Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ensilumenlatu houkutteli innokkaimmat hiihtäjät Kuopion Puijolle

Ensilumen ladut auki Puijolla ja Tahkolla

Ensilumen ladut avataan perjantaina. Molemmilla laduilla voi hiihtää sekä perinteisellä että vapaalla hiihtotavalla.

Tahkon hiihtoreitti.

Kuopio avaa ensilumen ladut vasta marraskuussa

Kuopion kaupunki tekee ensilumen ladut tavallista myöhemmin. Sekä Puijon että Tahkon ensilumenlatu tulevat käyttöön 12. marraskuuta.

Puijon torni.

Puijon rinnehissi uusitaan ja uusia ulkoilureittejä valmistuu – lakialueen vuoden kestävä remontti alkaa ensi viikolla

Tämän syksyn aikana rakentaminen keskittyy maanrakennustöihin Puijon Majan ja tornin piha-alueella sekä Puijontien alueella. Ensi vuonna rakennetaan uusi rinnehissi ja ulkoilureittejä.

Pitkospuut Helsingin keskuspuistossa

Puijolla alkaa pitkospuiden kunnostaminen

Kunnostettavia pitkospuita on sekä Kokonmäen että Konttilan kierroksella. Reiteille tehdään myös muutamia uusia pitkosrakenteita kaikkein kuluneimpiin maaston kohtiin.

Jyväskylän Lohi pelaamassa sisävuoroa aina aurinkoisella Koskenharjun kentällä

Puijon Pesis jää ykköspesikseen, SiiPe vältti suoran putoamisen superpesiksestä

Puijo hävisi ratkaisevan kolmannen ottelun Jyväskylän Lohelle kotiutuslyöntikisassa. SiiPe voitti putoamiskarsinnan Haminan Palloilijoita vastaan.

Niklas Anttila heittää kiekkoa oikealta vasemmalle.

Niklas Anttila, 20, aloitti frisbeegolfin vasta viisi vuotta sitten ja jäi heti koukkuun – nyt hän on tuore Euroopan mestari

Kuopiolainen Niklas Anttila on pelannut frisbeegolfia vasta viisi vuotta. Euroopan mestaruuden lisäksi hän on saavuttanut miesten Suomen mestaruuden viime vuonna. Videolla Anttila kertoo kiekoistaan.

Puijon tornin tasanne ja varoitusvalot

Puijon tornin mittausasema osaksi kansainvälistä verkostoa

Puijolla mitataan ilmakehästä hiilidioksidi-, metaani-, ja hiilimonoksidipitoisuuksia.

Niilo Mäkinen, Iivo Niskanen ja Nuutti Mäkinen samassa kuvassa

Rullasuksihiihto kasvattaa suosiota ja lumituntumaa haetaan rullia vaihtamalla – Iivo Niskanen: "Ei kuitenkaan mennä ihan formuloiden tasolle"

Rullasuksia on myyty tänä vuonna enemmän kuin vuosi sitten. Vauhdikasta lajia ei kannata aloittaa ilman hiihtokokemusta.

Jättipalsami

Kuopiossa kartoitetaan liitoskuntien vieraslajiesiintymiä polkupyörän selästä – hankerahaa saatu myös jättipalsamin torjuntaan Puijolla

Vieraslajiesiintymien määrää ja laajuutta kartoitetaan polkupyörin ympäri Kuopion liitoskuntien taajamia. Kartoitukset auttavat kohdentamaan ja mitoittamaan torjuntatoimien laajuutta. Myös asukkaat voivat ilmoittaa huomaamistaan vieraslajiesiintymistä.

Mäkihyppääjät kisasivat Puijolla helteisessä säässä

Kiina pitää parhaillaan mäkihyppykisoja Puijolla – tavoitteena on tehdä omista nuorista mäkihyppääjiä Pekingin olympialaisiin pikavauhtia

Kuopiossa tehdään parhaillaan historiaa, kun Puijolla hypätään Kiinan järjestämissä mäkikisoissa. Taustalla on Kiinan halu saada omia mäkihyppääjiä Pekingin talviolympialaisiin. Mika Kojonkoski on poiminut hyppääjät tuhansien nuorten joukosta.

Polun päälle kaatunut puu Kuopion Puijolla

Puijon ulkoilureitistöjä kohennetaan Kuopiossa kesän ja syksyn aikana – syynä korona-aikana lisääntyneet kävijämäärät

Kuopiossa Puijon ulkoilureittejä kohennetaan lisääntyneiden kävijämäärien vuoksi. Esimerkiksi poluilla olevia pitkospuita uusitaan, maastopyöräreittiä linjataan uudelleen ja sen pohjaa parannetaan sekä Ylä-Antikkalaan rakennetaan esteetön laavu.

Puijon hyppyrimäet kesällä.

Kuopiossa hypätään ensi viikolla kansainvälisiä mäkikisoja

Puijolla hypätään kahdeksan kansainvälistä mäkihyppykilpailua. Kilpailujen virallisena järjestäjänä toimii Kiinan Hiihtoliitto ja käytännön järjestelyistä vastaa Puijon Hiihtoseura. Hyppääjiä saapuu 16 eri maasta.

Turisteja kiertoajelubussissa Helsingissä.

Hop-on Hop-off -bussit aloittavat Kuopiossa kesällä – liikennöivät myös muina loma-aikoina

Bussiin voi ostaa päivälipun, ja kyytiin tai kyydistä pois voi hypätä reitin varrella silloin, kun siltä tuntuu. Bussiin linkittyy kahdesti päivässä laivareitti matkustajasatamasta Bellanrannan kautta Rauhalahteen.

Katuvalo.

Kuopiossa vaihdetaan kesän aikana satoja katuvaloja uusiksi etäohjattaviksi led-valaisimiksi – työalueilla muutoksia liikenteeseen

Katuvalojen saneerausta tehdään Kellolahdentiellä, Puijonlaaksontiellä ja Tasavallankadulla Kuopiossa. Urakka alkaa ensi viikolla ja kestää koko kesän.

Iivo Niskanen

Iivo Niskanen tarjosi seurakaverilleen näytönpaikan, mutta ei jättänyt voitosta epäselvyyttä – "Ajateltiin antaa hänelle vähän ruutuaikaa"

Iivo Niskanen hiihti tuulisessa säässä jälleen voittoon, kun kotimainen hiihtokausi päättyi Rukan Suomen cupiin.

Hämeenlinnan Hiihtoseuran Laura Mononen naisten vapaan tyylin 30 kilometrillä maastohiihdon SM-kilpailuissa Ristijärvellä 28. maaliskuuta 2021.

Hiihtokausi huipentuu Rukalla – päättyykö pitkäaikaisen maajoukkuehiihtäjän ura?

Suomen Cup -viikonloppu päättää tämän talven hiihtokauden.

Puijon Hiihtoseuran Joonas Sarkkinen (vas.), Iivo Niskanen (oik.) ja Perttu Hyvärinen (takana) heittävät ankkuri Petteri Koiviston ilmaan

Hyvärinen ratkaisi Puijolle ensimmäisen 4x10 kilometrin viestikullan

Puijon Hiihtoseura juhli miesten 4x10 kilometrin Suomen mestaruutta.

Ilkka Herola juhlii MM-hopeaa

MM-hopeaan totutellut Ilkka Herola: "Onneksi mäkiosuus oli vähän heikko, niin uskallettiin ottaa riskiä suksien suhteen"

Ilkka Herola päätti 14 vuoden kuivan kauden suomalaisessa yhdistetyssä. Superhiihto nosti siilinjärveläisen MM-hopealle.

Nopeusvalvontakamera

Kuopion kaupunkialueelle esitetään automaattista nopeusvalvontaa

Kameratolppia aiotaan sijoittaa neljään eri paikkaan.

Lasten Pakkaspäivät ilahduttavat kultuurinnälkäisiä perheen pienimpiä .

Pakkaspäivät järjestetään virtuaalisesti

Perinteisen talvitapahtuman pakkasjuhlat on peruttu koronavirustilanteen takia.

Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus Kuopion Leväsellä

Kuopio uusii Leväsen palvelutalon

Vanha päärakennus puretaan ensi kesän aikana.

Iina-Reetta Kaikkonen pelaa verkolla.

14-vuotias Iina-Reetta Kaikkonen debytoi hienosti Mestaruusliigassa

Iina-Reetta Kaikkonen teki keskiviikon liigaottelussa kuusi pistettä.

nainen heittää palloa verkon yli

WoVo Rovaniemi taipui viikonloppuna tuplapelissä Puijo Volleylle

WoVo kohtaa seuraavaksi Kuortaneen keskiviikkona kello 18 Lapin urheiluopistolla.

Alavan kirkko, Kuopio

Kuopion seurakuntayhtymään esitetään kolmen seurakunnan mallia

Tehtyjen aloitteiden mukaan Alavan, Männistön ja Puijon seurakunnat yhdistettäisiin Tuomiokirkkoseurakuntaan.

Lentopallo, yleiskuva

WoVo Rovaniemen viikonlopun pelit päättyivät tappioon

Joukkueen seuraava ottelu on tulevana lauantaina 16. tammikuuta, kun vastassa on Puijo Wolley. 

Poliisin hihamerkki.

Poliisi yritti pysäyttää Kuopiossa henkilöautoa piikkimatolla – pysähtyi vasta luisun jälkeen keskikorokkeelle

Kuljettaja jatkoi matkaansa poliisin pysähtymismerkeistä välittämättä.

Kelkkajoukkueen kokelaat poseeraat Puijolla.

"Jäämies" ja "adrenaliiniaddiktit" valmiina haasteeseen: Kelkkailuliitto rekrytoi uusia urheilijoita tavoittelemaan historiallista olympiapaikkaa

Tähän mennessä suomalaiskelkkailijaa ei ole nähty olympialaisissa vielä koskaan. Lajin puuhamiehet vakuuttavat useaan otteeseen, että olympiaunelma on mahdollista toteuttaa viiden vuoden harjoittelulla.

Ensilumenlatu avattiin Tahkolla 11.10.2019.

Tahkon ensilumenlatu avautuu

Ladun lopullinen pituus tarkentuu, kun lumet on levitetty paikoilleen.

OP Pohjois-Savon uusi toimitalo, havainnekuva

Pohjois-Savon Osuuspankki rakennuttaa uuden toimitalon Kuopion keskustaan

Uusien tilojen on tarkoitus valmistua vuonna 2023.

Niko Kytösaho

Tuplamestari Niko Kytösaho kukisti Antti Aallon niukasti – “Toinen hyppy oli varmaan kesän ja syksyn parhaimpia”

Niko Kytösaho hyppäsi Puijolla sekä joukkuemäen että erikoismäen Suomen mestariksi. Susanna Forsström oli naisten kilpailun ylivoimainen voittaja.

Niko Kytösaho

Lahden Hiihtoseura Puijon joukkuemäen valtias

Ilkka Herola urakoi Kuopiossa sekä yhdistetyn kisassa että joukkuemäessä.

Savon Sanomien lehti 16. syyskuuta 2020

Savon Sanomien jakelu pahasti myöhässä Kuopiossa – lehdenjakajia ei ole tarpeeksi sairauslomien takia

Useissa kaupunginosissa lehti saadaan jaettua vasta puoleen päivään mennessä.

Puijonkuppee

Murteella nimetty asuinalue ei kelvannutkaan kaikille Kuopiossa – Puijonkuppee kirvoitti asukkaissa yllättävän keskustelun

Katso videolta, miltä asuinalueella näyttää ja miten ihmiset kommentoivat murrenimeä.

Antikkalan laskettelurinne Kuopiossa

Antikkalan rinteellä havaittiin uhanalaista sammalta, jota ei ole aiemmin löydetty Pohjois-Savosta – voi vaikuttaa laskettelutoiminnan kohtaloon

Pohjois-Savon ELY-keskus aloittaa selvityksen Antikkalan rinteiltä löydetystä sammalesta.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Osassa Kuopiota vesijohtovesi voi olla värjääntynyttä – ei suositella juoma- tai talousvedeksi

Myös pyykinpesua pitää välttää, jos vesi on värjääntynyttä.

Puijon torni

Puijolle pääsee bussikyydillä kesäkuun alusta alkaen

Bussi kulkee Kuopion kaupungintalon edestä Puijolle kesän ajan.

Kaivaukset.

Harrastaja teki merkittävän löydön Kuopiossa: tutkimuksissa varmistuu, onko kyse Pohjois-Savon ensimmäisestä rautakauden haudasta

Kuopion Puijonsarven kärjestä löytyi vuosi sitten rautainen keihäänkärki, veitsenkatkelma ja palanutta luuta.

Timo Tolvanen.

Savo Volleyn valmentajaksi Timo Tolvanen

Tolvasen apuvalmentajaksi tulee Pekka Seppänen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle