Uusimmat artikkelit
Haapajärveltä anastettu 5000 litran tankkausasema löytyi Oulaisista, 41-vuotias mies pidätettiin
Poliisi löysi vihjeiden ja oman tutkinnan avulla anastetun tankkausaseman Oulaisista.
Työvoimapalvelut ovat siirtymässä Pohjois-Pohjanmaalla kolmelle perustettavalle työllisyysalueelle
Työ- ja elinkeinoministeriö on tehnyt esityksen uusista kuntien muodostamista työllisyysalueista valtioneuvostolle.
Lakkopäivä vaikuttaa yrityksiin ja kuntiin ympäri Pohjois-Pohjanmaata – keittiöitä, liikuntapaikkoja ja kiinteistöhuoltoa lakossa
Lakot ovat pääosin vuorokauden mittaisia, mutta myös tuntien työseisauksia nähdään. SAK ja ammattiliitto Pro järjestävät lakkojen sarjan vastalauseena hallituksen työmarkkinapolitiikalle ja leikkauksille.
Hyvinvointialueen raju säästölista sai kuntajohtajat älähtämään: ”Palveluiden luvattiin parantuvan”, ihmettelee Marjukka Manninen
Miljoonasäästöjä kritisoivan kannanoton on allekirjoittanut 22 kuntajohtajaa Pohjois-Pohjanmaalta. Alueella on yhteensä 30 kuntaa ja kaupunkia.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue sulkee jo neljännen akuuttiosaston – suunnitelmissa vielä lisää lakkautuksia
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on jo aiemmin kertonut, että se lakkauttaa 122 akuuttihoitopaikkaa eri puolilta maakuntaa.
Pohde aikoo myllätä terveyssosiaalityön uusiksi – työntekijäjärjestön mukaan kyse on koko palvelun alasajosta, hyvinvointialueen mukaan palvelut monipuolistuvat
Terveyssosiaalityön palveluita on tarjottu pääosin Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Jatkossa niitä halutaan siirtää sairaalasta alueille. Muutosten seurauksena on aloitettu yt-neuvottelut.
Metsäkeskus aloittaa muutosneuvottelut, jotka koskevat koko henkilökuntaa
Metsäkeskus pohtii palveluidensa muuttamista ja siinä yhteydessä tarkastellaan myös palveluverkoston laajuutta. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla metsäkeskuksella on seitsemän toimistoa, Kainuussa neljä.
Linja-autoyhteydet Kalajoelta ja Oulaisista Helsinkiin ja Jyväskylään paranevat ensi kuussa
Lokakuussa alkavat uudet linjayhteydet parantavat ja nopeuttavat yhteyksiä maakunnan eteläosista pääkaupungin ja Keski-Suomen suuntaan.
Hyvinvointialue Pohde jatkaa vuodeosastojen sulkemisia – vuorossa tällä kertaa Oulainen
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde sulkee Oulaisten terveyskeskuksen yhteydessä toimivan akuutti- ja hoivaosaston. Tilalle tulee pienempi arviointi- ja kuntoutusyksikkö.
Raahessa halutaan säilyttää ympärivuorokautinen lääkäripäivystys
Raahen perusterveydenhuollon ympärivuorokautiselle päivystykselle haetaan jatkoaikaa myös vuodenvaihteen jälkeen.
Oulaisissa suunniteltiin nuorisotilan vuokraamista Teboililta – ehdotus sai niin paljon vastustusta, että siinä peräännyttiin
Kaupunginhallitukselle oltiin vielä maanantaina viemässä esitystä nuorisotilojen vuokraamisesta vanhasta Teboilin huoltamosta, jonka taustalla on venäläisomisteinen Lukoil.
Leden Group teki suurhankintoja kansainväliseltä konetoimittajayhtiöltä Oulaisten tehdastaan varten
Yhtiö toimii Suomessa ja Virossa. Tällä hetkellä Suomen tehtaita on Sievissä ja Nivalassa, mutta parin vuoden kuluttua suurin osa toiminnoista siirtyy uuteen tehtaaseen Oulaisissa.
Oulussa korjataan nuorisopsykiatrian puutteita syömishäiriöyksiköllä ja toisella suljetulla osastolla
Avi määräsi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen tekemään nopeita muutoksia, jotta tahdosta riippumaton hoito olisi lain mukaista.
Pohjois-Pohjanmaalla ei ole havaittu lintuinfluenssaa viime viikkoina
Tähän mennessä ainoastaan heinäkuun alkupuolella Taivalkoskella kuolleessa merikotkassa on havaittu virusta. Useita näytteitä on viime aikoina lähetetty, ensimmäiset tulokset ovat olleet negatiiivisia.
Kuolleita luonnonlintuja on lähetetty tutkittavaksi lintuinfluenssan varalta useasta Pohjois-Pohjanmaan kunnasta – tuloksia odotetaan
Viitisen Kalajoelta löydettyä kuollutta lokkia on lähetetty analysoitavaksi Ruokavirastoon. Näytteitä on tutkittavana myös Oulaisista, Lumijoelta ja Hailuodosta.
Yksi Oulaisten ihmiskauppajutun epäillyistä on tällä hetkellä vangittuna – kivialan tehtaassa edelleenkin puutteita
Aiemmin jo kaksi muuta henkilöä oli vangittuna ihmiskaupasta epäiltynä. Heidät vapautettiin, mutta toiseen epäillyistä on kohdistettu matkustuskielto.
Siitepölyä tuotetaan syötäväksi myös Suomessa – katso, miten raepalleroita voi käyttää ruuassa ja juomassa
Siitepölyä voi käyttää myös siedätyshoitona. Allergia-asiantuntija ei tyrmää käyttöä, mutta kehottaa allergikkoa varovaisuuteen.
Kahdeksan hakee Muhoksen kunnanjohtajaksi – katso lista hakijoista
Uusi kunnanjohtaja valitaan kesäkuun lopussa, ja hän aloittaa tehtävässään syksyllä.
Ihmiskaupasta epäillyt yritykset saavat jatkaa toimintaansa Oulaisissa, ja osa uhreista työskentelee työpaikassa edelleen
Tällä hetkellä poliisi epäilee viittä henkilöä ihmiskaupasta. Tutkinta kohdistuu useampaan Oulaisissa sijaitsevaan kivialan yritykseen. Poliisin mukaan toiminnan valvomisessa on haasteita.
Vestian alueella kierrätys ja jätteiden hyötykäyttö lisääntyivät
Kierrätys ja jätteiden hyötykäyttö on lisääntynyt viime vuosina jäteyhtiö Vestian toimialueella. Samalla jätteiden määrä on vähentynyt merkittävästi.
Oulainen perui lomautukset – kaupungin taloustilanne ei ollutkaan niin huono kuin pelättiin
Oulaisten kaupunginhallitus on peruuttanut aiemmin tekemänsä päätökset henkilökunnan lomautuksista.
Oulainen haluaa lomauttaa kunnanjohtajan ja johtavat viranhaltijat – ei aivan tavanomaista, arvioi kunta-alan tutkimuspäällikkö
Oulaisten kaupunki tasapainottaa talouttaan kahden viikon lomautuksilla. Johtavien viranhaltijoiden osalta lomautuksista päättää lopulta kaupunginvaltuusto.
Onnikka paloi poroksi Oulaisissa – ei henkilövahinkoja
Linja-auto syttyi palamaan kesken ajon Ministerintiellä Oulaisissa.
Maastopalojen vaara lisääntynyt – pelastuslaitos kehottaa varovaisuuteen avotulen käytössä
Ruohikkopalojen vaara on lisääntynyt viime päivinä. Kuivassa ruohossa tuli etenee nopeasti laajalle varsinkin tuulenpuuskien ajamana.
Ylivieskan ja Kalajoen bussivuoroihin muualta maakunnasta on tulossa muutoksia kesällä
Joitain Haapavedelle nyt kulkevia yhteyksiä ajetaan Ylivieskaan asti elokuun alkupuolelta lähtien. Kalajoki-Kärsämäki-välille tulee uusia vuoroja, mutta kannattamattomia myös lakkautetaan.
Historiallinen tulos: perussuomalaiset kiilasi keskustan edelle, vaalipiiriin kuusi uutta kansanedustajaa – Yle seurasi Oulun vaalipiirin vaali-iltaa
Tähän artikkeliin kokosimme kiinnostavimman tiedon Oulun vaalipiirin tapahtumista ja vaalien tuloksista pitkin vaalipäivää ja -iltaa.
Päivi Rautio valittiin yksimielisesti Lestijärven kunnanjohtajaksi
Päivi Rautio on toiminut viime vuodet Oulaisten perusturvajohtajana, sitä ennen Utsjoella vastaavassa tehtävässä. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri.
Poliisi paljasti alkuvuonna Jokilaaksoissa useita huumerikoksia ja takavarikoi huumeita ja aseita
Poliisi kirjasi rikoksia Ylivieskassa, Oulaisissa, Nivalassa, Kalajoella, Haapajärvellä ja Pyhäjärvellä.
Kymmenittäin kosteikkoja on kunnostettu helpottamaan vesilintujen elämää – uusiakin kohteita etsitään
Suomen riistakeskus etsii uusia kohteita, joista voidaan kunnostaa kosteikkoja vesilintuja varten. Keväällä vesilintuja odottaa 43 kunnostettua kosteikkoa ympäri Suomen.
Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa kamppaillaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden riittävyyden kanssa
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella oli viime vuoden marraskuussa yhteensä 3 611 alle 17-vuotiasta lastensuojelun asiakasta.
Oulainen maksaa alle 3-vuotiaiden perheille kuntalisää, jos lapsi ei ole kunnan järjestämässä varhaiskasvatuksessa
Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 9. tammikuuta sivistys- ja hyvinvointilautakunnan esityksen kuntalisästä.
Kuume- ja kurkkutaudit työllistävät päivystyksiä – koronan lisäksi liikkeellä paljon muitakin hengitystieinfektioita
Hoitoa haetaan muun muassa influenssa- ja rs-viruksen aiheuttamiin vaivoihin. Lisäksi päivystyksissä näkyvät edelleen koronatartunnat, ja muitakin viruksia ja bakteereja on liikkeellä.
Oulaisten ylilaskutusjutussa törkeästä petoksesta tuomitut ilmoittivat tyytymättömyytensä tuomiosta
Tuomion mukaan urakoitsija oli saanut entiseltä kiinteistöpäälliköltä tietoja, joiden perusteella yritys laskutti ylihintaa. Oikeus tuomitsi molemmat yli kahden vuoden vankeusrangaistukseen.
Oulaisten entiselle kiinteistöpäällikölle ja paikalliselle yrittäjälle kovat tuomiot petosjutussa – kummallekin 2 vuotta ja 2 kuukautta vankeutta
Urakoitsija oli saanut entiseltä kiinteistöpäälliköltä tietoja, joiden perusteella yritys sen jälkeen laskutti ylihintaa.
Lotta Isomäki ja muut hoitajaopiskelijat vaativat valtiota turvaamaan alan tulevaisuuden: "Haluamme, että myös me tulisimme kuulluiksi"
Oululaiset opiskelijat alkoivat kerätä nimiä adressiin. Myös opiskelijat ovat huolissaan sosiaali- ja terveysalan pitkään jatkuneesta palkkakiistasta. Moni harkitsee jopa alan vaihtoa kesken opintojen.
Vääränlainen muovi pilaa muovikeräyksen – kierrätys tarkoitettu vain pakkausmuoville
Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa toimiva ylivieskalainen jäteyhtiö Vestia kertoo, että sen keräyspisteisiin tulevasta muovista vain murto-osa kelpaa kierrätykseen.
Hoitoalan koulutuksen suosio on vähentynyt, vaikka koulutuspaikkoja on lisätty
Sairaanhoitajakoulutuksen vetovoima Oulussa ja Oulaisissa on hiipunut viime vuosina rajusti. Samalla tavalla hoitoalan hakijamäärät ovat pienentyneet myös muualla maassa.
Oysin koronatestaus siirtyy sairaalan ulkopuolella olevaan näyttöönottokonttiin
Oysin koronatestaus siirtyy pois yhteispäivystyksen tiloista piha-alueelle.
Työvoimapulaa yritetään helpottaa hakemalla työntekijöitä suoraan ulkomailta avoimiin tehtäviin
Oulun eteläisessä etsitään ulkomaisia työntekijöitä helpottamaan yritysten työvoimapulaa. Haapavedellä on jo aiemmin saatu hyviä kokemuksia räätälöidystä maahanmuutosta.

Oulaisissa junan vaunusta pääsi vuotamaan kaasua – rautatieliikenne jouduttiin pysäyttämään, mutta tilanne on nyt ohi
Hälytys suuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta tuli keskiviikkoaamuna kello kuuden jälkeen. Kilpuantielle hälytettiin 15 pelastuslaitoksen yksikköä.
Oulaisten entinen työntekijä ja paikallinen yrittäjä syytteessä petoksesta – syyttäjä: kaupungille aiheutui yli 1,5 miljoonan euron vahinko
Syyttäjä vaatii molemmille vähintään kolmen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Väärinkäytökset ovat jatkuneet syytteen mukaan vuodesta 2012 vuoteen 2021.

Valtion avustusta liikuntapaikkojen rakentamiseen sai seitsemän kuntaa Pohjois-Pohjanmaalta
Suurimman summan, 148 000 euroa, sai tänä vuonna sai Pyhäjoen kunta Nivan lähiliikuntapaikkan rakentamiseen koulukampuksen ympärille. Lisäksi jaettiin luonnon virkistyskäyttöä tukevia avustuksia.
Kunnille korvataan ukrainalaisten pakolaisten majoitusta: korvausta saa Kainuussa nyt 4 ja Pohjois-Pohjanmaalla 11 kuntaa
Kunnat ovat voineet saada maahanmuuttovirastolta korvausta myös esimerkiksi pakolaisten tulkkipalveluista ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista. Malli tuli voimaan toukokuussa.
Soutaja pelasti jokeen kaatuneen naisen Oulaisissa – pelastuslaitos kiittää ripeästä toiminnasta
Rannalla ollut nainen oli kaatunut tuntemattomasta syystä Pyhäjokeen kasvoilleen. Apuun soutaen rientänyt mies käänsi naisen ja vei rantaan. Nainen virkosi, mutta hänet kuljetettiin vielä terveydenhuollon hoivaan.
Energiayhtiö Helen ostaa kaksi rakenteilla olevaa tuulipuistoa Kalajoelta ja Oulaisista
VSB Group myy Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevat Juurakon ja Karahkan tuulipuistot kotimaiselle energiayhtiö Helenille.
Pohjois-Pohjanmaalla valmistui tuhansia uusia ammattilaisia – ammattiin valmistuneiden nimet löytyvät nyt Ylen amiskoneesta
Pohjois-Pohjanmaalla valmistui tänä keväänä ammatillisesta koulutuksesta yli 3 000 uutta ammattilaista.
Ylivieskan ympäristöpalkinto jäteyhtiö Vestialle
Palkinnon perustelujen mukaan yhtiön avulla vanhasta kaatopaikasta on tullut monipuolinen palvelukeskus.
Väylävirasto varmistaa puun kulkureittejä rakentamalla raakapuun kuormausalueita Oulaisiin ja Haapajärvelle
Oulaisiin ja Haapajärvelle rakennetaan uudet kuormausalueet raakapuun junakuljetuksia varten.
Vauvan saaneita perheitä muistetaan monessa kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla – joissakin vauvaraha vaihdettu verotussyistä muuhun muistamiseen
Lumijoki ja Siikalatva luopuivat suorasta rahalahjasta, ja antavat vauvan saaneille perheille muunlaisen lahjan. Lahjakortti, palvelusetelit ja erilaiset tuotteet ovat nyt yleisiä muistamistapoja kunnissa.
Kala- ja Pyhäjoen varrella jouduttiin viikonloppuna tulvatorjuntatöihin, mutta isoilta ongelmilta vältyttiin
Pohjois-Pohjanmaan eteläisille jokialueille ennakoidaan tänä vuonna kaksiosaista tulvahuippua, joista ensimmäinen alkoi viikonloppuna. Tulvatehtiä oli niin pelastuslaitoksella kuin ely-keskuksellakin.