Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Valkoposkihanhia poikasineen ylittämässä pyörätietä Töölönlahdella.

Helsinki, Espoo ja Lahti eivät saaneet poikkeuslupaa valkoposkihanhien häätämiseen kaupunkien puistoista

Millään Suomen kaupungilla ei ole voimassaolevaa poikkeuslupaa valkoposkihanhien karkoittamiseen.

Aurinkopaneeleja ja poistoilman lämmön talteenottolaitteita 6- ja 7-kerroksisten kerrostalojen katoilla.

Puhtaampi maalämpö houkuttelee kaukolämmön kallistuessa, mutta sopiiko se juuri sinun taloyhtiöösi? Näillä nyrkkisäännöillä pääset jyvälle

Selvitimme, miten talon sijainti, koko, ikä ja tekniset tilat vaikuttavat energiaremontin kannattavuuteen. Vanhan talon menneisyys voi yllättää positiivisesti, jos remonttiin hakee avustusta.

Kaupungin siluetti Pasilasta nähtynä helmikuisena aamuna auringonnousun aikaan.

Helsinkiläisiä hämmästyttänyt pamaus sai myös Väyläviraston liikkeelle – selitystä ei löydy vieläkään

Väyläviraston näkökulmasta asia ei aiheuta enää jatkotoimia. Äänen syy on yhä arvoitus.

Sateenkaarilippu taloyhtiön pihalla Käpylässä.

Sateenkaariliput liehuvat Pride-viikolla myös taloyhtiöiden tangoissa – Helsingin Koskelassa asiasta päätti yhtiökokous: "Kaikilta tuli peukkua"

Koskelan lisäksi sateenkaarilippuja on nostettu Helsingissä taloyhtiöiden salkoihin ainakin Kruununhaassa ja Arabianrannassa.

Valkoposkihanhia

Valkoposkihanhien häätöön haetaan lupaa Helsingissä

Hätistelyssä voitaisiin käyttää apuna esimerkiksi koiria tai äänikarkotteita.

Valkoposkihanhet tarvitsevat tuoretta ruohoa.

Valkoposkihanhia aletaan torjua uusin keinoin Helsingissä

Hanhien torjuntaa aiotaan tehdä ensi kesänä erityisesti Arabianrannassa, Munkkiniemen rantapuistossa ja Töölönlahden puistossa.

Uusi tekonurmikenttä Helsingin Arabianrannassa valmistui elokuussa 2020.

Kaupunki antoi miljoonia, helsinkiläiset halusivat futiskentän ja kauramaitoa – osallistuva budjetointi toi kuntiin myös saunavihtoja ja roskiksia

Maailmalta Suomeen levinnyt toimintamalli kerää kehujen lisäksi kritiikkiä. Osallistuva budjetointi voi olla kallista ja näennäisdemokraattista.

Vitkindad gås som sitter och många vitkindade i bakgrtunden som tittar havet

Valkoposkihanhia on Helsingissä enemmän kuin koskaan, paljastaa tuore laskelma – kanta kasvanut viime vuodesta noin kymmenen prosenttia

Eniten hanhiyksilöitä on Arabianrannassa ja poikueita Suomenlinnassa. Espoon itäosissa kanta on sen sijaan puolittunut edelliskesästä.

Läheltä

Useassa Helsingin kirjastossa remontoidaan tänä kesänä

Remontti valtaa muun muassa Arabianrannan kirjaston, jota laajennetaan samalla.

Helsingin Arabianrannan koivujen ympärillä lainehti vesi viime viikonloppuna.

Helsinki varautuu merenpinnan nousuun: "Aikaa on 80 vuotta ja siihen mennessä on kehitetty muitakin menetelmiä kuin säkitys"

Helsingin kaupunki vakuuttaa, että ranta-alueille kaavoitetut uudet asuintalot säästyvät tulvavesiltä.

Kirjat Ilkka Remes kirjahylly kirjakauppa kirjasto lukeminen

Power tools become Finnish library hit

Growing interest in the sharing economy is encouraging libraries in Finland to expand their collections of 'things.'

Kuvakeskus Hynninen Kajaanissa.

111-vuotias kajaanilainen valokuvaamo Kuvakeskus Hynninen laajentaa toimintaa ja avaa studion Helsinkiin

Valokuvaamon päämyymälä ja palvelupiste jatkavat toimintaansa Kajaanissa.

Käräjäoikeus

Arabianrannan murhatutkinta valmistui: Ei viitteitä kunniaväkivallasta, yksittäisen henkilön impulsiivinen teko

Poliisin mukaan esitutkinnassa selvisi melko tarkka kuva tapahtumien kulusta.

Helmiina ja Justus Rautiainen laskivat mäkeä Annalan laskiaisriehassa Helsingissä 03.03.2019.

Pulkkamäet täyttyivät laskiaisen viettäjistä – Katso kuvat Helsingin Arabianrannan laskiaisriemusta

Aurinkoinen sää helli ulkoilijoita Helsingissä laskiaissunnuntaina.

Bussi liikenteessä

HSL toivoo asiakkaiden kommentteja uusista bussilinjoista

Suurimmat muutokset toisessa luonnoksessa ovat uusi linja 53 Arabianranta–Uusmäki ja linjan 59 reitin pidentäminen Malminkartanoon asti. Muutokset olisivat ajankohtaisia 2020 -luvun alkupuolella.

Lumilautailla voi myös kaupungissa

Luminen kaupunki tarjoaa nyt upeita kuvauspaikkoja lumilautaleffoille – Video: Näin snoukataan Helsingin Arabiassa

Snoukkapiireissä on tapana, että lumilautaelokuvat kuvataan muualla kuin laskettelurinteissä. Siksi kaupungeista etsitään koko ajan uusia kaiteita ja mäkiä, jossa kuvata temppuja.

Muistokynttilöitä lumella.

Suspect in Helsinki child murder ordered to undergo psychiatric evaluation

A man suspected of killing a young boy in Helsinki on Christmas Eve was ordered by the city's district court to undergo a psychiatric evaluation.

Arabia asukkaat / muistohetki / Arabia / Helsinki 25.12.2018

Tämä Arabianrannan surmasta tiedetään nyt: murhasta epäilty eno vangittiin perjantaina, poliisin mukaan tekotapa oli "erityisen raaka ja julma"

Seitsemänvuotiaan pojan murhasta epäillään hänen enoaan. Epäilty käytti teossa teräasetta.

Demareiden vaalipalloja.

Perjantai 28.12.2018 (radio)

Tampereella tutkitaan eturauhassyövän seulontaa. Ministeri Tarasti haluaa, että äänestämisestä tehdään kansalaisvelvollisuus. SDP käyttää eniten rahaa eduskuntavaaleihin. Arabianrannan murhaepäilty oli uhrin eno. Presidentit Niinistö ja Putin puhuivat puhelimessa.

Kynttilöitä sytytettiin jouluaattoiltana Arabianrannassa henkirikoksen uhrina kuolleelle alakouluikäiselle pojalle.

Koulupojan murhasta epäillyllä rikostaustaa: 4 pahoinpitelyä, näpistelyä ja rattijuopumuksia

Arabianrannan murhasta epäillyn miehen vangitsemisoikeudenkäynti on huomenna perjantaina Helsingin käräjäoikeudessa. Miehellä on rikostaustaa.

Muistokynttilöitä lumella.

Poliisi esittää koulupojan murhasta epäiltyä vangittavaksi – käsittely huomenna perjantaina

Epäilty murha tapahtui Helsingin Arabianrannassa jouluaattoiltana.

Hävikkiruokakaappi Kotkan Yhteisötalo Messissä

Idea yhteisistä jääkaapeista valloittaa kaupunkilaisia – ruokaa pannaan nyt kiertoon ympäri Suomen

Kaupunkilaisten yhteisiä jääkaappeja on ainakin Kotkassa, Helsingissä ja Seinäjoella. Myös Kouvola saa omansa.

Valkoposkihanhien määrä laskee – pääkaupunkiseudulla laskettiin silti lähes 5000 hanhea

Valkoposkihanhien tämän kesän poikastuotto oli seurantajakson viidenneksi alhaisin.

Valkoposkihanhia.

Poliisi: Valkoposkihanhien kimppuun usutettu koiria Helsingissä

Viimeksi sunnuntaina eläinlääkärille lähetettiin kuva hanhesta, jonka siipi oli revitty lähes kokonaan irti.

Ilmakuva Vllilan siirtolapuutarhasta

Ratikalla pääsee ensi vuosikymmenellä Helsingin Sompasaaresta Kalasataman ja Vallilanlaakson läpi Pasilan rautatieasemalle 15 minuutissa

Raitiotielinjaus toteutetaan viherratana, jonka ei pitäisi pompata muusta maisemasta niin rajusti kuin esimerkiksi tierakenne.

Valkoposkihanhiparvi kokoontuu ruohikolla.

Hanhipaimenista lääke valkoposkihanhien aiheuttaman riesan torjumiseksi? Helsinki pohtii vaihtoehtoja pitääkseen epäsuositun linnun pois ulkoilualueilta

Ampuminen olisi liian vaarallista Helsingin puistoalueilla. Munien kerääminen ja koiran käyttö vaativat luvan. Hanhipaimenia voisi palkata ilman poikkeuslupaa.

tornitalo

Espooseen valmistui kaikessa hiljaisuudessa tornitalo, joka saattaa olla jopa Suomen korkein – suurempiakin tekeillä jo nyt

Ympäri Suomea on vireillä useita tornitalohankkeita. Selvitimme, mihin ovat tulossa korkeimmat rakennukset.

Palanut sauna

Sauna palaa Suomessa lähes joka päivä – kiulu jää kiukaalle, pyykkinaru pettää, kiuas on väärin kiinnitetty...

Saunatiloissa syttyy Suomessa tulipalo noin 400 kertaa joka vuosi. Onneksi saunapalot johtavat vain harvoin kuolemiin.

Päiväkotiin viedään lapsia.

Yle selvitti: Pisimmät päiväkotimatkat kestävät Helsingissä yli tunnin – näiltä alueilta lapsia kuljetetaan kauas

Tarinat Helsingin ylipitkistä päiväkotimatkoista ovat osittain urbaani legenda. Valtaosa lapsista saa hoitopaikan kodin läheltä, vaikka räikeitä poikkeuksiakin on.

Kirkkojärven koulun viereinen leikkipuisto jäi veden alle Espoossa keskiviikkona 11. lokakuuta

Nyt sataa ja tulvii, mutta tulevaisuuden Suomea uhkaa suuri meritulva joka kolmas vuosi – Riski voi nostaa kotivakuutuksen hintaa

Tulevaisuudessa meritulvien riski yleistyy selvästi ilmastonmuutoksen vuoksi. Vakuutukset eivät korvaa kaikkia tulvia.

Busseja ja raitiovaunu.

Ratikkalinjat muuttuvat ensi viikolla: Nämä asiat kannattaa tietää uudistuksesta

Maanantaina usean raitiovaunulinjan reitti muuttuu. Muun muassa 7A- ja 7B-linjat lakkautetaan, eikä 9-ratikka mene enää Länsiterminaaliin.

Vaaleanpunaisia talonpoikaistuoleja ja lyhtyjä rantakalliolla

Ympäristötaidetta halutaan nyt kaikkialle – "Se antaa asuinpaikalle sielun"

Prosenttiperiaatteeseen sitoutuneiden paikkakuntien määrä on kaksinkertaistunut 2010-luvulla. 75-vuotta vanha periaate on yhä sama: 100 000 euroa rakentamiseen, 1000 euroa taidehankintoihin.

Valkoposkihanhiparvi lentää.

Mikä on tappanut valkoposkihanhia? Tällaisia syitä askarruttavien kuolemien taustalla voi olla

Tähän mennessä Evira ei ole löytänyt selkeää, laajemmin yleistettävää syytä lintujen kuolemiin. Loiset ovat heikentäneet tutkittavaksi tulleiden lintujen kuntoa.

Valkoposkihanhen ulosteita nurmikolla

Cityluonto: Kakkaavat valkoposkihanhet

Valkoposkihanhet ulostavat Helsingin puistot ja rannat.

Mies tutkii väliaikaista hanhiaitaa Helsingin Arabianrannassa.

Valkoposkihanhien puistoinvaasiota vaikea estää – aidoista ja kasvillisuudesta pientä apua ulostehaittoihin

Valkoposkihanhet ovat valloittaneet Helsingin puistot pysyvästi, eikä niiden hätistämiseksi voida tehdä oikein mitään. Korkea kasvillisuus ja aidat ovat kuitenkin ainakin pieni apu hanhien ohjailemisessa.

Daily newspapers.

Thursday’s papers: Crooked politician, one-week MP and pension wars begin

Thursday’s scan of leading dailies looks at a local government election candidate’s background of fraud and forgery, a reserve MP who stayed on the job for just one week, and a brewing inter-generational war over pensions.

Arabianrannan jäälinna

Jäälinnabuumi alkaa taas Helsingissä ja Vantaalla – kaupunginosien välinen taisto on käynnissä!

Pääkaupunkiseudulle nousee lähipäivinä maitotölkkeihin pakastetuista jääharkoista kasattavia jäälinnoja. Viime vuoden tapaan ilmassa on kisailua kaupunginosien välillä.

Arabianrantaan on pystytetty ensimmäiset hanhiaidat.

Helsinki ryhtyi taisteluun sontivia valkoposkihanhia vastaan – ensimmäinen hanhiaita nousi Arabianrantaan

Aidan ideana on estää valkoposkihanhipoikueiden rantautuminen laajalle alueelle. Äänekkäät ja nurmikolle ulostavat hanhet ovat ärsyttäneet kaupunkilaisia vuodesta toiseen.

Talvinen rakennustyömaa Helsingin Jätkäsaaressa. Maan alle rakentuu pysäköintihalli.

Helsinkiin kohoaa uusia rakennuksia nyt ennätystahtia – viime vuosi oli 2000-luvun vilkkain

Helsingin rakennustyömailla on riittänyt vilinää 2010-luvulla. Eniten asuntoja valmistui viime vuonna Arabianrantaan, Vattuniemeen, Kalasatamaan ja Jätkäsaareen.

Arabianrannan jäälinna

Sateenkaarenkirjavat jäälinnat koristavat nyt Helsinkiä – lähetä valokuva linnastasi

Eri puolille Helsinkiä syntyi viikonlopun aikana jäälinnoja aktiivisten kaupunkilaisten yhteistyönä. Villitys alkoi Vantaalta Korsosta, ja nyt värikkäät linnat koristavat myös Helsingissä Viikin, Arabianrannan ja Tapaninvainion katukuvaa.

Vantaan Korsoon, Leppäkorven hiekkamontun rannalle tehty jäälinna syntyi aktiivisten asukkaiden yhteispelillä.

Jäälinnabuumi leviää – sadat innokkaat pykäävät jääpytinkejään ympäri Helsinkiä

Ainakin viiteen helsinkiläiseen kaupunginosaan on tekeillä maitotölkkeihin pakastetuista jääkuutioista kasattava jäälinna asukkaiden yhteistyönä. Ensimmäinen linna syntyi uudenvuodenpäivänä Vantaan Korsoon. Nyt jäälinnabuumi on saamassa kilpailun piirteitä.

Valkoposkihanhien levinneisyys kartalla pääkaupunkiseudulla.

Valkoposkihanhi-naaras kasvattaa Suomen hanhikantaa ulkolaisilla uroksilla

Valkoposkihanhien määrä on kasvanut pääkaupunkiseudulla selvästi. Suomen ympäristökeskuksen mukaan pääkaupunkiseudulla on nyt yhteensä lähes 6 000 valkoposkihanhea. Kokonaismäärä on kasvanut 50 prosenttia viime vuodesta ja kannan odotetaan edelleen kasvan.

Helsingissä juostiin lauantaina 10. toukokuuta puolimaraton.

Helsingin kadut täyttyvät ravintoloista, juoksijoista ja taiteesta – Muista myös liikenteen poikkeusjärjestelyt

Kesän tapahtumakausi polkaistaan lauantaina näyttävästi käyntiin Helsingissä, kun kaupunkilaisia hemmotellaan teatterilla, sirkuksella, popup-ravintoloilla ja urheilujuhlalla.

Dokumenttiprojekti: matka kotiin, yle tv1

Dokumenttiprojekti: Matka kotiin

Kuinka Helsingin Arabianranta on syntynyt?

Ilmari Arnkil Kino Sherylin avajaisissa

Leffateatteribisnekseen suoraan koulun penkiltä

Suomen todennäköisesti nuorin elokuvateatteripomo Ilmari Arnkil, 28, pyörittää yhdessä opiskelukavereidensa kanssa Helsingin uusinta elokuvateatteria Kino Sheryliä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle