Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kikattavia magneetteja, jäätynyt ovikoodilaite ja muita ihmeitä. Avaruusromua 6.3.2016

Avaruusromussa kuunnellaan ääniympäristöjä ja laitteita.

Musiikkia lentokentille ja kylpyhuoneisiin

Millaista olisi musiikki, joka sopisi lentokentille?

Musiikki alkaa kuuntelemisella. Avaruusromua 18.10.2015

Ympäristöä kannattaa kuunnella, se on lumoava.

Avaruusromua 25 vuotta radiossa ja kerran televisiossa!

Legendaarinen radio-ohjelma Avaruusromua täyttää 25 vuotta.

Nykymusiikki täyttää Viitasaaren

Tämän päivän klassiseen musiikkiin keskittyvä Viitasaaren Musiikin aika alkaa huomenna. Ohjelmistossa on useita suomalaisia kantaesityksiä.

Ei mikään tavallinen sävellyskurssi

Viitasaaren nykymusiikkitapahtumassa oli paikalla John Cage.

Maailman pisintä sävellystä soitetaan satoja vuosia - alkoi 1,5 vuoden tauolla

Saksan Halberstadtissa on soinut jo kymmenen vuoden ajan amerikkalaisen säveltäjän John Cagen urkuteos Organ2/ASLSP. Teos on tarkoitettu soitettavaksi niin hitaasti kuin mahdollista. Urkuteoksen on tarkoitus soida yhteensä 639 vuotta. Vuonna 2001 alkanut hanke käynnistyi lähes puolentoista vuoden pituisella tauolla.

Hiljaisuus ei myy Britanniassa

Kamppailu tavoitellusta Britannian singlelistan joulun kärkisijasta on päätymässä X Factor -voittajan hyväksi. Facebook-kampanja tunnetun hiljaisuuskappaleen saamikseksi kärkipaikalle ei ole tuottanut tulosta.

Jongleerauksessa tärkeintä on ajatus

Joensuun kansainvälinen jongleeraustapahtuma on nostanut sirkustaiteen jälleen otsikoihin. Ikivanha laji on saanut uusia harrastajia muun muassa muoti-ilmiöksi muodostuneen diabolon avulla. Keskiviikkona yleisö pääsi seuraamaan, kun diabolon taitajat esittelivät taitojaan Joensuun keskuskentällä.

Viitasaaren Musiikin ajassa kuullaan elektroakustiikkaa

Perinteisten taideinstrumenttien ääni-ilmaisua on pyritty viime aikoina laajentamaan elektroniikan avulla. Viitasaarella järjestettävä Musiikin aika -festivaali esittelee tänä kesänä elektroakustista musiikkia. Tyylilajin ideana on, että elektroniikka toimii jatkeena klassisille soittimille tai päinvastoin.

Reijo Kela: Merce Cunningham rohkaisi kokeilemaan

"Hän on vapauttanut jonkun ajatusmaailman", kiteyttää tanssitaiteilija, koreografi Reijo Kela sunnuntaina kuolleen tanssikoreografi Merce Cunninghamin vaikutusta omaan työhönsä.