Uusimmat artikkelit
”Saimme maailman ainoan persaukisen sheikin” – Qatarin miljoonat nostivat Malagan Mestarien liigan huipulle, josta alkoi kärsimysten tie kohti pohjaa
Malaga Club de Futbolin painajainen ei ota päättyäkseen. Seura on qatarilaisen sheikin omistuksessa, vaikka sheikki on seuralle miljoonaveloissa. Moni kannattaja kokee, että Malaga CF on panttivankina.
Alisa Vainio juoksi Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi kovimman maratonajan, vaikka valot sammuivat jo 24 kilometrin kohdalla – ”Olin aivan loppu”
Alisa Vainio paransi ennätystään yli minuutilla sateisella Malagan maratonilla. Lappeenrantalainen juoksi tänä vuonna viisi maratonia, joista kolmella hän paransi ennätystään.

Hämeenlinnalaisjudoka otteli kolmanneksi Espanjassa
Palkintosija oli Turpal Djoukaevin ensimmäisensä aikuisten European Open -tasolla.

Málagan maastossa palaa kuudetta päivää – turistien suosimalla Aurinkorannikolla on evakuoitu yli kaksituhatta ihmistä
Armeijan hätäyksikkö on määrätty auttamaan viime keskiviikkona alkunsa saaneiden maastopalojen sammutustöissä.
Korona vei Aurinkorannikolta eläkeläiset, mutta toi etätyöläiset – ”Pyöräilen läppäri mukana, ja välillä istun palmun alle tekemään töitä”
Suomalaisyrittäjät uskovat, että trendi on tullut jäädäkseen. Etätyöbuumi ei kosketa ainoastaan Aurinkorannikon pikkukaupunkeja, vaan koko Málagan maakuntaa.
Vuosia lentokiellossa ollut Boeing 737 MAX -turmakone nousi jälleen ilmaan Euroopassa – TUI vie turisteja Malagaan
Brysselin lentokentältä aamupäivällä ilmaan noussut Boeing 737 MAX-kone kuljetti belgialaisturisteja Espanjan Aurinkorannikolle.

Marca: Espanjalaiset koripalloseurat pääsivät sopimukseen siitä, miten kautta voitaisiin jatkaa
Espanjassa on rekisteröity toiseksi eniten koronavirustartuntoja maailmassa.

Koronaan sairastuneita suomalaisia lennätettiin ambulanssikoneella Espanjasta Helsinkiin
Ambulanssikone kuljetti huonokuntoiset potilaat hoitoon Helsingin seudulle.
Real Madridin entinen seurapomo on kuollut koronavirukseen
Jalkapallon suurseura Real Madridin entinen puheenjohtaja Lorenzo Sanz on kuollut koronavirukseen.

Sasu Salinin pelit jatkuvat Espanjassa – uusi seura löytyi Teneriffalta
Salinin sopimus on kaksivuotinen. Hän on pelannut Espanjassa keväästä 2015 lähtien.

Sasu Salin oli tehokas Eurocupin puolivälieräottelussa – Malaga putosi silti jatkosta
Sasu Salinin kausi päättyi, kun ALBA Berlinin loppukiri EuroCupin puolivälierässä alkoi purra.

Bakker golfasi parhaan suomalaissijoituksen Espanjassa – jatkaa ensi kauden eurokiertueella
Euroopan kiertueen päätöskilpailun Malagassa voitti Hollannin Anne van Dam.

SAS alkaa lentää Pirkkalasta Malagaan
Liikennöinti alkaa 13. lokakuuta.

Kajaanilainen Kunto Viiru kilpaillut veteraanien SM-kilpailuissa jo neljä vuosikymmentä
Maratonputken saavuttanut veteraaniurheilija valmistautuu jo Espanjassa järjestettäviin MM-kisoihin.

Sasu Salin jatkaa odotetusti Malagassa – paikalliset suomalaiset tuovat mukavaa lisää peleihin
Sasu Salin, 27, jatkaa jo viidennelle kaudelleen Espanjan koripallokentillä.

Salinin kausi päättyi Malagassa – Baskonia selvitti tiensä välieriin suoraan kahdessa ottelussa
Sasu Salinin edustama Malaga Unicaja putosi Espanjan ACB-liigan välieristä, kun Kirolbet Baskonia vei toisen ottelun Malagan kotiparketilla 80–64.

Salinilla ja Koposella kaudet katkolla – Susijengin tähtitakamiehet haluaisivat jatkaa seuroissaan
Petteri Koponen ja Sasu Salin ovat viihtyneet huippujoukkueissaan Espanjassa, vaikka Barcelonan ja Malagan kaudet eivät ole menneet aivan putkeen.

Koposen ja Salinin pudotuspelit alkavat –"Emme voi antaa yhtään siimaa"
Petteri Koposen Barcelona ja Sasu Salinin Malaga aloittavat sunnuntaina pudotuspelit Espanjan liigassa.

Koponen heitti kolmoset toiseksi tarkimmin Espanjassa
Barcelona kohtaa pudotuspelien avauskierroksella Andorran.

Koposen Barcelona teki Espanjan liigan historiaa – ennätyksellinen murskavoitto
Barcelona voitti Real Betisin peräti 65 pisteellä 121-56.

Koposelle ja Salinille jäi jossiteltavaa Euroliiga-kaudesta: ”Oli meille pettymys”
Petteri Koposen Barcelona ja Sasu Salinin Malaga eivät edenneet Euroliigan pudotuspelivaiheeseen.

Koposen heittokäsi kävi kuumana Barcelonan voittokamppailussa
Petteri Koposen huima heittovire sai jatkoa sunnuntai-iltana Espanjan liigassa, kun Koponen pussitti kovilla prosenteilla 23 pistettä.

Petteri Koponen sinetöi voiton Barcelonalle
Petteri Koponen viime sekunnin vapaaheitot sinetöivät Barcelonan voiton Obradoiroa vastaan Espanjan liigassa.

Petteri Koponen nakutti 16 pistettä – Barcelona voittoon Euroliigassa
Petteri Koposen Barcelona voitti, mutta Sasu Salinin Malaga hävisi koripallon Euroliigassa.

Koposella jäätävä tehokkuus kolmosheitoissa - Barcelonalle silti tappio
Barcelonan suomalaispelaaja Petteri Koposen kolmoskäsi kävi kuumana koripallon miesten Euroliigan vierasottelussa Fenerbahcea vastaan.

Sasu Salin vaihtaa seuraa - Euroliigan pelit edessä
Koripallomaajoukkueen takamies Sasu Salin on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Espanjan pääsarjassa ACB-liigassa pelaavan Malagan kanssa.

Kova espanjalaisseura kiinnitti terrierimäisen Susijengin takamiehen
Malagalaisseura on tarjonnut kahden vuoden pestiä Suomen koripallomaajoukkuemies Sasu Salinille.

Chelsea hankki maalivahdin Manchester Citystä
Willy Caballero siirtyy Manchester Citystä Chelsean riveihin.

Heissäkö jalkapallon tulevaisuus? Englanti juhlii alle 20-vuotiaiden MM-kultaa
Englannin nuoret voittivat Etelä-Korean Suwonissa pelatussa loppuottelussa Venezuelan 1-0.

Real Madrid juhlii Espanjan jalkapallomestaruutta - katso osumat
Real Madrid on voittanut Espanjan La Ligan mestaruuden ennen FC Barcelonaa.

Petteri Koponen: Pelinumeroilla on merkitys
Tuossa jokunen aika sitten tuli mittariin lisää vuosilukuja. Sitä ollaan taas vuoden verran vanhempia, mutta ikä on pelkästään numeroita. Pelinumeroiden taakse sen sijaan kätkeytyy usein monia tekijöitä, kirjoittaa Petteri Koponen.

Barcelona luopui kikkailusta – yritti saada pelikiellossa olevaa Neymaria El Clasicoon
Barcelona vetosi Espanjan korkeimpaan urheilun tuomioistuimen, jotta saisi pelikiellossa olevan brassitähtensä kentälle.

Barcelonalla synkkä ilta, Neymar lensi ulos kentältä
Barcelona kärsi yllätystappion Malagalle jalkapallon Espanjan liigan lauantain kierroksella.

Suomalaisanimaatio sohaisi Espanjan sisällissotaa – Espanjassa odotti kuolemanhiljaisuus
Elokuvaohjaaja Katariina Lillqvistin uusi elokuva Radio Dolores on vaikea pala espanjalaisille.

Koposen edustama Barcelona Espanjan cupin välieriin – Salin joutui pettymään
Barcelona voitti koripallon Espanjan cupin puolivälierässä Malagan 82-70. Välierässä vastaan tulee Valencia.

Petteri Koponen: Hyvää itsenäisyyspäivää
Mielestäni ulkomailla pelaavat suomalaiset edustavat myös Suomea ja ovat tietyllä tapaa Suomen suurlähettiläitä siellä missä ovat, Petteri Koponen kirjoittaa blogissaan.

Aurinkorannikolla kärsitään vuosikausiin pahimmista sateista ja tulvista
Vesi on noussut rankkasateiden takia autojen korkeudelle. Espanjan meteorologian laitos on antanut tulva-alueille varoituksen.

Espanjan Aurinkorannikko kärsii vakavista tulvista, Esteponassa yksi kuollut
Espanjan hallitus on antanut alueelle yleisen varoituksen tulvien vuoksi. Ihmisiä on kehotettu pysymään sisätiloissa.

Messi kipeänä, Suarez pelikiellossa - Barcelona jäi ilman maaleja
Ilman Lionel Messiä ja Luis Suarezia pelannut Barcelona jäi maalittomaan tasapeliin Malagan kanssa.

Lentoyhtiö kaappausepäilystä: Saattohävittäjä varmisti jo ilmassa, ettei hätätilannetta ole
Lentoyhtiö Small Planet Airlinesïn mukaan kaappausepäily osoittautui perättömäksi jo ennen kuin kone laskeutui Tampereelle. Tapaus sattui tiistaina.

Wednesday’s papers: Hijacking false alarm, officials under fire in incest case, bounce in speeding tickets
Aamulehti gives extensive coverage to a massive police operation at Tampere airport on Tuesday evening when it was mistakenly believed that a flight arriving from Malaga, Spain had a hijacker onboard. In a development in a high-profile sexual abuse court case in Oulu, the local child welfare service is also now being investigated.

Koneessa ollut matkustaja: Vasta Hornetit herättivät ihmetystä
Tunnelma koneessa oli rauhallinen ja henkilökunta ystävällistä.

Kuulitko pamauksia Pohjanmaalla? Hornetit kävivät tunnistamassa kaapatuksi epäillyn matkustajakoneen
Epäily paljastui nopeasti vääräksi hälytykseksi.

Pariisin Pompidou-keskuksen johtaja hakee mallia maamme taidemuseoista: "Suomessa taide on kaikkien saatavilla"
Serge Lasvignes hallinnoi Euroopan suurinta nykytaiteen kokoelmaa Pompidou-keskusta. Suomessa häntä kiinnostavat design ja taidemuseoiden toimintatavat.
Räjähdys Aurinkorannikolla – kymmeniä loukkaantuneita
Feria-juhlassa, La Bohemia -ravintolan tiloissa tapahtunut räjähdys sai alkunsa ilmeisesti kaasupulloista. Arvioiden mukaan jopa yli 70 ihmistä on loukkaantunut.

Kakon näyttävä judo-kieppi toi Euroopan cupin turnausvoiton
Judon Euroopan cupin avauspäivä Tampereella toi Suomelle yhden mestaruuden ja kaksi pronssia. 52-kiloisissa otteleva Katri Kakko, 22, tekee pienin mutta tasaisin askelein nousua kohti maailman huippua.

Modernin taiteen jätti avaa taas uuden satelliitin: Bryssel saa oman Pompidou-keskuksensa
Yksi maailman merkittävimmistä modernin taiteen ja nykytaiteen kokoelmista, Pariisin Pompidou-keskus, laajentaa toimintansa Belgiaan. Uusi museo avataan Brysseliin. Pompidou-keskus on jo aiemmin levittäytynyt Pariisista Metziin ja Malagaan.

Kotimaa etelässä ja pohjoisessa – suomalainen tyyneys tasoittaa espanjalaista kiivautta
Nuoren miehen espanjalaisen tumman ulkonäön alta löytyy myös pohjoispohjalaista tyyneyttä. Kahdesta kotimaasta on hyötyä, sillä erilaiset kulttuurit tuovat rikkautta.

Matti lentää vaikka Malagaan omalta takapihalta – yksityisen lentokentän voi perustaa kuka tahansa
Yksityisen lentokentän perustaminen ei vaadi paksua pinoa lupahakemuksia, jos pienkoneelle tarkoitettu lentopaikka on omalla maalla, yksityisessä ja tilapäisessä harrastekäytössä. Kannonkoskelaisen Matti Piipposen oma nurmikenttä ei ole Suomessa mikään erikoisuus.

Alanyan-matka vaihtui tuplasti kalliimpaan Malagaan
Suomalaiset eivät päässeet lähtemään tänään Turkin Alanyaan. Matkatoimisto palauttaa rahat takaisin, mutta moni suunnitteli jo matkaa toiseen kohteeseen.