Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Helsingin Messukeskuksen koronarokotuspistellä ei ollut ruuhkaa pisteen ollessa auki viimeistä päivää 15. lokakuuta 2021.

Helsinki avaa ajanvarauksen kolmanteen koronarokotukseen täysi-ikäisille ensi maanantaina

Koronarokotuksen kolmannen annoksen saavat nyt 18-59-vuotiaat helsinkiläiset.

Suomenpystykorva Saga

"Kyllähän se löi ällikällä" – suomenpystykorva Saga löysi tien poskeen kaatuneen ikäihmisen

Imatralaisen Miia Pölläsen nuori koira sai uroteostaan sankarikoiran arvonimen.

Carl Johan Jernström, sirkus finlandian johtaja

Sirkus Finlandia teki koronan vuoksi valtavat tappiot, mutta piti työntekijöistään kiinni – johtaja: "Olemme yhtä sirkusperhettä"

Sirkusala on tehnyt korona-aikana tappiota. Rajoitusten keventyminen on näkynyt myös sirkuskatsomoissa. Väki uskaltautuu jälleen liikkeelle.

Päijät-Hämeen Keskussairaalan päivystyksen sisäänkäynti Lahdessa.

Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystysosasto sai tunnustuksen ansiokkaasta koronahoitotyöstään

Päijät-Hämeen keskussairaala on yksi kolmesta Ihmisen parhaaksi 2021 -palkinnon saajasta.

Tyhjä messukeskus.

Messuala kritisoi koronarajoituksia – johtaja ihmettelee: "Miksi emme voi avata, vaikka kauppakeskukset ovat olleet auki koko ajan?"

Messualan toimijat kritisoivat koronapassin puuttumista ja vaihtelevia rajoituksia. Helsingissä Messukeskus perui syyskuun messutapahtumat, mutta Turussa nähtiin viikonloppuna messut ensi kertaa puoleentoista vuoteen.

Keravalta kotoisin oleva Veera Laiho sai ensimmäisen rokotteensa.

Koronatesteissä käy nyt kaksinkertainen määrä ihmisiä kesäkuuhun verrattuna – lomakauden loppu toi rokotuksiin ruuhkia

Lomilta palaavat ihmiset ovat käyneet aktiivisesti edellisellä viikolla koronarokotuksissa ja -testeissä. Kerava ja Porvoo valmistautuvat siirtymään leviämisvaiheeseen.

Naomi Osaka sytytti olympiatulen Tokion olympialaisten avajaisissa.

Kommentti: Olympialaisten miljardibisnestä on helppo vastustaa, mutta oletko ajatellut, mitä Tokion kisojen peruminen olisi maksanut urheilijoille?

Tokion olympialaisia on luonnehdittu ahneuden perikuvaksi. Kritiikin keskellä olisi syytä muistaa, mitä olympialaiset merkitsee 11 000:lle kisoissa esiintyvälle urheilijalle. Valtaosalle kyse on taistelusta pois köyhyysrajan alapuolelta, kirjoittaa toimittaja Atte Husu Tokiosta.

Bob Dylan maalauksensa edessä.

Laulajalegenda Bob Dylanin taidenäyttely on ensimmäistä kertaa Suomessa – musiikkitoimittaja Pekka Laine: "Suomi on Dylan-maa" 

Helsingin Messukeskuksessa avautuu lauantaina harvinainen taidenäyttely. Art of Pop esittelee vähemmän tunnetun puolen lauluntekijä ja runoilija Bob Dylanista. Hänen kuvataidenäyttelynsä on ensimmäistä kertaa Suomessa.

Muurigekko ihmisen kädessä.

Messukeskukseen Espanjasta salamatkustaneet gekkot ovat nyt karanteenissa – seuraavaksi liskoharrastaja etsii niille uudet kodit Suomesta

Espanjasta tuotiin Helsinkiin padel-kenttiä, joiden mukana tuli salamatkustajina kymmenisen gekkoa. Ne on nyt tunnistettu muurigekkoiksi. Eteläinen laji ei olisi selvinnyt Suomen talvesta, jos niitä ei olisi pelastettu.

Sairaanhoitaja odottaa rokottavansa seuraavan potilaan.

Helsinkiin saatiin 15-kertainen määrä Astra Zenecan rokotetta edellisviikkoon verrattuna – osa kuitenkin kieltäytyy siitä: "Näkynyt protestinmerkkejä"

Helsingissä rokotuspisteiden aukioloaikoja on laajennettu ja rokotusaikoja avataan 18–44-vuotiaille henkilöille, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus.

Läheltä

Messukeskukseen puuhataan golfin harjoittelupaikkaa

Korona-ajan hiljentämään Messukeskukseen on tulossa lisää liikuntamahdollisuuksia.

Messuhalli, helsinki

Helsingin neljäs koronarokotuspiste aukeaa Messukeskukseen – tavoitteena tuhat rokotettua päivässä

Kapasiteettia rokottaa olisi, mutta rokotuksia saadaan vielä tällä hetkellä vähän.

Messuhalli, helsinki

Ministeri Lintilä: Yritysten koronatukikatto nousee 1,8 miljoonaan euroon – kustannustuen kolmas kierros käynnistyy pian

Kolmannella tukikierroksella tukea pääsevät hakemaan myös yksinyrittäjät.

Kirjamessujen verkkolähetyksen tekoa tyhjässä hallissa.

Jättipotin jako yrityksille alkaa – "Kannattaa tarttua käteen, jota julkinen valta ojentaa", patistaa Suomen Yrittäjien Pentikäinen

Kustannustuen toinen kierros aukeaa haettavaksi maanantaina. Valtiokonttorilla on jaossa 550 miljoonaa euroa aiempaa höllemmin ehdoin.

Sonja Antila ja Hanna Rantalainen ovat virtuaalisesti häämessuilla Rantalaisen  kotona.

Kaverukset Hanna, 29, ja Sonja, 27, suunnittelevat häitään virtuaalimessujen avulla ja saivat miehensäkin innostumaan – nettimessut voivat olla myös menestys

Viikonloppuna netissä pidettyjen Helsingin kirjamessujen järjestäjät arvelevat, että virtuaalisuus tulee olemaan osa messuja koronan jälkeenkin.

 Ervin Latimer, Vuoden nuori suunnittelija 2020

Drag-taiteilijanakin tunnettu Ervin Latimer päätyi vaatealalle puolivahingossa – vuoden nuoren suunnittelijan voittajatyö leikittelee sukupuolella

Ervin Latimer on vuoden nuori suunnittelija 2020. Raadin mukaan voittajatyö on rohkea ja siinä on tarinallisuutta.

Helsingin kirjamessuilla kävi viisi prosenttia viime vuotta enemmän väkeä. Ihmisiä jonottamassa WSOY:n messupisteeseen.

Helsingin kirjamessut siirtyvät verkkoon – "Tänä poikkeuksellisena vuonna tarvitsemme muita tapoja kokoontua kirjallisuuden äärelle"

Liput jo ostaneet saavat ilmaisliput verkkomessuille, jotka voi halutessaan vaihtaa. Verkkomessut pidetään 22.-25.10.

Anni Vepsäläinen

Arviolta parikymmentä yritystä saanut valtiolta täydet 800 000 euron koronatuet – Yritysten tukihakemuksissa alkoi loppukiri

Helsingin Messukeskus sai yhtenä jo kymmenistä yrityksistä puolen miljoonan euron kustannustuen.

Messukeskuksen sisäänkäynti sulkemisen jälkeen Helsingissä 12. maaliskuuta.

Messukeskus tarjoaa yli 50 000 neliön tilojaan koronasairaalaksi – Johtajalääkäri: "Ongelma on se, että WC- ja pesutilat ovat kaukana"

Messukeskuksen työntekijät voisivat auttaa tilapäissairaalan rakentamisessa, vakuuttaa tuotanto- ja kiinteistöjohtaja Mika Vakkilainen.

Kuva Gastro Helsinki 2018 -tapahtumasta.

Kolme yritystä on perunut osallistumisensa ruoka-alan suurtapahtumaan Gastro-messuille koronaviruksen vuoksi

Suomalaisen yrityksen henkilökunta ei tule paikalle, mutta yrityksellä on osasto messuilla. Kaksi italialaista yritystä on perunut tulonsa matkustusrajoitusten vuoksi.

Marja Tihtarinen-Ulmanen sai vuoden 2020 Oppikirjailijapalkinnon.

Kuopiolaisopettaja palkittiin työstään oppikirjailijana

Palkinto on suuruudeltaan 8 000 euroa.

Soil Scoutin Jalmari Talola, Johannes Tiusanen ja Jussi Sirkiä singaporelaisella golf-kentällä. Yhtiön anturi auttaa säästämään vettä ja kasvattamaan satoja.

Suomalaisyhtiö kertoo "maanalaisia säätietoja" ja ratkoo globaalia vesiongelmaa – hyville ideoille on taas tarjolla rutkasti rahaa

Slush käynnistyy torstaina. Parin vuoden tasaisen vaiheen jälkeen kasvuyhtiötapahtuma otti jälleen uuden kasvuloikan.

Helsingin kirjamessut

Yli 1000 esiintyjää, lähes 900 ohjelmanumeroa – iskeekö messuahdistus? Näillä 7 vinkillä suunnistat Helsingin kirjamessuilla

Tänään alkavilla Helsingin kirjamessuilla voit kuulla, mitä Vesa-Matti Loiri kertoo elämäkerrastaan tai nähdä harvoin julkisuudessa esiintyvän Pajtim Statovcin.

George Clooney

Hollywood-tähti George Clooney esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa: "Elämme omituisia aikoja"

Clooney oli yksi Nordic Business Forum -tapahtuman pääpuhujista. – Eri puolilla maailmaa on otettu askelia taakse, mutta olen optimistinen, Clooney totesi.

George Clooney

Bisnesseminaari tuo Helsinkiin nimekkäitä puhujia – joukossa muun muassa George Clooney

Tänä vuonna Nordic Business Forum -tapahtuman teemana on kasvu.

Mikko Leinonen ja Sami Jaukkuri.

Kehonrakennuksen rovaniemeläinen maailmanmestari Sami Jaukkuri kilpailee ensi kertaa ammattilaisena – takana vuosien kurinalainen harjoittelu

Jaukkuri voitti viime vuonna kehonrakennuksen amatöörisarjan maailmanmestaruuden ja Suomen mestaruuden.

Namikolinx

Tiktok on hiipinyt myös tubemaailmaan: "Nopea ja lyhyt video voi levitä mihin maailmankolkkaan tahansa"

Helsingin Messukeskuksessa järjestetty Tubecon keräsi viikonlopun aikana 17 500 osallistuja. Kuudetta kertaa järjestetyssä tapahtumassa äänensä saivat kuuluviin niin tubettajat, tiktokkaajat, podcastaajat kuin pelaajatkin.

Hope Adrift, Assembly, Jari Räisänen

Robottikaloja, ydinsodan jälkeistä maailmaa ja nopeatempoisia mobiilipelejä: Counter-Strike jyrää, mutta Assemblyssa oli esillä myös kiinnostavia kotimaisia pelejä

Peli- ja tietokonetapahtuma Assembly keräsi tänä viikonloppuna tuhansia pelaajia Helsingin Messukeskukseen. Assemblyn suurpanostus tänä vuonna oli StarCraft II-turnaus, jossa oli mukana useita eteläkorealaisia pelaajia. Kotimaiset pelisuunnittelijat taas olivat kehittäneet Assemblyn Game Development -kilpailuun mielenkiintoisia uusia pelejä, niin teemoiltaan kuin pelimekaniikoiltaankin.

Ropeconin puheohjelmaa.

Ropecon kokoaa roolipelaajat ja alan ammattilaiset yhteen viikonloppuna Helsingin Messukeskukseen

Kolmipäiväinen roolipelitapahtuma Ropecon alkaa tänään Helsingin Messukeskuksessa Pasilassa.

Saara Aalto

Saara Aalto nousee Queen-musikaalin päätähdeksi

We Will Rock You -suurmusikaali nähdään Helsingin Messukeskuksessa ensi vuonna huhtikuussa.

sähkövespa

Analyysi: Moottoripyörä ja ympäristöystävällisyys eivät ennen mahtuneet samaan lauseeseen – Nyt MP-messut avattiin kehumalla moottoripyöräilyä ympäristöteoksi

Moottoripyöräalalla uskotaan jo, että prätkien metelistä ja bensamoottoreista halutaan vähitellen eroon, kirjoittaa toimittaja Marcus Ziemann.

Erikoislähetys: Stubb vai Weber ehdolle EU-komission puheenjohtajaksi?

EPP valitsi Weberin ehdokkaaksensa EU:n tärkeimmäksi johtajaksi – Katso video valintatilaisuudesta

Saksalainen europarlamentaarikko Manfred Weber ennakkosuosikkina voitti vaalin.

Polsii turvaa messukeskuksessa pidettävää konferenssia.

EU-oikeiston kokous poikkeus säännöstä – helsinkiläiset ja muut veronmaksajat välttävät miljoonakustannukset

Suurin menoerä ulkopuolisille on Helsingin kokousvieraille tarjoiltava illallinen seisovasta pöydästä.

Kirjoja Helsingin kirjamessuilla, jotka avattiin Messukeskuksessa 25. lokakuuta

Kirjamessut teki kävijäennätyksen

Noin viidesosa kävijöistä oli mukana ensi kertaa.

Suomenpystykorva Piitu puolusti omistajaansa sekä omistajan tytärtä karhulta viime syksynä.

Kolme sankaria Pohjois-Pohjanmaalta – Kennelliitto palkitsee 18 sankarikoiraa ihmishenkien pelastamisesta

Palkinnon Pohjois-Pohjanmaalta saa labradorinnoutaja Aku, hollanninpaimenkoira Kaida ja suomenpystykorva Piitu.

Läheltä

Obaman Helsingin-vierailu voi aiheuttaa liikennekatkoksia iltapäivällä

Barack Obama esiintyy Nordic Business Forumissa Messukeskuksessa.

Barack Obama puhuu senaattori John McCainin muistotilaisuudessa Washingtonissa 1.9.2018.

Obama saapuu tänään pikavierailulle Suomeen – liikenneruuhkaa tulossa "yhden kolarin verran"

Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman Suomen-vierailun yksityiskohdat on pidetty turvallisuussyistä tarkoin salassa.

Animecon, cosplay, Kamui Cosplay, Svetlana

Manga- ja animehahmot heräsivät henkiin Helsingissä – katso värikkäät kuvat Animecon-tapahtumasta

Animeconiin osallistui yli 3000 japanilaisen populaarikulttuurin harrastajaa. Tänä vuonna Animeconissa vierailivat muun muassa suositut Youtube-tähdet The Anime Man ja Akidearest sekä cosplay-kaksikko Kamui Cosplay, eikä omatekoisestakaan viihdeohjelmasta ollut tapahtumassa puutetta.

Jokilaakson Juuston laatupäällikkö Johanna Jokinen, elintarviketyöntekijä Marja Paananen sekä tuotantopäällikkö Sari Soikka iloitsevat hummuksen finaalipaikasta.

Jämsäläinen hummus kilpailee Vuoden Suomalainen Elintarvike 2018 -tittelistä

Vuoden Suomalainen Elintarvike 2018 -kilpailun finaaliin on valittu yhdeksän viime vuoden aikana myyntiin tullutta kotimaista uutuustuotetta.

Nuori nainen poseeraa kameralle studiossa

Marika Laine haluaisi olla moottoripyörämissi, koska bikinikierrosta ei ole

Kymmenen naista kisaa Helsingin moottoripyörämessuilla motoristimissin tittelistä. Yksi finalisteista on hauholainen Mari Laine.

Perinteinen Hurstin vähävaraisten ja yksinäisten joulujuhla järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa jouluaattona.

Hurstin joulujuhlaan saapui yli 1 000 vierasta – "Vähävaraisten joukko on kasvanut"

Jouluaterian lisäksi joulumieltä Helsingin Messukeskukseen toi iskelmälaulaja Eino Grön.

Slushiin matkalla oleva messuvieras ottaa valokuvia lumipyryssä messukeskuksen edustalla.

Tältä näyttää Slush kuvina – katso kuvagalleria

Kasvuyritystapahtuma Slush kerää messukeskukseen 20 000 kävijää eri puolilta maailmaa.

Slushin lava.

Slush-kävijä jättää Helsinkiin satoja euroja, mutta tapahtuman todellista arvoa ei mitata vain rahassa

Slushin järjestäjät arvioivat, että tapahtuman kävijät käyttävät Helsingissä yhteensä 13 miljoonaa, eli 650 euroa vierasta kohden.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle