Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Näyttelijä Vesa Vierikko ja ohjaaja Timo Koivusalo.

Porissa kuvataan tänä kesänä jo toista Pelle Hermanni -elokuvaa

Ensimmäinen Pelle Hermanni -elokuva saa ensi-iltansa syyskuussa.

Näyttelijä Vesa Vierikko ja ohjaaja Timo Koivusalo.

Elokuva Pelle Hermannista saa ensi-iltansa syksyllä – Vesa Vierikko näyttelee pääosan sirkusklovnina

Pelle Hermannin hahmo tuli aikoinaan tutuksi Ylen Pikku Kakkosesta. Elokuvan ohjaa Timo Koivusalo. Elokuvan pääkuvauspaikkana on ollut Porin Kirjurinluoto.

Simo Ojanen

Pelle Hermannin isä, kirjailija Simo Ojanen on kuollut

Kirjailija Simo Ojanen tunnettiin eritoten Pelle Hermannin hahmon luojana. Viime vuodet hän keskittyi näytelmien kirjoittamiseen.

Sirkuspelle Hermanni

Voi änkeröinen – klassikkohahmo Pelle Hermanni saapuu pian valkokankaille Vesa Vierikon tulkitsemana

Timo Koivusalo ohjaa uuden tulkinnan lastenklassikko Pelle Hermannista. Porilaisen Simo Ojasen kirjoittama Pelle Hermanni on tullut tunnetuksi Ylen Pikku Kakkosessa esitetystä tv-sarjasta. Pääosaa elokuvassa näyttelee Vesa Vierikko.

Johanna Pirttilahti ja Pelle Hermannin pahvikuva

Esiintymistä harjoitteleva, älä ole oma itsesi – ole joku ihan muu!

Esiintymistaitoja voi kehittää heittäytymällä roolileikkiin.

Pelle Hermanni

Pelle Hermanni syntyi lasten toiveesta – isä keksi iltasadut omasta päästään

Keijuihin ja menninkäisiin kyllästyneen isän päästä syntyi klassikko, joka on ilahduttanut suomalaisia lapsia jo 40 vuoden ajan.

Pelle Hermanni

Pelle Hermanni on Pikku Kakkosen suosituin hahmo – muistatko vielä hahmon hokeman lausahduksen?

Pelle Hermannin lisäksi Pikku Kakkosen kolmen suosituimman hahmon joukkoon ylsivät Ransu ja Rölli.

Grafiikka Pikku Kakkosen 40-vuotisjuhlasta.

Pikku Kakkonen 40 vuotta – Pelle Hermanni, Ransu vai Katti Matikainen: Äänestä suosikkihahmoasi

Kuka Pikku Kakkosen hahmoista on suosikkisi? Katso videoita ja äänestä suosikkiasi.

Maasola

Sananen – Kannattaako aikuistua?

Miksi toiset saavat olla ikuisesti lapsia, ja karisma vaan kasvaa, ja toisten täytyy aikuistua? Yhdysvaltain presidentinvaalien aikaan tätäkin on kiva pohdiskella.

Nainen ja lapsi katsovat televisiota olohuoneen lattialla. Kuva otettu vuonna 1983.

Jos synnyit 1980-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

1980-lukulaisen silmin Yle ja Suomi saattaa näyttää tältä.

Mellerin lapset kuuntelevat radiota

Jos synnyit 1940-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

Ylen vuosikymmenet 1940-luvulla syntyneen ihmisen silmin

Antti Liukkonen

"Kiipeily on laji, jossa voima siirretään varpaiden ja sormien kautta kallioon"

Antti Liukkonen on kalliokiipeilyn pioneereja. Mies on kiivennyt ja puhdistanut monet kalliot muita kiipeilijöitä varten. Yhden tärkeimmistä opetuksista hän sai 75-vuotiailta ranskalaisilta Pelle Hermanneilta.

Rappeutumaan päässyt pienoisgolfrata Porissa Kirjurinluodossa, minigolf.

Kirjurinluodon legendaarinen pienoisgolf-alue kaipaa uutta yrittäjää

Porin Kirjurinluodossa sijaitseva pienoisgolf-alue on päässyt rapistumaan eikä sille ole löytynyt uutta omistajaa. Ratoja alueella on ollut jo 1950-luvulta saakka.

Pelle Hermanni

Simo Ojanen: Näin syntyi Pelle Hermanni ja sille puisto

Kahden tyttären iltasatuhetket isän kanssa saivat aikaan sadun, joka on viihdyttänyt tuhansia ja taas tuhansia lapsia vuosikymmenien ajan. Sympaattisen Pelle Hermannin tarina kulki television kautta myös muun muassa puistoon, joka on nyt valittu Suomen parhaaksi leikkipaikaksi.

Jyrki Kangas

Jyrki Kankaan nimikkoalue Porin Kirjurinluotoon

Pori Jazzin grand old man Jyrki Kangas saa nimeään kantavan tien tai alueen Kirjurinluotoon kaavoituksen yhteydessä.

Miltä Hapsiaisen tai Pelle Hermannin näyttelijä oikeasti näyttää? Katso lapsuutesi sankareiden kuvat!

Muistatko vielä Hapsiasen? Pelle Hermannin? Röllin? Katso, minkälaiset kasvot kätkeytyvät tunnettujen roolien taakse.

Pelle Hermanni

Mikä lastenohjelma on suosikkisi?

Lastenohjelmat jäävät mieleen aikuisuuteen asti ja jättävät hauskoja muistoja. Mikä on ollut sinun suosikkisi?

Tuhannes Pikku Kakkonen, vuosi 1983. Timo Kulmakko (roolinimi Timo Taikuri), näyttelijät Inkeri Mertanen ja Martti-Mikael Järvinen sekä Veijo Pasanen (Pelle Hermanni).

Pikku Kakkosen pikku historia

Pikku Kakkosen parhaita paloja 12 ensimmäiseltä vuodelta.

Pelle Hermanni.

Pelle Hermannin hurma ei haihdu

Porilaisen Simo Ojasen luoma hahmo keräsi suurimman äänipotin television lastenohjelmien 50-vuotisjuhlaäänestyksessä. Näyttelijä Veijo Pasasen esittämä sirkuspelle voitti ylivoimaisesti.

Pelle Hermanni voitti television lastenohjelmien 50-vuotisjuhlaäänestyksen

Pelle Hermanni 50-vuotisjuhlaäänestyksen voittaja

Sirkuspelle Hermanni näyttää surulliselta

Pelle Hermanni ja käkättävä kepakko kestävät aikaa – mikä lastenohjelma on jäänyt sinun mieleesi?

Pikku Kakkosen helmet kuten Pelle Hermanni ja Rölli pyörivät edelleen uusintoina televisiossa, ja ohjelmien tunnusmusiikki soi vuosienkin jälkeen monien päässä. Kerro, mikä lastenohjelma on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen. Miten lastenohjelmat ovat muuttuneet omasta lapsuudestasi?

Kirjurinluotoon suunnitellun monitoimihallin Event Arenan havainnekuva - hanke kaatui.

SK: Kirjurinluotoon suunnitellun monitoimiareenan paikka auki

Porissa Kirjurinluotoon suunnitellun monitoimiareenan sijainti on herättänyt kiivaan keskustelun. Satakunnan Kansan tekemän kyselyn mukaan osa Porin kaupunginvaltuutetuista vastustaa areenan sijoittamista Pelle Hermannin leikkipuiston viereen.

Pelle Hermanni -puistoa Kirjurinluodossa.

"Monitoimiareena uhka Pelle Hermannin leikkipuistolle"

Porin kaupunginpuutarhuri Ismo Ahonen pelkää, että Kirjurinluodon kärkeen suunniteltu monitoimiareena vaarantaisi suositun Pelle Hermannin leikkipuiston tulevaisuuden. Hän toivoo, että rakennuksen muita sijoittamisvaihtoehtoja tutkittaisiin vielä lisää.

Pelle Hermanni.

Lasten suosikki Pelle Hermannin puisto täyttää 20 vuotta Porissa

Porissa juhlistetaan 20 vuotta täyttävää Pelle Hermannin leikkipuistoa peräti neljän päivän ajan. TV-ruutuun kaikkien suomalaisten tuntema pelle ilmestyi jo 1970-luvun lopulta. Porilaiskirjailija Simo Ojasen luoma hahmo elää ja voi hyvin myös 2010-luvun Suomessa.

Sirkuspelle Hermanni

Hermanni välittää kaikenmoisista elukoista

Pelle Hermanni muistuttaa, että kaikista tulee pitää huolta.

Pelle Hermanni.

Pelle Hermanni päihitti Hollywood-tähdet

Sydämen asialla -sarjan Glaude Greengrass, Matula, Pulmusten Al Bundy. Suosikkihahmot löytyvät suurimmaksi osaksi vanhoista sarjoista. Pelle Hermanni yllätti kiilamalla kärkeen.

Pelle Hermanni.

Pelle Hermannin pätkiminen nosti turhan kohun keskustelupalstoilla

Pelle Hermanni on tärkeä osa Pikku Kakkosta vielä 2010-luvullakin. Tieto Hermannin seikkailujen lyhentämisestä sai nettikansan takajaloilleen torstaina. Paniikki on kuitenkin turha, sillä leikkaukset on tehty jo 90-luvulla, eikä uusia ole suunniteltu.

Tarkennus: Pelle Hermannia leikattiin jo 90-luvulla

Ylen TV2:n Pikku Kakkonen haluaa tarkentaa eilistä kohua vanhojen Pelle Hermanni-jaksojen tiivistämisestä. Jaksot leikattiin jo 90-luvulla eikä Pikku Kakkosella ole aikomusta tehdä muita muutoksia Hermanni-jaksoihin.

.

Pelle Hermannin isä surkuttelee nykylasten kiivastahtista elämää

Pikku Kakkonen leikkaa suositun lastenohjelman Pelle Hermanin verkkaista juonenkulkua vikkelämmäksi nykylasten tarpeisiin.

Pikku Kakkosen lelukori sivut.

Pelle Hermannia pätkitään nopean nykylapsen tarpeisiin

Nykylapselle voi tarjota pitkälti samanlaista tv-ohjelmaa kuin 80-luvun lapselle. Kiivastahtisemmaksi muuttunut maailma vaatii kuitenkin viihteeltäkin vauhtia, ja niinpä esimerkiksi Pelle Hermannin tarinoiden verkkainen juonikuljetus on leikattu vikkelämmäksi.

Pelle Hermannin leikkipuisto Porissa rapistuu.

Pelle Hermannin puisto rapistuu silmissä - katso kuvat!

Porin kaupungin ylpeys, lasten rakastama Pelle Hermannin leikkipuisto Kirjurinluodossa on päässyt huonoon kuntoon. Sään, ilkivallan ja luonnollisen kuluman rapistamat leikkivälineet kaipaisivat kipeästi ehostusta ennen kuin on liian myöhäistä.

Pelle Hermanni -puistoa Kirjurinluodossa.

"Kirjuri ei kaipaa maksullista huvipuistoa"

Simo Ojasella ja Hannes Tiiralla on vahva kytky Kirjurinluotoon. Kirjailijakaksikko ei juurikaan innostu ajatuksesta, että porilaisten olohuoneeseen rakennettaisiin kaupallista "hurlumhöötä".

Angry Birds - puisto Porin torilla

Porin Kirjurinluotoon kaavailtiin isoa Angry Birds -teemapuistoa

Porin Kirjurinluotoon suunniteltiin isoa Angy Birds -teemapuistoa. Yle Satakunnan saamien tietojen mukaan Kirjurinluoto haluttiin kuitenkin pitää maksuttomana vapaa-ajan virkistyskeitaana. Ison teemapuiston sijaan kaupunkiin tuli kolme pientä Angry Birds -leikkipuistoa.

Kaksi keppihevosta sekä valokuva hevosesta ja ritarista Lastenkulttuurikeskus Rullan näyttelyssä.

Pikku Kakkosen näyttely herättää lasten ja vanhempien muistot

Lastenkulttuurikeskus Rullan näyttelyssä on hahmoja Pikku Kakkosen koko ajalta. Mukaan mahtuvat niin Pelle Hermanni kuin Tuttiritarin hevonenkin.

.

Pelle Hermanni valittiin kaikkien aikojen lastenohjelmaksi

Sirkuspelle Hermanni on voittanut selvin luvuin YLEn ja Meidän Perhe -lehden järjestämän kilpailun kaikkien aikojen lastenohjelmasta. Sarja oli porilaiskirjailija Simo Ojasen käsikirjoittama. Porin Kirjurinluodossa sijaitsee myös Pelle Hermannin -puisto.

Pelle Hermanni.

Pelle Hermannista kaikkien aikojen lastenohjelma

Sirkuspelle Hermanni on valittu YLEn ja Meidän Perhe -lehden äänestyksessä kaikkien aikojen lastenohjelmaksi. Melankolinen klovni vei lähes neljänneksen äänistä.

Pelle Hermanni.

Hermanni muistelee

Aika monta pelleilyä mahtuu yhteen elämänloikkaaan.

Yleisradion televisio-ohjelma "Hermannin arkipäivää". Näyttelijät Maija-Liisa Majanlahti (roolinimi Voimanainen) ja Veijo Pasanen (rooolinimi Sirkuspelle Hermanni, Pelle Hermanni)

Näin Hermannia tehtiin

Kurkistus Sirkus Hepokatin kulisseihin vuonna 1984.

Sirkuspelle Hermanni

Hermanni tekee hammastaikoja

Avuksi löytyy äitiliinin hammastaikaresepti.

Sirkuspelle Hermanni (Veijo Pasanen)

Hermanni yrittää kosia Sylviaa

Hermanni on päättänyt tehdä Sylviasta rouva Hermanskan.

Pelle Hermanni ja taikuri Max

Hermannin koirakuume

Yksinäisyyttä poteva Hermanni saa koirakuumeen.

Hermannia ei naurukone naurata.

Hermanni ja naurukone

Keksijänero Do Re Mi van Ampeeri on keksinyt naurukoneen.

Sirkuspelle Hermanni

Hermanni ei saa unta

Hermannin päässä pyöri liikaa ajatuksia.

Pelle Harmanni pyykkää

Hermannin pyykkipäivä

Taikuri Max kaipaa Hermannilta psyykkaus- ja pyykkäysapua.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle