Uusimmat artikkelit
Liedon ja Someron väliltä löytyy kesän pisin asvaltointityö Suomessa
Valtatie 10 päällystetään 37 kilometrin matkalta. Työ on valmis heinäkuun alkuun mennessä.
Turun raitiotiesuunnitelma lähtee lausuntokierrokselle
Eri tahoilta pyydetään näkemyksiä esimerkiksi siihen, miten raitiotie vaikuttaisi Turun seudun vetovoimaan ja liikenteeseen, sekä mahdollisesta laajentumisesta naapurikaupunkeihin.
Amerikantukkasotka laittoi lintuharrastajat liikkeelle Varsinais-Suomessa – onnekkaimmat saivat napattua kuvan harvinaisesta vieraasta
Harvakseltaan Suomessa vieraileva lintu on saanut alan harrastajat tungeksimaan runsaasta lintupopulaatiostaan tunnetulla Järvelän kosteikolla.
Littoisiin tulossa mahdollisesti ulkokuntosali ja kuntoportaat
Kaarinan tekninen lautakunta käsittelee tiistaina kuntalaisaloitetta, jossa esitetään kuntoportaiden rakentamista Littoisten kentän läheisyyteen.
Anne Ahtiainen ohjausryhmän suosikki Marttilan johtoon
Marttilan kunnanjohtajan paikka tuli avoimeksi, kun Carita Maisila valittiin Mynämäen kunnanjohtajaksi.
Ruohikon kulotuksesta alkanut maastopalo levisi puolen hehtaarin alueelle Liedossa
Pelastuslaitos sammutti palon.
Föli selvittää, kannattaisiko nuorten lippujen ikärajoja laajentaa nykyistä laveammiksi – Nuorisolippu jopa 29-vuotiaille?
Päätöksiä uusista ikärajoista ei olla tekemässä, vaan kyseessä on vasta selvitys siitä, millaisia vaikutuksia nykyistä laajemmilla ikärajoilla olisi.
VR jatkaa lähijunaliikenteen valmistelua Turusta Naantaliin ja Toijalaan – lähimpänä liikenteen aloittamista ollaan Raisiossa
VR on keskustellut Turun ja Naantalin, sekä Turun ja Toijalan välisten kuntien kanssa. Jos VR:n suunnitelmat toteutuvat kasvaa Turun ja Tampereen välillä pysähtyvien junien määrä huomattavasti.
Hakerekan lasti paloi Turun Kehätiellä Liedon kohdalla
Pelastuslaitos sai estettyä palon leviäminen koko ajoneuvoon.
Ovatko nämä kolme lietolaista pikkupoikaa Käärijän kovimmat fanit? Käärijä: "Hiljaiseksi vetää, on kyllä hieno juttu"
Käärijän tyyli on inspiroinut monia suomalaisia tekemään omia versioitaan artistin omintakeisesta tyylistä. Lietolaisessa perheessä lapset ja koirat pukeutuvat nyt vihreisiin boleroihin.
Useita maastopaloja Varsinais-Suomessa viikonlopun aikana
Maastoa paloi Turussa, Somerolla, Liedossa, Laitilassa ja Koski Tl:ssä. Voimassa on metsäpalovaroitus. Avotulen teko on kielletty varoituksen aikana.
Taivassalo sai uuden kunnanjohtajan
Valtuusto valitsi Raision talousjohtaja Sanna Häklin Taivassalon kunnan johtoon.
Liedon rivitalopalon epäillään olleen tuhopoltto – poliisi ottanut kiinni yhden henkilön
Palo syttyi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kaksikerroksinen rivitalo kärsi mittavia vahinkoja.
Kokoomus kärkeen Varsinais-Suomessa, Perussuomalaiset ja SDP kannoilla | Markku Jokisipilän 3 pääpointtia vaaleista
Yle Turku seurasi jännittävän vaali-illan käänteitä.
Nokkakolari vaati ihmishengen Liedossa aamulla
Pakettiauton kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan ja suistui vastaantulevien kaistalle tuhoisin seurauksin. Kolari tapahtui valtatiellä 10 Liedossa aamulla.
Lava-auton ja pakettiauton nokkakolari kymppitiellä Liedossa – ajokaista suljettiin hetkeksi
Onnettomuus sattui hieman ennen aamuseitsemää keskiviikkona.
Aurakuskit joutuvat asukkaiden raivon kohteeksi Turussa: “On hakattu lumilapiolla ikkunaan ja heitelty lumipalloja tuulilasiin”
Turun kaupungin kunnossapidon mukaan ihmisten käyttäyminen on viime vuosina muuttunut uhkaavammaksi työntekijöitä kohtaan. Ilmiö tunnistetaan myös naapurikaupungissa.
Fölin liikenne palautuu normaaliksi viimeistään maanantaina
Kymmenkunnan linjan liikenteessä voi olla viikonlopppuna häiriöitä, vaikka lakko päättyi perjantaina.
Nokkakolari haittasi liikennettä Liedossa Hämeentiellä
Henkilöauton ja pakettiauton törmäys aiheutti liikenneruuhkaa valtatie 10:llä, Liedon Sillilässä. Kiertotie oli käytössä vajaan tunnin ajan.
Liedon Säästöpankki yhdistyi Oma Säästöpankkiin
Yrityskauppa toteutui 1. maaliskuuta. Liedon Säästöpankin noin 120 työntekijää siirtyvät OmaSäästöpankkiin vanhoina työntekijöinä.
Lakon aikana kertynyttä pakettisumaa aletaan purkaa Liedon logistiikkakeskuksessa
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn tukilakko päättyi viime yönä. Postin mukaan pakettisuman purku kestää noin viisi vuorokautta.
Täysperävaunurekka, kaksi henkilöautoa ja pakettiauto osallisena kolarissa Liedossa – vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin
Sähkötolpan ilmajohto putosi onnettomuudessa alas ja liikenne jouduttiin ajoittain pysäyttämään korjaustöiden ajaksi.
AKT:n lakolla ei heti suuria vaikutuksia Naantalin satamaan – Postin logistiikkakeskus Liedossa myös lakossa
Naantalin satamassa vaikutukset näkyvät vasta lakon pitkittyessä. Rauman satama sulkeutuu käytännössä kokonaan. Satamia koskeva lakko jatkuu toistaiseksi.
Fölin matkamäärät nousivat pahimmasta korona-alhosta – lähimaksu toi uusia matkustajia
Myös Kauppatorin remontin valmistuminen on helpottanut Fölin toimintaa. Fölillä tehtiin viime vuonna 22 miljoonaa matkaa.
Poika löi isäänsä keittiöveitsellä – syyttäjä vaatii ehdotonta
Syyttäjän mukaan poika iski isäänsä useen kertaan keittiöveitsellä. Teko keskeytyi muiden väliintuloon.
Kaksi tuhoisaa tulipaloa Liedossa sunnuntaina – paloissa tuhoutuivat 200 neliön halli ja ulkosauna
Saunapalo sai alkunsa noin kello 18 ja hallirakennuksen palo myöhemmin illalla kello 21 jälkeen. Paloissa ei sattunut henkilövahinkoja.
Yksi kuoli ja kolme loukkaantui liikenneonnettomuudessa Liedossa
Poliisi sanoo kuljettajan menettäneen henkilöauton hallinnan ohitustilanteen jälkeen, minkä seurauksena auto suistui ojaan ja kääntyi katolleen.
Jääkentillä rahankeräyshuijausta yrittänyt saatiin kiinni – jakeli mobilepay-tietoja, poliisi pääsi jäljille nopeasti
Luistelukenttien koppeihin joulukuun lopulla ilmestyi huijausviestejä, joissa pyydettiin rahaa kenttien ylläpitokustannuksiin. Poliisi selvitti tekijän nopeasti.
Nousiainen ei vieläkään pääse mukaan Föliin – kunnan hakemus aiotaan hylätä
Turun seudun joukkoliikennelautakunnalle ehdotetaan Nousiaisten Fölihakemuksen hylkäämistä, sillä kunta ei nykyisellään täytä liittymisehtoja.
PAMin lakko koskisi monia Turun suuria marketteja – Kupittaan Citymarketin kauppias uskoo sovun syntyvän
Lisäksi lakkoon menevät työntekijät Salon Citymarketissa ja Liedossa Keskon logistiikkaterminaalissa.
Turun seutu kaipaa lisää investointeja, myös olemassa olevilta yrityksiltä
Tähtäimessä ovat kansainväliset toimijat, mutta myös alueelle jo sijoittuneet yritykset. Turun Seudun Kehitys Oy:n uusi toimitusjohtaja uskoo yhteistyöhön ja yritysten tahtotilaan.
Kaarinan, Liedon ja Paimion kirjastojen myöhästyneitä lainoja alkaa periä perintätoimisto
Jos asiakas ei reagoi kahden kirjaston lähettämän muistutuksen jälkeen, postia lähettää perintätoimisto.
Ilotulitekonttiin murtauduttiin Liedossa – poliisi epäilee neljää miestä törkeästä varkaudesta
Poliisin mukaan ilotulitevarkaus tapahtui Liedossa viime viikolla.
Poliisi aloittaa tutkinnan Turun ja Liedon jääkentille ilmestyneistä rahahuijauslapuista
Poliisi tutkii luistelukenttien koppeihin ilmestyneitä huijausviestejä rahankeräysrikoksina.
Rollaattorilla liikkunut nainen loukkaantui vakavasti Liedossa – poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja
Nainen löydettiin vakavasti loukkaantuneena 5. joulukuuta Liedossa Hyvättyläntieltä.
Fölin linjojen 6 ja 7 myöhästelyyn on löydetty ratkaisu
Seudullinen joukkoliikenne tulee esittämään Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle, että linjoille lisätään yksi linja-auto.
Liedon uusi keskuskoulu laajenee jo nyt – uudisrakennukseen halutaan rakentaa neljä lisäluokkaa
Liedon väkiluku on kasvanut viime vuosina reippaasti ja kaupunki aikoo nyt lisätä uuteen keskuskouluun luokkia, jotta oppilaat mahtuvat uudisrakennukseen.
Turun kehätiellä ei tästä päivästä alkaen saa ajaa mopolla tai traktorilla
Turun Kehätiellä Kaarinan Ravattulan ja Pukkilan välillä kielletään traktorilla ja mopolla ajo. Traktorit ja mopot ohjataan kiertoteille.
Turussa aloitetaan valuma-alueiden ennallistamishanke – Varsinais-Suomeen mittava EU-tuki
Varsinais-Suomen testausalueet ovat Turussa Rauvolanlahdella ja Orikedolla, sekä Liedossa.
Fölin hinnat pysyvät nykyisellään, arvonlisäveron poistolla vältetään korotus
Joukkoliikennelautakunta hyväksyi keskiviikkona, että Fölin hinnat pysyvät nykyisellään. Joukkoliikenteen arvonlisävero poistuu väliaikaisesti vuodenvaihteessa.
Fölin lippujen hintaa ehdotetaan pidettävän nykyisellään – verohelpotuksella vältetään korotukset
Joukkoliikenteen arvonlisävero poistuu väliaikaisesti vuodenvaihteessa. Joukkoliikenteen lipuista ei makseta arvonlisäveroa tammi–huhtikuussa.
Varsinais-Suomen väestönkehitys hidastui koronaa edeltävälle tasolle – kasvua tuli viime vuonna 1 800 henkilöä
Varsinais-Suomessa asui lokakuun lopussa 485 415 henkilöä, mikä on 1 772 viime vuoden lokakuuta enemmän. Väestönkasvu nopeutui koronapandemian myötä, mutta on nyt palautunut takaisin vuoden 2018 tasolle.
Poliisi etsii Liedossa ja lähialueilla liikkunutta sinistä pakettiautoa – liittyy rikoksen selvittämiseen
Pakettiauto on liikkunut Liedossa ainakin perjantaina 18. marraskuuta. Poliisi on julkaissut kuvia autosta omilla nettisivuillaan.
Turun kehätien valtava parannusurakka on vihdoin ohi – kaikki neljä kaistaa avataan liikenteelle Kaarinassa ja Liedossa
Turun kehätien kaikki neljä kaistaa avataan liikenteelle perjantaina puolen päivän aikaan Kaarinassa Ravattulan, eli Kauselan liittymän ja Pukkilan liittymän välillä. Parannusurakka alkoi vuonna 2019.
Turun ja Tampereen välillä haaveillaan lähijunaliikenteestä – nyt alkaa selvitys mahdollisista asemapaikoista
Varsinais-Suomen liiton ja Pirkanmaan liiton yhteistyöryhmä suunnittelee junaratayhteyksien parantamista maakuntien välillä.
Lieto aikoo laskea kiinteistöveroa
Kaupunginjohtaja Mika Ingi ei ehdottanut veroprosentteihin muutoksia. Kaupunginhallitus teki kuitenkin valtuustolle ehdotuksen yleisen kiinteistöveron laskemisesta.
Paimio liittyy Föliin – yhteinen liikenne alkaa 2024
Turun seudun joukkoliikennelautakunta hyväksyi Paimion hakemuksen keskiviikkona.
Kädenvääntö Maskun joukkoliikenteestä jatkuu – valtuustoaloite vaatii joukkoliikenteen kehittämistä
Maskun valtuusto hylkäsi syyskuussa ehdotuksen liittyä Turun seudun joukkoliikenteen Föli-kuntien joukkoon.
Pirkkala on maan elinvoimaisin kunta – tässä on Suomen top 10
Konsulttiyhtiön listauksessa Pirkkalan vahvuus on työpaikkojen määrä. Väkiluku on kasvanut kymmenessä vuodessa yli 13 prosenttia.
Lieto nousi kärkikahinoihin elinvoimaisuutta mittaavassa kuntatutkimuksessa
Suunnittelu- ja konsultointiyritys WSP Finland mittasi toista kertaa kuntien, maakuntien ja suurten kaupunkiseutujen elinvoimaisuutta ja kykyä sopeutua tulevaisuuteen.