Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Musiikkifestivaali Koria Roll palaa 13 vuoden tauon jälkeen – mukana euroviisuedustaja Blind Channel

Koria Roll järjestettiin edellisen kerran vuonna 2008. Tapahtuma piti järjestää uudelleen viime vuonna, mutta koronapandemia pilasi suunnitelmat.

Tanssisali Lutakko saanut sovittua melkein kaikille peruuntuneille keikolle uudet ajat syksyyn

Suurelle osalle Lutakon kevään peruuntuneista keikoista on löydetty uusi ajankohta syksyn kalenterista.

Jelmu ry suunnitteli tiiviin rocksyksyn Tanssisali Lutakkoon

Tanssisali Lutakko ei hevillä luovu maineestaan Suomen parhaimpiin kuuluvana rockklubina ja haastaa syksyllä muun muassa Helsingin Tavastian runsaalla ohjelmistolla.

Timo Rautiainen: Mietin, osaanko olla enää hevi

Niskalaukauksen nokkamies rakastaa kotimaista iskelmää

Timo Rautiainen & Ville Ojanen - pelimannimeinigillä

Timo Rautiaisen ja Ville Ojasen haastattelu

Lapparin Syke tuo raskaan musiikin suomalaistähtiä Tornioon

Lapparin Syke -tapahtuma järjestetään tänä vuonna ensimmäisen kerran. Tavoitteena on tehdä tapahtumasta jokavuotinen.

Trio Niskalaukauksen Timo Rautiainen sai hevistä yliannostuksen, mutta palaa nyt samalle kupille – "Tein kaikkeni rock-uskottavuuteni menettämiseksi"

Trio Niskalaukaus palaa 12 vuoden tauon jälkeen festivaalilavoille, ja aikoo kutsua uutta musiikkiaan pappaheviksi.

Huippubändi onnistui salaamaan comebackin yllättävän pitkään – Trio Niskalaukaus lähtee toiseen erään

Suomenkielisen raskaan rockin edelläkävijäyhtye Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus onnistui pitämään paluunsa salassa peräti puolitoista vuotta. Kerran uutinen lipsahti tunnetun radiojuontajan suusta suorassa lähetyksessä, mutta ei lähtenyt leviämään.

Sivuraiteilla: Kaarle Viikate äijjä-asian äärellä

Kaarle Viikate ja suomalainen miesihanne

Terveen lapsen vammautuminen järkyttää – mutta siitäkin voi selviytyä

Sisaruksille siskon tai veljen vammautuminen on yhtä lailla kova paikka, vaikka lapset eivät sitä aina näytäkään.

Finlandia saa Sibeliuksena laulavan Timo Rautiaisen silmän kostumaan

Sibeliuksen pariskunnan rakkaustarina saa uudenlaisen tulkinnan, kun monitaiteellinen Janne ja Aino kuvaa pariskuntaa elämän eri vaiheissa. Tanssiteoksessa soi kansanmusiikki, ja Jannena ja Ainona laulavat Timo Rautiainen ja Johanna Iivanainen. Rautiaiselle Sibeliuksen Finlandia-hymni on se todellinen kansallislaulu ja kappale, joka kastelee silmän.

Rautiainen syttyy Rautavaarasta

Tapio Rautavaaran syntymästä tulee sunnuntaina kuluneeksi 100 vuotta. Rautavaaran tarina on todellinen köyhyydestä kansansuosiksi -kertomus.

Janne ja Aino Sibelius rakastavat tanssin tahtiin

Maaliskuussa ensi-iltansa saavassa oululaisproduktiossa käydään läpi kansallissäveltäjän rakkaustarinaa tanssin keinoin. Janne ja Aino -tanssiteos vaatii tekijöiltään paljon aikaa ja järjestelyjä.

Kiukkosen lyönti päästi Kirin piinasta

Superpesiskarsintojen ensimmäisessä ottelussa Jyväskylän Kiri kaappasi itselleen kotiedun.

Hyvinkään kakkospelinjohtaja kaappasi kultakypärän: "Olen harjoitellut tätä koko kauden"

Hyvinkään Tahko voitti Jyväskylän Kirin 2-0 (7-1, 4-1).

Lapsenkasvoinen lukkarilupaus lumosi Superpesiksessä

Hurjassa vireessä ollut ja vasta toista superpesisotteluaan pelannut 17-vuotias lukkarilupaus Jesse Eskelinen siivitti juuri pelinjohtajansa vaihtaneen Kouvolan puhtaaseen 2-0 (4-2, 4-3) voittoon Jyväskylästä.

Timo Rautiainen: En haikaile takaisin koulunpenkille

Rautiaisen mukaan musiikkimaailmasta kertyneistä kokemuksista on ollut apua koulumaailmassa.

Lapsesta asti kiinnostunut – hevijätkästä kansanmuusikoksi

Timo Rautiainen yllätti Rääkkylässä kansanmusiikkitaidoillaan. Hän esiintyi Timo Rautiainen Folk Band -kokoonpanonsa kanssa, jonka repertuaariin kuuluu vanhoja, Niskalaukauksen aikaisia kappaleita, sekä traditionaalisia lauluja Suomesta ja Euroopasta.

Pelinjohtajan vaihdos ei kääntänyt Kirin kurssia

Raahe avasi ruuhkaisen pesiskuukauden mitä maukkaimmalla tavalla. Jari Törmäsen suojatit hakivat Kitee-Jyväskylä-tuplareissulta jo toisen kolmen pisteen voiton.

Rautiainen Kirin pelinjohtajaksi

Superpesiskautensa vaisusti aloittanut Jyväskylän Kiri vaihtaa pelinjohtajaa. Nykyinen pelinjohtaja Juhani Lehtimäki siirtyy katsomovalmentajaksi, ja hänen tilallaan aloittaa seurajohtaja Timo Rautiainen.

Hippoksen pesäpallostadion saa pian uutta pintaa

Jyväskylän Kiri pelaa ensimmäisen kotiottelunsa Superpesiksessä 20. toukokuuta. Siihen mennessä Hippoksella pitäisi olla uusi punainen pinta.

Miss Rock -kisassa testataan, hyväksyykö rokkiyleisö myös isokokoisen missin

Suomessa etsitään parhaillaan upeinta rokkimimmiä Miss Rock -missikisassa. Mukana on myös Forssasta kotoisin oleva Henna Jyly. Hän on yhden lapsen vahvasti tatuoitu äiti, joka lähti kisaan mukaan näyttääkseen että rock-asenne elää ja voi hyvin isokokoisessakin naisessa.

Mikkelissä kehitetään aurinkoenergialla toimivaa venettä – tavoitteena MM-kisojen voitto

Mikkelin ammattikorkeakoulussa valmistaudutaan parhaillaan aurinkoveneiden maailmanmestaruuskilpailuihin. Opiskelijat kertovat projektista oheisella nettivideolla.

Kaustisen kansamusiikkijuhlilla turistaan tarinoita polkan tahtiin

Kaustisen kansanmusiikkijuhlia maustavat tänä kesänä erityisesti tarinat ja polkka. Lisäksi uusitaan nousevien esiintyjien Showcase-sarja sekä kuullaan esimerkiksi Pauli Hanhiniemeä, Svängiä ja Hoven Drovenia.

Kihauksen valmistelut vauhdissa

Kesän 2014 Kihaus Folkin ensimmäiset esiintyjät on julkistettu. Heinäkuun alussa Rääkkylässä kuullaan muun muassa Tuure Kilpeläistä ja Kaihon karavaania sekä Timo Rautiainen Folk bandia. Tulevan tapahtuman järjestelyistä vastaa toiminnanjohtajaksi nimitetty Johanna Ahlholm.

Jannika B tsemppaa nuoria – haaveammatti voi löytyä mutkan takaa

Jannika B:stä tuli muusikko kovan työn sekä monen mutkan ja takapakin kautta. Omien kokemustensa innoittamana hän lähti mukaan kampanjoimaan töitä ja opiskelupaikkaa etsivien nuorten puolesta. Hän haluaa olla esimerkkinä siitä, kuinka oma suunta löytyy kokeilun kautta

Siilifolk saavutti tavoitteensa: kävijämäärä ylitti kunnan väkiluvun

Kuusipäiväinen tapahtuma kokosi 21 500 kävijää Siilinjärvellä. Pelimannimusiikin lisäksi festivaali hemmotteli myös lapsia, ja tiistaina esiintynyt Hevisaurus olikin tapahtuman suurin yleisömagneetti.

"Siilifolkin historian paras päivä"

Arviolta 8 000 kävijää vieraili kansanmusiikkifestivaali Siilifolkissa tapahtuman kahtena ensimmäisenä päivänä. Lastenmusiikkia esittävä Hevisaurus keräsi järjestäjien mukaan jopa historiallisen suuren yleisön.

Kokkola Rockin raunioille syntyi raskaan rockin festivaali

Manifest 2013 aikoo haalia jopa 9000 kuulijaa heinäkuisena viikonloppuna Kokkolassa. Konsepti on erilainen kuin pillit pussiin laittaneella Kokkola Rockilla. Manifestin esiintyjät ovat raskaan rockin nimiä. Uusi tapahtuma ponnistaa lisäksi paikallisin voimin, kun Kokkola Rockin taustalla oli eri puolille maata levittäytynyt konsepti.

Sykäys

Pesäpalloliiton tapa määrätä asioita ärsyttää seuroja

Superpesisseurat ja pelaajat haluavat muutoksen Pesäpalloliiton toimintatapoihin.

Timo Rautiaisen konsertti peruttu Imatralla

Timo Rautiaisen ja Valtteri Tynkkysen konsertti Imatran Kulttuuritalo Virran Karelia-salissa on peruttu sairastapauksen vuoksi. Konsertti piti olla tänään perjantaina.

Cheek tähdittää Kuopio RockCockia

Ensi kesän Kuopio Rockissa lavalla nähdään iso joukko kotimaisia huippunimiä. Pääesiintyjää ei vielä paljasteta. Rockfestivaali kerää Väinölänniemelle tuhansia ihmisiä.

RakuunaRock soi ensimmäistä kertaa Lappeenrannassa

Lappeenranta saa uuden rockfestivaalin ensi kesänä. Tapahtuman järjestäjää Suomen Musiikkiyhtiö Oy, joka löytyy mm. Kuopio RockCock -festivaalin ja Kouvolan Pioneeripuistossa järjestettävän Pioneerifestivaalin taustalta.

"Menomestoihin kansanmusiikin draivia"

Nykykansanmusiikki ansaitsisi paikkansa kaiken kansan keikkapaikoilla ja kansanmuusikoista voisi olla ylpeä siinä kuin jääkiekkomaajoukkueesta - sen verran hyvää tavaraa täällä tehdään. Näin sanoo alan opinnot Kaustisella aloittanut Timo Rautiainen, joka pelkää joutuvansa huviverolle koulutuksestaan.

Timo Rautiainen pelimannien jalanjäljille

Rock-urastaan tuttu muusikko Timo Rautiainen toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa ja aloittaa kansanmusiikkiopinnot Kaustisella.

Sade uhkaa Sataman Yötä

Huonosta kelistä jo muutaman vuoden kärsinyt ulkoilmatapahtuma on liipaisimella, jos sää ei tänäkään vuonna suosi. Ennusteet kuitenkin antavat järjestäjille toivoa. Tapahtuma-alue sijaitsee Lutakon tunnelityömaan vieressä, mikä on hankaloittanut valmisteluja.

Timo Rautiainen Kirin pelinjohtoon

Konkaripelaaja Timo Rautiainen liittyy Jyväskylän Kirin pelinjohtoon ottelukohtaisella sopimuksella.

Eppu Normaali Jutajaisiin

Eppujen lisäksi Jutajaisissa esiintyy muitakin rock-maailmasta tuttuja nimiä.

PESÄPALLO: Kiri ja Rajala pitkään jatkosopimukseen

Jyväskylän Kirissä koko 2000-luvun pelannut Pasi Rajala ja Kiri ovat solmineet jatkosopimuksen, joka ulottuu syksyyn 2015 asti.

PESÄPALLO: Kiri-luotsi siirtyy pelinjohtajaksi

Kaudella 2011 Jyväskylän Kirin valmentajana työskennellyt Juhani Lehtimäki siirtyy ensi kaudeksi jyväskyläläisten pelinjohtajaksi.

Taiteilijat keräävät rahaa koululle

Jyväskylässä järjestetään tänään hyväntekeväisyyskonsertti Huhtarinteen koulun oppilaiden leirikoulun kulujen kattamiseksi. Konsertissa esiintyy suomalaisia eturivin artisteja ja sen juontaa muusikko Timo Rautiainen. Monelle oppilaalle leirikoulu tarjoaa mahdollisuuden vain kerran elämässä -kokemuksiin.

Isoimmat Emma-rohmut kantavat kotiin sylyllisen pystejä

Artisteilta ehtyvät pyörityksessä usein kiitossanat.

Rock-Suomi-bonuksia 9: Raskassarja

Elävän arkiston lisämateriaalia Rock-Suomen metallijaksoon.

Hevitiernapojat tuulettavat pölyistä perinnettä

Viime vuosina Suomessa on nähty hevin vallankumous. Heviä on tungettu Euroviisuihin, kirkonmenoihin ja moniin esityksiin. Nyt hevi ulottaa sormensa myös vanhaan jouluperinteeseen.

Iron Maiden päihitti Timo Rautiaisen albumilistalla

Suomen virallisella albumilistan ykkösenä jatkaa toista viikkoa Iron Maiden levyllä The Final Frontier. Albumia on myyty Suomessa alle kahdessa viikossa jo platinalevyyn oikeuttava määrä eli yli 20 000 kappaletta.

”Kokenut sarjanousija”

Sarjanousija Jyväskylän Kiri on harjoituskaudella yllättänyt kypsillä peliesityksilleen. Keskisuomalaiset ovat pystyneet kaatamaan harjoituspeleissä mm. Sotkamon ja Kouvolan, joten mahdollisuuksia yllätyksiin on myös alkavassa sarjassa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle