Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lapin keskustalaiset vastustavat metsästyksen rajoittamista kansallispuistoissa

Metsästysoikeuteen kajoaminen ei sovi keskustan Lapin ja Peräpohjolan piireille.

Lappilainen turvealan yrittäjä erosi keskustasta: "Keskusta ei ole tarpeeksi ajanut hallituksessa maaseutujen etua"

Keskustan Peräpohjolan piirin mukaan puolueesta eroaminen on yksittäistapaus.

Keminmaan Kallijärvelle rakennetaan koirapuisto ja senioreiden liikuntapaikka

Sekä senioreiden liikuntapaikan että koirapuiston tarkoitus on toimia myös sosiaalisina paikkoina ja saattaa ihmisiä yhteen.

Peräpohjola-Seura on herätetty jälleen henkiin

Seuran tarkoituksena on muun muassa ylläpitää peräpohjalaista kulttuuria.

Peräpohjolan Poropojat pitivät SM-pystin Ylitorniolla

Ylitorniolaiset kaatoivat finaalissa ylöjärveläisen Pelikassit lukemin 3–0.

Keskustan Lapin piirihallitus tukee Katri Kulmunin valintaa

Piirihallituksen mukaan puheenjohtajan on keskityttävä puolueen johtamiseen ja äänestäjien luottamuksen palauttamiseen. 

Kansanopistot saivat koronatukea Meri-Lapissa

Vapaan sivistystyön oppilaitokset ovat menettäneet tulojaan, koska esimerkiksi opiskelijamaksut ovat vähentyneet normaalista.

Keskustan Peräpohjolan piiri: Meri-Lapin infrainvestoinnit on tehtävä

Peräpohjolan piiri vaatii valtiolta toimia muun muassa Kemin satamaväylän syventämiseksi.

Saana-tunturille graniittiportaat ja Luostolle rappuset raudasta – "Toivottavasti kestävät seuraavat sata vuotta"

Ukko-Luosto saa 340-metriset teräsrunkoiset portaat lahonneiden puuportaiden tilalle.

Kulmunin kotikentällä iloitaan ministerin pestistä – "Se tuo vaikuttamismahdollisuuksia."

Katri Kulmuni on 2000-luvun kolmas ministeri keskustan Peräpohjolan piiristä.

Keskusta Lapissa: Kulmuni on potentiaalinen vaihtoehto uudeksi puheenjohtajaksi

Lapissa ei yllätytty Juha Sipilän ilmoituksesta, jonka mukaan hän jättää puolueen puheenjohtajan tehtävän syyskuussa.

Entinen apulaispoliisipäällikkö kirjoitti poliisilaitoksen arjesta – teoksessa seurataan nuorta poliisia työssään

Esikoisromaanin tapahtumat sijoittuvat kirjailijalle tuttuun ympäristöön.

Pula päivähoitopaikoista jatkuu Torniossa – kaupunki vuokraa lisätilaa Peräpohjolan opistolta

Niinsanottuun Rantataloon sijoitetaan kuudentoista lapsen ryhmä Kivirannan päiväkodista.

Keskustan Lapin piiri sai uuden puheenjohtajan

Puheenjohtajaksi valittiin Petteri Salmijärvi Sallasta.

Lastenohjaajia aletaan kouluttaa Torniossa – opintoihin voi hakeutua yhteishaussa tai suoraan

Ensimmäiset aloituspaikat tulevat kevään yhteishakuun.

Joona ja Martimo tavoittelevat Keskustan Peräpohjolan piirin puheenjohtajuutta

Nykyinen puheenjohtaja Pekka Pelttari on halukas luopumaan puheenjohtajan nuijasta.

Leader-rahalla tehty Lapissa kymmeniä liikunta- ja harrastuspaikkoja

Leader-asiamies Heli Wallsin mukaan rahoitusmuoto on julkiselle sektorille kustannustehokasta. Lisäksi siihen liittyvä talkootyö kasvattaa yhteisöllisyyttä.

Katuruokaa, Peräpohjolan taruja ja jästimiitti – Easy Living Kemi laajeni 13 päivään

Ohjelmaa on eri puolilla kaupunkia ja Täiköntorin lavalle nousee useita huippuartisteja. Katso tarkempi ohjelma artikkelin lopusta.

Tapahtumaviikonloppu sai ihmiset liikkeelle Meri-Lapissa – Saaristopäivistä tehdään perinne

Viikonloppuna on järjestetty sekä perinteisiä että aivan uusia tapahtumia.

Peräpohjolan markkinat ja Kalottijatsit muuttavat liikennejärjestelyitä Torniossa

Kaupungin keskustan katuosuuksia suljetaan tapahtumien vuoksi.

Rovaniemen kylien kehittämissäätiö jakaa historian suurimman tukipotin maaseudun yrityksille

Monet investointihankkeet uhkasivat jäädä ilman julkista tukea, sillä Leader Peräpohjolan tukimäärärahat ovat loppuneet tältä vuodelta.

Keskustan Peräpohjolan piiri on huolestunut Lapin maakunnan rahoituksen leikkauksesta

Piiri kuitenkin kannattaa maakuntauudistusta ja Juha Sipilän valintaa puolueen puheenjohtajaksi. Piiri tukee myös Katri Kulmunin valintaa varapuheenjohtajaksi.

Väyrynen on jo irti keskustasta

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen kertoo, että Keminmaan Keskustaseura on eronnut keskustasta. Väyrynen oli keskustan jäsen Keminmaan Keskustaseuran kautta.

Vitsibattlessa voittaa se, jonka naama pysyy peruslukemilla – pitäisikö sinulla pokka näille vitseille?

Puujalkahuumori on noussut jälleen suosioon somessa leviävien vitsikisailujen myötä. Tutkijan mielestä puujalkahuumori toimii, koska se vaatii sopivasti hoksottimia.

Lapin keskustalaiset tukevat Sipilää puolueen puheenjohtajana – muualla maassa tuki ei välttämättä ole yhtä vahvaa

Lännen Median Taloustutkimuksella teettämän mielipidemittauksen perusteella koko maassa pääministeri Juha Sipilälle jatkoa puolueen johdossa toivoo 48 prosenttia keskustalaisista vastaajista.

Tervolassa ei enää tarvitse jumpata vain sisällä – uusi Leijonapuisto on kuntosali Kemijoen rannalla

Tervolan asukkaista puolet on yli 55-vuotiaita. Kuntalaisten tarpeeseen vastattiin ja syyskuun alussa valmistui uusi senioripuisto.

Keskusta hakee Lapissa vaalivoittoa lähipalveluilla ja yrittäjyydellä

Keskusta luottaa perinteiseen vahvuuteensa, eli jalkatyöhön ja vahvaan kenttään. Kampanjan kärkiä puolueella ovat lähipalvelujen turvaaminen ja kuntien elinkeinopolitiikka.

Toimittaja Pentti Jussila teki 30 vuoden uran Pohjolan Sanomissa – tieto lopettamisesta oli pysäyttävä hetki

Toimittaja Pentti Jussila näki ja koki maakuntalehden monet vaiheet. Koko maakuntalehden historian hän kokosi kirjaksi reilut kymmenen vuotta sitten.

Lapin luontokeskusten suosio jatkaa kasvuaan

Metsähallituksen luontokeskusten ovia avataan yhä tiuhempaan tahtiin Lapissa.

Sodat nähneen Peräpohjolan Opiston pihapiirissä on sivistytty jo 115 vuotta

Lapin toiseksi vanhin oppilaitos, Peräpohjolan opisto täyttää 115 vuotta. Sodat runtelivat rakennuksia ja taloushuolet ovat painaneet vuosien saatossa mutta sivistys on säilynyt näihin päiviin.

Pyramidikatto suojasi lehmät hyttysiltä – navettaharvinaisuus pelastettiin tuholta

Kainuun alueella harvinainen pyramidikattoinen kesänavetta juontaa juurensa Peräpohjolaan. Perimätiedon mukaan navetan rakenne jäljittelee lappilaista kotarakennelmaa.

Kataja valtaa alaa Merenkurkun saaristossa – saaristonummia raivataan talkoovoimin lampaille

Vapaaehtoisellä talkooleirillä huhkitaan kolmen päivän ajan Björköbyn saaristossa. Leirillä raivataan saaristonummia, jotta lampaat pääsevät paremmin laiduntamaan alueilla. Lisäksi kunnostetaan alueen luontoreittejä.

Kuvagalleria: Tornion keskustassa pelattiin tennistä – Suviseuroissa jo lähes 70 000 vierailijaa

Torniossa riitti väkeä ja toimintaa lauantaina. Merilappilaisille tarjottiin Suviseurojen lisäksi markkinahumua, kulttuuria ja elämyksellistä liikuntaa.

Kylät, seurat ja järjestöt kehittäneet innokkaasti toimintaa Etelä-Lapissa – tukea myönnetty lähes 1,2 miljoonaa

Kyläyhteisöt, seurat, järjestöt ja yritykset ovat lähteneet kehittämään innokkaasti uutta toimintaa Etelä-Lapissa. Vuoden aikana alueen hankkeisiin on myönnetty kehittämistukea lähes 1,2 miljoonaa euroa.

Politiikan superviikonloppu – Lapista puolueiden johtotehtäviin ehdolla Katri Kulmuni ja Kati Tervo

Kolme puoluetta valitsee viikonloppuna henkilöt puolueen johtotehtäviin. Lapista ehdolla ovat Katri Kulmuni keskustan varapuheenjohtajaksi ja Kati Tervo vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajaksi.

Paliskuntain yhdistys jakoi jokavuotiset kunnia- ja ansiomerkit poroväelle

Paliskuntain yhdistyksen hallitus jakoi maanantaisessa Poroparlamentissa Suomen Leijonan ansioristin, Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan mitalin kultaristein sekä ansiomerkit ansiokkaasta työstä poronhoidon hyväksi.

Keskustan Peräpohjolan piiri esittää Kulmunia varapuheenjohtajaksi

Torniolainen kansanedustaja Katri Kulmuni saa kotiseudultaan tukea keskustan varapuheenjohtajakisassa. Keskustan Peräpohjolan piiri on päättänyt esittää Kulmunia puolueen varapuheenjohtajaksi.

Katri Kulmuni mukaan Keskustan varapuheenjohtajakisaan

Esityksen Kulmunin ehdokkuudesta on tehnyt Peräpohjolan Keskustanaisten piirijärjestö. Katri Kulmuni kertoo saaneensa paljon pyyntöjä ja kannustusta ympäri maata.

Pakolaisten kuntapaikkojen lisääminen jäi pöydälle Torniossa

Torniossa kaivataan lisäselvityksiä ennen kuin kaupunki päättää pakolaisten kuntapaikkojen nostosta. Kaupunki aikoo mm. neuvotella ELY-keskuksen kanssa mahdollisuuksista saada kotouttamiseen tukea. Kaavailuissa on hankkeen perustaminen.

"Saamelaisuus on minulle normaali asia"

Perinteisesti saamelaisnaiset ovat olleet paljonkin tasa-arvoisemmassa asemassa Peräpohjolan naisiin verrattuna. Sekin saattaa olla jo hämärtynyttä, että nyt ollaan aika lailla samanlaisia. Näin miettii Lapin naisista kirjailija Siiri Magga-Miettunen.

Väyrysen ilmoitus hämmentää Peräpohjolan piiriä – "Ei kuitenkaan kriisipalaverin paikka"

Keskustan Peräpohjolan piirin puheenjohtaja on hämmentynyt ja surullinen Paavo Väyrysen suunnitelmista perustaa uusi puolue. Väyrynen on kerännyt paljon ääniä Lapissa keskustapuolueessa.

Peräpohjolan keskustapiiri: Ammattikorkean omistuksen siirtyminen yliopistolle lisäisi vastakkainasettelua

Lapin itsehallintoalueen luomiseen tarvitaan luottamuspääomaa, joka ei valitettavasti lisäänny ristiriitoja aiheuttavilla toimilla. Olisi viisasta puhaltaa peli poikki ja palata lähtöruutuun, kirjoitetaan Peräpohjolan keskustapiirin kannanotossa.

Pohjoisen keskustapiireillä erilainen näkemys sote-alueista: Peräpohjolalle kelpaisi Oulu, Lapille vain Rovaniemi

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus on kiihtymässä hallituksen lupaaman lokakuun määräajan edellä. Puolueet vääntävät nyt siitä, montako sote-aluetta Suomi saa ja millä puolueella on alueilla johtoasema. Pohjoisen osalta ei tälle valtapelille ole tarvetta, sillä mikään ei uhkaa keskustan valta-asemaa.

Vastaanottokeskuksen salkoon hilatusta natsilipusta tehdään tutkintapyyntö poliisille

Peräpohjolan opiston rehtorin Tatja Karvosen mukaan opisto on vuokranantajan ominaisuudessa tehnyt asiassa omia selvityksiään ja asia siirtyy piakkoin poliisille. Tapauksen jälkeen valvontaa opistolla on lisätty.

Keskusta: Lapin maakuntakentät säilytettävä

Keskustan Peräpohjolan piirin mielestä Lapin lentoasemaverkosto on säilytettävä, vaikka markkinaehtoinen liikenne maakunnasta Helsinkiin ei toteutuisi.

Torniolaisilta satoi kysymyksiä turvapaikanhakijoista

Torniossa järjestettiin keskiviikkoiltana asukastilaisuus vastaanottokeskuksen toiminnasta. Väkeä saapui paikalle noin 150 ja kysyttävää riitti laajalla skaalalla. Vastauksia kuitenkin saatiin ja moni huolenaihe tuntui tilaisuuden jälkeen aikaisempaa pienemmältä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle