Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tutkija: Kärjistynyt susikeskustelu on historiatonta

Viime vuosisadalla susien ja ihmisten välinen suhde muuttui Suomessa.

Susi-Pulliaisen Lappiin perustama tutkimusasema avautui yleisölle ensimmäistä kertaa

Keskellä erämaata, Sallan Värriössä on tehty 50 vuotta luontotutkimusta. Nyt tutkimus on painottunut ilmaston hiukkasiin.

Elämäntapaintiaaneista nousi kova kohu 1990-luvun alussa

Elämäntapaintiaaneista nousi kova kohu

Tietyö luonnonpuistossa? Uusi huoltotie Värriön tutkimusasemalle

Uutta huoltotietä rakennetaan Värriön tutkimusasemalle Pohjois-Sallassa. Alueella käyneet hämmästelevät, miten on mahdollista, että luonnonpuistossa on tällainen tietyömaa? Värriön tutkimusaseman johtajan Tuukka Petäjäm mukaan kyseessä ei ole uuden tien raketnaminen vaan vanhan huoltouran korjaaminen.

Ylen EU-illoissa 1994 kinattiin Suomen tulevaisuudesta

10 tunnin vastakkainasettelussa oltiin eri mieltä EU:sta

Suomen EU-ratkaisua hoputettiin ja jarrutettiin eduskunnassa

Kotimaiset puhe-ennätykset ropisivat EU-keskusteluissa.

Vihreiden emeritusedustaja suomii puolueen nykylinjaa

Neljännesvuosisadan verran eduskunnassa vaikuttanut Erkki Pulliainen ennustaa vihreille laskevaa kannatusta, ellei puolue palaa aattellisille juurilleen.

A2:n Susi-ilta: Susipolitiikka epäonnistui

Suomen susipolitiikka epäonnistui osittain. Kanta kasvoi, mutta sosiaalinen puoli ei kestänyt, kun suden annettiin levitä läntiseen Suomeen ottamatta huomioon riittävästi asukkaita, myönsi Sami Niemi maa- ja metsätalousministeriöstä.

A2:n Susi-ilta: Vahingot pohjoisessa, pelot etelässä

Lounais-Suomeen noin kymmenen vuotta sitten levinneet sudet ja niistä tehdyt näköhavainnot ovat aiheuttaneet pelkoa ja susivihaa, mutta eniten vahinkoja pedot ovat aiheuttaneet poronhoitoalueella.

Susi-ilta kysyy: Mitä mieltä olet pedoista?

Ajankohtaisen kakkosen Susi-ilta haluaa tietää, mitä sinä ajattelet sudesta ja muista suurpedoista. Kerromme kyselyn tulokset verkossa ja suorassa Susi-illassa tiistaina 16.4. Vastausaikaa päättyi tiistaina kello 12.

Elämäntapaintiaanit karkotettiin 20 vuotta sitten

Suomessa nousi 1990-luvun alussa kohu, kun maahan saapui valtaosin Ranskasta ja Belgiasta lähtöisin olevia elämäntapaintiaaneja. Iriadamant-yhteisön jäsenet pukeutuivat kuin intiaanit ja perustivat Kittilän metsiin intiaanikylän. Elävään arkistoon on koottu videoita suomalaisia hämmästyttäneestä intiaanileiristä ja sotkujen siivoamisesta huijariporukaksi leimatun ryhmän lähdön jälkeen.

Erkki Pulliaisesta valtiopäiväneuvos

Pohjois-Pohjanmaalla on kahdeksan tuoretta neuvosta. Tasavallan presidentti myönsi perjantaina 106 arvonimeä.

Pulliainen: Talvivaara voi uhata koko Oulujoen vesistöä

Sotkamon Talvivaaran kaivos voi olla vakava uhka koko Oulujoen vesistölle, väittää pitkän linjan ympäristöpoliitikko Erkki Pulliainen. Hän vaatii kaivoksen toiminnan keskeyttämistä siihen saakka, kunnes nikkeliä on opittu Talvivaarassa liuottamaan ilman vakavia jätevesipäästöjä.

Poroisäntä tyrmää Pulliaisen

Professori Erkki Pulliaisen ajatus poronhoidon kieltämisestä entisen Oulun läänin alueella ei saa kannatusta poroisäntien keskuudessa. Pulliainen ehdotti eilen Kainuun metsäpeuraseminaarissa Kuhmossa, että rajusti vähentynyt metsäpeurakanta saisi lisää elintilaa, mikäli poronhoito kiellettäisiin.

Pulliainen: Poronhoito kiellettävä metsäpeura-alueella

Professori Erkki Pulliainen haluaa kieltää poronhoidon kokonaan entisen Oulun läänin alueella. Myös ilves olisi hävitettävä, mutta sudet saisivat jäädä.

Erkki Pulliainen: Ilvekset raivattava Kuhmosta metsäpeuran suojelemiseksi

Suomen metsäpeurakanta on hupenemassa hurjaa vauhtia entiseltä ydinalueeltaan Kuhmosta. Yhdeksi syyksi arvellaan alueen suurta petokantaa, joka hyödyntää mieluusti metsäpeuran vasoja.

Ensimmäinen päivä entisenä kansanedustajana

Ensimmäinen eduskuntavaalien jälkeinen päivä valkeni hyvin erilaisena vaaleissa tappion kärsineille kansanedustajille. Yksi lensi ensimmäisellä aamulennolla Oulusta Helsinkiin siivoamaan työpöytänsä eduskunnassa, toinen käytti päivän teippiensä rapsutteluun vaalibussista ja kolmas katosi toimittajien tavoittamattomiin maan alle.

Tässä he ovat - Oulun vaalipiirin edustajat

Oulun vaalipiirissä koettiin eduskuntavaaleissa suuri muutos. Keskusta hävisi paikoistaan kolmanneksen. Perussuomalaiset rynnisti toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja sai neljä kansanedustajaa.

Paljon uusia kasvoja eduskuntaan Oulun vaalipiiristä

Oulun vaalipiiristä eduskuntaan nousee kaikkiaan kymmenen uutta kansanedustajaa. Paikastaan luopui kuusi edustajaa, mutta myös neljä ehdolla ollutta kansanedustajaa tippui pois eduskunnasta.

Tiura, Väyrynen ja Lindén putosivat

Eduskunnasta putoaa joukko varsin nimekkäitä poliitikkoja. Paikkansa menettivät esimerkiksi vaalirahakohun keskiössä ollut Marja Tiura (kok.), ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.) ja viestintäministeri Suvi Lindén (kok.).

Oulun työttömien toiminta rahapulassa

Työttömien yhdistys YTYÄ ry Oulussa on talousvaikeuksissa. YTYÄ:n rahapulan taustalla on muun muassa Hietasaaren toimitalon odotettua suurempi remonttitarve. Yhteistyötä työttömät -yhdistys on kolmannen sektorin toimija, jonka toimintaan kuuluu työttömien aktivointi, ateriapalvelut ja EU:n elintarvikeavun jakaminen.

YLE Oulun vaalipaneeli Kuusamotalossa

YLE Oulu ja Koillissanomat järjestävät vaalipaneelin Kuusamossa keskiviikkona. Suora lähetys Kuusamotalosta käynnistyy Oulu Radiossa kello 15.00 jälkeen.

Sanginjoen ulkometsä herättää tunteita

Oulussa paljon keskustelua herättänyt Sanginjoen ulkometsän kansallispuistohanke on asia, josta kaupunginvaltuusto ei ole koskaan saanut päättää. Maanantain valtuustossa kansallispuistoasia oli esillä Erkki Pulliaisen (vihr.) sitä koskevan valtuustokyselyn muodossa.

Eduskunta hyväksyi jätevesilain ja uuden perustuslain sisällön

Eduskunta on hyväksynyt lopullisesti uuden ympäristönsuojelulain, joka kumoaa kiistellyn jätevesiasetuksen. Lain mukaan jätevesipuhdistamon asennus tulee pakolliseksi vain ranta- tai pohjavesialueelle rakennetuille talouksille.

Maatalousvaliokunta supistaisi Selkämeren kansallispuistoa

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta haluaisi pienentää suunniteltua Selkämeren kansallispuistoa. Valiokunta supistaisi puistoa hallituksen esittämästä ja rajaisi Vakka-Suomen merialueet pois puistosta. Asia ratkeaa kuitenkin vasta eduskunnan ympäristövaliokunnassa.

Pulliainen kritisoi kaivoslain tulkintaa

Oululaisen, vihreiden kansanedustaja Erkki Pulliaisen mielestä vanhaa kaivoslakia tulkitaan uraanin kohdalla käsittämättömällä tavalla. Pulliaisen mukaan esimerkiksi Sotkamon Talvivaarassa uraania hyödynnetään ilmoitusmenettelyllä.

Ministeriltä jarrua Pohjanmaan radan kaksoisraiteelle

Toiveet kaksoisraiteen rakentamiseksi Pohjanmaan radalle elävät sitkeästi eduskunnassa. Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) torppaa haaveet yhä pontevasti. Rahaa kaksoisraiteelle ei ole vieläkään näköpiirissä.

Katainen puolustaa tuottavuusohjelmaa

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan parjattua valtion tuottavuusohjelmaa pitää jatkaa. Katainen sanoi eduskunnassa, että ohjelmaa ei tule heittää romukoppaan, vaikka sisällössä onkin parantamisen varaa.

Vaalibudjetit ovat pienentyneet selkeästi

Huhtikuun eduskuntavaaleissa Pohjois-Suomessa ehdolla olevien nykyisten kansanedustajien vaalibudjetit ovat selvästi viime vaaleja pienemmät. Enemmistö edustajista käyttää vaaleihin vähemmän rahaa kuin viimeksi. Osalla rahoitus on oman ilmoituksensa mukaan tippunut jopa puoleen aiemmasta.

Oulun Kallioparkista ei kansanäänestystä

Oulun kaupunginvaltuusto päätti, että Kallioparkista ei järjestetä kansanäänestystä. Äänestyspäätös syntyi selvin numeroin 43 - 23. Oulun keskustan kehittäminen jäi maanantain valtuuston kokouksessa pöydälle ja asiasta päätetään viikon kuluttua.

Greens Want Uranium Mining Ban

The Green League's party council is calling for a ban on uranium mining in Finland. According to the Greens, uranium mining operations have come into the country "through the back door" and they are ruining the country's reputation as a travel destination, especially in the north.

Vihreät kieltäisi uraanikaivokset

Vihreiden puoluehallitus haluaa kieltää uraanin louhinnan. Puolueen mukaan uraanikaivokset ovat päässeet Suomeen takaoven kautta, ja ne pilaavat etenkin pohjoisen Suomen matkailumaineen.

Koirasudet pelottavat ja kiehtovat

Koirasusien suosio on hiljalleen kasvussa. Samaan aikaan koiran ja suden risteyttäminen herättää pelkoa ja koirasudet kieltävä laki puhuttaa myös Suomessa. Arvioiden mukaan koirasusia elää Suomessa lemmikkeinä useita satoja. Susitutkija pitää koirasusia ihmisille vaarallisina.

Rakennusten elinkaari-leasing kuohuttaa kuntapäättäjiä

Pitkiin leasing-vuokrasopimuksiin perustuvaa elinkaarimallia pidetään joko neronleimauksena, jolla isot investoinnit saadaan heti työn alle, tai pahana virheenä, joka tulee omaa rakennuttamistapaa kalliimmaksi.

Vihreiden ehdokaslistoja täydennettiin

Uusimpina ehdokkaina vihreiden listoilta pyrkivät eduskuntaan oululaiset kansanedustaja Erkki Pulliainen ja opiskelija Jussi Autio.

Eduskunta kiirehtii korvauksia tulvavahinkoihin

Eduskunta kiirehtii turvakorvausjärjestelmän uusimista. Eduskunnan mielestä rakennusten ja irtaimiston tulvavahingot pitää korvata kansalaisille tasapuolisesti siitä riippumatta, mikä tulvan on aiheuttanut.

Eduskunta uusisi tulvakorvausjärjestelmän

Eduskunta kiirehtii tulvakorvausjärjestelmän uusimista. Eduskunnan mielestä rakennusten ja irtaimiston tulvavahingot pitää korvata kansalaisille tasapuolisesti siitä riippumatta, mikä tulvan on aiheuttanut.

Outo joukko intiaaneja leiriytyi Suomeen

Elämäntapaintiaanit puhuttivat vuonna 1992

Eduskunnan kalakerho haastettiin Kesäpilkkiin

Kesäpilkin MM-kilpailut järjestetään Pudasjärvellä jo seitsemännen kerran Pudasjärven Pilikkiviikolla. Tänä vuonna Pudasjärvi haastaa eduskunnan kalakerhon osallistumaan kesäpilkin MM-kilpailun joukkuekilpailuun.

Pulliainen: Susille radiopannat

Vihreiden kansanedustaja Erkki Pulliainen haluaisi maamme susille radiopannat. Pulliainen haluaisi myös ottaa uudelleen käyttöön susipuhelimen.

Pulliainen: Radiopannat susille

Vihreiden oululainen kansanedustaja Erkki Pulliainen ehdottaa susien varustamista radiopannoilla salametsästyksen vähentämiseksi. Pulliainen ehdottaa blogissaan myös susipuhelimen ottamista uudelleen käyttöön salakaatojen kitkemiseksi.

Pulliainen: Susille radiopannat ja susipuhelin käyttöön

Vihreiden kansanedustaja Erkki Pulliainen haluaisi susille radiopannat, jotta tiedettäisiin tarkalleen, missä ne liikkuvat. Myös susipuhelimelle olisi taas käyttöä, sanoo Pulliainen.

Pulliainen: EK höynäytti yliopistoja

Oululainen kansanedustaja Erkki Pulliainen vaatii valtiolta lisärahoitusta yliopistoille rahoitusvajeen kattamiseen. Pulliaisen mielestä Elinkeinoelämän keskusliitto höynäytti yliopistot mukaan nykyiseen rahoitusmalliin.

Nettiyleisö riehaantui luontojärjestöjen ja vihreiden nokittelusta

Luontojärjestöt moittivat vihreiden säyseyttä hallituksessa. WWF arvostelee, että vihreät on hiljaa, vaikka hallituksessa on järjestöjen mukaan käynnissä ympäristöhallinnon historiallinen alasajo. Luontojärjestö WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen moittii vihreitä siitä, että keskusta saa vetää hallituksessa luonnonsuojelunvastaista linjaa. Nettikommenteissa vihreät nimettiin Kokoomuksen apupuolueeksi ja moni tuntui kaipaavan "aidosti" vihreää puoluetta.

Koirasudet halutaan kuriin

Viranomaiset haluaisivat suitsia koirasusiharrastusta, sillä eläintieteilijöiden mukaan risteymät saattavat olla ihmiselle vaarallisia. Suomessa on pari kolme sataa koirasutta.

Perinnölliset sairaudet lisääntyvät koirilla

Monille koiraroduille on kehittynyt periytyviä sairauksia rotujen jalostamisen ja kaupallistamisen myötä. Rodunjalostuksen alkuaikoina käytetty koirakanta on ollut hyvin pieni, joten perinnölliset sairaudet pääsivät helposti siirtymään eteenpäin.

Pulliainen Pallaksen hotellin laajennusta vastaan

Vihreiden oululainen kansanedustaja Erkki Pulliainen ei hyväksy Pallastunturin hotellihankkeen laajennusta. Pulliainen on jopa valmis eroamaan eduskuntaryhmästään ja puolueesta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle