Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lokakuussa Elävässä arkistossa ihaillaan Taivaan tulia

Lokakuista sisältöä Elävän arkiston artikkeleissa.

SE-nainen Annimari Korte lähtee kauden pääkisoissaan ennätysjahtiin – toivoo muista juoksijoista seuraa loppukiriin: "Pikkuisen liian helpolla olen päässyt"

Ei olisi järin iso yllätys, jos Suomen kovakuntoisin pika-aituri Annimari Korte huipentaisi yleisurheilun Paavo Nurmen kilpailut SE-ajalla.

Näin te äänestitte: Paavo Nurmi on suurempi kuin Usain Bolt tai Michael Phelps

Yle Urheilun Olympiaviikonlopun aikana on äänestetty kaikkien aikojen olympiaurheilijaa. Voittajasta ei ollut epäselvyyttä.

Olympiaviikonlopussa palataan ikimuistoisiin tapahtumiin – Lasse Viren teki aikamatkan kultaisiin olympialaisiinsa: "Koskaan ei pidä lähteä kisoihin muilla tavoitteilla kuin että menestyy"

Yle Urheilun olympiaviikonloppuna muistellaan ikimuistoisia kisatapahtumia vuosien varrelta. Lasse Viren palasi muistoissaan Münchenin ja Montrealin kisoihin.

Onko Michael Phelps paras – vai sittenkin Paavo Nurmi? Äänestä kesäolympialaisten kaikkien aikojen urheilija

Nyt katsojat voivat valita Olympiaviikonlopussa, kuka oli kaikkien aikojen kovin urheilija kesäkisoissa ja voittaa palkintoja.

Annimari Korte virittelee huippukuntoaan elokuulle – uudet ennätykset vaativat aitavälien takomista sekuntiin ja sen alle: "Tiedän, että pystyn juoksemaan huomattavasti kovempaa"

Kortteen harjoituksia valvovan Mikael Ylöstalon mukaan Korte tulee vielä juoksemaan kovempaa kuin aiemmin on nähty.

Sadepäivän varalle – Elävä arkisto kesäkuussa

Kesäkuuhun liittyvää sisältöä Elävästä arkstosta.

Juha Hurmeen kolumni: Kyllä urheilu aina sotimisen voittaa

Kun alkaa sodituttaa, mitäpä jos urheilisit mieluummin!

Tyks tutki maratoonareiden sydämiä – sydänmerkkiaineet koholla, mutta nousu harmiton ilmiö

Turun Paavo Nurmi Marathonin osallistujia ohjattiin tutkimuspedille juoksun jälkeen elokuussa 2018.

Himottaako äänestäminen? Hyvää putkea voi jatkaa vaikkapa äänestämällä pikkuplaneetalle nimen

Tutkijat löysivät (225088) 2007 OR10:n vuonna 2007. Nyt sille etsitään hieman helpompaa nimeä.

Miksi Matti Nykänen nousi Suomen suurimpien urheilulegendojen joukkoon? Läheltä seuranneet toimittajat korostavat kykyä, jota suuri yleisö ei aina ymmärtänyt

Matti Nykästä tiivisti seuranneet Arto Teronen ja Kari Hiltunen arvostivat mäkihyppylegendan päättäväisyyttä.

Paavo Nurmi saa kunniaa, IAAF myönsi muistolaatan Turkuun

Muistolaatta sijoitetaan Paavo Nurmen nimikkostadionille.

Veritas luopuu tonttikaupoista Samppalinnan kesäteatterin kupeessa

Tontille oli tarkoitus rakentaa yhtiön uusi pääkonttori.

Historia: Vuoden 1936 olympiavoittaja – surullinen maratoonari

Korealainen Sohn Kee-chung joutui juoksemaan japanilaisena.

Teemu Rannikkoa juhlittiin Turussa – Paavo Nurmi ensimmäisenä kunniagalleriaan

Varsinais-Suomen Urheilugaala järjestettiin lauantaina Turussa.

Urheilukansanradio: Kuusi mitalia yksissä olympialaisissa – Ville Ritolan olisi pitänyt olla 100 parhaan listalla kakkonen

Vuoden lopussa julkaistu sadan parhaan suomalaisurheilijan lista herättää yhä tunteita. Keskiviikkona kuultavassa kahdeksannessa Urheilukansanradiossa Ville Ritolaa ehdotetaan kakkossijalle.

Litmanen ja Kurri nousivat kaikkien aikojen listalla kympin sakkiin: "Suomalainen joukkueurheilu on hyvässä buumissa"

Yle Urheilun asiantuntijaryhmä arvosti jääkiekkolegenda Jari Kurrin sadan parhaan suomalaisurheilijan listalla seitsemänneksi.

Marja-Liisa Kirvesniemi viidenneksi kaikkien aikojen suomalaisurheilijoiden äänestyksessä: "No hupsista!"

Sarajevon olympialaisten sankari teki pitkän uran hiihdon huipulla. Kirvesniemen mukaan joukkuelajien osalta urheilun tasa-arvossa on vielä tekemistä.

Suomen kaikkien aikojen ykkösurheilija oli aikansa supertähti – "Paavo Nurmi oli merkittävä suomalaisuuden tekijä"

Yle Urheilun asiantuntijaryhmä nosti Paavo Nurmen kaikkien aikojen suomalaiseksi urheilijaksi. Myyttinen juoksija oli aikanaan maailmantähti.

Tänään puhutaan liikunta- ja urheilututkimuksesta

Yle Puheen Urheiluillassa pohditaan tänään, mikä on tiedon merkitys liikuntaan ja urheiluun liittyvässä päätöksenteossa?

Ääripäät pois painonhallinnasta – ahmiminen lisää ruuan himoa entisestään

Elämäntapamuutoksissa kannattaa edetä hitaasti, neuvoo turkulaislääkäri Harri Helajärvi.

"Urheiluhistorian rankin kilpailu" – Paavo Nurmi voitti olympiakultaa 40 asteen helteessä

Paavo Nurmi voitti kultaa ja Ville Ritola hopeaa Pariisin olympiakisojen maastojuoksussa 12. heinäkuuta vuonna 1924 yli 40 asteen helteessä. Suomi voitti myös joukkuekultaa, kun Heikki Liimatainen hoiperteli yli maalilinjan kolmantena suomalaisena.

Valokuvia, jotka itsenäinen Suomi on halunnut unohtaa tai kätkeä varjoihin

Kansallismuseon Julkinen ja kätketty Suomi -näyttely muistuttaa lähimenneisyytemme ilmiöistä, joista ei voi ylpeillä.

Mikä Nurmen patsaassa on pielessä? – "Paavo ei juossut sillä tavalla"

Paavo Nurmen patsas on monelle tuttu, mutta veistokseen sisältyy yllätys.

Kaikki juoksijalegenda Paavo Nurmen värikkäästä elämästä – maailmanennätysten tehtailijasta kovaksi liikemieheksi

Paavo Nurmen syntymästä on 13.6. kulunut 120 vuotta. Keräsimme otteita Nurmen elämästä eri vuosikymmeniltä.

Posti issues Mauno Koivisto commemorative stamp

Finland’s state-owned postal services provider Posti has issued a new postage stamp in honour of deceased President Mauno Koivisto, who passed away in May at the age of 93.

Kovapäinen Paavo Nurmi ME-juoksunsa jälkeen: "Sitä paitti iha sama johratteks te vai roikutteks peräs – mää kuitenki voita!"

Juuri julkaistu Paavo Nurmen elämäkertateos kertoo, että juoksijalegenda oli tarvittaessa itsevarma ja uppiniskainen persoona, jonka tahtoa ei helpolla horjutettu. Siis melko tyypillinen huippu-urheilija.

Suurjuoksija Paavo Nurmen erikoiset harjoituskeinot: juoksi junan perässä, käveli rautapohjakengillä ja kokeili kuppausta

Juoksijoiden kuningas Paavo Nurmi voitti 12 olympiamitalia, joista 9 oli kultaisia. Aikakauteen peilaten hänen harjoittelunsa oli määrätietoisen kovaa, mutta se sisälsi myös muutamia erikoisuuksia.

Olympiavoiton menettäminen ei käännä Boltin päätä: “Olen tehnyt kaiken haluamani”

Jamaikalainen pikajuoksutähti Usain Bolt ei kadu lopettamispäätöstään, vaikka maanmiehen käryn takia häneltä lähti yksi olympiakulta.

Turku odottaa kesäksi satoja tuhansia matkailijoita – houkuttimena purjelaivat ja huippu-urheilu

Viidettä kertaa Turkuun poikkeava Tall Ships Race kerännee jopa 500 000 kävijää.

Suomen yleisurheilukisojen helmi näkyy laajasti maailmalla

Paavo Nurmen kisat näkyvät myös ensi kesänä Ylen kanavilla. Yle näyttää 13.6. kolmen tunnin suoran lähetyksen.

"Juostessa pakenen itseäni." Kulttuurivieras, kirjailija Karo Hämäläinen on juoksuaddikti

Karo Hämäläinen seisoi lähtöviivalla pimenevässä illassa. Mikkelin kokoiseen Bielin kaupunkiin Sveitsissä oli saapunut juoksijoita 20 maasta. Edessä oli sata kilometriä ankarassa alppimaastossa.

Selostustoivekonsertti: "Auton ajamisesta ei tullut mitään, pysäytin pientareelle"

Pertti Ukkolan kultamitali Antero Viherkentän selostamana sai Petri Riponiemen maailman pysähtymään 40 vuotta sitten.

Bolt hämmentyi totaalisesti Paavo Nurmi -kysymyksestä: "Häh? Yhdeksän kultamitalia missä?" – katso video

Usain Bolt oli onnellinen voitettuaan kolmannen olympiakultansa Riossa ja varmistettuaan historiallisen tripla-triplan. Mies kuitenkin hämmentyi täysin, kun häneltä kysyttiin, ketkä muut ovat voittaneet yhdeksän olympiakultaa.

Kommentti: Pliis Bolt, ota vielä yksi olympiakulta

Usain Bolt kohosi jälleen uuteen legendaluokkaan ottamalla huikeasti yhdeksännen yleisurheilun olympiakultansa. Mutta riittääkö tasatilanne Carl Lewisin ja Paavo Nurmen kanssa maailman nopeimmalle miehelle, kysyy Yle Urheilun Otto Rönkä.

Brittilehti sen laski: Suomi on kesäolympiahistorian menestynein maa!

Suomi on asukaslukuun suhteutettuna kesäolympiakisojen historian menestynein maa.

Paavo Nurmi Games nousemassa arvostettuun kisasarjaan

Turussa järjestettävä Paavo Nurmi Games on nousemassa ensi kaudeksi Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) kisajärjestelmän toiseksi kovimpaan kategoriaan, IAAF World Challenge -sarjaan.

Peiposta eivät suurkisat pelota - voima tulee aivoista

Johanna Peiponen kuuluu EM-kisojen kymppitonnin kärkiviisikkoon tilastoaikojen perusteella.

Video: Paavo Nurmi juoksijalahjakkuus Peiposen esikuvana

Johanna Peiponen pitää 10 000 metrillä hallussaan euroopan neljänneksi kovinta aikaa tällä kaudella. Kosmetologina työskentelevä Peiponen on valmistautunut arvokisakesään Suomessa ja pääasiassa kotimaisemissaan Rovaniemellä. Viimeisen silauksen huipulle nousemiseen Peiponen päätti tehdä vuosi sitten. Toimittaja: Laura Arffman, kuvaaja: Uula Kuvaja, editointi: Kristiina Nisula.

Kasvisruokaa ja aamulenkki tyhjällä vatsalla – sopisiko Paavo Nurmen tyyli nykypäivän urheilijalle?

Ravintoterapeutti löytää 1900-luvun alun ja nykypäivän urheilijoiden ruokailutottumuksista yllättävän paljon samankaltaisuuksia.

Urheilumuseo saa vihdoin Paavo Nurmen piikkarit

Piikkarit ovat olleet Paavo Nurmen käytössä kuuluisalla Amerikan turneella 1920-luvulla.

Kirjoihin livahtaa silloin tällöin virheitä: "Ne keräävät yllättävän paljon huomiota"

Vaikka useampi silmäpari tarkastaa kirjat ennen niiden julkaisua, livahtaa sekaan silloin tällöin virheitä. Lukijat ovat silloin tarkkana. Kirjoitusvirheitä ja historian vääristelyä ei hyväksytä kotisohvilla.

DBTL rokkaa uudessa paikassa – kotimaiset artistit viihdyttävät

Down By The Laituri -kaupunkifestivaali järjestetään heinäkuun lopulla Paavo Nurmen puiston yläkentällä. Festivaalilla esiintyy muun muassa Eppu Normaali, Roope Salminen & Koirat, Jari Sillanpää ja Paula Koivuniemi.

Olympiastadionin remontti alkaa – louhintatöitä katsomorakenteiden alla

Olympiastadionilla käynnistyvän perusteellisen remontin ensimmäiset merkit näkyvät pian ympäristössä, kun maarakennus- ja louhintaurakka käynnistyy maaliskuussa.

Kommentti: Tappio olisi Makwan Amirkhanille paras lopputulos

Makwan Amirkhani kulkee tällä hetkellä niin hurjaa vauhtia, että tappio Mike Wilkinsonille voisi olla uran kannalta hyvä asia, kirjoittaa Yle Urheilun Teemu Tammilehto.

Makwan Amirkhani haluaa oman patsaansa Paavo Nurmen viereen

Kipinät lentelivät jo kaksi päivää ennen tulevaa UFC-koitosta, kun Makwan Amirkhani ja Mike Wilkinson haukkuivat toisiaan kilpaa medialle. Vuoden turkulainen 2015 puhui myös haaveistaan tulla legendaksi, joka saa patsaan Paavo Nurmen patsaan viereen.

Vanhukset nojatuolimatkoille oppaan päivän kunniaksi

Oppaat vievät palvelutalojen asukkaat virtuaalimatkoille Turun lähiseuduille. Talkoovoimin toteutettavalla tempauksella juhlistetaan kansainvälistä matkaoppaan päivää.

"Teemme sitä, mitä joku meille gurumaisesti kertoo" – Repsahdamme, jos liikunnasta puuttuu nautinto

Liikunnassa on nähtävissä elämäntapojen uusavuttomuutta, jonka vuoksi vuodenaikojen vaihtelua ei osata hyödyntää. Myös kehon kuunteleminen on jäänyt.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle