Uusimmat artikkelit
Keski-Suomen hyvinvointialue kaavailee suurta päivystysuudistusta – tavoitteena Novan ruuhkien helpottaminen ja säästöt
Suunnitelman mukaan kiirevastaanotto keskitettäisiin sairaala Novan lisäksi kahdelle soteasemalle eli Äänekoskelle ja Jyväskylän Palokkaan. Nopeimmillaan uudistus voisi tulla voimaan jo ensi keväänä.
Keski-Suomen hyvinvointialueen yhteistoimintaneuvottelut päätökseen – satojen työntekijöiden tehtäviin tulossa muutoksia
Hyvinvointialue aloitti yhteistoimintaneuvottelut syyskuussa.
Katso, mistä ja milloin riskiryhmät saavat rokotuksia – keskisuomalaiset saavat korona- ja influenssarokotteet yhtä aikaa
Riskiryhmäläiset voivat ottaa influenssa- ja koronarokotteen samalla kertaa. Avoimia rokotuspäiviä on ympäri maakuntaa.
Mihin kuluu lääkärin aika? Terveyskeskuslääkäri kirjasi ylös työtuntinsa viikon ajalta
Asiantuntijoiden mielestä lääkäreiltä pitäisi karsia tehtäviä, joiden hyöty on vähäinen. Pyysimme karstulalaista terveyskeskuslääkäriä Antti Kunnamoa pitämään päiväkirjaa työajastaan.
Pohjoisen Keski-Suomen kunnat sopivat työllisyysalueen perustamisesta – te-palveluita saisi jatkossa neljästä kiinteästä toimipaikasta
Pohjoisen Keski-Suomen kuntien valtuustot ovat hyväksyneet uuden työllisyysalueen perustamisen. Valtioneuvoston on määrä hyväksyä työllisyysalueet helmikuussa 2024.
Karstulan jäähalliyhtiö hakeutui konkurssiin – velat runsaat 1,5 miljoonaa euroa
Karstulan jäähallia ei avattu viime vuonna alkukaudeksi lainkaan sähkön korkean hinnan vuoksi. Jäähalliyhtiö on vuosien varrella kärsinyt talousvaikeuksista.
Iltalehti: Keski-Suomen hyvinvointialueella yli 10 000 euron kuukausipalkka on parillakymmenellä ja johtajia on maan kolmanneksi eniten
Johtajien keskipalkka oli Iltalehden selvityksen mukaan Keski-Suomea korkeampi kymmenellä hyvinvointialueella.
Sisämaassa poikkeuksellisen kovia tuulenpuuskia – sähkökatkojen korjaus voi Keski-Suomessa venyä paikoin huomiseen
Keskiviikkona illalla voimistunut puuskainen tuuli on katkonut sähköjä tuhansilta Keski-Suomessa
Monessa Keski-Suomen kirjastossa voi nyt lainata kirjojen lisäksi aikaansa – vaikeus sitoutua vapaaehtoistyöhön johti uudenlaiseen kokeiluun
Keski-Suomessa halutaan madaltaa kynnystä vapaaehtoistyöhön. Yhdessätoista maakunnan kirjastossa voi tämän kuun ajan lainata aikaansa ikäihmisen hyväksi.
Keski-Suomen hyvinvointialue teki kaupat karstulalaisesta Marjarannan hoivakodista
Hyvinvointialue ostaa karstulalaisen ikäihmisten hoivakoti Marjarannan hoivayhtiö Esperiltä Carelta. Hyvinvointialue aikoo jatkaa hoivakodin toimintaa omana työnä.
Kotiinkuljetusyrityksen tietomurron uhreja on Keski-Suomessa lähes 1500 – vääriin käsiin päätynyt yhteystietoja, ovikoodeja ja henkilötunnuksia
Keski-Suomen hyvinvointialue kertoo tiedottavansa kaikkia tietomurron kohteeksi joutuneita asiakkaitaan henkilökohtaisella kirjeellä.
Hoitotarvikkeiden kotijakelun asiakkaiden tietoja on voinut päätyä vääriin käsiin – tietomurto koskee ehkä satoja henkilöitä Keski-Suomessa
Hyvinvointialueen mukaan tietomurron laajuuden ja vaikutusten arviointi on kesken.
Hallitus aikoo pyyhkiä kunnilta vaaditut ilmastosuunnitelmat laista – osa kunnista tekee suunnitelmat silti
Ympäristöministeriö ehti jakaa kunnille kevään haussa 2,6 miljoonaa euroa rahoitusta ilmastosuunnitelmien laatimiseen.
Pula hoitajista johti rajuun ratkaisuun Viitasaarella: nopeaa hoitoa tarvitsevien akuuttiosastolle ei oteta vastaan uusia potilaita
Keski-Suomen hyvinvointialueen mukaan akuuttipotilaiden hoitoa ei pystytä järjestämään potilasturvallisesti nykyisellä henkilöstömäärällä. Hoivaosasto ja dialyysitoiminta jatkuvat entiseen tapaan.
Vammaispalvelun ja sosiaalihuollon asiakkaiden kyydeistä on laskutettu tuplasti Keski-Suomessa
Hyvinvointialueelta kerrotaan, että jos asiakkaan saamalla laskulla on uudelleen toukokuun omavastuuosuuksia, laskua ei tarvitse maksaa.
Lääkäripula vaivaa pohjoista Keski-Suomea – Saarijärven terveysaseman iltojen kiirevastaanotot ovat Äänekoskella ennakoitua pidempään
Ilta- ja yöaikojen yhteispäivystys on kesälläkin sairaala Novassa Jyväskylässä.
Miljoonainvestointi on valmistumassa Karstulassa – muuttopäivää uudelle paloasemalle ei ole vielä päätetty
Uuden paloaseman rakentaminen on edennyt Karstulassa aikataulussaan.
Honkarakenne on irtisanonut 22 työntekijää, lisäksi lomautusvaltuutus 145 työntekijälle
Hirsitalovalmistaja ei ole saanut paikatuksi Venäjän kaupan hiipumisen aiheuttamaa aukkoa Euroopan ja kotimaan myynnillä
Järvivedet ovat nyt tavanomaista lämpimämpiä lähes koko maassa
Juhannukseksi vedet voivat lämmetä erityisesti maan länsiosassa vielä noin asteella.
Honkarakenne kertoo heikentyneestä markkinatilanteesta – meneillään olevat muutosneuvottelut on määrä päättää kesäkuussa
Yhtiön mukaan henkilöstön vähennystarve on enintään 27 henkilötyövuotta.
Honkarakenne käynnistää muutosneuvottelut – vähennystarve enintään 27 henkilötyövuotta
Hirsitalovalmistaja ei ole saanut paikatuksi Venäjän kaupan hiipumisen aiheuttamaa aukkoa Euroopan ja kotimaan myynnillä.
Keski-Suomen hyvinvointialue yrittää helpottaa terveysasemien lääkäripulaa hoitaja-avusteisella etälääkärillä
Hyvinvointialue kehittää digitaalisia palveluja monella saralla Keski-Suomessa. Maakunnan pohjoisosissa ja Toivakassa pilotoidaan nyt hoitajan avustuksella toimivaa etälääkäriä.
Väestökato näkyy valkolakkien määrässä – Keski-Suomen lukioiden oppilasrivit harvenevat vauhdilla
Monen keskisuomalaislukion oppilasmäärä on vähintään puolittunut 2000-luvulla. Väestökadon lisäksi huolta aiheuttaa rahoituksen supistuminen.
Keski-Suomessa kaikki eduskuntavaaliehdokkaat saivat ääniä – kolme ääntä oli pienin potti
Eduskuntavaalien tulos vahvistetaan keskiviikkona 5. huhtikuuta.
Keski-Suomen äänet on laskettu | SDP ja kokoomus voittivat paikat, keskusta ja vasemmisto menettivät
Eduskuntavaalit huipentuvat sunnuntaina 2. huhtikuuta. Seuraamme tässä päivittyvässä artikkelissa vaalien tuloksia ja tunnelmia eri puolilla Keski-Suomea.
Näin seuraat sunnuntaina eduskuntavaalien tulosiltaa Keski-Suomesta
Yle välittää vaalitulokset ja tunnelmat radiossa, tv:ssä ja verkossa.
Tiina Pelkonen epäröi ottaa johdettavakseen 1 200 asukkaan Kyyjärven, joka oli menettää itsenäisyytensä – nyt se tekee huipputulosta
Reilu tuhannen asukkaan kunta on onnistunut talouden tasapainottamisessa niin hyvin, että kuntajakoselvittäjäkin on yllättynyt.
Sairaala Novaan avataan uusi nuorisopsykiatrian akuuttiosasto, osastolla on 12 vuodepaikkaa
Nykyisestä osastosta tulee puolestaan nuorisopsykiatrian kriisiosasto, joka tarjoaa ensimmäisen avun nuoren vakavaan oireiluun.
Hoivakoti Marjarannan toiminta saattaa päättyä Karstulassa
Keski-Suomen hyvinvointialue vakuuttaa, etteivät asukkaat jää vaille kotia, mikäli hoivakodin toiminta päättyy.
Keski-Suomen hyvinvointialue aloittaa noin tuhatta työntekijää koskevat muutosneuvottelut
Muutosneuvottelut kohdistuvat suurimmilta osin konsernipalveluiden henkilöstöön. Neuvotteluissa on kyse enimmäkseen tehtäväkuvien muutoksista.
Vain murto-osa Keski-Suomen eduskuntavaaliehdokkaista on ilmoittanut vaalirahoituksestaan
Kansanedustajaehdokkaille vaalirahoitukseen liittyvä ennakkoilmoitus on vapaaehtoinen.
Terveydenhuolto höllää koronakäytäntöjään – testiä ja maskia ei edellytetä enää kaikissa tilanteissa
Koronatilanne on tällä hetkellä sekä Keski-Suomessa että koko Suomessa varsin rauhallinen, toteaa Koronanyrkki.
Kunnanjohtaja vietti vapaapäivää – sijaiseksi pestattiin 18-vuotias Sonja Jääskeläinen
Karstulan lukion abiturientti Sonja Jääskeläinen toimi päivän ajan Karstulan kunnanjohtajana. Tempauksella Karstula haluaa kiinnittää nuorten huomiota kunta-alaan monipuolisena työnantajana.
Keski-Suomen kunnat eivät halua maksaa sairaanhoitopiirin yllätysalijäämää – erikoinen tilanne voi johtaa vuosien vääntöön
Keski-Suomen kunnanjohtajat ovat keskustelleet sairaanhoitopiirin alijäämästä kokouksessaan tiistaina.
Sää ohjaa teiden korjaamista – vauhdilla reikiintyneiden pääväylien kuumapaikkaus keskeytettiin pakkasten takia Keski-Suomessa
Alkuvuodesta suuret lämpötilan vaihtelut nopeuttivat teiden reikiintymistä. Keski-Suomeen tilattu asfaltin kuumavaluyksikkö on korjannut teiden päällysteitä, mutta nyt työ on jouduttu keskeyttämään.
Näin keskisuomalaiset kansanedustajat äänestivät Natosta
Keskisuomalaiset kansanedustajat olivat Suomen Nato-sopimuksista varsin yksimielisiä.
Keski-Suomessa 16 puoluetta on asettanut ehdokkaita huhtikuun eduskuntavaaleihin
Eduskuntavaalien ehdokashakemusten jättöaika vaalipiirilautakunnille umpeutui tänään kello 16.
Hyvinvointialueen palkanmaksussa on edelleen ongelmia Keski-Suomessa
Puuttuvat palkanosat maksetaan työntekijöille viivästyskorkoineen mahdollisimman pian, lupaa HR-johtaja Eija-Liisa Heikkilä.
Monet roskikset pursuvat pian ja jätehuollossa kuljetusalan lakon jälkiä paikataan pitkään, arvioi logistiikkapäällikkö
Jäteyhtiö Mustankorkea toivoo, että ihmiset säilyttäisivät pakkausjätteitä lakon aikana kotonaan.
Lääkäripula piinaa pohjoista Keski-Suomea – vastaanottoja vähennetään
Lääkärin vastaanotolle ei pääse viikoilla 9 ja 15 Kannonkoskella, Kivijärvellä eikä Kyyjärvellä lainkaan.
Viisi syytä, miksi maataloustuet olisi pantava remonttiin – ”Tuilla ei ratkaista enää yhtään mitään”, sanoo maidontuottaja Tero Lahti
Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliiton mukaan kriisituilla auttamisessa on nyt tultu tien päähän.
Keski-Suomen hyvinvointialueella parikymmentä määräaikaista työntekijää on jäänyt ilman palkkaa
Hyvinvointialueen 2500 määräaikaisen työntekijän on ollut määrä saada tiistaina ensimmäinen palkka uudelta työnantajalta.
Tuuli- ja aurinkovoimalan rakentaminen Karstulan Kaijansuolle voisi alkaa vuonna 2025 – yleisötilaisuus hybridivoimalasta järjestetään tänään
Voimala-alue sijoittuisi Karstulaan ja voimalan sähkönsiirto Soihin kunnan puolelle.
Tuulivoiman rakentaminen Keski-Suomessa kiihtyy tänä vuonna – Suomessa tuulivoimakapasiteettia pian yli kuuden Olkiluoto 3:n verran
Tuulivoimayhdistyksen mukaan Keski-Suomeen tänä vuonna rakennettavan tuulivoiman kapasiteetti on noin 220 megawattia, kun viime vuoden hankkeissa se oli noin 80 megawattia.
Keski-Suomessa uudenlaista tukea itsetuhoisten läheisille – apua voi saada vertaistuesta etänä
Helmikuussa aloittavassa vertaistukiryhmässä käydään läpi muun muassa tuntemuksia, joita itsetuhoinen läheinen aiheuttaa omaisissa.
Henkilöauto tuhoutui tulipalossa Karstulan Humpilla
Palokunnan ripeä toiminta esti tulen leviämisen viereiseen rakennukseen. Pelastuslaitos sai hälytyksen autopalosta Karstulan Pöngäntielle vähän ennen yhdeksää aamulla.
Keski-Suomen hyvinvointialue aloittaa – sosiaali- ja terveyspalvelut ja puhelinnumerot säilyvät ennallaan
Vuodenvaihteen jälkeen Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta myös Jämsässä. Jatkossa palvelut ovat yhdenvertaiset kaikille koko maakunnassa.
Keski-Suomessa jäille mielivän on syytä malttaa mielensä – kohvajää ei kanna läheskään yhtä hyvin kuin teräsjää
Järvien jäätymistä on hidastanut tänä talvena jään päälle satanut eristävä lumikerros.
Jo sata hirven päätä on toimitettu Ruokavirastoon Keski-Suomesta ja pohjalaismaakunnista – päitä tutkitaan harvinaisen aivorappeumataudin varalta
Ruokavirasto tutkii hirvien päitä, koska Kyyjärvellä ammutusta hirvestä löytyi syksyllä TSE-aivorappeumatautia.
Kysely: Puolet keskisuomalaisista yrityksistä ei ole vielä varautunut kiertäviin sähkökatkoihin
Yritykset arvioivat, että sähkökatkoista voi seurata muun muassa laiterikkoja ja kylmäketjujen katkeamisia. Monen yrityksen toiminta pysähtyisi katkojen aikana kokonaan.