Uusimmat artikkelit

Keskitysleirilöytö Tšekissä muistuttaa holokaustin unohdetuista uhreista – natsien vainoissa kuoli jopa puolet Euroopan romaneista
Liberecin leirin asukit tekivät pakkotyötä ja vietiin sitten tuhoamisleireille.
Inkerinmaalta Auschwitziin ja Siperiaan – Lea ja Lauri kertovat sukunsa vaietut tarinat
Neuvostoliiton lapset tämän päivän Suomessa.
Topi Sahan sankarilaulu varoittaa tiedon vähättelyn tuhoisuudesta – Filosofi Jarkko S. Tuusvuori kuuntelee teosta säe säkeeltä
Filosofi perkaa sanoituksen moninaiset voimanlähteet.
Israelilaislehti: Järjestäjät pyytävät anteeksi Venäjää myötäilevien väitteiden esittämistä holokaustin uhrien muistojuhlassa
Muistojuhlaa on syytetty epätarkkojen ja puolueellisten historiaväitteiden esittämisestä.

Kirjeenvaihtajalta: 91-vuotias Auschwitz-selviytyjä suunnittelee vielä kesähäitään, mutta pian holokaustin kokeneita ei ole – unohtuuko silloin historia?
Historia on tunnettava, jotta toisen maailmansodan kauheudet eivät toistuisi. Lopulta teot silti ratkaisevat.

Maanantai 27.1.2020 (tv)
Metsäteollisuuden lakko alkoi. Kiina keskeyttää ryhmämatkat ulkomaille. Puolassa muistetaan Auschwitzin uhreja. Säätiedot.
Turun synagogaa on tuhrittu punaisella maalilla – myös katolinen kirkko toistuvan töhrinnän kohteena
Synagogan pääovessa ja seinissä on töhrimisen jälkiä. Myös Turun katolinen kirkko on joutunut ilkivallan kohteeksi.
Historia: Auschwitzin oikeudenkäynti
Miten entisiä SS-sotilaita päätyi oikeuteen vuonna 1963?
Auschwitzissa syntynyt Angela Orosz Richt: Äiti pelkäsi, että rotat söisivät minut – katso tallenne kuolemanleirin vapauttamisen vuosijuhlasta
Tänään on kulunut 75 vuotta Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta.
Auschwitz oli läsnä ruokapöydässämme joka päivä, sanoo keskitysleiriltä selvinneen lääkärin poika – leiri vapautettiin 75 vuotta sitten
Pääteasema Auschwitz on tiettävästi ainoa keskitysleirillä kirjoitettu kirja.

Auschwitzin eloonjääneiden helvetti päättyi 75 vuotta sitten – katso video vapauttamisen hetkistä ja miltä keskitysleirillä näyttää nyt
Heidän silmistään pystyi näkemään, kuinka onnellisia he olivat tultuaan pelastetuksi siitä helvetistä, yksi kuolemanleirille saapuneista venäläissotilaista muistelee.

Eurooppa-kirje: Brysselissä tehdään vähemmän rikoksia kuin koskaan aiemmin – silti sen maine on vaarallinen ja kansa pelkää
Saat uutiskoosteen Euroopan unionista kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.

Auschwitzin vapauttamisen 75-vuotispäivän muistotilaisuudet alkavat Jerusalemista – Puolan presidentin boikotti aiheutti särön
Yli 40 valtionjohtajaa, tasavallan presidentti Sauli Niinistö mukaanlukien, osallistuu torstaina foorumiin, jonka teemana on taistelu antisemitismia vastaan. Suomalaistutkijan mukaan väkivaltainen antisemitismi on yleistynyt 20 viime vuoden aikana.

Tässä 10 kirjavinkkiä keväälle: Millainen on Y-sukupolven ääni nyt ja miten ankeriaan avulla voi kuvata perhesuhteita?
Kevään kirjoissa ääneen pääsevät nuoret lahjakkaat kirjailijat, jotka eivät epäröi murtaa kerronnan tapoja. Myös elokuvaohjaajanaiset ovat laajentaneet repertuaariaan kirjallisuuden puolelle, kirjoittaa Yle Uutisten kirjallisuustoimittaja Miia Gustafsson.
Saksan liittokansleri Auschwitzin keskitysleirissä: Natsien tekemien rikosten muistaminen on vastuu, joka ei koskaan lopu
Natsi-Saksan perustamalla Auschwitz-Birkenaun leirillä murhattiin toisen maailmansodan aikana yli miljoona ihmistä.
Ombudsman receives complaint over Nazi sign above town bar
The Non-Discrimination Ombudsman has informed the owner the sign could be considered unlawful harassment.
Yksityishenkilö kanteli kyläkapakan natsikyltistä yhdenvertaisuusvaltuutetulle
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston mukaan kylttiä voidaan perustellusti pitää lainvastaisena häirintänä.
Pikkukunnan baari nosti natsikyltin seinälle – Auschwitzin keskitysleirimuseo twiittasi huolensa
Auschwitzin museo tuomitsi kärköläläisen baarin natsisloganin. Professori Markku Jokisipilä pitää kylttiä hyvän maun vastaisena.

Holokaustista selvinnyt 89-vuotias joutui äärioikeiston uhkailujen kohteeksi Italiassa
Senaattori Liliana Segre esitti parlamentaarista komissiota tutkimaan vihaa, rasismia ja antisemitismiä. Oikeistopuolueet pidättäytyivät äänestyksestä.

Keskitysleirin kuva minihameessa oli liikaa – verkkokauppa poistaa tuotteita valikoimistaan
Auschwitzin keskitysleirimuseo paheksuu australialaisen sivuston toimintaa.
Historia: Simone Veil – keskitysleiriltä selvinnyt ranskalaispoliitikko taisteli naisten oikeuksien puolesta
Dokumentti ranskalaisen Veilin uskomattomasta elämästä.

Suomenlinnan sisällissotaretriitissä kuullaan Bosnian sisällissodan vankileirin vartijaa ja meditoidaan – "Tapahtumapaikat eivät koskaan kerro vain historiasta vaan aina myös meistä"
Maailmalla kansanmurhien tapahtumapaikoilla retriittejä on järjestetty jo vuodesta 1996. Suomessa retriitti on ensimmäinen lajiaan.

Auschwitz-oikeudenkäynnit Unescon perintölistalle
Oikeudenkäyntimateriaali sisältää muun muassa satoja tunteja keskitysleirin todistajien kertomuksia sekä satoja niteitä asiakirjoja.
Historia: Kuoleman enkelin metsästys – Mihin Mengele katosi?
Mihin pahamaineinen natsirikollinen Mengele katosi?
Mitä voi näyttää ja mitä ei? Holokaustin uhrien muistopäivän teemaillassa Oscarin voittanut Saulin poika sekä dokumenttiklassikko Yö ja usva
Teemalauantai viettää vainojen uhrien muistopäivää 27.1.2018

Ei armahdusta Auschwitzin kirjanpitäjälle
Saksan viranomaiset eivät näe syytä sille, etteikö natsirikoksista tuomittu 96-vuotias Oskar Gröning voisi kärsiä nelivuotista vankeustuomiotaan.

Auschwitzin kirjanpitäjä anoo armahdusta
Iäkäs Oskar Gröning on asunut tähän asti kotona, huolimatta kaksi vuotta sitten saamastaan vankeustuomiosta.

Ikä ei pelasta 96-vuotiasta Auschwitzin kirjanpitäjää vankilalta
Tuomioistuimen mukaan neljän vuoden vankeuteen tuomittu Oskar Gröning on riittävän hyvässä kunnossa kärsiäkseen tuomionsa.

Saksassa tuomittiin 88-vuotias nainen vankilaan juutalaisten joukkomurhan kiistämisestä – jälleen
Saksalaislehtien "natsimummoksi" nimeämällä Ursula Haverbeckilla on jo useita tuomioita samasta rikoksesta, mutta vankilassa hän ei ole istunut.

Holokaustin kieltäjä määrättiin käymään natsien keskitysleireillä ja kirjoittamaan kokemuksistaan
Belgialainen ex-kansanedustaja sai rangaistukseksi blogikirjoituksistaan matkalipun Auschwitzin ja Dachauhun.

Auschwitzin museolle ainutlaatuinen kokoelma: Pahamaineisen Sonderkommandon selviytyjän maalaukset näyttävät keskitysleirin kauhut
Vangeista koostuvien erityiskomennuskuntien tehtävä oli hävittää kaasukammioissa tapettujen ruumiit.

Maailman vanhin mies on kuollut
Israelilainen Yisrael Kristal syntyi viime vuosisadan alussa Puolassa ja selvisi natsien keskitysleiriltä.

Huippukoulun oppilaiden natsivideo järkyttää Ruotsissa
Auschwitzin keskitysleirille opintomatkalle lähteneet oppilaat matkivat Hitleriä ja tekivät natsitervehdyksiä.

"Pahuus voidaan voittaa hyvyydellä" – Maailman johtajat muistuttivat muukalaisvihasta Auschwitzissa
Keskitysleirillä vietettiin perjantaina vainojen uhrien muistopäivää. "Suvaitsemattomuus on palannut", varoitti YK:n pääsihteeri.
Yö ja usva
Alain Resnais'n klassikkodokumentti keskitysleireistä
Teemalauantai muistaa vainojen uhreja 21.1.
Kolme dokumenttielokuvaa holokaustista

Natsit uskoivat teoksen olevan satiiri Hitleristä – Keskitysleirillä sävelletyn pienoisoopperan tekijät kuolivat Auschwitzissa
Der Keiser von Atlantiksen syntytarina on traaginen. Pienoisooppera sai ensi-iltansa yli 30 vuotta sävellystyön jälkeen. Nyt teos esitetään Turussa.

Koulukoti jätti Marttiin pysyvät jäljet: "Olimme numeroita. Se oli Auschwitz-meininkiä"
Lähtö tuli yllätyksenä kuten monelle muullekin lapselle. Ei koulukotiin sijoittamista sen tarkemmin selitetty. Jälkeenpäin Martti Vättö on hankkinut itseään koskevia asiapapereita ja koonnut koulukotivuosiensa palasia. Vuodet eivät unohdu, vaikka raipan viivat haalistuivatkin selästä.

Natsien propagandakoneiston ytimessä – Joseph Goebbelsin sihteeri ei tiennyt mitään
Tuoreen saksalasidokumentin päätähti, 105-vuotias Brunhilde Pomsel sanoo kuulleensa holokaustista vasta sodan jälkeen. "Kaikki luulevat, että tiesimme kaiken. Emme tienneet mitään. Kaikki pidettiin salassa."

Video: Paavi Franciscus vieraili Auschwitzin keskitysleirillä
Paavi kävi muun muassa pyhimykseksi julistetun fransiskaaniveli Maksimilian Kolben sellissä.

Uutisissa ensi viikolla: Yhdysvalloissa valitaan demokraattien presidenttiehdokas, Suomessa unikeko
Jaakonpäivän kylmä kivi, Espanjan hallituskriisi, postinkulkua haittaava ralli... Lue tästä, mitkä aiheet ovat ensi viikolla uutisissa.

Entinen Auschwitzin vartija sai viiden vuoden tuomion avunannosta 170 000 murhaan
Oikeuden mukaan 94-vuotias Reinhold Hanning oli tietoinen siitä, että ihmisiä tapettiin kaasukammioissa päivittäin. Hanningin tapaus lienee yksi viimeisistä keskitysleirien vartijoiden vastaisista oikeudenkäynneistä.

EU rahoittaa sikatilaa natsien keskitysleirin sijaintipaikalla
Tšekkiläiset ihmisoikeusaktivistit arvostelevat EU:n tukea tilalle, joka on rakennettu satojen romanien kuolinpaikalle.

"Jos sydämessä on vihaa, sinne ei mahdu rakkautta" – holokaustista selvinnyt osallistui muistomarssiin Auschwitzissa
Elämän marssi Auschwitzista Birkenauhun järjestettiin nyt 28. kerran. Se on maailman suurin holokaustin muistotapahtuma.

Nobel-kirjailija Imre Kertész kuollut
Unkarilaiskirjailija selvisi hengissä Auschwitzista ja kirjoitti kokemuksensa yleispäteviksi romaaneiksi.

Maailman vanhin mies vastaanotti diplomin hymyillen – video
Maailman vanhin mies Israel Kristal ei osaa sanoa syytä pitkäikäisyydelleen. 112-vuotias Kristal on kokenut elämässään erittäin kovia.

Auschwitzin vartija, 94, oikeuden eteen: Syytetään avunannosta 170 000 murhaan
Reinhold Hanningin oikeusjuttu lienee yksi viimeisistä lajissaan. Hanning on myöntänyt työskennelleensä vartijana leirillä, mutta kiistää osallisuuden murhiin.

87-vuotias saksalaisnainen sai vankeustuomion juutalaisten joukkomurhan kieltämisestä
Saksalaislehtien natsimummoksi nimeämä nainen vaati oikeudessa tuomaria todistamaan, että ihmisiä on todella kuollut Auschwitzissa.
Israelilaiset järkyttyivät: Auschwitzin keskitysleirimuseo tarjoaa turisteille suihkun
Museo asensi suihkut sisäänkäyntinsä luo, jotta turistit voisivat vilvoitella helteellä. Israelilaisturistit kuitenkin tuohtuivat, sillä suihkut tuovat heidän mukaansa mieleen keskitysleirin julmuudet.

Auschwitzin kirjanpitäjä sai nelivuotisen vankeustuomion
Saksalainen oikeusistuin katsoi, että Oskar Gröning on osaltaan syyllinen natsien tekoihin, vaikka ei suoranaisesti tappanut ketään. Tuomio on pitempi kuin syyttäjät vaativat.