Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Näyttelijä Heikki Kinnunen on sammuttamassa televisiota, jonka ruudussa näkyy Yleisradion virityskuva.

Miten sähköä voi säästää? Heikki Kinnunen esitteli 25 vinkkiä, miten jokainen voi osallistua säästötalkoisiin

Energiakriisit kurittivat Suomea jo 1970-luvulla. Vuonna 1977 esitetyssä tietoiskussa näyttelijä Heikki Kinnunen piti pikakurssin energiantuhlauksen välttämiseksi.

Heikki Kinnusen ohje nuorille näyttelijöille

Näyttelijälegenda Heikki Kinnunen: "Näytteleminen on ikävintä mitä tiedän, mutta eläminen on kivaa"

Yli viidenkymmenen vuoden näyttelijäuran tehnyt Heikki Kinnunen kertoi Puoli seitsemän -ohjelmassa oman taktiikkansa näyttelemiseen ja roolien oppimiseen.

Näin näyttelijä Juha Veijonen kertoo roolihahmostaan elokuvassa Toinen mies

Juha Veijosen tähdittämässä elokuvassa vilahtaa näyttelijöiden lisäksi oikeita kunnanjohtajia – kaksi maalaiskuntaa laittoi indie-elokuvaan euroja ja saa vastineeksi näkyvyyttä

Lappajärvi ja Alajärvi lähtivät rahoittamaan Toinen mies -draamaelokuvaa. Kuntien johdossa uskotaan, että elokuva tuo vastinetta rahoille vähintään yhtä paljon kuin perinteinen mainonta.

Heikki Kinnunen elokuvassa Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin (1971).

Heikki Kinnunen ja Juha Hyppönen Aatamin puvussa

Kotimaisen kansankomedian elokvuvaversio 1970-luvulta

Elokuvan Hurmaava joukkoitsemurha keskeiset näyttelijät.

Arto Paasilinnan ja Ere Kokkosen mustaa huumoria itsemurhan kustannuksella

Ere Kokkosen Hurmaava joukkoitsemurha nauraa masennukselle.

Paavo (Lasse Karkjärvi) ja Raili (Eija Vilpas) kylvyssä.

Paavo ja Raili oli hyvän mielen komediasarja isolla alkukirjaimella

Paavon ja Railin elämässä sattui ja tapahtui 2004 ja 2006.

Näyttelijöitä Seitsemän veljestä tv-sarjan kuvauksissa.

Jo 150 vuotta mölyä tukka takussa – Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on kulttuurimme kulmakiviä, vaikka saikin ilmestyessään murskatuomion

Lukutaidottomat jukuripäät ja kaunis eteläsuomalainen maisema on yhdistelmä, joka saa suomalaisten sydämet sykkimään yhä. Seitsemän veljeksen julkaisusta tulee sunnuntaina kuluneeksi 150 vuotta.

Klaus ja Leea Klemola

Leea ja Klaus Klemola kirjoittavat kylmän kaipuusta: "Mitä arktisesta identiteetistä jää, kun pakkasen kanssa puljaus loppuu?"

Kulttuurivieraat Leea ja Klaus Klemola ovat sitä mieltä, että viimeisellä rannalla on hyvä olla kaverin kanssa.

Riku Nieminen maskeerataan Juiceksi.

Kotimaisen elokuvan Jussi-palkinnot jaetaan – Juice ehdolla kahdeksan patsaan saajaksi

Toiseksi eniten ehdokkuuksia on saanut Hölmö nuori sydän.

Etualalla kuva sarjasta Venny, näyttelijät Ville Virtanen, Miina Turunen ja Sara Paavolainen.

Kaipaus pukeutuu sanoiksi: Venny ja muut rakkaustarinat nyt Areenassa

Lokakuu tuo Areenaan rakkautta ja luomisentuskaa.

mielensäpahoittaja

Heikki Kinnunen, miksi Mielensäpahoittaja on kansan suosikki? "Se ei ole remppanaurua, vaan ihmiset ovat oikeita"

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun on monta asiaa, joita ei saa takaisin: Kivutonta selkää, kestävyysjuoksumenestystä ja yhteistä elämää". Mielensäpahoittajasta on tullut ilmiö, jolle löytyy monta selitystä.

Mielensäpahoittaja (Heikki Kinnunen) pettyneen näköisenä + teksti Mielensäpahoittaja-testi

Minkä tason Mielensäpahoittaja olet – testaa!

Paljastuuko sinusta The Mielensäpahoittaja?

Veikko Huovisen romaaniin perustuvan komedian päärooleissa ovat Heikki Kinnunen ja Leo Lastumäki.

Lampaansyöjät – komediaklassikko suomalaisesta miehestä

Elokuvan päärooleissa ovat Heikki Kinnunen ja Leo Lastumäki.

Kuusiosainen tv-sarja kertoo pääesikunnan sissikomppaniasta.

Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva – Tervetuloa sissikomppaniaan!

Kotimainen komediasarja sissikomppaniasta ja sen johtajasta.

Ronja Ryövärintytär Vaasan kaupunginteatterissa.

Ronja Ryövärintytär on Kuopion kaupunginteatterin ensi kevään suursatsaus

Astrid Lindgrenin klassikon pohjalta toteutettava koko perheen näytelmä saa ensi-iltansa 15. helmikuuta.

Arvoituksellisia muunnelmia. Kuvassa Ilkka Heiskanen ja Heikki Kinnunen

Arvoituksellisia muunnelmia on sujuva mutta sisäsiisti

Kaksi miestä, yksi nainen ja sata salaisuutta.

Rakkautta vain -näyttelijät

Seksi ja suhdesekoilu eivät katso ikää – kotimaiset konkarinäyttelijät improvisoivat kesäsarjassa

Ylen uusi komediallinen draamasarja Rakkautta vain haastoi vanhemman ikäpolven näyttelijät improvisoimaan.

Marja Packalen katsoo, kun Heikki Kinnunen soittaa bassoa.

Siitä puhe mistä puute – toivottuja sarjoja ja elokuvia rakkaudesta nyt Areenassa

Rakkautta vain innoitti kesäkuun Toivotut-paketin.

Erkki Liikanen, Pekka Laiho ja Risto Mäkelä (1974).

Merirosvoradio parodioi kattavasti koko mediakenttää

Sarja sai nimensä oikeasta ilmiöstä.

Rakastetuimmat näyttelijät nähdään uudessa tv-sarjassa, jossa etsitään vielä kerran rakkautta ja sen kaikkia iloja.

Rakkautta vain – tähtinäyttelijät unohtumattomilla pikatreffeillä

Tähtinäyttelijät kohtaavat uudessa sarjassa pikatreffeillä!

Mato Valtonen ja kaksi puna-armeijan kuoron muusikkoa kaalipellolla.

Alas kyrillisten kirjainten kielimuuri!

Venäjän kielen oppiminen ei ole niin vaikeaa kuin luullaan.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Haasteita tämän kärsivällisyydelle

Mm meksikol. iian leveät hatunlierit pilaavat ilon Kajolta

Pentti Siimes

Heikki Kinnunen muistelee edesmennyttä Pentti Siimestä: Olen oppinut häneltä paljon ja jakanut muillekin

Näyttelijä Heikki Kinnusen mukaan Pentti Siimes oli ehdottomasti yksi sukupolvensa lahjakkaimpia näyttelijöitä.

Tommi Virtanen (Eero Ritala) toimii pikatreffien isäntänä.

Eero Ritala johdattaa tähtinäyttelijät unohtumattomille pikatreffeille

Rakkautta vain on improvisoitua pikatreffidraamaa!

Yle Areena logo.

Kotikatsomon draamauutuus porautuu kaivosbisnekseen – Korpelan kujanjuoksua kuvataan Nokialla

Maalaiskomediat ja Pirunpelto ovat toimineet niin hyvänä käyntikorttina, että kuvauspaikat Ylen uusimmalle Kotikatsomo-draamalle, Korpelan kujanjuoksulle, saatiin helposti. Sarjan toista kautta pistetään parhaillaan purkkiin muun muassa Nokialla.

Kuvakollaasi punkiin ja uuteen aaltoon liittyvistä tv-ohjelmista.

Punk kotoutui Suomeen peloista ja pahastuksesta huolimatta

Rockin uusi aalto leimattiin aluksi väkivaltaviihteeksi.

Näyttelijä Heikki Kinnunen oman nuoruuskuvansa edessä

5.4. Teeman Elävä arkisto: Hauskasti vakava Heikki Kinnunen

Heikki Kinnunen on vakavin hauska mies

Heikki Kinnunen haastateltavana.

70 vuotta täyttävä Heikki Kinnunen: "Huumoria tehdään vakavasti, tragediaa suurella riemulla"

Näyttelijä Heikki Kinnusen monipuolinen ura lähti alkuun isoveljen grammarilevyiltä opituista iskelmistä ja kääpiön roolista. Kinnusen elämäkerta julkistettiin tiistaina Tampereella.

Vy över Frihetstorget i Tallinn med monumentet över segern i frihetskriget

Viron alkeiskurssi

Videot tutustuttavat Viron kieleen ja kulttuuriin.

Koomikko-elokuvan näyttelijäkaarti.

Matti Ijäksen Koomikko näyttää naurattamisen taakse kätkeytyvän vakavuuden

Tarina ammattinaurattajista ja heidän elämästään.

Heikki Kinnunen

RAY:n tukien väheneminen kova isku näkövammaisille

Näkövammaisten tuet ja tukihenkilöt ovat merkittävästi vähentymässä kun Näkövammaisten keskusliiton päätukija Raha-automaattiyhdistys puolittaa tukiensa määrän.

Heikki Kinnunen

Konkarinäyttelijä Heikki Kinnunen palaa rakkaudesta lajiin: "Ei tätä hommaa tehdä liukuhihnalla"

Heikki Kinnusen mittarissa on kohta seitsemän vuosikymmentä. Työn alla on silti useita teatterirooleja Tampereella ja Hämeenlinnassa. Nykyinen tv-viihde saa Kinnuselta pelkkää kiitosta.

Heikki Kinnunen Pozaluista-ohjelmassa (1985)

Pozaluista seurasi Heikki Kinnusen kielimatkaa Neuvostoliittoon

10-osaisessa sarjassa opiskeltiin venäjää.

Heikki Kinnunen Nael kummi -tv-ohjelmassa.

Nael kummi – Heikki Kinnunen opettelee matkailijan viroa

Kahdeksanosaisen Nael kummi -sarja vuodelta 2002

Ihmisen osa -näytelmän tekijät yhteiskuvassa Tampereella

Tampereen Teatterissa Hotakaista, Tony-palkittua komediaa ja karmivaa jännitystä

Tampereen Teatterin syksy tarjoilee 15 eri esitystä. Ensi-iltoja niistä on viisi. Näyttämöllä nähdään muun muassa Heikki Kinnusta, Anja Pohjolaa ja Tuija Ernamoa.

Regina ja miehet (1983), ohjaus Antti Mänttäri. Kuvassa Rea Mauranen.

Kesäkino: Regina ja miehet

Perhesuhteita käsittelevän Kesäkino-illan pitkä elokuva on Regina ja miehet, Anssi Mänttärin leppeän pisteliäs aikalaissatiiri. Pääosassa Rea Mauranen, miehinä mm. Matti Pellonpää, Paavo Piskonen, Heikki Kinnunen ja Jörn Donner. Lauantaina 16.8. kello 21.55.

Ohjaaja Jotaarkka Pennanen ja näyttelijät Aliisa Pulkkinen ja Heikki Kinnunen valmistavat Porin Rakastajat-teatteriin Pietarin Romeon ja Julian.

Heikki Kinnunen Romeona Porissa

Heikki Kinnunen vierailee yhdessä Aliisa Pulkkisen kanssa Rakastajat-teatterin kevätkauden ensimmäisessä näytelmässä. Kyseessä on suomenkielinen kantaesitys nimeltään Pietarin Romeo ja Julia. Se on tragiikan ja huumorin sävyttämä kuvaus kahden yli 60-vuotiaan rakkaudesta.

Virolainen bussiasema

2. Sõbra juures külas

Ystävän luona kylässä.

Heikki hotellin vastaanotossa.

1. Tere!

1. Tere!

Leo Lastumäki on kuollut

Näyttelijä Leo Lastumäki kuoli kotikaupungissaan Kemissä sunnuntain vastaisenä yönä 84-vuotiaana. Lastumäki oli syntynyt Limingassa vuonna 1927.

Karille ajanut rahtilaiva Varkauden Akonlahdella

Rahtilaivaliikenteessä hienoista kasvua

Rahtilaivaliikenne on ollut tänä vuonna hieman viime vuotta vilkkaampaa Pohjois-Savossa. Saimaa Terminals -yhtiöstä arvioidaan, että rahtimäärät nousevat muutamia prosentteja viime vuodesta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle