Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Näyttelijät kuuntelevat yleisön köhinää tarkasti tänä syksynä – Risto Autio: "Kaiken yllä leijuu vaara, että kaikki peruuntuu"

Lahden kaupunginteatteri tekee kaikkensa yleisön turvallisuuden eteen. Toive on, ettei kukaan tule oireilevana teatteriin.

Elokuussa Rölli-metsän syövereihin Elävässä arkistossa

Elokuuhun liittyvää Elävän arkiston sisältöä.

Kesäteatteri houkuttelee yhä enemmän ammattilaisia: "Siellä voi tehdä puolen vuoden tilin"

Yhä useampi kesäteatteri pyörii ammattilaisvoimin. Esimerkiksi Etelä-Savossa ammattilaisten vetämiä syntyy alueen matkailukeskusten yhteyteen.

Nuori Antti Autio ei halunnut, että kukaan kuulisi hänen esityksiään – nyt hän on suurlupaus ja matkalla alan ykköskaartiin

Esiintyjäksi päätyminen on Antti Autiolle mysteeri, vaikka perhetaustan perusteella voisi luulla toisin.

Kesähäät tiedossa? Nappaa oppia Kotikadusta! – Seitsemäs kausi nyt Areenassa

Kotikadun 7. kaudella vietetään paritkin häät.

Kotikadun 17 vuotta pähkinänkuoressa

Tapahtui vuosina 1995–2012

Hämäläiset taiteilijat vetoavat Riihimäen teatterin puolesta

Hämeen taidetoimikunnan jäsenet vetoavat Riihimäen teatterin puolesta. Suomi 100-juhlavuosi ei tarvitse tämänkaltaisia uutisia, toteavat allekirjoittajat.

Olipa kerran Kotikatu: näin menestysdraaman kaari kantoi

Kotikatu on Ylen pitkäaikaisin draamasarja

Kotikatu nyt Areenassa – Kysyimme neljältä sarjan näyttelijältä parasta muistoa

Kotikatu oli 17 vuotta osa suomalaisten arkea. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi on katsottavissa nyt Areenasta. Sarjan näyttelijät muistelevat Kotikatua lämmöllä.

Kotikatu palaa Areenaan – Risto Autio kuulee yhä usein: "Mulle sä olet aina Hannes Luotola"

Rakastettu "Kotikadun Hannes" eli näyttelijä Risto Autio pysäytetään Hämeenlinnassa lenkkipolun varrella yhä tämän tästä. Kotikatua kuusi vuotta käsikirjoittanut Autio sanoo, että tarve pitkään draamasarjaan ei katoa tulevaisuudessakaan. Yle Areena tuo suomalaiset piakkoin takaisin Kotikadulle.

Risto Autio näkee eduskuntatyössä teatterin aineksia

Eduskunnan suuri sali on suuri näyttämö. Kun paikalla ovat tv-kamerat, kansanedustajista tulee näyttelijöitä. He pyrkivät esille julkisuuteen, jotta varmistavat uudelleenvalintansa. Näin lataa entinen kansanedustaja Risto Autio. Hänen mukaansa kansanedustajan työ on usein pelleilyä.

Valtteri oli kirppiskävijöiden aarreaitta

Vallilassa toiminut kirppis oli myös tv-tähti.

Hyvää saippuaa ei saa halvalla

Laadukas tv-draama tarvitsee aikaa ja hidasta elämää. Suomalaisessa tv-kentässä on Kotikadun kokoinen aukko, sanovat käsikirjoittajat.

Kotikatu-fani: "Eroahdistus tulee"

Tv-sarja Kotikadun fanit kokoontuivat lauantaina Ylen Isoon Pajaan katsomaan sarjan viimeisen lähetyksen. Monet fanit ja sarjan tekijät olivat haikealla mielellä.

Vaalitarkastelua: Hausjärven kuninkuudesta kamppailevat kokoomus ja demarit

Voimakkaan muuttoliikkeen päätepiste Hausjärvi ei ole onnistunut juuri juurruttamaan muuttajia paikallisiksi kuntavaikuttajiksi. Ehdokashankinnassa on ollut vaikeuksia lähes jokaisella poliitisella ryhmällä Hausjärvellä.

Asukkaat jupisevat myrkkypäästötuomiosta

Hausjärven Oitin asukkaiden puutarhat menivät pilalle kahtena peräkkäisenä kesänä. Makroflex maksoi korvauksia, mutta kaikki eivät olleet niihin tyytyväisiä. Ex-kansanedustaja Risto Autio ihmettelee, ettei tehtaan johtoa tuomittu.

Matka-musikaali matkakuumeessa maailmalle

Matka on koko piskuisen Hausjärven yläaste- ja lukioikäiset yhdistävä suururakka - ja monelle esiintyjistä myös ravisuttava matka omaan itseen. Lisäksi Matka-musikaali puhuu koulujen taito- ja taideaineiden lisäämisen puolesta yhteispohjoismaisessa kulttuuriyhteistyöhankkeessa. Luvassa on "grande finale" Helsingissä syksyllä, kun koululaiset Grönlantia myöten kokoontuvat esittämään parhaat palat omista esityksistään.

Isyys on jakamatonta vastuuta ja ilon jakamista

Isyys on vastuullisuutta, jota ei voi sysiä muille. Näyttelijä Risto Autio sanoo oppineensa vanhemmuudesta sen, että se vastuullisuutta, jossa vaikeinta on rajojen asettaminen. Vastapainona on lasten loputon ihmettelyn ja ihastelun kyky.

Ex-kansanedustaja herättää henkiin Kotikadun Hanneksen

Yhden kauden kansanedustajaksi jäänyt näyttelijä Risto Autio palaa tv-ruutuun ensi vuonna tuttuun rooliin. Hän herättää henkiin YLE TV1:n Kotikatu-sarjan Hanneksen. Aution osalta kuvaukset alkavat tammikuussa, kertoo Aamuposti.

Moni ehdokas vieroksuu vaalirahailmoitusta

Hämäläiset kansanedustajaehdokkaat ovat jättäneet harvakseen ennakkoilmoituksia vaalirahoituksestaan. Kaksi päivää ennen vaaleja perjantaina aamulla noin kolmasosa Hämeen vaalipiirin yhteensä 132 ehdokkaasta on avannut vaalirahoituksensa salaisuuksia valtiontalouden tarkastusvirastoon puolue- ja vaalirahoitusvalvontaan.

Pääomaverojen korotus sopi lähes kaikille

Pääomaveroon ja kiinteistöveroon (ei asuinkiinteistöt) korotus, arvonlisäveroa sen sijaan voisi hieman jopa laskea. Yhteisöveroon ei pitäisi kajota ja ansiotuloveroa pitäisi puolestaan tasata. Vaalikeskustelijat pohtivat veroasioita Verkatehtaalla tiistain vaalikeskustelussa.

Maakunnan suurin vaalikeskustelu Verkatehtaalla tänään

Kantahämäläiset kansanedustajaehdokkaat ottavat mittaa toisistaan Kanta-Hämeen suurimmassa vaalikeskustelussa Verkatehtaalla Hämeenlinnassa tiistaina. Yleisö on tervetullut paikalle. YLE Hämeen ja Hämeen Sanomien yhdessä järjestämät vaalipaneelit myös radioidaan. Toinen vaalipaneeli on vuorossa ennen varsinaista eduskuntavaalipäivää.

Keskusta lähtee vaaleihin luottavaisesti

Keskusta tavoittelee Hämeestä kaikkiaan neljää kansanedustajapaikkaa vahvasti uudistuneella ehdokaslistalla. Neljästätoista keskustan ehdokkaasta yhdeksän on uusia, kun viisi pyrkii eduskuntaan vähintään toista kertaa.

Risto Aution eduskuntatyö päättyi sairaslomaan

Keskustan kansanedustaja Risto Aution jäisellä jalkakäytävällä reväyttämä jalka on leikattu. Hän on sairauslomalla eduskuntakauden loppuun, kertoo Verkkoapila.

Risto Autio on loukannut jalkansa vakavasti

Kansanedustaja Risto Autio on loukannut jalkansa Helsingissä viime viikolla. Kuinka vakavasta vammasta on kyse, se selviää alkuviikolla kun Autio käy magnettikuvauksissa. Aution epäonnesta kertoi ensimmäisenä nettilehti Reska.

Verotuksen painopisteissä erilaisia näkemyksiä

Hämäläiskansanedustajilla on verotuksen kiristämisen osalta erilaisia näkemyksiä. Köyhempien ihmisten verotusta ei kuitenkaan haluta nostaa ja pääomaverotusta voitaisiin kiristää Kanta-Hämeen kansanedustajien mielestä. Oppositio jätti eilen välikysymyksen hallitukselle tuloerojen kasvusta ja verotuksen rakenteesta.

Omahoidon uudistaminen puhuttaa kansanedustajia

Kantahämäläiset edustajat jakaantuvat uudistuksessa osin epäjohdonmukaisesti. Opposiota edustava Satu Taiveaho (sdp) kannattaa uudistusta. Hallitusrintaman edustaja Risto Autio (kesk) puolestaan epäilee hallituksen esitystä.

"Suomen intressit Venäjän suhteen varmistettava kahdessa pöydässä"

Venäjä-suhteiden kehittäminen jakaa Kanta-Hämeen kansanedustajia. Radio Hämeen politiikan puhemyllyssä tiistaina SDP:n, Keskustan ja Vihreiden edustajat halusivat Kokoomusta enemmän kehittää Suomen ja Venäjän kahdenkeskisiä suhteita.

Hämäläisedustajat: Lääkäripalvelut voi yksityistää, opetusta ei

Julkisten palveluiden lisäyksityistäminen epäilyttää monin osin kantahämäläisiä kansanedustajia. Edustajat, niin oikealta kuin vasemmalta vannovat, että tärkeimmät palvelut, kuten koulutus tulee toteuttaa kuntien omana tehtävänä. Lääkäripalveluja voi kuitenkin ostaa ulkoakin, kun lääkäreitä ei saada kuntiin.

Kansanedustajat haastoivat useat tahot nenäilemään

Kantahämäläiset kansanedustajat on haastettu mukaan Nenäpäivään. He ovat haastaneet kunnanjohtajat, kunnanhallitusten puheenjohtajat, maakuntahallituksen jäsenet, ja mm. kaikki opettajat mukaan Nenäpäivään. Kansanedustajamme kertovat myös, miksi Nenäpäivään on hyvä osallistua.

Jätevesivälikysymys: Kantahämäläisedustajien äänet tasan

Hallitus on saanut eduskunnan luottamuslauseen välikysymysäänestyksessä, joka koski jätevesiasetusta. Kristillisten alullepanema välikysymys kaatui äänin 102 - 70. Kantahämäläisten kansanedustajien äänet jakautuivat tasan 4-4.

Yle julkisti hallintoneuvoston palkkiot ja poissaolot

Yle on julkistanut verkkosivuillaan hallintoneuvoston jäsenten saamat palkkiot ja tiedot hallintoneuvoston jäsenten osallistumisista kokouksiin. Kansanedustajista ja kahdesta henkilöstön edustajasta koostuva hallintoneuvosto on ollut kokouksissa paikalla 76-prosenttisesti.

Kanta-Hämeen kansanedustajat säilyttäisivät aluetoimituksien uutistarjonnan ennallaan

Kanta-Hämeen kansanedustajat ovat pettyneitä Ylen suunnitelmiin keskittää kolmen hämäläismaakunnan uutislähetysten toimittaminen Tampereelle. Ylen johto oli aiemmin luvannut olla kajoamatta aluetoimituksiin.

Vaalirahasotkut suututtavat hämäläisedustajia

Kanta-Hämeen kansanedustajat ovat lopen kyllästyneitä jatkuviin skandaaleihin eduskunnassa. Ex-pääministeri Matti Vanhasta ei kuitenkaan haluta tuomita tutkimatta. Eduskunnan perustuslakivaliokunta ryhtyy tiistaina käsittelemään Vanhasen mahdollista jääviyttä.

Hämäläisten äänet tasan ydinvoimaäänestyksessä

Hämäläiskansanedustajien äänet jakaantuivat tasan ydinvoimaäänestyksissä eduskunnassa torstaiaamuna. Eduskunta hyväksyi sekä Teollisuuden voiman että Fennovoiman ydinvoimahankkeet selvällä enemmistöllä. Vielä selvemmin kansanedustajat puolsivat ydinpolttoaineen loppusijoituspaikan rakentamista.

Hämeen kansanedustajat ydinvoimakriittisiä

Suomeen ei rakennettaisi uusia ydinvoimalaitoksia, jos Kanta-Hämeen kansanedustajat saisivat yksin asiasta päättää. Enemmistö maakunnan kahdeksasta kansanedustajasta suhtautuu ydinvoimaan nuivasti.

Hämäläisedustajat toivovat kansainvälisen yhteisön väliintuloa Lähi-itä kriisissä

Kantahämäläiset kansanedustajat tuomitsevat jyrkästi Israelin maanantaisen avustuslaivalle tekemän hyökkäysiskun. Radio Hämeen Politiikan puhemyllyssä Kirsi Ojansuu (vihr.), Satu Taiveaho (sd.), Risto Autio (kesk.) ja Timo Heinonen (kok.) pitivät tapahtunutta hyvin valitettavana.

Risto Autio ja Kirsi Ojansuu: Kansanedustajien työ kriisissä

Kansanedustajia harmittaa suomalaisten heikko mielikuva kansanedustajan työstä. Suomen Kuvalehden julkaisemassa ammattien arvostusta koskevassa kyselyssä kansanedustajat löytyvät sijalta 320.

Hätäkeskuspäätös vastenmielinen muillekin kuin hämäläisille

Kantahämäläiset kansanedustajat eivät ole ainoita, jotka haluavat sisäasiainministeriön hätäkeskuspäätöksen uuteen valmisteluun. Yli kuusikymmentä kansanedustajaa on tyytymättömiä ministeriön päätökseen.

Vaalirahoituksen kampanjakatto saa kannatusta Hämeessä

Vaalirahoituksen kampanjakatto saa kannatusta kantahämäläisiltä kansanedustajilta. Seitsemästä kansanedustajasta ainoastaan kokoomuksen Timo Heinonen vastustaa kampanjakattoa.

Hoitajavastaanoton maksullisuus puhuttaa kansanedustajia

Oppositiopuolueiden kansanedustajat ovat tyrmistyneitä terveydenhuoltoon kaavaillusta uudesta maksusta. Suunniteltu sairaanhoitajien rajattu lääkkeenmääräämisoikeus tuo mukanaan asiakasmaksun aiemmin maksuttomista hoitajavastaanotoista.

Hämäläiskansanedustajat: Työuria pidennettävä työhyvinvointisatsauksin

Hämäläiskansanedustajat pidentäisivät työuria etenkin työhyvinvointiin satsaamalla. Näin todellista eläkkeellejäämisikää voitaisiin nostaa.

Timo Heinonen: YLE ei saa paisua liikaa

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) haluaa YLEn toiminnan paremmin aisoihin. Heinonen sanoo, että nykyinen hallintoneuvosto ei ole rajannut julkisen palvelun tehtäviä odotetusti.

Suurin osa Kanta-Hämeen kansanedustajista pyrkii uudelleen eduskuntaan

Risto Autio (kesk) empii ja jättää päätöksen syksyyn, Satu Taiveaho (sd) luopuu, muilla on vielä mielestään virtaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle