Uusimmat artikkelit
Riikka Purra sanoo olevansa fiskaalikonservatiivi – siis mikä?
Perussuomalaisten puheenjohtajan, valtiovarainministeri Riikka Purran tavoitteena on supistaa valtion roolia ja lisätä yksilön omaa vastuuta elämästään.

“Vereen kastettu hanki” ja muita enteitä: Sota-ajan Suomi täyttyi yliluonnollisista kokemuksista, jotka ennustivat kuolemaa, mutta toivat myös lohtua
Satumaarit Myllyniemen Yliluonnollinen sota -kirjassa Suomen kohtalonhetket nivoutuvat enteisiin, ennusmerkkeihin ja selittämättömiin kokemuksiin. Yliluonnollisia kokemuksia oli sota-ajan Suomessa poikkeuksellisen paljon. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vanhaan arkistomateriaaliin perustuva teos tarjoaa myös uudenlaisen näkökulman sotahistoriaan.

Kuusi kohtalokasta päivää, jotka veivät Suomea kohti uutta sotaa
Jatkosodan syttymisestä on kulunut päivälleen 80 vuotta. Neuvostopommikoneiden hyökkäystä edelsi kuitenkin tapahtumasarja, joka ennakoi tulevaa. Ensimmäinen askel kohti uutta sotaa otettiin lähes vuotta aiemmin.
Kun Suomi lähti kesäsotaan ja päätyi pitkään jatkosotaan – tältä kriisiaika 1941–1944 näytti ja tuntui
Katsele ja kuuntele, millaista sota oli aikalaisilleen.

Linnan juhlia on peruttu sodan ja viruksen takia, joskus on riittänyt päällekkäin osunut syntymäpäivä
Tämänvuotinen poikkeusjärjestely ei ole harvinaisuus yli satavuotisessa Linnan juhlien perinteessä.
Elävä arkiston lokakuussa vie Tie Eedeniin – sekä muuta sisältöä pimeneviin iltoihin
Lokakuista sisältöä Elävän arkiston artikkeleissa.
Kesäkuussa Elävässä arkistossa matkataan Niskavuorelle – ynnä muuta mielenkiintoista
Kesäkuuhun liittyvää sisältöä Elävästä arkstosta.
Uuden tutkimuksen mukaan Suomi pyysi Yhdysvaltain miehitystä vuonna 1943 saadakseen rauhan ja Yhdysvallat jopa harkitsi asiaa
Yhdysvallat kuitenkin kieltäytyi miehittämästä Pohjois-Suomea, koska piti sitä liian suurena riskinä.

Kiveen hakatut: Kymmenes tuotantokausi
Vuoden 2016 jaksoissa muisteltiin muun muassa Pertti Purhosta, Peter Tallbergia ja Ansa Ikosta.
Väinö Linna väheksyi naiivia sotaromaaniaan, Aleksis Kivi houraili mielisairaalassa – Yksityiset kirjeet paljastavat suurmiesten epävarmuuden
Tietokirjassa juuri julkaistut kirjeet avaavat Suomen historiaa muun muassa rivisotilaiden, äitien ja lottien silmin.
Runkovesijohdon korjaus haittaa liikennettä Huittisissa
Korjaustyömaa on Risto Rytin kadun ja Prantinkadun risteyksessä.

Puolustusvoimat päivitti kuva-arkistoaan: Kaikki Adolf Hitlerin Suomen-vierailun ainutlaatuiset kuvat löytyvät nyt verkosta
Merkittävä osa Adolf Hitlerin Suomen-vierailun valokuvista jäi puutteellisten merkintöjen takia löytymättä Puolustusvoimien Sotamuseon kuvasivustolta.

Rauman kaupunginteatteri teki uuden ennätyksen: liki 42 000 katsojaa
Eniten katsojia keräsi kesäteatterissa esitetty Junnu Vainio -näytelmä.
Suomen presidentit – tasavallan ensiaskeleita ja vallan vaiheita
Tasavallan presidentit kautta aikain kuvina ja äänessä.

Toimittaja vietti vuorokauden Sörkan vankilassa: Tuskallisinta oli sähköisten yhteyksien ja sosiaalisten verkkojen katkaisu
Rikosseuraamuslaitos eli RISE tarjosi virkamiehille ja toimittajille mahdollisuuden viettää vuorokauden Sörkan vankilassa. Ylen toimittaja sai kokea häivähdyksen siitä, miltä tuntuu vankina menettää määräysvalta omaan itseen.
Hitler's secretly recorded conversation in Finland
Adolf Hitler as Mannerheim's surprise guest in 1942
Faktaa ja fiktiota Suomen presidenteistä ja heidän haastajistaan
Presidenttejä ja ehdokkaita draamassa ja dokumenteissa.

Koko Suomi piti evakuoida Alaskaan – mutta mitä sitten tapahtui?
Ajatusleikki suomalaisten evakuoinnista Alaskaan on osa suosittua genreä, jossa rakennetaan vaihtoehtoinen historia toisen maailmansodan tapahtumille.

Presidenttien puolisot ovat jättäneet pysyvän jäljen suomalaiseen yhteiskuntaan: Yksi piti pahapäisen miehen kurissa, toinen järjesti lapsille iltapäiväkerhot
Suomalaisten presidenttien puolisot ovat puskeneet vahvasti omaa agendaansa kautta aikojen, kertoo uutuuskirja.
Risto Rytin hautajaiset
Ryti siunattin Helsingin tuomiokirkossa marraskuussa 1956

Presidentti Koivisto haudataan helatorstaina Hietaniemen hautausmaalle – suora lähetys Ylellä
Presidentti Koivisto haudataan lähelle Urho Kekkosen ja Risto Rytin hautoja. Hallitus piti tänään Koiviston kunniaksi hiljaisen hetken.

Elokuvaohjaaja Lauri Törhösen Mannerheim-elokuvan käsikirjoitus valmistumassa – "Suomen sotahistorian tarkimmin dokumentoitu päivä"
Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler teki poikkeuksellisen vierailun Suomeen 4.6.1942. Törhönen haluaa kertoa päivän tarinan elokuvassaan ja keväällä ilmestyvässä kirjassaan.

Museoiden on uudistuttava – ”Ehkäpä vielä näemme lisättynä todellisuutena Marskin työhuoneessaan”
Sotahistoria kiinnostaa ihmisiä yhä voimakkaasti. Sotamuseoihin riittää kävijöitä, mutta samalla niiltä odotetaan yhä laadukkaampia näyttelyitä.

Tyttö jäi auton alle Huittisissa – autoilija jatkoi matkaansa
Poliisi kaipaa havaintoja Huittisissa tänään tapahtuneesta yliajosta. 12-vuotias tyttö jäi auton alle suojatiellä. Hän ei ole hengenvaarassa. Autoilija jatkoi matkaansa tarkastamatta tytön vointia.
Huittisissa kolari – yksi vakavasti loukkaantunut
Vakavasti loukkaantunut henkilöauton kuljettaja kuljetettiin helikopterilla sairaalahoitoon Huittisten keskustassa tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta.

Täällä Hitler ja Mannerheim kävivät salaisen keskustelun 73 vuotta sitten – katso miltä salonkivaunu näyttää nyt
Marsalkka Mannerheim sai 75-vuotispäivänään 4.6.1942 yllätysvieraan Saksasta. Hitler onnitteli Mannerheimia tämän käytössä olleessa junassa Immolassa Imatran lähellä. Sotavuodet Mannerheimin käytössä ollut salonkivaunu on entisöity ja kerran vuodessa auki yleisölle.

Yle ja Satakunnan Kansa suurelle vaalikiertueelle – tule mukaan!
Eduskuntavaaliehdokkaat ovat tentattavana Porissa, Raumalla, Eurassa, Huittisissa ja Kankaanpäässä ensi viikosta alkaen.
Vaaratiedote: Vaara ohi Huittisissa – Faran över i Vittis
Satakunnan pelastuslaitos ilmoittaa, että tulipalon aiheuttama savu ei aiheuta enää vaaraa.
Haastajatrolleja, historioitsijoita ja muokattu isoisä - twiittaajat tekivät omia talvisotatilejä
#sota39 on mukana talvisodan vaiheissa päivä päivältä.
Ryti - ensikertalainen johti hallitusta kylmäpäisesti
Suomen pankin pääjohtaja napattiin sodan sytyttyä hallituksen johtoon. Tuoreen pääministerin vahvuus oli hermojen hallinta, joka kriisiajan hallituksessa oli äärimmäisen tärkeä taito. Rytin ansiosta kaikki hallituksen viralliset istunnot kirjattiin prikuulleen muistiin.
Miksi ja miten hallitus vaihtui?
Uusi hallitus muodostettiin sodan sytyttyä yhdessä yössä

Siniristiliput liehuvat sodan päättymisen muistoksi
Torstaina 4. syyskuuta tulee kuluneeksi 70 vuotta jatkosodan päättymisestä. Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta, mutta esimerkiksi Oulun kaupunki jättää tänään liput pusseihin, sillä liputtaminen on kunnille vapaaehtoista. Valtion laitoksille on käynyt käsky siniristilipun vetämisestä salkoihin.
Jatkosodan loppumisesta tulee 70 vuotta
10-osainen historiasarja.

Tunnetuin turkulainen radioääni täyttää 70 vuotta – tuomiokirkon kelloilla hurja historia
Yleisradio aloitti Turun tuomiokirkon kellojen radioimisen jatkosodan ratkaisevilla hetkillä. Tuomiokirkon kellot ovat jopa kerran tulleet tornista ryminällä alas.
Nokkakolari haittasi liikennettä valtatiellä Huittisissa
Onnettomuus sattui vapunaattona Huittisissa Härkäpakarin kohdalla. Liikennettä ohjattiin toista kaistaa pitkin.

Petri Kejonen: Neuvostoliiton ystävät Helsingissä 1940
Ukrainan kriisin yhteydessä on puhuttu informaatiosodasta; kuinka julkisuutta käytetään hyväksi strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi, kirjoittaa Petri Kejonen blogissaan.
Jatkosodan tuntematon tausta
Päätyikö Suomi sotaan ajopuuna vai ohjattuna koskiveneenä?

Englannin keskuspankin pääjohtaja: Ihailen Risto Rytiä
Englannin keskuspankki puolusti toisen maailmansodan jälkeen Risto Rytiä maan ulkoministeriölle lähetetyssä kirjeessä. Nykyinen pankin pääjohtaja toi kirjeen Suomeen näytille.

Jari Tervo: Stalin ja Hitler, neroja molemmat
Suomen presidenttien kärkikaartiin kuuluvat miehet julistivat Stalinin ja Hitlerin aikanaan neroiksi. Kekkonen ja Ryti hillitsivät henkilökohtaiset tunteensa hirmuhallitsijoita nuollessaan, kirjoittaa Jari Tervo blogissaan.
Jatkosodan poliitikot
Jatkosodan poliitikot

Ruben Stiller: Mannerheim-myytin kapea ihmiskuva
Miksi Ylen Mannerheim-projekti sortaa juutalaisia kääpiöitä? Mustan Mannerheimin tekijät ovat suosineet afrikkalaisia juutalaisten kääpiöiden kustannuksella.
Ilmo Laevuosta Gramexin uusi puheenjohtaja
Gramex on Suomen suurin musiikkialan tekijänoikeusjärjestö. Gramex ry:n edellinen puheenjohtaja Risto Ryti jätti tehtävän siirryttyään eläkkeelle.

Tutkija: Rytin tuomitseminen suomalaisille yhä häpeä
Historiantutkija Hannu Rautkallio sanoo, että presidentti Risto Rytin tuomitseminen sotasyylliseksi on yhä häpeä suomalaisille. Rautkallio on toimittanut Rytin sota-ajan muistelmat, jotka olivat pitkään hautautuneina arkistoon Yhdysvalloissa.
Presidenttien virkaanastujaiset Ståhlbergista Niinistöön
Otteita Suomen presidenttien virkaanastujaisista.

Spoiled ballot papers reveal write-in favourites
The number of spoiled ballot papers increased dramatically in this year’s presidential election compared to 2006. Many of the spoiled ballot papers included ‘votes’ for Donald Duck, sketch show characters and Moomins.
Pietari - Mannerheimin kohtalon kaupunki
Pietarissa Mannerheim opiskeli, työskenteli ja huvitteli.

Huittisten miljoonaristeykseen kiertoliittymä
Huittisissa rakennetaan kiertoliittymä niin sanottuun miljoonaristeykseen. Rakennustyöt Risto Rytin kadun, Lauttakylänkadun ja Pennintien muodostamalle liittymäalueella alkavat maanantaina. Kiertoliittymän rakentamisen yhteydessä uusitaan alueella olevaa, suurelta osin yli 50 vuoden ikäistä kunnallistekniikkaa.

Göringin risti saatteli Suomen sotaan
Suomen ja Saksan sotaveljeys sinetöitiin juhannuksena 1941 Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan suurristillä. Maamme korkein arvomerkki luovutettiin silloin Saksan valtakunnanmarsalkka Herman Göringille Saksan Karinhallessa.
Itä-Karjalaa suomalaistettiin kouluin ja keskitysleirein
Miehitysalueiden venäläisväestö koki etnistä syrjintää.
Neuvostodokumentti "Läpimurto Kannaksella" kertoi jatkosodan vaiheet voittajan näkökulmasta
Näin jatkosota esitettiin neuvostopropagandassa.