Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuopion haja-asutusalueilla haluttaisiin käyttää joukkoliikennettä, mutta sitä ei yksinkertaisesti ole, kertoo kysely

Yli 80 prosenttia haja-asutusalueella asuvista kuopiolaisista kertoo liikkuvansa pääosin omalla autolla.

Kuopion terveysasemilla hoidetaan keskiviikkona ja torstaina vain kiireellisiä tapauksia

Suurin osa lääkäreistä osallistuu Itä-Suomen lääketiedepäiville.

Savon Voima pyytää varautumaan sähkökatkoihin torstai-iltapäivästä alkaen

Matalapaine tuo sateen lisäksi mukanaan voimakkaita tuulenpuuskia.

Osuuskauppa PeeÄssä lisää sähköautojen latauspisteitä

Latauspaikkoja tulee muun muassa S-Marketien yhteyteen eri puolille Pohjois-Savoa.

Jokioisten ja Maaningan huippunavetoista tulee kansainvälisen maitotutkimuksen kivijalka Suomessa

Jokioisille rakennetaan kokonaan uusi navetta vastaamaan tutkimuksen tarpeita.

Suomen kesäteattereissa on hiljaista, mutta Pohjois-Savossa on toistakymmentä ensi-iltaa

Monet kesäteatterit ovat aloittaneet kautensa tavallista myöhemmin.

Mansikan hinta luo mielikuvan satomääristä – hintaan vaikuttavat myös laatu ja tuotantokustannukset

Marjatilat hakevat tasaista satokautta viljlemällä useita eri lajikkeita.

Yli 10 000 taloutta oli keskiviikkona alkuillasta yhä ilman sähköä Pohjois-Savossa Päivö-myrskyn jäljiltä

Myrsky on tuivertanut Itä-Suomessa. Tuulet repivät peltikattoja ja irrottivat veneitä kiinnityksistään.

Maastopalo työllisti pelastuslaitosta Maaningalla

Tuli leimusi puiden oksissa useiden metrien korkeudella, kun pelastuslaitoksen yksiköt saapuivat paikalle.

Järvipelastajat ennakoivat vilkasta juhannusta – hyvä keli lisää veneilyä

Alkukesällä on ollut tehtäviä etenkin Kallavedellä.

Maaningan K-market avautui remontin jäljiltä

Kauppa avaa myös verkkokaupan.

Maaningan uusi S-market avautuu keskiviikkona – yli kolmen miljoonan euron investointi

Osuuskauppa Peeässä rakennutti marketin samalla tontille vanhan kaupan kanssa.

Ilmavoimilla laaja lentoharjoitus perjantaihin saakka

Harjoittelevan joukon päätukikohta on Rissalassa.

Noin hehtaari maastoa paloi kulotuksen seurauksena Kuopion Maaningalla

Maastopalosta ilmoitettiin hätäkeskukseen hieman ennen kello 13 tiistaina.

Uittokausi on jo vauhdissa Saimaalla

Uittopuuta arvioidaan liikkuvan tehtaille tänä vuonna noin 500 000 kuutiometriä.

Kuopio alentaa nopeusrajoituksia Juankosken, Karttulan ja Maaningan taajamissa

Rajoitusten alentamisella parannetaan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuutta.

Kuopion kaupungin tulos ennätyshuono – plussalle päästiin Kuopion Veden yhtiöittämisen seurauksena

Kuopion kaupungin viime vuoden tilinpäätös muodostui lähes 55 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi konsernijärjestelyillä.

Kuopio ei ryhdy valmistelemaan Maaningan terveyskeskuksen siirtoa Siilinjärvelle

Terveyskeskuksen tilakysymys on silti ratkaistava lähivuosien aikana.

Maaningalla etsitään vesijohtovuotoa

Vuodon etsinnästä aiheutuu lyhyitä vesikatkoksia.

Kolme koululaista loukkaantui koulubussin suistuttua tieltä Maaningalla

Linja-auto törmäsi puuhun ja sen ikkunoita rikkoutui.

Maatilan pihalta varastettiin mönkijä Kuopion Maaningalla – poliisi pyytää havaintoja

Poliisi pyytää havaintoja myös alueella tiistaina aamupäivällä liikkuneesta punaisesta pakettiautosta.

Petosen ja Maaningan asukastuvat ovat kiinni toistaiseksi

Kuopion kaupunki irtisanoi viisi asukastupien työntekijää.

Pohjois-Savossa on nyt lunta poikkeuksellisen vähän

Pohjois-Savossa eniten lunta on Rautavaaralla.

H.V. Tuuri ravasi jälleen voittoon Pariisissa

Ossi Nurmosen valmentama ja ranskalaisen Eric Raffinin ajama H.V. Tuuri jatkoi voittotahdissa myös Vincennesin ravien toisessa kylmäveristen lähdössä torstaina.

Maaningan terveysaseman sulkeminen palautettiin uudelleen valmisteltavaksi

Esityksenä oli linjaus terveysaseman siirtämisestä Siilinjärvelle.

Kuopio aikoo siirtää Maaningan terveysaseman toiminnan Siilinjärvelle

Nykyisellä Maaningan terveysasemalla on sisäilmaongelmia ja korjaamisen hinnalla voisi rakentaa kokonaan uuden terveysaseman.

Varkauden mestaruushiihdot siirrettiin lumipulan takia

Kilpailut piti järjestää keskiviikkona. Varkaudessa on lunta vain muutamia senttejä.

Pysäköintikiekot pysyvät käytössä Kuopion maaseututaajamissa

Kaupunki pitää parkkikiekkojen pysäköintiin tuomia muutoksia vähäisinä ja perusteltuina.

Puuskainen tuuli on katkonut sähköjä – sää on harvinaisen lämmintä

Rautavaaralla mitattiin paikallinen tammikuun lämpöennätys.

Vaihteleva sää ja liiallinen kosteus uhkaavat mansikkasatoa – "Viljelijöillä on varmasti huolestunut tunnelma"

Mansikkaviljelykset ovat alttiita talvivaurioille puuttuvan lumipeitteen takia.

Syksyllä kylvettyjä viljoja uhkaavat merkittävät talvituhot – "Keväällä joudutaan kylvämään kevätviljat tilalle"

Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa syyskylvöisistä viljoista yleisempiä ovat ruis ja vehnä.

Hiihtolatuja on saatu kunnostettua

Perinteisen hiihtotyylin latu voi puuttua vähälumisilla metsäosuuksilla.

Maaningan vanhustentalon palosta 20 vuotta – viiden asukkaan kuolema herätti kehittämään hoitokotien turvallisuutta

Merkittävintä hoivakotien turvallisuuden kehittämisessä on ollut automaattisten sammutuslaitteiden asentaminen.

Museovirasto haluaa suojella useita ortodoksien tsasounia Pohjois-Savossa

Suomen ortodoksinen kirkko pyrkii eroon kymmenistä rakennuksista.

Maatalouden investointitukirahaa ei riitä kaikille rahoituskelpoisille hakijoille

Osa syksyllä tehdyistä hakemuksista jää Pohjois-Savossa ilman avustusta tukirahojen loppumisen takia.

Rivitalo evakuoitiin yöllä Maaningalla viereisen rakennuksen palon takia

Tuli tuhosi rivitalon vieressä olleen rakennuksen Satamatiellä.

Palomestari varoittaa: Liukas keli voi yllättää autoilijan Pohjois-Savossa

Ulosajoja on sattunut maanantaina Kuopion Maaningalla ja Riistavedellä.

Traktorimarssein vauhditettu Maaningan Maitotien kunnostus etenee

Haatalantien kunnostusta on vaadittu vappuna järjestetyillä mielenilmauksilla sekä kuntalaisaloitteella.

Maaningan tutkimusnavetan omistaa kaupunki, lehmät Luke ja tontin valtio – uuden yrittäjän etsintä alkaa vuokrasopimusten tarkastelulla

Luonnonvarakeskus etsii navettaan uutta yrittäjää. Tutkimusta jatketaan nurmen ja ympäristön parissa.

MTK haluaa säilyttää nautatutkimuksen Maaningan Halolassa

MTK vetoaa siihen, että tutkimusta olisi tehtävä samoissa olosuhteissa tuotannon kanssa.

Luonnonvarakeskus keskittää toimintojaan – vaikuttaa lähes 100 työntekijään

Luken työntekijöiden toimenkuva saattaa muuttua. Tutkimustoiminta keskittyy neljän päätavoitteen ympärille.

Vuoden maaseututoimijaksi on valittu tervolainen Seija Korhonen

Kunniamaininta Vuoden kylä -kilpailussa on myönnetty puolestaan Tuovilanlahden kylälle.

Maaningalle tulee uusi S-market – avaa ovensa lopputalvesta

Vanha kauppa palvelee uuden valmistumiseen saakka, mutta polttoainejakeluun tulee tauko.

Vesijohtovuotoa korjataan tiistaina Maaningalla

Korjaustyöt voivat aiheuttaa vedenjakeluun katkoksia ja laatuhäiriöitä Mutkalantien, Puimalantien ja Pihtisalmentien alueella.

Pohjoissavolaiset kuvataideseurat järjestävät yhteisnäyttelyn Lapinlahdella

Esillä on enimmäkseen maalauksia. Näyttelyyn valittiin yhteensä 128 teosta 44 tekijältä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle