Uusimmat artikkelit
Koulujen päätöstä juhlittiin viikonvaihteessa vilkkaasti, poliisi tyhjensi perinteiset juhlinta-alueet sekä Joensuussa että Kuopiossa
Poliisi tyhjensi Joensuussa Kirkonmäen ja Kuopiossa Väinölänniemen alueen nuorista juhlijoista perjantaina puolenyön aikaan.
Kuopiossa 147 km/h kaahannutta miesautoilijaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
Nuoren kuljettama henkilöauto ajoi päin punaista liikennevaloa viidenkympin alueella.
Kuopion Haapaniemenkadun kunnostus alkaa maanantaina – Liikennejärjestelyihin muutoksia
Kunnostus alkaa Minna Canthin kadun ja Kirkkokadun välillä. Työt kestävät lokakuun loppuun saakka.
Joukkoliikenteen yhteiskäyttölippu uudistuu kesän alussa
Ely-keskuksen bussiliikenteen yhteiskäyttöinen matkalippu käy jatkossa yhä useammalla reitillä. Myös lipun hinnoittelu muuttuu, ja se siirtyy ostettavaksi mobiilisovelluksesta.
Tommi Siirilä palaa Savo Volleyn riveihin – pitkän linjan maajoukkuepelaaja paljastaa huonon muiston edelliseltä visiitiltään
Pohjois-Savoon palaava ex-maajoukkuepelaaja Tommi Siirilä haluaa kirittää Savo Volleyn historialliseen saavutukseen. Keskitorjuja hehkuttaa savolaista lentopalloyleisöä.
Kuopion ortodoksinen seurakunta selvittää edelleen tiistain tulipalon vahinkoja
Kuopion ortodoksisen seurakunnan tiloissa tiistaina syttynyt tulipalo sai alkunsa seurakuntatalon alakerran keittiöstä, joka tuhoutui palossa. Palon syy ei ole vielä selvillä.
Lietekärriä vetänyt traktori ajautui tieltä Karttulantiellä Kuopiossa
Lietekärriä vetänyt traktori ajautui kumolleen Karttulantiellä Kuopiossa. Se tukki liikennettä, mutta nyt tie on jälleen auki liikenteelle.
Poliisi valvoo koulujen päättäjäisviikonlopun juhlintaa Itä-Suomessa
Erityisinä painopisteinä ovat nuorten kokoontumispaikat.
Puijon torni sai pikkuserkun – Vanuvuoren näköalatornille on rynnätty heti sen valmistumisen jälkeen
Vuosien ajan suunnitteilla ollut uusi näköalatorni mahdollistaa katselun Kuopion kaupunkiin ja Kallavedelle uudesta suunnasta.
Jaakko Tepon tribuuttikonserttien solistit julkistettiin
Ruikonperän Sinfonia -konserttien solisteja ovat Erja Lyytinen, Marko Hietala ja Aki Tykki. Konsertit järjestetään Kuopiossa ja Joensuussa kansantaiteilija Jaakko Tepon juhlavuoden kunniaksi.
Luonnonperintösäätiölle uusi suojelumetsä Kuopion Muuruvedelle
Suojelualueeksi rauhoitettava Kivimäen metsä on laajuudeltaan noin kuusitoista hehtaaria. Metsä on järeäpuustoinen kuusivaltainen sekametsä.
Junalippujen hintauudistus lisää eriarvoisuutta ja hiilijalanjälkeä, arvioi kestävän kehityksen asiantuntija
VR päätti uudistaa junalippujen hintojaan. Etenkin opiskelijat ja lähityöntekijät ovat vaikeassa asemassa, sillä heidän mahdollisuutensa matkustaa ajoittuvat kalliiden lippujen aikaan.
Osuuskunta KPY:n hallitus esittää, että KPY ei jaa osuuskorkoa vuodelta 2022 – syynä tappiollinen tulos
KPY konserni teki vuodelta 2022 tappiota yli kuusi miljoonaa euroa. Ongelmia on erityisesti Enfon ja Voimatelin kannattavuudessa.
Puijottarien päävalmentaja-pelinjohtaja ja kolme pelaajaa lopettavat kesken alkaneen kauden
Seura tiedottaa, että lopettamispäätös on ollut jokaisen henkilökohtainen. Jussi Pulkkisen mukaan asiat ovat kotona ja lähipiirissä hyvin ja kyse on normaalista elämän ja urheilun kiertokulusta.
Kuopiossa karannut vanki löytyi viimein – ehti pakoilla viranomaisia poikkeuksellisen pitkään
Mies karkasi toukokuun alkupuolella viranomaisilta, kun häntä oltiin saattamassa vankilaan Kuopiossa. Poliisin mukaan kyse on harvinaisesta tapauksesta.
Tulipalo Kuopion ortodoksisen seurakunnan tiloissa: ”Kellarissa ollut pelastautui viime tingassa”
Kuopion keskustassa, Snellmaninkadulla sijaitsevassa toimisto- ja asuinrakennuksen kellaritiloissa syttyi tiistaina tulipalo.
Kuopio ryhtyy valmistelemaan bussiliikenteen uusia runkolinjoja
Muutamalle valitulle runkolinjalle suunnitellaan nykyistä tiheämpää ja laajempaa vuorotarjontaa. Linjoilla selvitetään muun muassa liikennevaloetuuksia sekä kaistajärjestelyitä.
Kuopion keskustan elinvoimaluku on heikentynyt viimeisen kolmen vuoden aikana
Erityisesti lauantaisin palvelevien liikkeiden ja esimerkiksi ravintoloiden määrä on vähentynyt. Myös tyhjät liiketilat ovat lisääntyneet.
Seurakuntayhtymän puisto- ja hautausmaakesätyöt houkuttavat entistä vähemmän Kuopiossa
Suurin osa kesätyöntekijöistä aloittaa puistotyöt jo toukokuussa. Hakijoita on ollut aiempaa vähemmän.
Jere Penttilä on Joensuun uusi kaupunginjohtaja – valtuustolta vankka kannatus
Joensuun kaupunginjohtajuus oli lopulta kahden miehen kisa. Valtuusto päätti maanantai-iltana, että Kari Karjalaisen seuraaja on Jere Penttilä. Hän sai vaalissa 43 ja Ramses Malaty 15 ääntä.
Geologian tutkimuskeskus tekee pohjavesitutkimuksia myös Savo-Karjalassa
Tutkimuksia tehdään kesän ja syksyn aikana muun muassa Kuopiossa, Kaavilla ja Outokummussa.
Kuopiossa etsitään paikkaa pienydinvoimalalle – pelkkä lupaprosessi voisi kestää kuusi vuotta
Kuopion Energia on ryhtynyt selvittämään pienydinvoiman mahdollisuuksia kaukolämmön tuotannossa. Ydinvoimala voisi korvata osan Haapaniemi 2 -voimalaitoksen kattilan tehosta.
Hanna Möykkynen, 31, löysi laittoman kaatopaikan: “Tuntuu, että roskaaminen vain pahenee koko ajan”
Roskia kerätään nyt ympäri Suomea Ylen järjestämän miljoona roskapussia -kampanjan nimissä. Olimme mukana konkarin järjestämissä talkoissa.
Kuopion Väinölänniemellä testataan pakkaavia roska-astioita
Puristamalla jätteet pienempään tilaan saadaan pidennettyä roska-astioiden tyhjennysväliä.
Skeittaajat ratkovat Suomen mestaruuksia viikonloppuna käynnistyvällä kiertueella
Kilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa usealla paikkakunnalla. Kiertue alkaa Kuopiosta.
Kuopion pysäköintitaksoihin esitetään korotuksia
Kadunvarsipysäköinnin hinta nousisi 20 senttiä tunnilta ja toriparkin ensimmäisen tunnin hinta 50 senttiä.
Kuopion ja Siilinjärven bussiliikenteeseen lisävuoroja ja aikataulumuutoksia
Useille Kuopion seudun joukkoliikenteen linjoille tulee aikataulumuutoksia. Lisäksi muutamille linjoille lisätään vuoroja.
Kateissa ollut 7-vuotias tyttö löytyi Kuopiossa
Poliisi etsi torstaina kadonnutta tyttöä Kuopiossa. Etsintä päättyi onnellisesti, kun tyttö palasi omin voimin kotiin.
Kelan Pohjois-Savon palvelupisteiden aukiolossa muutoksia kesällä
Osa Kelan toimipisteistä on keskikesällä kokonaan kiinni. Osaa koskevat supistetut aukioloajat.
Laaja vesivahinko Kuopion Hermanin kauppakeskuksen kellarissa
Vesi valtasi Hermanin kauppakeskuksen kellarin Kuopiossa. Pelastuslaitoksen arvion mukaan vahinkoja ei pitäisi juuri syntyä.
International Festival Ballet tuo Joutsenlammen ja Pähkinänsärkijän Suomeen marraskuussa
Saksassa päämajaansa pitävän baletin tanssijoista suurin osa on ukrainalaisia. Taiteellisesti International Festival Ballet edustaa venäläistä klassisen baletin koulukuntaa.
Tilapäisen suojelun hakemusten määrät kolminkertaistuneet Itä-Suomessa
Kasvun taustalla on kausityövoiman tarve muun muassa maataloudessa.
Kuopion Energian entinen toimitalo muutetaan Forenomin huoneistohotelliksi
Snellmaninkadulle rakennettavaan huoneistohotelliin tulee 41 huoneistoa, liiketiloja sekä autohalli. Rakennustöiden on tarkoitus alkaa loppukesällä.
Nopeusvalvontatolppien säätö jatkuu yhä Kuopiossa – asennukset menivät pieleen ja kameravalvonnan aloittaminen on viivästynyt kuukausia
Neljä kameratolppaa rakennettiin Kuopioon syksyllä 2022. Nopeusvalvonnan aloittaminen on siirtynyt jo useasti. Valvontatolppia säädetään kesän aikana vielä oikeaan asentoon.
Kuopion toreille halutaan lisää anniskelualueita
Kuopion Kauppatorin anniskelualuetta halutaan laajentaa tulevana vuonna lähes kolminkertaiseksi. Myös Satamatoriin halutaan anniskelualue.
90 naista haki uuteen tekniikan koulutukseen – Itä-Suomen yliopistossa ilahduttiin
Itä-Suomen yliopistossa syksyllä alkava tekniikan koulutus oli ensimmäistä kertaa yhteishaussa maaliskuussa. Eniten hakijoita oli Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta.
Poliisi epäilee äidin yrittäneen murhata kolme alaikäistä lastaan Kuopion Petosella
Poliisin mukaan lasten äiti oli sytyttänyt makuuhuoneessa tulipalon ja yrittänyt tappaa lapsensa ja samalla itsensä. Lapset olivat heränneet tulipaloon ja päässeet poistumaan huoneesta.
Poliisi epäilee: Nuori kuopiolaismies yritti ryöstää ihmisiä Kuopion torin ympäristössä kuula-aseella uhaten
Kuopion ydinkeskustan alueella yritettiin 18. toukokuuta aamuyöstä ryöstää useita ihmisiä. Poliisi pyytää tapauksesta yleisöhavaintoja.
Järvillä kelluu keväisin ylimääräistä roinaa – törmäys tukkiin tai lankkuun voi tehdä vakavia vaurioita veneeseen ja moottoriin
Kallaveden pinta on lähellä kevään tulvahuippua Pohjois-Savossa. Pinnalla liikkuu nyt paljon irtotavaraa ja veneilijöiden on syytä tähystää huolella.
Suomen suvi avataan perinteisen kaavan mukaan 2. kesäkuuta Joensuussa
Laulurinteelle kokoontuu jälleen yli 6 000 oppilaan kuoro. Joensuun alakoululaisten lisäksi kuorossa laulaa oppilaita myös muualta Pohjois-Karjalasta ja musiikkiluokilta Kuopiosta.
Hatsalan yläkoulun hankesuunnitelma hyväksyttiin lautakunnassa, etenee seuraavaksi kaupunginhallitukseen
Kuopion Hatsalan yläkoulusta esitetään noin 860 oppilaan 12-sarjaista yläkoulua. Väistötiloiksi on rakennettava ensin Mölymäelle uusi yläkoulu, jonne Minna Canthin koulu muuttaa myöhemmin.
Ekonomisti kuvailee Itä-Suomen talousnäkymiä kaksijakoisiksi – asuntokauppa on hidastunut tänä vuonna, mutta piristymistä odotetaan syksylle
Kuluttajahintojen nousu ja kohonneet korot näkyvät kuluttajien rahan käytössä. Asuntokauppa on hiipunut, mutta ekonomisti uskoo ihmisten käyttävän rahaa kesälomailuun.
Ryntäys kursseille kaatoi Kuopion kansalaisopiston verkkosivut
Ilmoittautuminen kursseille alkoi tänään aamupäivällä. Osa kursseista täyttyi jo ensimmäisten minuuttien aikana.
Osa vuokranantajista on korottanut vuokraa jopa kahdeksalla prosentilla – kulujen ja korkotason kasvu lisää korotuspainetta
Lainojen korkotaso on noussut vauhdilla ja lisäksi energian hinta sekä hoitovastikkeet ovat kasvaneet. Itä-Suomessa vuokria on korotettu pääosin maltillisesti.
Sähköratavaurio Mäntyharjulla korjattu, junaliikenne palannut normaaliksi
Sähköradan vaurio haittasi junaliikennettä maanantai-illan ajan. Suunnitellut ratatyöt taas siirtävät matkustajia busseihin Kuopio–Kajaani– Oulu -välillä tiistaina.
Vääntö Kuopion yläkouluverkosta jatkuu: kaupunginhallitus kannattaa kuuden yläkoulun mallia
Kuopion kaupunginhallitus haluaa keskeiselle kaupunkialueelle kuusi yläkoulua, joista yksi tulisi Etelä-Kuopioon. Neulamäen yläkoulu suljettaisiin myös tässä vaihtoehdossa.
Antti Aallon vakavasta loukkaantumisesta ei kerrottu totuutta – kaatui pahasti kauden päätösjuhlissa ja joutui leikkauspöydälle
Mäkimaajoukkueen nimimies kertoi julkisuuteen loukkaantuneensa oheisharjoituksissa, mikä ei pitänyt paikkaansa. Valmentaja myöntää, että kyse oli vapaa-ajan tapaturmasta Kuopion Puijolla.
Kuopiossa torjutaan jättipalsamia mobiilipelin avulla – lajihavainnoilla voi tienata myös rahaa
Jättipalsamin kartoitus käynnistyy kesäkuun puolivälissä. Vieraslajin kitkemisessä käytetään apuna Crowdsorsa-mobiilipeliä.
Jättiyllätys, HJK:lta täystyrmäys KuPSille kärkitaistelussa – asiantuntija ihmetteli kuopiolaisten sähläämistä: ”On se käsittämätöntä”
Kansallisen liigan huippuottelussa HJK haki Kuopiosta 4–0-voiton. KuPSin päävalmentaja antoi joukkueensa toiminnasta suorasanaisen palautteen.
Hietasalon vedenottamon vuosihuolto Kuopiossa alkaa – voi ilmetä makumuutoksena talousvedessä
Rantaimeytetty raakavesi korvataan puhdistetulla järvivedellä. Järviveden käyttö ei vaikuta talousveden turvallisuuteen.