Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Samuli Edelmann

Wiskari vaihtuu Edelmanniin Kontiolahden juhlavuoden päätapahtumassa

Kontiolahden 150-vuotisjuhlan pääesiintyjänä on Samuli Edelmann vanhan yhtyeensä kanssa.

Kristiina Karell, Daniela Ojanperä ja Helle Alatalo-Heikkilä katsovat hymyillen kohti kameraa.

Parhaasta suomalaisesta laulusta on monta mielipidettä, mutta suosikeilla on usein yhdistävä tekijä: surumielisyys

Suomalaisen musiikin päivän kunniaksi Yle kysyi ihmisiltä heidän kotimaisia lempikappaleitaan.

Apulanda-bändin jäsenet

Apulanta saapuu Kemin Satama Open Airiin – Rock in The City Rovaniemen artisteja julki lähiviikkoina

Muun muassa Satama Open Air, Kemijärvi Soi ja Aawastock ovat julkaisseet esiintyjiään jo aiemmin. Lisää Lapin festivaalien esiintyjiä julkistettaneen lähiviikkojen aikana.

Antti Tuisku laulaa lavalla

Antti Tuisku, JVG ja Sanni ensi kesän Satama Open Airiin

Kemin Ruutinrannalla järjestettävässä tapahtumassa esiintyvät myös Happoradio, Suvi Teräsniska ja Ressu Redford.

Janne Rintala istuu kosketinsoitin jaloillaan ja taustalla näkyy kontteja auringonvalossa.

Janne Rintala tekee rakastettuja hittejä Arttu Wiskarille ja Erika Vikmannille, mutta saa moitteita laskelmoinnista ja junttiudesta

Kulttuurivieras, säveltäjä-sanoittaja Janne Rintala sanoo, että junttius ja nostalgia pitäisi ajatella uudelleen. Häntä riepoo, että joidenkin nostalgisuutta ylistetään, kun samaan aikaan toisia syytetään laskelmoinnista.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Kemijärvi soi -festivaali keräsi yli 3 000 kävijää

Festivaali ehdittiin kertaalleen peruuttaa huonon ennakkomyynnin takia.

Antti Tuisku, Himos, juhannus, festivaali

Mikkeli Soi -festivaali perutaan – taustalla heikko lipunmyynti

Kaksipäiväinen kaupunkifestivaali piti järjestää Mikkelin satamassa elokuun puolivälissä.

Kemijärven kaupungin logo

Kansalaisaktivismi tuotti tulosta - kertaalleen peruttu iskelmäfestivaali järjestetään sittenkin

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Kemijärvi Soi-iskelmäfestivaali Kemijärvellä meinasi jäädä toteutumatta laimean ennakkokiinnostuksen vuoksi. Festivaalin siirtäminen ensi kesälle nostatti kuitenkin suoranaisen kansalaisliikkeen, jonka vuoksi tapahtuma järjestetään sittenkin.

Antti Tuisku laulaa lavalla

Pandemiavuoden hiljaisuuden jälkeen Etelä-Savoon tulee komea nippu kokonaan uusia tapahtumia

Uusia musiikkitapahtumia on ainakin kolme, ja Saimaa Cycle tour ilmoittaa pyrkivänsä maailman arvostetuimpien pyöräilykilpailuiden joukkoon.

Sanni esiintyy Simerockissa, yleisöä edustalla.

Simerock järjestetään elokuussa, jos koronassa pysytään perustasolla

Edellisen kerran Simerock järjestettiin Rovaniemen Ounaspaviljongilla ennen koronaa, kesällä 2019.

Blind Channel

Musiikkifestivaali Koria Roll palaa 13 vuoden tauon jälkeen – mukana euroviisuedustaja Blind Channel

Koria Roll järjestettiin edellisen kerran vuonna 2008. Tapahtuma piti järjestää uudelleen viime vuonna, mutta koronapandemia pilasi suunnitelmat.

Ihmiset laulavat sadetakeissaan

Festivaalijärjestäjät Kanta-Hämeessä vielä odottavalla kannalla

Wanaja Festival ja Forssan Holjat odottavat vielä tarkempia tietoja pandemiarajoitusten purkamisesta.

Sanoittaja ja säveltäjä Janne Rintala Puoli seitsemän -ohjelmassa

Arttu Wiskarin ja Erika Vikmanin laulujen tekijä pohtii suomalaisen hitin kaavaa: "Näistä kolmesta elementistä se mun mielestä muodostuu"

Sanoittaja ja säveltäjä Janne Rintala palkittiin vuoden musiikintekijänä helmikuun puolessa välissä.

Janne Rintala

Teoston Vuoden musiikintekijä -palkinto Janne Rintalalle

Iskelmä Gaalassa jaettava Vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinto jaettiin neljättä kertaa.

henkilökuva

Artistitulokkaat keräsivät poikkeuksellisen paljon Emma-ehdokkuuksia – Behm tavoittelee kuutta palkintoa

Musiikkialan tärkeimmät palkinnot jaetaan Emma-gaalassa, joka järjestetään koronan takia poikkeuksellisesti vasta toukokuussa.

Kirjailija Sisko Savonlahti

Sisko Savonlahden kolumni: Jos luet tämän joulun alla vain yhden mummoni kirjoittaman runon, lue tämä

Vuoden 2020 mielipidekiintiöni alkaa olla täynnä – mutta tässä vielä yksi kolumni, kirjoittaa kirjailija Sisko Savonlahti.

Puoli seiskan kirjavinkit

Kirja, joka innosti Arttu Wiskaria lukemaan? Teos, joka järisytti Arja Korisevaa? Tunnetut suomalaiset kertovat itselleen tärkeästä kirjasta

Puoli seitsemän -ohjelmassa on vietetty kirjallisuusviikkoa ja tuotu esiin kirjojen ja lukemisen merkitystä.

Yökerho Kimmelin ulko-oven edusta Joensuussa.

Joensuun keikkasyksy hiljenee – PKO peruu tilaisuuksia

PKO on perunut muun muassa Sinun yö -tapahtuman.

Lauri Tähkä esiintymässä SuomiLOVE-ohjelmassa

Viime vuoden soitetuin kappale oli Lauri Tähkän Palavaa vettä

Eniten esityskorvauksia keräsi JVG:n Ikuinen vappu.

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän konsertti

Lippujuhlan konsertissa huippuartistit: Laivaston soittokunnan solisteina Pete Parkkonen, Suvi Teräsniska ja Arttu Wiskari – katso tallenne konsertista

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän vaihtoehtoiseen ohjelmaan on kuulunut myös presidentin lipunnosto ja paljon lentotoimintaa.

Aino-Kuutamo Uusitorppa

Promoottori Aino-Kuutamo Uusitorpan vuodesta piti tulla kaikkien aikojen paras – sitten kaikki meni uusiksi Antti Tuiskun stadionkeikoista lähtien

Kulttuurivieras repii artistit haastatteluihin vaikka suoraan sängystä, sillä hän pitää äidillisellä otteella huolen, että homma toimii.

Tumma naisen hahmo katsoo ulos ikkunasta maisemaa.

Kuusi kiinnostavaa juttua lauantai-iltaan: Parikymppisen Sinin tautihelvetti, korona voi pahentaa Afrikan nälänhätää ja Kulttuurivieraana Arttu Wiskari

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon kiinnostavimpia juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Arttu Wiskari.

Arttu Wiskari teki kansanmiesimagostaan hitin ja hetkeksi suosio meni päähän: "Rahaa oli kuin rakennusmestarilla, sitten tuli herääminen"

Kulttuurivieraan musiikki tuo monelle lohtua korona-aikaan, vaikka hän ei omaa musiikkiaan juuri nyt kuuntelisikaan.

Mustavalkoinen kuva Arttu Wiskarista

Kommentti: Arttu Wiskari on suomipopin Lidl-lenkkari

Arttu Wiskari on halvalla tehty, mutta toimiva.

Mikä on koronatilanne Suomessa ja maailmalla?

Ylen aamu tänään: Miltä näyttävät koronatilastot pääsiäisen jälkeen? Katso lähetys tästä

Miten koronavirus vaikuttaa Venäjän valtionjohdon uskottavuuteen? Arttu Wiskari teki kappaleen Leavings-Orkesterin kanssa.

Suomalaisia artisteja, kuten Lauri Tähkä, Alma, Arttu Wiskari, Anssi Kela ja Antti Tuisku kollaasikuvassa,

Sanoittaja ei saa rahaa työstään, ellei biisistä tule hittiä

Hyville sanoittajille on musiikkialalla silti kova kysyntä.

Elämäni Biisi on uusi 10-osainen musiikkiviihdeohjelma, jossa neljä tunnettua vierasta tuo mukanaan elämänsä biisin.

Elämäni Biisi – Arttu, Maaret, Alf ja Paola: Intohimoista fanitusta ja voimabiisi

Neljä tarinaa, neljä biisiä, mutta kuka ei puhu totta?

Juha ja Arttu Wiskari

Arttu Wiskarin isä hakee Pelkosenniemen kunnanjohtajaksi

Kunnanjohtajan virkaa havittelee lisäksi neljä muuta hakijaa.

Juha Blomberg, Ilkka Vainio ja Arttu Wiskari seisomassa

Löytyykö se kesähitti - Arttu Wiskari ja Ilkka Vainio

Arttu Wiskari ja Ilkka Vainio kuuntelevat levyuutuuksia.

Takseja ja taksikuskeja rautatieaseman edustalla Helsingissä.

Herätys: Tuleeko taksialasta harmaan talouden temmellyskenttä, tuotesijoittelu rehottaa populaarimusiikissa, tänään vielä etelässä hellettä

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Arttu Wiskari

Arttu Wiskarin Gyproc-levyistä tuli huomautus, Jukka-Pojan Cumulus-yhteistyö jäi huomaamatta – Tuotesijoittelu rehottaa populaarimusiikissa, mutta mitä siitä seuraa?

Turkulaisopiskelija teki tutkimuksen tuotesijoittelusta suomalaisessa popmusiikissa. Tulos oli yllättävä: tuotesijoittelu, jopa mainonta, on uinut monen artistin musiikkiin, mutta vain harva myöntää sen. Keskustele aiheesta jutun lopussa.

Vieraana Arttu Wiskari: En nukkunut ennen Vain Elämää -päivääni yhtään

Vain Elämää -ohjelmassa vaikuttava Arttu Wiskari kävi Ylex Aamun vieraana.

Seiska paljasti uudet Vain elämää -artistit: Mukana muun muassa Kasmir, Mira Luoti ja Happoradion Aki Tykki

Suosikkiohjelma saa jatkoa keväällä, kun uudet artistit matkustavat Espanjaan.

Juha ja Arttu Wiskari

Laulaja Arttu Wiskarin ukki hukkui 50 vuotta sitten – vei helikopterilla muistolaatan Lapin tiettömien taipaleiden taakse

Neljätoistavuotiaana laulaja Arttu Wiskarin isä seisoi Enontekiön erämaassa ja katsoi lohdutonta näkyä järvellä: kumollaan olevaa venettä ja orpoina ajelehtivia reppuja. Wiskari palasi turmapaikalle isänsä kanssa muistelemaan isoisää.

Turun linna

Finnish Sauna Festival Turku on peruttu – taustalla floppaus Helsingissä

Turun tapahtuma on peruttu, koska Helsingissä järjestetty Finnish Sauna Festival ei tavoittanut riittävästi yleisöä. Ostetut liput voi palauttaa netissä.

Uutisvideot: Duetto Arttu Wiskarin kanssa

Duetto Arttu Wiskarin kanssa teki isänsä menettäneestä oululaisesta Henrystä tähden – "Joka hetki voi muuttaa elämän"

SuomiLoven yllätyksestä alkoi matka, joka teki oululaisen Henry Raatikaisen haaveista totta Helsingin Tavastialla.

Arttu Wiskari esittää Mökkitien Henrylle SuomiLOVEssa.

Sinä yönä 15-vuotias Henry menetti isänsä

Arttu Wiskarin Mökkitie antoi voimaa surun keskellä

Arttu Wiskari: Mulla oli joskus haaveena että saisin julkaista viisi albumia

YleX Aamun Tommi ja Samuel saivat vieraakseen Tähdet, tähdet -ohjelmassa juuri jatkoon päässeen Arttu Wiskarin, joka julkaisi perjantaina neljännen studioalbuminsa IV:n.

Movember alkoi – arvostelimme Arttu Wiskarin, Stigin ja muiden virallisten viiksimiesten pensselit

Mä oon viiksimies kalapuikkoni harvat, autolinjalta amis on mun kanssa samis, Pete Parkkonen laulaa Viiksimies-biisissä edistäen tietoutta kivessyövästä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle