Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mist sä tuut ? -dokumenttisarja

Mist sä tuut ja mikä on räptietämyksesi taso? Testaa!

Mist sä tuut? -sarjan uusi kausi on juuri julkaistu ja ensimmäisen kauden julkaisusta on pari vuotta. On siis hyvä aika testata kuinka hyvin tunnet kotimaisen räpskenen juuret, ilmiöt ja tekijät? Oletko suvereeni namedroppailija vai vasta räpnoviisi.

Mies pitelee pokaalia kädessään.

Palefacen mielestä tunteista puhumattomuuden kulttuuri istuu miehissä tiukassa – oululaislukiolaiset osoittavat, että muutos on jo täällä

Räppäri Palefacelle miesten puhumattomuuden kulttuuri on näyttäytynyt esimerkiksi hyväntekeväisyystyössä koulukodeissa.

Artisten Einár uupträder på scen.

Ruotsalaisen Einár-räppärin kuolema herättää kysymyksiä jengiväkivallasta – räppäreiden mukaan Suomi ei ole suojassa vastaavilta hirveyksiltä

Einárin kuoleman arvioidaan liittyvän jengirikollisuuteen. Palefacen ja Töölön Ketterä -yhtyeen Matti8:n mukaan on olemassa riski, että vastaavaa tapahtuu myös Suomessa, jos eriarvoistumista ei pysäytetä.

Paleface räppää koululaisille Tullikamarin Pakkahuoneella.

Melkein vuoden kestänyt koronahiljaisuus räjäytetään tänään: Lutakossa lauteilla Iron Maiden -coverbändi

Viime vuoden marraskuusta jatkunut Lutakon sisätilojen keikkatauko on klubin 31-vuotisen historian pisin. Yleisömäärää rajoitetaan yhä.

Kuvakaappaus musiikkivideosta YouTubesta. Kuvassa mieshenkilö osoittelee sormillaan ylöspäin.

Rikollisesta elämästä kertova suomiräp kerää miljoonia katselukertoja Youtubessa – ja se kertoo muutoksesta Suomessa

Kotimaisessa räpissä puhutaan aiempaa enemmän rikosten tekemisestä, ja se kertoo yhteiskunnan muutoksesta. Tätä mieltä ovat useat Ylen haastattelemat räppärit. 

Artisteja Vexi Salmen Tribuuttilevyn äänityksissä.

Pojan viimeinen kunnianosoitus isälle: Joukko tähtiesiintyjiä levyttää Vexi Salmen julkaisemattomat kappaleet – mukana myös Jyrki69, Sani ja Paleface

Vexi Salmen tribuuttilevyllä esiintyy joukko nimekkäitä artisteja, joilla kaikilla on kytkös Hämeenlinnaan.

Mies seisoo kadulla ja polttaa tupakkaa.

Vexi Salmen tribuuttialbumi tekeillä: artistikattaus on selvillä

Levyllä on mukana joukko hämeenlinnalaistaustaisia artisteja.

Itsenäisyyspäivän visa

Mitä Cheek räppäsi, mitä Tarja Halonen sanoi tennarimiehelle ja miten ilmastoteema on näkynyt Linnan juhlissa? Testaa, mitä muistat boomereiden superbileistä

Kokeile, onnistutko yhdistämään oikean pään ja puvun. Linnan juhlien visa kertoo armotta, oletko superboomeri.

Suomen ilmavoimien F/A-18 Hornet-pari startissa Bodön tukikohdassa Norjassa

Vetoomus: HX-hävittäjähankkeessa tarvitaan aikalisä

Suomen nykyiset hävittäjät eli Hornetit poistuvat käytöstä vuoteen 2030 mennessä.

Paleface nojaamassa aitan seinään.

Paleface, Sami Yaffa ja Peltsi puolustavat Käsivarren tuntureita kaivostoimintaa vastaan yhdessä 10 000 muun adressiallekirjoittajan kanssa

Käsivarren tuntureita puolustavasta adressista löytyy myös muita tunnettuja nimiä, kuten Meeri Koutaniemi ja Toni Gardemeister.

Kuvassa Tommy Lindgren, Brandon ja Paleface esiintymässä GG Caravan yhtyeen kanssa.

Superkokoonpano GG Caravan tekee paluun vuosien tauon jälkeen – "Työtä riittää rasismin kitkemiseksi"

Mustalaismusiikkia räppiin yhdistelevä bändi perustettiin kahdeksan vuotta sitten ajamaan vähemmistöjen oikeuksia ja yhdenvertaisuutta.

Suomen hauskin mies -elokuvan pääroolin näyttelee Martti Suosalo.

Suomen hauskin mies – draamaelokuva elämänhalusta ja naurun voimasta epätoivon hetkellä

Mustan huumorin sävyttämä elokuva elämänhalusta ja naurusta.

Virtuaalimanta lakitetaan.

Poliitikot pitävät vappupuheensa verkossa – moni hallituspuolue viettää virtuaalivappua

Tänään kuullaan etänä ainakin pääministerin, opetusministerin ja sisäministerin vapputervehdykset.

Kaksi miestä metsästysasussa matkailuauton edessä. Eränkävijät-podcastin promokuva.

Suosittu Eränkävijät-sarja nyt myös podcastina!

Uusi podcast vie eräkiertueelle ympäri Suomen.

Linnan juhlien pukuja ja kohuja vuosien varrelta

Skandaali! Turkiskoru, ronski kaula-aukko, tennarit ja läpinäkyviä kankaita – Linnan juhlat ovat muodin näyttämö, jossa flopeilta ei ole vältytty

Itsenäisyyspäivän vastaanotto täyttää huomenna sata vuotta. Tämä on juttu puvuista, jotka puhuvat – ja joista puhutaan.

Paleface perehtyi amerikansuomalaisten protestilauluihin

Paleface ja Laulava Unioni herättivät henkiin amerikansuomalaisten protestilaulut sadan vuoden takaa

Yhtye julkaisee albumillisen siirtolaisten työväenmusiikkia, joka oli vaarassa kadota kokonaan.

Postilaisten mielenilmaus eduskuntatalolla

Tuesday’s papers: Strike latest, ministerial misspeaking, a theatrical predator and Finnish wobblies

Tuesday’s newspapers are dominated by news of ongoing industrial strife.

Toivo runoa! Teksti värikkään graffitikuvan päällä

Toivo runoa, jolla muutetaan maailmaa

Mikä on sinun runotoiveesi?

Kapellimestari Jukka Untamala, Turun filharmoninen orkesteri.

Open Orchestra vie yleisön muusikoiden keskelle – Turun filharmonikot rikkoo perinteisen konserttikokemuksen rajoja

Yleisö pääsee ensimmäistä kertaa Suomessa seuraamaan sinfoniaorkesterin soittajien työskentelyä lähietäisyydeltä.

Muusikko Pelle Miljoona

Pelle Miljoona, Movetron, Vesterinen Yhtyeineen ja Jannika B esiintyvät heinäkuussa Kajaanissa

Kajaani Fest – Lammen Loiskeet -tapahtumassa esiintyvät myös Popeda, Ismo Alanko ja Paleface. 

Tuomari Nurmio, muusikko ravintola Populuksesssa

Tuhruisten tarinoiden Tuomari Nurmio ravistelee seuraavaksi Kalevalaa: "Kaikki pyhyys helvettiin"

Kulttuurivieras Tuomari Nurmio julkaisee rocklevyn, pureutuu Kalevalaan, levyttää gospelia ja sooloalbumin, ja miettii sitten, mitä elämällään tekisi.

Uutisluokkalaiset Linus Peltonen ja Pekka Parkkonen haastattelivat rap-artisti Palefacea tämän kirjoituksesta Kirjeitä tuntemattomalle nuorelle -kirjaan.

Paleface: "Nuorten kohdalla ei pidä puhua syrjäytymisestä vaan syrjäyttämisestä”

Rap-artisti Paleface otti Yle Uutisluokan haastattelussa tiukasti kantaa nuorten puolesta.

Varissuo-musikaali.

Turun kaupunginteatteri räppää lähiöunelmista – musikaalin nähneet vakkelaisnuoret ihmettelevät hinkua pois Varissuolta: "Miksi pitäisi lähteä?"

Turkulaisesta Varissuon lähiöstä kertovassa musikaalissa pohditaan elämän valintoja muun muassa Palefacen sanoituksin. Turku-trilogian viimeinen osa sai ensi-iltansa perjantaina.

Huora

Työväenmusiikin perinnettä jatkavat nyt räppärit ja punkkarit: "Kantaa ottavaa laulua on ollut kaikkina aikoina, vaikka aiheet muuttuvat"

Valkeakosken Työväen musiikkitapahtuma houkuttelee nimekkäillä esiintyjillä niitä, joita poliittinen sisältö ei kiinnosta. Työväenmusiikki ei kuitenkaan ole koskaan ollut pelkkää julistavaa paatosta.

Anu Manner Vuokatissa Pipefestin paluun aikaan.

"Vanhempani sanoivat, että olen liian nuori lähtemään minnekään kauemmas festivaaleille niin päätin alkaa järjestämään omaa sitten tänne" – Pipefest palaa rikospaikalle

Rap- ja hiphop -festivaali Pipefest tekee paluunsa kotikonnuillensa Vuokattiin tulevana viikonloppuna. Comeback maistuu monille Pipefestissä uransa aloittaneelle.

Kuopion Pelimannit soittaa Siilifolkin päälavalla

Siilifolk alkaa tänään – tavoitteena jopa 15 000 kävijää

Tapahtuman päiväohjelmat ovat maksuttomia ennen iltakuutta.

Juomapulloja ja -tölkkejä ämpärissä.

Haapavesi Folk Music Festival juhlii kolmekymppisiään

Tapahtuman pitkä historia on koottu juhlakirjaksi.

Oulun valtauksen jälkeen myös oululaisia koottiin Etelä-Suomen rintamalle. Ensimmäinen rintamalle lähtevä vapaaehtoinen valkoisten oululainen komennuskunta marssi kaupungin läpi rautatieasemalle kolme viikkoa Oulun valtauksen jälkeen 23. helmikuuta 1918.

Pitäisikö sisällissodasta solmia virallinen rauhansopimus? Paleface ja tutkijat pohtivat asiaa suorassa keskustelussa 17.30

Suomen sisällissodan päättymisestä tulee tänään tiistaina kuluneeksi tasan sata vuotta.

Oulun valtauksen jälkeen myös oululaisia koottiin Etelä-Suomen rintamalle. Ensimmäinen rintamalle lähtevä vapaaehtoinen valkoisten oululainen komennuskunta marssi kaupungin läpi rautatieasemalle kolme viikkoa Oulun valtauksen jälkeen 23. helmikuuta 1918.

Voiko sisällissota toistua ja pitäisikö vuoden 1918 tapahtumista solmia virallinen rauhansopimus? Paleface ja tutkijat pohtivat asioita suorassa keskustelutilaisuudessa

Sisällissodan ja nykyajan yhteyttä pohditaan Ylen ja Kalevan tiistaina 15. päivä järjestämässä keskustelutilaisuudessa Oulun Kulttuuritalo Valveella.

Mitä meidän pitäisi sisällissodasta muistaa, minkälainen laulu siitä laulaa?

Viikon 18 vinkit: Paleface tutkii ja luo laulua sisällissodasta

Ylen parhaat ohjelmavinkit viikolle 18

Paleface kerää tarinoita ja tekee laulun sisällissodasta.

Laulu sisällissodasta – Paleface kerää tarinoita ja antaa äänen menneisyydelle

Paleface kerää tarinoita ja tekee laulun sisällissodasta.

Ilosaarirockiin DJ–tuottaja Zedd sekä suomalaisia tulokkaita

Ensi kesänä Joensuussa esiintyvät muun muassa Töölön Ketterä, Ida Paul & Kalle Lindroth ja Ruusut.

Varissuo-musikaali kantaesitetään kaupunginteatterissa syksyllä 2018.

Kakolan ja Seilin kautta Varissuolle – Turun kaupunginteatterin lähiömusikaalissa soi Palefacen teksti

Turku-trilogian kolmas osa tuo hiphopin ja yhteiskunnan kahtiajakautuneisuuden teatterin lavalle.

Paleface

Analyysi: Skeittaus on pian olympialaji ja Suomirap suositumpaa kuin iskelmä – alakulttuureista tulee valtavirtaa, mutta mitä sitten?

Punkista tehtiin monikansallinen markkinabrändi ja skeittauksesta olympialaji. Laillinen graffiti levisi kaupunkeihin ja Suomirap nousi marginaalista valtavirran hitiksi. Toimittaja Vesa Marttinen pohtii, miten käy alakulttuurien, kun niistä tulee valtavirtaa.

Cheek tiedotustilaisuus 15.11.2017.

Rap-festivaali Pipefest palaa juurilleen Kainuuseen – pääesiintyjänä Cheek

Yksipäiväinen tapahtuma järjestetään Vuokatissa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2010.

Rap-artisti Karri Paleface Miettinen Puoli seitsemän ohjelman vieraana

Rap-muusikko Paleface nuorisoteatterista: “Tärkeimpiä juttuja mun elämässä”

Hämeenlinnan Miniteatteri oli tärkeä Karri Miettiselle

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle