollut juna ja henkilöauto törmäsivät vartioimattomassa tasoristeyksessä Pietarsaaren keskustan lähellä Pohjanmaalla.
Vaasassa Liisanlehdon Prisma on kiinni PAM:n poliittisen mielenilmauksen seurauksena
Muut KPO:n Prismat ovat avoinna. Liisanlehdon Prisman marketin käytävän myymälät ovat avoinna.
Poliittiset lakot ovat pysäyttäneet työt monella pohjalaisella työpaikalla
Esimerkiksi Teollisuusliiton ja Sähköliiton jäsenet lakkoilevat 13 yrityksessä, etupäässä Pohjanmaan maakunnassa.
Teollisuusyrityksetkin hiljenevät tiistain lakkopäivänä – yritysjohtaja: ”Liikevaihdon alennusta se tarkoittaa”
Ammattiliitot Pro, JHL ja PAM järjestävät lakkoja useilla työpaikoilla tiistaina. Lakot ovat reaktio hallituksen leikkaussuunnitelmiin.
Poliittiset lakot pysäyttävät työt tiistaina monella keskipohjalaisella työpaikalla
Vuorokauden mittaisilla lakoilla vastustetaan hallituksen kaavailemia työelämään kohdistuvia heikennyksiä.
Suomen ulkomerelle kuskattiin ranskalainen osterisumppu, jossa on käynnissä erikoinen simpukkatesti
Ulkomerellä Pietarsaaren edustalla on ollut kesästä lähtien kelluvia sumppuja. Niissä on noin pari sataa simpukkaa, joiden kehittymistä ruokalautaselle sopiviksi seurataan tarkoin.
JHL:n lakko näkyy Keski-Pohjanmaalla yhdessä Kokkolan alakoulussa sekä hyötykäyttöasemalla
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL laajentaa lakkojaan pohjalaismaakuntiin tiistaina. Keski-Pohjanmaalla lakko koskee Halkokarin koulua ja Ekoroskia.
Poliisi kertoo viikonlopun tapahtumista: Järjestyksenvalvoja piti miestä maassa hallintaotteessa Pietarsaaressa, kun tämä meni elottomaksi
Tapauksen tutkinnanjohtajan mukaan hallintaote ei kestänyt erityisen pitkään. Järjestyksenvalvoja on ollut pidätettynä, mutta sittemmin vapautettu.
Polkupyöränosien valmistaja Herrmans aloittaa muutosneuvottelut – voivat johtaa 10 työntekijän irtisanomiseen
Ahdinko on seurausta pyörien kysynnän hiipumisesta. Neuvottelut koskevat toimihenkilöitä, ei tuotannon työntekijöitä.
Ravintolassa häiriköinyt mies menehtyi Pietarsaaressa
Asiasta on kirjattu rikosilmoitus nimikkeellä törkeä kuolemantuottamus.
Vedenjakelu päättyy Pietarsaaressa – rautapitoisuus on palannut tavoitearvoihin
Pietarsaaren Vesi lopettaa puhtaan veden jakelun torilla ja teollisuusalueella. Vettä jaellaan vielä keskiviikkona kello 20 saakka.
Toista kertaa järjestettävä kirjallisviikko JeppisLit alkaa Pietarsaaressa – perjantaina vieraana Hildur kirjoistaan tunnettu Satu Rämö
Luvassa on myös satuhetkiä monilla eri kielillä, muun muassa arabiaksi ja ukrainaksi.
Pietarsaaren ympärivuorokautinen päivystys voi loppua jo keväällä, jos säästöesitys hyväksytään – ylilääkäri: ”Nyt pitää vain odottaa”
Jos Pohjanmaan hyvinvointialueen eilen julkisuuteen tullut esitys etenee, päivystys loppuu viimeistään maaliskuussa. Päätöksiä asiasta tehdään marraskuun lopulla.
Pietarsaari ja Pedersöre kiristävät veroruuvia – Vöyrin budjettiesitys ei mennyt läpi
Pietarsaaressa ensi vuodelle on tulossa iso lovi valtionosuuksissa ja verotuloissa.
Pohjanmaan liitolta avustukset kahden aluetaiteilijan palkkakustannuksiin
Kulttuurilautakunnan tavoitteena on ollut edistää ammattitaiteilijoiden työllistymistä. Palkkausavustukset aluetaitelijoille myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa.
Pohjanmaan hyvinvointialueen tiukka säästökuuri jatkuu - Pietarsaaressa ympärivuorokautinen päivystys vaakalaudalla
Pohjanmaan hyvinvointialue kertoi tänään säästötoimista, joilla taloutta tasapainotetaan ensi vuonna. Esitys menee aluehallitukseen käsittelyyn marraskuun 20. päivä.
Maakuntakenttien lentoliikenteen kilpailutus alkaa
Hallitus päätti budjettiriihessä vajaasta 40 miljoonasta eurosta maakuntalentojen tukemiseksi. Nykyiset lennot lakkaavat huhtikuussa.
Pietarsaaren uuden jalkapallostadionin rakentaminen ei käynnisty vielä tänäkään vuonna
Uhattuna on myös valtion noin 750 000 euron tuki. Tuen saaminen edellyttää projektin aloittamista suunnitelmien mukaisesti tänä vuonna.
Työvoimapalvelujen uudistus tuo lähipalveluja pikkukuntiinkin – ”Kunnissa tunnetaan parhaiten alueen työnhakijat ja yritykset”
Työvoimapalvelujen uudistus tavoittelee palvelujen saatavuuden parantamista ja sitä kautta myös parempaa työllisyyttä. Nyt kunnat perustavat yhteistoiminta-alueita. Osa suunnittelee jo palveluita.
Katupöly heikentää ilmanlaatua Kokkolassa ja Pietarsaaressa
Korkeista hiukkaspitoisuuksista kärsitään länsirannikolla todennäköisesti myös lähipäivinä.