Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mikkelin hiippakunnan piispaehdokkaat. Pekka Särkiö, Mari Parkkinen, Sammeli Juntunen ja Pekka Huokuna.

Mikkelin hiippakunnan piispanvaalin toiselle kierrokselle Mari Parkkinen ja Pekka Särkiö

Neljästä ehdokkaasta yksikään ei kerännyt yli puolia kaikista äänistä, joten piispanvaalin toinen kierros toimitetaan 16. kesäkuuta.

Kangasniemen kunnantalo ja kilpailukutsukirje.

”Valokuvaus on helppoa kuin heinänteko”, väitti Kangasniemen kunta, ja ammattikuvaajat polttivat päreensä

Kangasniemen kunta julisti valokuvakilpailun saadakseen kuvia markkinointiinsa. Valokuvataiteilijoiden liiton mielestä kyseessä on malliesimerkki siitä, ettei kuvaajien työn arvoa tunnisteta.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen punainen kyltti.

Risujen poltto aiheutti maastopalon Kangasniemellä – nurmikkoa kärventyi kolmen aarin alalta

Paikalle hälytettiin useita sammutusyksiköitä, mutta osa niistä sai kääntyä takaisin jo ennen palopaikalle saapumista. Kukaan ei loukkaantunut maastopalossa.

Katollaan oleva henkilöauto maastossa.

Henkilöauto ajautui katolleen maastoon Kangasniemellä, päivystävän palomestarin mukaan tie on liukas

Onnettomuus sattui noin 10 kilometriä Kangasniemeltä Jyväskylän suuntaan tiellä 13. Yksi henkilö loukkaantui lievästi ulosajossa.

 Aurinkopaneeleja  aurinkovoimalassa.

Mikkelissä lähes 900 hehtaaria potentiaalisia alueita aurinkovoimalle

Etelä-Savon maakunnan energiaomavaraisuus on heikolla tasolla. Tuulivoiman rakentaminen alueelle on haastavaa, minkä vuoksi Mikkelin kehitysyhtiö Miksei on perehtynyt aurinkovoiman mahdollisuuksiin.

Miehet korjaavat seurantalon kattoa Tolkkisissa Porvoossa.

Kangasniemen työväenyhdistys ja Mäntyharjun nuorisoseura saivat avustusta seurantalojen remontteihin

Kotiseutuliitto myönsi koko maahan avustusta 121 seurantalolle lähes 1,7 miljoonaa euroa.

Vaaleanpunainen puvun rusetti.

Lukioiden vanhat tanssivat tänään eri puolilla Etelä-Savoa

Illalla Mikkelissä lukiolaiset pistävät jalalla koreasti jäähallilla ja Savonlinnassa Olavinlinnassa.

Suihkupäästä tulee vetttä

Kangasniemellä vältettiin vesikatko – Korjaustyöt voivat näkyä sameana hanavetenä

Kangasniemellä kraanavesi voi olla sameaa tai värjäytynyttä korjaustöiden vuoksi.

Vesihanasta lasketaan vettä astiaan.

Vesijohtovuodon korjaus katkaisee vedet Kangasniemen kirkonkylällä tiistai-illan aikana

Kunnan tekninen johtaja kertoo, että viimeksi joulukuussa samalla katuosuudella korjattiin vanhanvalurautaputken vuotoa.

Kuva puhelimesta, johon on avattu Etelä-Savon hyvinvointialueen digilääkärin nettisivut.

Chatin kautta toimiva digiklinikka laajeni kaikkien Etelä-Savon asukkaiden käyttöön

Tulevaisuudessa yhä useammat hyvinvointialueen palvelut tavoittaa pikaviestien avulla.

Två älgar står på en vintrig åker med frost och lite snö på.

Koira juoksi hirven perässä lammen jäälle, kauris putosi järveen – toimi näin, tai saatat saada sorkasta päähän

Jäillä liukastelevat ja niihin pudonneet eläimet ovat työllistäneet pelastuslaitosta viime päivinä. Ihmisen ei pidä lähteä jäille edes oman lemmikkinsä perään, ettei joudu itse avun tarvitsijaksi.

Poliisin kyltti.

Poliisi kaipaa vihjeitä Kangasniemellä baarin edustalla tapahtuneesta pahoinpitelystä

Pikkujouluviikonloput ovat sujuneet Itä-Suomen poliisin mukaan yleisesti ottaen rauhallisesti Etelä-Savossa, mutta joidenkin pahoinpitelyjen lisäksi poliisi on pysäyttänyt muutamia rattijuoppoja.

Poliisitunnus hihamerkkinä.

Mies ajoi autoa vahvasti päihtyneenä iltapäivällä Kangasniemellä

Poliisi epäilee paikkakuntalaista miestä törkeästä rattijuopumuksesta.

Sanna Tiusanen ja Ida Jansson hymyileväisinä radiostudion pöydän ääressä.

Pandemia, sota ja energian hinta lisäävät ihmisten ahdistuksen määrää – Mikkelin Kriisikeskuksen Sanna Tiusanen: ”Kun jakaa huolen, jää tilaa ilolle”

Mikkelin kriisikeskuksen Huolituoli-kiertueella kriisityöntekijän kanssa pääsee juttelemaan hyvin matalalla kynnyksellä.

Eduskuntatalo kylpi auringossa 30. kesäkuuta.

Valtaosa Kaakkois-Suomen kansanedustajaehdokkaista selvillä – Liike Nyt panttaa nimilistaa lokakuun loppuun

Eduskuntavaalit järjestetään huhtikuun alussa. Kaakkois-Suomessa puolueet ovat pitkällä ehdokashankinnassa.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen punainen kyltti.

Auto paloi pahoin Kangasniemellä

Ohiajaja teki ilmoituksen palavasta henkilöautosta Kangasniemellä Lastutiellä.

Omenoita vaivaa tänä syksynä muumiotaudin lisäksi moni muukin kasvitauti.

Omenasato on huonompi kuin kymmeneen vuoteen – helteet, pihlajanmarjakoit ja muumiotauti piinasivat

Pieni määrä pihlajanmarjakoita ei haittaa mehustamista, sillä ne siivilöityvät pois prosessissa. Sen sijaan muumiotautisia omenoita mehustamoon ei haluta.

Ilmakuva Nelostien varalaskupaikasta Joutsassa.

Nelostie menee kiinni Joutsassa moneksi päiväksi – kiertotie pidentää autoilijoiden matkaa noin tunnilla

Suomen maantieliikenteen valtasuonen, Nelostien liikenne katkaistaan Joutsassa sunnuntai-illasta alkaen. Mahdollisista ruuhkista johtuen kiertotien ennakoidaan pidentävän matkaa noin tunnilla.

Ilmakuva Nelostien varalaskupaikasta Joutsassa.

Bussiliikenne menee ensi viikoksi uusiksi, kun Nelostie suljetaan Joutsassa

Ilmasotakoulun harjoituksen vuoksi liikenne kulkee kiertotietä, joka pidentää matkaa noin 40 kilometriä. Matkaan on syytä varata normaaliin verrattuna noin tunti lisäaikaa.

Kari ja Anu Manninen istuvat keittiönsä pöydän ääressä. Anun kainalossa on heidän hirvikolarissa menehtyneen poikansa Tonin valokuva.

Pahamaineinen tie on odottanut vuosia hirviaitaa, mutta se maksaa liikaa – 22-vuotias Toni Manninen lähti reissuun, eivätkä äiti ja isä nähneet häntä enää koskaan

Toni Manninen menehtyi hirvikolarissa seitsemän vuotta sitten tiellä, joka on kuuluisa hirvionnettomuuksista. Hirviaitaa tiellä ei ole vieläkään, ja vanhoille teille niitä rakennetaankin aniharvoin.

Anonyymi lääkäri, jolla kaulassa stetoskooppi.

Essote hakee valtiolta apua palkkaharmonisoinnin kustannuksiin – 21,5 miljoonan kulut painoivat talousarvion 29 miljoonaa miinukselle

Essoten hallituksen puheenjohtaja Arto Seppälä (sd.) kertoo, että valtiovarainministeriö selvittää parhaillaan palkkaharmonisoinnin kustannuksia.

Tuntematon liigapelaaja

Etelä-Savon jäähalleissa sähkölaskuja tiirataan tarkkaan – nousevat kulut eivät ainakaan vielä näy käyttäjähinnoissa

Sähkön hinta nousee huimaa vauhtia ja tulevien kuukausien laskut aiheuttavat päänvaivaa, mutta ainakaan vielä ei ole näkyvissä radikaaleja säätötoimia, jotka näkyisivät käyttäjille.

Ryhmä lapsia kirjavinkkauksessa Kangasniemen kirjastossa

Suomalaislasten lukutaito on huipputasoa, vaikka kirjoja luetaan vähemmän – kirjastonhoitaja: "Lukemisen pitäisi olla tauko suorittamisesta"

Lasten lukutaidosta ja lukemisharrastuksen tasosta ollaan aika ajoin huolestuneita. Asiantuntijoiden mukaan lukutaitoa voi kehittää lukemalla ääneen ja motivaatiota lisätä unohtamalla suorittamisen.

Ilmakuva Nelostien varalaskupaikasta Joutsassa.

Nelostiellä jylisevät hävittäjät syyskuussa – suuri ilmasotaharjoitus pakottaa autoilijat ajamaan viikon ajan pitkää kiertotietä

Ilmasotakoulun BAANA 22 -harjoituksen takia Nelostie suljetaan osittain Joutsassa siviililiikenteenteeltä syyskuun lopussa. Jyväskylän ja Lahden välillä matkatessa kiertotie lisää matka-aikaa noin tunnilla.

Kangasniemellä jäerjestetään PELTO-nykytanssiteos. Teosta pääsee seuraamaan ilmaiseksi ilman sisäänpääsymaksua, mikäli saapuu paikalle traktorilla.

Kangasniemen Koittila valittiin Etelä-Savon vuoden kyläksi

Järvi-Suomen kylät -yhdistys esittää Koittilaa edelleen ehdokkaaksi valtakunnalliseen vuoden kylä -valintaan.

Eduskuntatalo iltapäivällä 10. joulukuuta.

Eduskuntavaalien ehdokasasettelu hyvässä vauhdissa Kaakkois-Suomessa – katso lista ehdokkaista

Perussuomalaisilla on jo täysi lista ehdokkaita. Elo-syyskuun piirikokousten jälkeen täydentyvät muidenkin puolueiden listat.

Mikkelin keskussairaala

Essoten puhelinyhteydet on saatu korjattua

Puhelinyhteyksissä oli häiriöitä klo 12–15. Puhelut katkesivat tai jäivät yhdistymättä.

Taidelinna on tuttu näky Mikkelin ja Jyväskylän väliä ajaville autoilijoille.

Harva uskaltaa tehdä kuin Hiltuset: rakensivat kodikseen kivilinnan – suurin osa taloista on tehty miellyttämään massaa

Suurin osa suomalaisten kodeista on tehty miellyttämään isoa massaa. Suomalaiset käyttävät kodin suunnittelussa harvoin arkkitehdin apua.

Vanhus kävelee rollaattorin kanssa kaltevaa käytävää Myyrmäen vanhustenkeskuksessa, Vantaalla.

Vanhukset joutuvat jonottamaan hoivakotipaikkaa Etelä-Savossa jopa kolme kuukautta

Koko Etelä-Savon sairaanhoitopiirin alueella paikkaa odottaa 51 henkilöä, joiden palveluasumisen tarve on todettu, mutta sopivaa paikkaa ei ole vielä löytynyt. Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin alueella taas palveluasumispaikkaa odottaa 10 asiakasta.

Vesipuhvelit uivat kosteikossa.

Suomen ainut vesipuhvelitila haaveilee maidontuotannosta ja tilajuustoista – tuleva laki eläinten hyvinvoinnista tuskin sallii sitä

Tuleva eläinten hyvinvointilaki ratkaisee, saako puhvelia käyttää Suomessa lihan- ja maidontuotantoon vai pelkästään kosteikkojen raivaamiseen.

Säiliöautonkuljettaja Kaisa Uusitalo auton ratissa.

Kaisa Uusitalo sai työpaikan säiliöauton kuskina työkkärin kautta ja se on erikoista – yrittäjät etsivät osaajansa mieluummin somesta

Vain viidennes kuljetusalan yrittäjistä hyödyntää TE-keskuksen palveluita työntekijöiden etsinnässä, vaikka alalla on työvoimapula. Kokemus on, että työkkäri tarjoaa työhön ihmisiä vailla tarvittavia pätevyyksiä, osaamista tai motivaatiota.

Tammukkatien rivitalo tulipalon jälkeen. Katto on tuhutunut ja henkilöauto hiiltynyt talon nurkalle.

Kangasniemen rivitalopalon ei uskota liittyvän aiempiin tulipaloihin – kaksi paikallista henkilöä pidätetty tulipaloon liittyen

Kangasniemellä syttyi maanantaina 11. heinäkuuta aamuyöllä tulipalo, jossa tuhoutui henkilöauto ja rivitalo.

Tanssijoita kesätansseissa Maaningan kasinolla. Taustalla soittaa bandi.

Tanssilavat kituuttavat koronan jäljiltä – nyt perinteisistä tanssipaikoista halutaan tehdä elämyskohteita matkailijoille

Tanssilavoista halutaan kehittää ammattimaisesti johdettu matkailutuote, jotta yhä useampi kotimainen ja ulkomainen matkailija löytäisi kansainvälisesti ainutlaatuisen lavakulttuurin.

112 numero paloauton kyljessä

Tulipalo tuhosi rivitalon asuinkelvottomaksi Kangasniemellä – palo sai alkunsa henkilöautosta

Rivitalon asukkaat olivat poistuneet asunnoista ennen pelastajien saapumista.

Paloauton kyljessä ESPL:n teksti.

Kangasniemen ampumahiihtostadionin huoltorakennus paloi – pelastuslaitoksen satelliittijärjestelmä hälytti palosta

Poliisi kaipaa lisätietoja kahdesta Kangasniemellä lyhyen ajan sisällä syttyneestä tulipalosta.

Juvan kirkko.

Etelä-Savon tiekirkot avasivat ovensa – sopivat niin arkkitehtuurin ihmettelyyn kuin hiljentymispaikoiksi

Tänä kesänä ovensa avaa matkailijoille seitsemän kirkkoa Etelä-Savossa.

Ordet "omikron" skrivet på tärningar.

Uudesta koronavariantista ei vielä viitteitä Etelä-Savossa

Pandemiapäällikkö Hans Gärdström kertoo, että mahdollisen uuden aallon todenäköisyyttä on hankala arvioida, mutta se voi mahdollisesti toteutua loppukesästä tai alkusyksystä.

Koivun siitepölystä pullea norkko.

Koivun siitepölyä on paikoin runsaasti Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa – määrät pysyvät kohtalaisina toukokuun puoliväliin asti

Koivun siitepölymäärien odotetaan pysyvän runsaina tai kohtalaisina maan keskiosissa ainakin toukokuun puoliväliin saakka.

Munskydd på marken vid Ekenäs torg, Rådhustorget

Etelä-Savossa luovutaan alueellisesta kasvomaskisuosituksesta – sairaalahoidossa on seitsemän koronapotilasta

Essoten koronanyrkki kertoo, että koronatilanteen helpottamisen merkit jatkuvat. Osastohoidossa on seitsemän koronapotilasta, joista yksi on tehohoidossa.

Hanna Kosonen seisoo kadulla.

Kansanedustaja Hanna Kosonen tähtää jatkokaudelle – kaikki keskustan Etelä-Savon eduskuntavaaliehdokkaat ovat nyt selvillä

Ensi kevään vaaleissa Etelä-Savon piiri asettaa viisi ehdokasta ja Itä-Savon piiri kaksi.

Sulkavan soutustadion heinäkuussa 2020.

Sulkava mukaan hiilineutraalit kunnat -verkostoon ensimmäisenä Etelä-Savossa

Sulkavalle rakentuva aurinkosähköpuisto auttaa hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamisessa.

Lääkärikeskus Pihlajalinnan sisäänkäynti Jyväskylässä.

Pihlajalinnan kaupat maaliin Etelä-Savossa – omistaa nyt Etelä-Savon Työterveyden ja Lääkärikeskus Ikioman

Tänään allekirjoitettiin kauppakirjat Etelä-Savon Työterveyden ja Lääkärikeskus Ikioman osakkeista. Yhtiöt ovat nyt osa Pihlajalinnaa.

Poliisin hihamerkki

Kangasniemen hirvikolarissa kyydissä ollut lapsi menehtyi, ajoneuvon kuljettaja loukkaantui vakavasti

Poliisi muistuttaa, että Kangasniemen lähialueella on tehty tähän vuodenaikaan poikkeuksellisen paljon hirvihavaintoja ja pyytää kuljettajia noudattamaan alueella erityistä varovaisuutta.

Lähikuva ambulanssista.

Kangasniemellä Valtatie 13:lla sattui illalla "vakava onnettomuus" – osallisena kaksi henkilöautoa ja hirvi

Pelastuslaitos ei kommentoinut tapauksen yksityiskohtauksia tarkemmin perjantaina aamulla. Poliisin on määrä antaa asiasta lisätietoa oletettavasti tänään. Kuitenkin onnettomuutta on luonnehdittu vakavaksi.

Partaharjun Puutarhan perustaja ja osa-omistaja Erkki Savolainen.

Pörssisähköä käyttävän puutarhayrittäjän yllättävä kommentti sähkön kallistumiseen: “On eletty kuin porsaat pellossa sata vuotta”

Energian kallistuminen kirpaisee myös monia maaseudulla toimivia yrityksiä. Metsäkoneyritys maksaa tällä hetkellä polttoaineesta lähes 50 prosenttia viimevuotista enemmän. Pörssisähköä käyttävälle puutarhalle tulee satojen tuhansien eurojen lisälasku.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle