Uusimmat artikkelit
Sloveniassa Matti Nykäsen löytää seinältä ja Arto Paasilinnan kirjahyllystä – Huuhkajat aiheuttaa kuitenkin paikallisissa jännitystä
Suomen lähihistorian suurimman jalkapallopelin päivänä on aika kysyä, mitä vastustaja Slovenian kannattajat tietävät Huuhkajista tai Suomesta. Yhtäläisyyksiä maiden välillä ilmeni yllättävän monta.
Kalle Rovanperää saavuttiin katsomaan jopa Italiasta – tiimikaveri nauratti tarinallaan Matti Nykäsestä
Jyväskylän MM-rallin seremoniallisessa lähdössä nähtiin viihdespektaakkeli, jonka huipensivat itse kuljettajat.
Mäkilegenda olisi täyttänyt tänään 60 vuotta – Matti Nykästä muistetaan Jyväskylän Hippoksen uudella pesisstadionilla
Jyväskylän Kirin mukaan Nykänen oli aikanaan tuttu näky Hippoksen pesäpallostadionin katsomossa.
Matti Nykäselle nuorten MM-kullasta annettu palkinto oli arvoton, luovutti sen köyhälle kilpakumppanilleen – ”Kaunis muisto Matista”
Martin Švagerko oli Tšekkoslovakian mäkihypyn kummajainen, koska hän ponnisti lajipiireihin Slovakian puolelta. Švagerko avasi elämänsä vaiheita Yle Urheilulle ja muisteli lämmöllä Matti Nykästä.

1988 perustettu Matti Nykäsen rahasto pannaan lihoiksi, varat Jyväskylän Hiihtoseuran jaettavaksi
Rahaston varoista on myönnetty stipendejä nuorille urheilijoille.

Olympiavoittaja Matti Nykäsen muistomerkkiin vaihdettiin uusi suksi – virheellinen kaiverrus on nyt korjattu
Taiteilija Kaarina Kaikkonen on omalla kustannuksellaan asennuttanut Jyväskylässä Köyhälammen rannalla sijaitsevaan muistomerkkiin uuden suksen virheellisen tilalle.
Matti Nykäsen mäki on päässyt surkeaan kuntoon, Jyväskylän maamerkki huutaa remonttia
Matti Nykäsen ja Matti Pullin nimikkomäistä on tehty kuntoselvitykset. Jyväskylän hiihtoseura haluaisi hankkia mäkeen uuden vähän käytetyn muovituksen Saksan Oberstdorfin mäkimekasta.
Torstai 8.9.2022 (tv)
Puoluekannatus. Energia. Matti Nykänen. Sääennuste.
Matti Nykäsen muistomerkkiin lipsahtanut virhe korjataan ensi tilassa, sanoo kuvanveistäjä Kaarina Kaikkonen
Teoksen suksiin on kaiverrettu Matti Nykäsen saavutuksia. Yhdeksi saavutukseksi on merkitty "Olympiahopea suurmäki Sarajevo 1984", vaikka Nykänen oli Sarajevon suurmäessä olympiavoittaja.
Katso miltä Matti Nykäsen muistomerkki näyttää – sadat ihmiset kerääntyivät Höyhenen äärelle Jyväskylässä
Nelinkertaisen olympiavoittaja Matti Nykäsen jättimäiseltä höyheneltä näyttävä muistomerkki julkistettiin Jyväskylässä Hippoksen liikuntapuistossa.
Matti Nykäsen muistomerkki paljastetaan Jyväskylässä 7. syyskuuta – tällainen on julkistustilaisuuden ohjelma
Jyväskylän kaupunki kertoi tiistaina jyväskyläläislähtöisen Matti Nykäsen muistomerkin julkistusajankohdan ja julkistustilaisuuden ohjelman.

Jyväskylä aikoo kunnostaa Köyhälammen puiston – Matti Nykäsen muistomerkki saa ympärilleen jaloja lehtipuita
Köyhälammen puistossa uuden ilmeen ovat saamassa käytävät, kalusteet ja valaistus.

Kun suomalaiset kamppailevat mitaleista olympialaisissa, nähdään Urheilumuseossa kävijäpiikki – ovella esitetään aina sama kysymys
Kylmiä väreitä ja tippa linssissä. Urheilu on suurten tunteiden laji, osoittaa Urheilumuseon näyttely ja opaskierros Helsingissä. Se palauttaa mieleen olympialaisten huippuhetkiä.
Lapin Kansa: Olympiavoittaja Tuomo Ylipulli, 56, on kuollut
Tuomo Ylipulli voitti olympiakultaa joukkuemäessä Calgaryssa 1988. Hän voitti myös kaksi joukkuemäen MM-kultaa.
Toimituspäällikkö: ”Media toimi parittajana Peter Nygårdille – nyt on anteeksipyynnön aika”
Toimituspäällikkö Petri Korhonen sanoo, että Seura-lehti on muiden toimitusten rinnalla antanut Nygårdin luksuselämästä vuosikausien ajan kiillotetun kuvan.
Aito jyväskyläläinen kiittää bussikuskia ja kertoo tarinoita Matti Nykäsestä –äänestä, mikä on kaikkein jyväskyläläisin ilmiö
Ensi viikolla vietettävää Jyväskylän syntymäpäivää juhlitaan tänä vuonna arjen keskellä, koska korona perui juhlallisuudet.

Eurooppa-kirje: Kreikka odottaa EU:n tukea Turkin kalistellessa sapeleitaan, jalkapalloilijan kuolema somessa – ja brexit-jännitys tihenee
Saat olennaiset jutut Euroopan unionista kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.

Wednesday's papers: Working while sick, a controversial monument and a helmarit victory
Finland are now top of their qualifying group.

Nyt puhuu Matti Nykäsen kiistellyn muistomerkin suunnittelija – "Hän ei ollut maassa seisova pronssipatsas vaan kevyempi, tuulten riepoteltavissa"
Jyväskylään pystytettävän Matti Nykäsen kiistellyn Höyhen-muistomerkin suunnittelija toivoo, että ajan kanssa hankkeen vastustajatkin näkevät teoksessa hyviä puolia.

Jyväskylä kunnioittaa mäkikotka Matti Nykäsen muistoa höyhenpatsaalla
Muistomerkki aiotaan sijoittaa suunnitteilla olevaan Hippoksen liikuntapuistoon vuonna 2022.

Matti Nykäsen muistomerkki rakennetaan Hippoksen liikuntapuistoon – lopullisen sanan sanoo vielä kaupunginvaltuusto
Poliittinen hyväksyntä muistomerkille oli tarkoitus saada jo keväällä.
Naapurit tunsivat autoa pesevän ja imuroivan Matti Nykäsen, joka rauhoittui viimeisinä vuosinaan – Pia Nykänen: "Kotona piti olla aina siistiä"
Matti Nykänen eli kuusi viimeistä vuottaan Joutsenossa Lappeenrannassa. Pieni paikkakunta sopi Nykäselle hyvin ja monet kävivät haastelemassa mestarin kanssa, kun kävelyllä miestä näkivät.

Matti Nykäsestä ilmestyy kaksi uutta kirjaa – Arto Teronen: ”Matin elämää on vaikea kuvata, se on kuin Salvador Dalin monirönsyinen maalaus”
Puolitoista vuotta sitten kuolleesta mäkihyppylegendasta Matti Nykäsestä ilmestyy samoihin aikoihin kaksi uutta kirjaa.
IS: Matti Nykäsen hauta joutui ilkivallan kohteeksi
Mäkihyppääjä Matti Nykäsen omaiset aikovat tehdä rikosilmoituksen Nykäsen sukuhaudan tärvelemisestä, kertoo Ilta-Sanomat.

Näköispatsas vai nykytaidetta? Muistomerkeistä on riidelty vuosikymmenet, nyt kiistakapulana on Matti Nykäsen muistomerkki Jyväskylässä
Ratkaisu mäkikotka Matti Nykäsen kiistellystä muistomerkistä on viivästynyt koronan ja kesälomakauden vuoksi, mutta syyskuussa Jyväskylän kaupunginvaltuusto tekee päätöksen.
Meidän jengi jatkaa jalkapallohuumaa Elävässä arkistossa – ja muuta heinäkuuhun liittyvää
Poimintoja Elävän arkiston tarjonnasta heinäkuulle.

Päätöstä Matti Nykäsen muistomerkistä odotetaan yhä – Höyhen-teosta täydennettiin näköiselementillä
Taiteilija on lisännyt luonnokseen nuoren mäkihyppääjän kasvot. Erityisesti Nykäsen omaiset ovat toivoneet näköispatsasta.

Pekka Honkanen pelasti Matti Nykäsen arvokisamitalit Urheilumuseon vitriiniin ja on nyt valmis eläkkeelle: ”Toivon, että Urheilumuseo olisi koko kansan kokoontumispaikka”
30 vuotta Urheilumuseota johtanut Pekka Honkanen jäi eläkkeelle kesäkuun alussa.

Sarajevon olympialaisissa sattui ja tapahtui: Leijonat koki oikeusmurhan, Kalervo Kummola ja Alpo Suhonen yritettiin ryöstää ja teljetä putkaan – "Sanoin Kalelle, että nyt hanskat käteen!"
Leijonat oli lähellä päästä mitalipeleihin vuoden 1984 olympialaisissa, mutta menestyshaaveet tyssäsivät puolueelliseen tuomaritoimintaan, väittää tuolloin päävalmentajana toiminut Alpo Suhonen.

Kiveen hakatut: 13. tuotantokausi
Vuoden 2019 jaksoissa muisteltiin muun muassa Mika Myllylää, Pertti Alajaa ja Matti Nykästä.

Tapio Rautavaarasta Matti Nykäseen – Kiveen hakatut -sarjan kaikki 176 jaksoa kuultavissa Yle Areenasta
Kiveen hakattuja on kuultu jo 13 tuotantokauden ajan. Uusia jaksoja on luvassa taas kesällä.

Näiden Matti Nykäsen voittojen jälkeen Kalle Palander ja Janne Ahonen tahtoivat olla maailman parhaita – Kuningaskotka nauratti letkautuksellaan legendaarisesta kisasta
Yle Urheilun asiantuntijat Kalle Palander ja Janne Ahonen nostivat ikimuistoisimmaksi talviurheiluhetkeksi Matti Nykäsen kolme olympiavoittoa Calgaryssa 1988.
Matti Nykäsestä kertova musiikkinäytelmä ensi-iltaan heinäkuussa – mukana myös Nykäsen tytär Eveliina Mäntykangas
Nykäsestä kertovalle Elämä on laiffii -näytelmälle on varattu Jyväskylään 25 esityskertaa.

Matti Nykäsestä innostunut Suomen yhdistetyn uusi mäkiluotsi täräytti palkintotavoitteen Lahteen – päävalmentaja hehkutti ulkomaalaista ratkaisuaan: “Välillä jopa v****maisen hyvä”
Meritoitunut itävaltalainen Falko Krismayr ei ole lähes viiteen vuoteen ollut mukana yhdistetyn mäkivalmentajana, mutta ei näe siitä haittaa Suomen mäkivalmentajan pestissä.

Matti Nykäsen muistokonsertti on jälleen lykkääntynyt – myös muistomerkkihanke on edelleen työn alla
Matti Nykänen kuoli 55-vuotiaana vuosi sitten.

Otava julkaisee syksyllä Matti Nykäsen elämäkerran
Elämäkertaa varten haastatellaan muun muassa Nykäsen läheisiä, ystäviä ja kilpakumppaneita.

Suomalaisen urheilun legendaa muistettiin koskettavalla tavalla – Anssi Kela esitti uuden kappaleensa Matti Nykäsen kunniaksi
Urheilugaalan koskettavin hetki nähtiin, kun Matti Nykäsen kunniaksi tehty musiikkikappale Hyppy sumuun esitettiin ja Nykäsen Hall of Famen Uno ojennettiin hänen äidilleen.

Pestinsä jättävä mäkivaltias muistelee Matti Nykästä ja kumppaneita lämmöllä – tv-katsojille tuttu pomo antoi Suomen joukkueelle sviittinsä ja meni itse asumaan homeluolaan
Walter Hofer on mies, jota mäkihypyn maailmancupin kisoissa kuunnellaan.

Notre-Dame, Curly Girl ja uunifetapasta – Näistä aiheista suomalaiset tekivät tänä vuonna Google-hakuja
Uutisaiheista kärkeen nousi Notre-Dame ennen Postin lakkoa. Google listasi vuoden kiinnostavimpia hakuja kolmattatoista kertaa.

Sami Kolamon kolumni: Viides joulukuuta on minulle urheilun ja huumorin merkkipäivä
Mäkihyppääjä Eddie Edwards tulisi lyödä ritariksi, sillä niin paljon hän levitti iloa ympärilleen urheilu-uransa aikana, kirjoittaa mediatutkija Sami Kolamo.
Liki 16000 äänesti Matti Nykäsen muistomerkistä, yleisön suosikki on Suksess, työryhmän Höyhen – ja näköispatsastakin vielä pohditaan
Jyväskylän kaupunki tilasi jo yhden luonnoksen näköispatsaasta, mutta se ei kelvannut oikein kenellekään.
Perhe toivoo Matti Nykäselle näköispatsasta, Jyväskylä suunnittelee modernia muistomerkkiä – Keskisuomalainen: yksikään kuudesta luonnoksesta ei miellytä omaisia
Jyväskylä pyysi kuudelta taiteilijalta luonnokset sadan tuhannen euron muistomerkkiin Matti Nykäselle.

Yleisöäänestys Matti Nykäsen muistomerkistä on loppusuoralla
Muistomerkkityöryhmä kokoontuu seuraavan kerran 26. marraskuuta.

47-vuotias Noriaki Kasai liitää yhä – nimettiin Japanin joukkueeseen mäkikauden avauskisoihin
Noriaki Kasai teki maailmancup-debyyttinsä joulukuussa 1988.
Taiteilijoiden ehdotukset Matti Nykäsen muistomerkiksi vaihtelevat vakavasta leikittelevään – katso kuvat kuudesta kandidaatista ja äänestä
Jyväskylä päättää Nykäsen muistomerkistä näillä näkymin alkuvuodesta. Yleisöäänestys on jo käynnissä.
Kuusi taiteilijaa jätti ehdotuksen Matti Nykäsen muistomerkiksi
Määräaika muistomerkkiluonnoksille umpeutui eilen.
Matti Nykäsen hyppyrimäestä Jyväskylässä tulee valoteos ja muistomerkki: "Hän siellä valona hyppää"
Nykäselle on tekeillä Jyväskylään valoteoksen lisäksi myös fyysinen muistomerkki.

Taiteilijat saivat lisäaikaa Matti Nykäsen muistomerkin luonnosteluun
Alun perin muistomerkkiluonnokset oli määrä jättää 18. syyskuuta mennessä.

Matti Nykäsen muistokonsertti helmikuussa Jyväskylässä
Konsertti pidetään helmikuun 8. päivänä 2020.