Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Palon alku sahalla Pellossa

Lämpökeskuksesta alkanut palo ei päässyt tuotantotiloihin.

Nukkuvien puolueessa lymyää valtava määrä nuoria – vaikuttamisen asiantuntija: "Jos olisin ehdokas, puhuisin heille tärkeistä asioista"

Matala äänestysaktiivisuus on ikuisuusongelma alle 25-vuotiaden joukossa. Ongelma olisi kuitenkin rakaistavissa, asiantuntija uskoo. Ensin poliitikkojen tulisi kiinnostua nuorista ja suunnata viestiään heille.

Lohestajat kansoittavat nyt Tornionjoen, kun Teno ja naapurimaat ovat poissa pelistä – konkarit kiskoivat ison vonkaleen heti ensisoudulla

Tornionjoen kalastusmatkailukesästä odotetaan jopa erinomaista. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan lohikesästä on tulossa vähintäänkin keskinkertainen. Tenolta tulleet kalastajat kysyvät soutuopastusta ja kalastuspaikkaneuvontaa.

Pellon Miekojärvelle suunnitellaan kansallispuistoa – hakemus jätettäneen ympäristöministeriölle ensi vuonna

Napapiirin Helmi – Miekojärven kansallispuisto -hankkeen eteenpäin vieminen sai kunnanhallituksen hyväksynnän eilen.

Pello ennakkoäänestää nyt – väki vanhenee, houkutteleeko uusi koulukeskus lapsiperheitä

Tämän luettuasi tiedät, mikä Pellossa on kiinnostavaa kuntavaaleissa ja miksi yhdelläkin äänellä on merkitystä.

Ennakkoäänestys alkoi Lapissa muuta maata vilkkaammin – innokkaimmin äänestettiin Savukoskella

Alle valtakunnallisen keskiarvon ei menty yhdessäkään Lapin kunnassa.

Pohjois-Ruotsissa jälleen viikossa yli tuhat tartuntaa: pahin tilanne Kiirunassa

Pohjois-Ruotsin tartuntamäärä on seitsemän viime viikon aikana ollut yli 900 tartuntaa viikossa.

Ulkomaalaiset mökkiläiset voivat kohta hakea henkilöllisyyden vahvistavaa tunnusta Ruotsissa: sähkö-, puhelin- ja internetsopimusten teko helpottuu huomattavasti

Ruotsissa pidempiä aikoja oleskelevien ulkomaalaisten vaikeuteen hankkia palveluita on haettu ratkaisua kohta kymmenen vuotta.

Lohikesä on jo käsillä - Luonnonvarakeskus on aloittanut seurannan Tornionjoella ja Simojoella

Tornionjokeen ja Simojokeen nousevaa lohimäärää selvitetään kaikuluotaamalla. Luonnonvarakeskuksen arvioiden mukaan jokiin palaava lohimäärä on keskimääräinen tai sitä hieman parempi.

Neljä uutta koronaa löytyi Lapissa – näistä kolme Länsi-Pohjassa

Lapissa on todettu tällä viikolla perjantaihin mennessä yhteensä 15 tartuntaa.

Pohjois-Ruotsissa viime viikolla yli 900 koronatartuntaa: kolmen viikon nousun jälkeen määrä on kuitenkin laskenut

Tartuntamäärän laskusta huolimatta Pohjois-Ruotsin tilanne on edelleen erittäin vaikea Lappiin verrattuna. Lapin maakunnassa tuli viime viikolla tietoon 32 tartuntaa, joista 28 todettiin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä.

Kelirikko on alkanut tavanomaista aikaisemmin – luvassa on kuravelliä ja kuoppia jopa viikkojen ajan

Lapin ely-keskuksen mukaan Lapin sorateitä runtelee pahin kelirikko vuosiin.

Pohjois-Ruotsissa jälleen yli tuhat tartuntaa viikossa – Lapin maakunnassa samaan aikaan 14 tartuntaa

Pohjois-Ruotsissa tuli viime viikolla tietoon 1 090 uutta koronatartuntaa.

Pohjois-Ruotsin koronatilanne ei helpota: viime viikolla yli tuhat tartuntaa

Pohjois-Ruotsissa koronatartuntojen määrä kasvoi viime viikolla edelliseen viikkoon verrattuna.

Neljä uutta koronatapausta löytyi Lapissa

Tautitilanne on silti rauhallinen Lapissa.

Suomi ja Ruotsi ovat sopineet Tornionjoen ensi kesän kalastuksesta: määräykset ovat lähes samat kuin viime vuonna

Käytännössä ainoa muutos koskee vapaa-ajan kalastajia Ruotsissa, sillä heidän on vapautettava myös muiden kalojen pyynnin yhteydessä saamansa lohet.

Pohjois-Ruotsissa vähiten tartuntoja viiteen viikkoon: Övertorneålla ei yhtään tartuntaa viime viikolla

Pohjois-Ruotsissa tuli viime viikolla tietoon 651 uutta koronatartuntaa.

Ruotsi jatkaa negatiivisen koronatestituloksen vaatimista toukokuun loppuun asti

Ruotsi vaatii maahan tulevilta yli 18-vuotiailta ulkomaalaisilta todistusta negatiivisesta koronatestistä.

Lapin maakuntaliitto, kunnat ja yrittäjät: Lapissa halutaan tulevaisuudessa päättää itse rajarajoitusten toimeenpanosta

Lapin maakuntaliitto, kunnat ja yrittäjät korostavat, että Lapissa rajoille määrätyt rajoitukset ovat aiheuttaneet monenlaista murhetta.

Pohjois-Ruotsissa koronatartuntojen määrä jälleen kasvanut: viime viikolla todettiin lähes tuhat tapausta

Suomen rajalla sijaitsevista kunnista tartuntojen määrä on noussut Pajalassa ja Kiirunassa.

Pilkkikisat ovat monelle perinne ja nyt ne perutaan taas – Veli Metsävainio on kisannut neljällä vuosikymmenellä: "Olen tehnyt pilkkireikiä niin, että olkapäissä tuntuu"

Kevään suuret pilkkitapahtumat ovat perinteisesti keränneet tuhansia kävijöitä keväiseen Lappiin. Nyt ne on jälleen peruttu.

Puolen Suomen talviloma alkaa koronasululla – kun reissailla ei oikein voi, laatuaikaa vietetään ulkona ja perheen kanssa

Pohjoisen ja Itä-Suomen talvilomaviikolla Suomi sukeltaa "sulkutilaan". Mitä lomaviikolla voi tehdä ja miten paikoin tiukentuvat rajoitukset vaikuttavat lomasuunnitelmiin?

Pohjois-Ruotsin koronatilanne pahenee, mutta Haaparannalla tartuntojen määrä on vähentynyt

Pohjois-Ruotsissa on edelleen moninkertainen määrä koronatartuntoja verrattuna Lapin maakuntaan.

Rajakunnissa alkanut koronapakkotestaus ei tuo muutoksia rajan yli työssä käyville

Testistä kieltäytyvä voidaan tuomita terveydensuojelurikkomuksesta sakkoihin tai enintään kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Viikonlopun koronasaldo Lapissa: 18 uutta tartuntaa

Hiihtolomien alku ei vielä suuremmin näy Lapin tartuntamäärissä.

Pakkotestaus tulee Lapin rajoille maanantaina: vain aluehallintovirasto voi määrätä terveystarkastukseen

Terveystarkastuksesta kieltäytyminen voi olla terveydensuojelurikkomus.

Pohjois-Ruotsin koronatilanne on jälleen pahentunut: Luulajassa yli 400 tartuntaa viime viikolla

Luulajassa tuli viime viikolla tietoon 407 tapausta, kun edellisellä viikolla niitä oli 159.

Länsi-Pohjan johtajaylilääkäri: Velvoittava testaus pienentää merkittävästi rajan yli tulevia koronatartuntoja

Johtajaylilääkäri Jyri J. Taskilan mukaan länsirajalla tärkeintä on kuitenkin ostosmatkailun ja muun turhan rajankäynnin loppuminen.

Lapissa rajanylittäjien koronatestausta halutaan selvittää tehostetusti – yhteystiedot kirjattaisiin ylös

Käytäntö koskisi muita rajanylityspaikkoja Torniota lukuun ottamatta.

Koronatartunta koulussa Pellossa – perusopetus keskeytetään, lukio etäopetukseen

Karanteeniin on asetettu kaikkiaan 75 ihmistä koulusta.

Suomen ja Ruotsin rajoitukset ovat puolittaneet rajaliikenteen määrän länsirajalla

Rajaliikenteen määrää on pyritty vähentämään erityisesti koronavirusmuunnoksen leviämisen estämiseksi.

Pellon kunnanvirasto pysyy helmikuun kiinni työntekijän koronatartunnan vuoksi

Pellon kunta kehottaa henkilöitä, jotka ovat vierailleet kunnanvirastolla perjantaina 12 helmikuuta tarkkailemaan terveydentilaansa ja lievimmissäkin oireissa hakeutumaan koronatestiin Pellon terveyskeskukseen.

Pellossa kaksi uutta koronatartuntaa, altistuneita toistakymmentä

Oppilaat eivät altistuneet koulussa ilmi tulleelle tartunnalle.

Lapin rajanylityspaikkojen aukioloa rajoitetaan virusmuunnoksen taltuttamiseksi

Aukioloaikojen rajoitukset eivät koske tavaraliikennettä eivätkä välttämätöntä henkilöliikennettä.

Ruotsin kiristykset rajalla ovat vähentäneet länsirajan liikennettä selvästi: Torniossa 30 prosentin vähennys

Lapin pienillä rajanylityspaikoilla liikenne hiljeni viikonloppuna vielä enemmän kuin Torniossa.

Pohjois-Ruotsissa koronaepidemia jyllää edelleen huomattavasti pahemmin kuin Lapissa: Pelkästään Haaparannalla viime viikolla 45 tapausta

Norrbottenissa todettiin viime viikolla 463 koronatartuntaa, kun Lapin maakunnassa tuli tietoon 49 tapausta.

Kaivosyhtiön selvitys: Hannukaisen kaivos synnyttäisi satoja uusia työpaikkoja Länsi-Lappiin

Kaivosyhtiön tilaaman selvityksen mukaan Hannukaisen kaivos kasvattaisi Suomen bruttokansantuotetta yli 4 miljardia euroa ja kaivos synnyttäisi 1 175 uutta työpaikkaa.

Tornionlaakson neuvosto kaipaa selkeyttä raja-asukkaiden toimintaohjeisiin – työssäkäyntiä halutaan helpottaa

Tornionlaakson neuvosto vetoaa jälleen rajaseudun asukkaisiin tarpeettomien rajanylitysten välttämiseksi.

Tornionlaakson neuvosto: Rajayhteisön asukkaiden olisi vältettävä tarpeetonta rajanylitystä Suomen ja Ruotsin rajalla

Rajaliikennettä olisi vähennettävä erityisesti Torniossa, jotta kaikki rajanylittäjät voitaisiin ohjata koronatestiin.

Yksi kuoli Pellossa rekan ja henkilöauton kolarissa

Edellä ajanut henkilöauto oli kääntymässä oikealle, kun takaa tullut rekka törmäsi siihen.

Lapin rajoilla varaudutaan massatestauksiin, Torniossa haasteena on rajanylittäjien suuri määrä

Hiljaisemmilla rajanylityspaikoilla kuntien pitää miettiä tehokkainta tapaa hoitaa testaus.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle