Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Saimaa-ilmiön hankejohtaja Sari Kaasinen

Sari Kaasinen ei saa enää lisää virkavapautta

Joensuun kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunta on päättänyt yksimielisesti, että kulttuurijohtaja Sari Kaasiselle ei myönnetä enää virkavapautta ensi vuoden puolella.

Kulttuurikellarin nimikyltti paikan sisäänkäynnin yläpuolella.

Savonlinnassa järjestetään ensimmäinen kulttuurifoorumi – Sari Kaasinen: "Itäsuomalaisella taiteella ja kulttuurilla on paljon merkitystä ja annettavaa"

Savonlinnan ensimmäisessä kulttuurifoorumissa pyritään sementoimaan Saimaa-ilmiön pariaateajatus yhdessätekemisen merkityksestä ja mahdollisuuksista.

En vattenskopa på en bastulave.

Etelä-Savossa saunotaan! – Saimaa-ilmiö tuo isot taidetempaukset kaikkiin Itä-Suomen maakuntiin

Saimaa-ilmiö-hanke päättyy näillä näkymin vuoden lopulla, mutta toimintaa järjestetään aivan loppuun saakka. Hankkeen loppumetreillä järjestetään erilaisia taidetempauksia koko Itä-Suomessa.

Savonlinnan luovien alojen yhteisön vaatesuunnittelija Kaisa Turtiainen ja muotoilija Pirjo Hämäläinen

Kulttuuripääkaupungin titteliä ei tullut, mutta Savonlinnaan syntyi luovien alojen yhteisö – oopperakaupungin kitulias kulttuuribudjetti syö uskottavuutta

Savonlinnalle ei jäänyt pelkkä luu käteen, vaikka Euroopan kulttuuripääkaupunkititteli vuodelle 2026 meni Oululle. Saimaa-ilmiön jatkosuunnitelmat kaipaavat kuitenkin vielä rahoitusta.

Sari Kaasinen

Harvinainen hetki: Sari Kaasinen palaa perustamansa Värttinän kanssa lavalle vuosikymmenten tauon jälkeen

Yhtyeen perustajajäseniin kuuluva Sari Kaasinen liittyy maailmanmusiikkiyhtyeen riveihin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1996.

Olavinlinna

Kulttuurikaupunkiraati vierailee perjantaina Savonlinnassa – luvassa muun muassa höyrylaivakyyti

Euroopan kulttuurikaupungin tittelistä kisaavat Savonlinnan lisäksi Tampere ja Oulu. Raatilaisista viisi on tällä viikolla tutustunut jokaiseen kaupunkiin. Savonlinnalla on kuusi tuntia aikaa vakuuttaa raati.

Saimaa Sinfonietta johtajanaan Vytautas Lukočius

Lappeenrannan haastatteluryhmä ei aikaillut – seitsemän kulttuurijohtajan virkaa hakenutta kutsutaan haastatteluun

Haastattelut järjestetään ensi viikolla. Kulttuuri- ja liikuntalautakunta valitsee kulttuurijohtajan kesäkuun kokouksessaan.

Xamkin Savonlinnan kampus

Itä-Suomen oppilaitokset mukaan Saimaa-ilmiöön – hankejohtaja: "Elämme hyvin hektisiä hetkiä"

Hankejohtaja toivoo hankkeelle paljon laajaa yhteistyötä ympäri Itä-Suomen.

Olavinlinna

Saimaa-ilmiön avuksi taiteellinen tiimi

Saimaa-ilmiön tavoitteena on saada Savonlinna Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026.

Näkymä Joensuun torilta kaupungintalolle päin.

Joensuu jatkaa sijaisen etsintää Sari Kaasiselle

Asiassa on tarkoitus edetä ripeästi. Jatkettu haku päättyisi marraskuun alussa.

Muusikko Sari Kaasinen istuu studiossa

Muusikko Sari Kaasista ajaa eteenpäin asenne, jossa aina vastataan "Joo" ja "Tehhään vaan"

Muusikko Sari Kaasinen muistetaan kansanmusiikkiyhtye Värttinästä. Nyt hän luotsaa Saimaa-ilmiö 2026 -hanketta.

Sari Kaasinen

Kulttuurijohtaja Sari Kaasiselle etsitään sijaista

Sijaisuus kestää vuoden 2021 loppuun saakka.

Saimaa-ilmiön sytyttäjät Sari Kaasinen, Jani Halme ja Saimi Hoyer.

Saimaa-ilmiön projektipäällikkö Sari Kaasinen: Euroopassa kiinnostaa Venäjän kanssa tehtävä kulttuuriyhteistyö

Toisen vaiheen kulttuuripääkaupungin hakukirjan jättämisen aikataulu on hieman venynyt eteenpäin.

Saimaa-ilmiön sytyttäjät Sari Kaasinen, Jani Halme ja Saimi Hoyer.

Taiteilija Sari Kaasinen Saimaa-ilmiön johtoon

Itäsuomalainen Saimaa-ilmiö pyrkii nostamaan Savonlinnan Euroopan kulttuuripääkaupungiksi.

Olavinlinna

Sari Kaasinen valittiin Saimaa-ilmiön projektijohtajaksi

Saimaa-ilmiön tavoitteena on saada Savonlinna Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. 

Olavinlinna

Itä-Savo: Sari Kaasinen ja Janna Puumalainen haluavat Saimaa-ilmiön vetäjäksi

Saimaa-ilmiön tavoitteena on saada Savonlinna Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. 

Sari Kaasinen.

Kulttuurijohtaja Sari Kaasinen jää virkavapaalle

Sari Kaasinen jää pitkäksi aikaa pois töistä maaliskuun alusta lukien.

Tuupovaaran taidetalo.

Tuupovaaran Taidetalon kokoelmalle ja residenssille etsitään uudet tilat

Taidetatalon tulevaisuudesta keskusteltiin Tuupovaarassa maanantai-iltana. Paikalla oli noin 30 ihmistä.

Sari Kaasinen.

Joensuun uusi kulttuurijohtaja Sari Kaasinen: "Kulttuurin pitää olla mukana tavallisessa arjessa"

Kansanmusiikin vaikuttaja Sari Kaasisen valinta Joensuun kulttuurijohtajaksi vahvistui.

Hausjärveläinen yhtye Ukulikat

Värttinän Mari Kaasinen rakastui trendikkääseen ukuleleen ja perusti heti uuden bändin

Mari Kaasinen on innoissaan uudesta soittopelistään ja uudesta Ukulikat-bändistä. Värttinän fanien ei kuitenkaan kannata huolestua, uusi yhtye on toistaiseksi vain harrastus.

Sari Kaasinen.

Sari Kaasisen päässä soivat stereot – "Täällä olen saanut tehdä sitä, mitä osaan"

Kansanmusiikin uudistaja, Värttinän perustaja Sari Kaasinen loihtii melodioita arjessa eteen tulevista tunteista.

Lappeenrannan Kehruuhuoneen seinästä löytynyt kirje

Entisen vankilan seinästä löytyi vangin kirje – kaipaa rakkaitaan

Nuori mies kätki kirjeen Lappeenrannan vanhan vankilan seinään. Lähes sata vuotta sitten kirjoitettu teksti huokuu kaipuuta.

Kehruuhuone 200-vuotta näytelmä

200 vuotta sitten naisvangit tuomittiin irtolaisuudesta ja lapsenmurhasta

200 vuotta sitten perustetussa naisten vankilassa vangit opetettiin kehräämään ja kutomaan. Lappeenrannassa entinen naisvankila on kunnostettu kulttuuriravintolaksi.

Värttinä, Viena

Laulun voima pitää Värttinän pinnalla

Värttinä-yhtyeen taipaleesta ja uudesta levystä

Yle Uutiset Kaakkois-Suomi: Metkuillaan 2016

Tuhat lasta lauloi Metkuillaan-konsertissa – katso videokooste suurkonsertissa

Vuotuisessa Metkuillaan-konsertissa oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa yli tuhat esiintyjää. Videolla palataan tiistaisen konsertin tunnelmiin Lappeenrannan urheilutalolle.

Metkuillaan-suurkuorokonsertti Lappeenrannan Urheilutalolla 17.2.2015.

Metkuillaan-konsertti rikkoo tänä vuonna tuhannen esiintyjän rajan

Lappeenrannassa jo seitsemännen kerran järjestettävässä Metkuillaan -lastenkonsertissa nähdään ennätysmäärä esiintyjiä.

Sari Kaasinen.

Sari Kaasinen kritisoi leikkauksia: taide antaa ihmisille voimaa jaksaa yli talouskurimuksen

Kansanmuusikiko Sari Kaasisen mukaan kulttuurista leikkaaminen on lyhytnäköistä. Ihminen tarvitsee taidetta elääkseen, mutta taiteella eläminen vaatii kovaa työtä.

Yleisö tanssii lavatansseissa.

Humppafestivaalit herätetään henkiin rohkeasti: "Kaikki musiikki on humppaa"

Lappeenrannan humppafestivaalit hullaannuttivat kansaa 70-luvulla. Ensi viikonloppuna humpataan perinteisen haitarin lisäksi muun muassa Redraman tahtiin.

Kehruuhuone

Naisvankilasta ravintolaksi – Kehruuhuoneen neljä elämää

Lappeenrannan Linnoituksen ränsistynyt urheilutalo on talven aikana kuoriutunut komeaksi Kehruuhuoneeksi. Uudessa tapahtumakeskuksessa on jälkiä talon synkästäkin menneisyydestä.

Humppamaratoniin osallistunut pari kilpailusuorituksessaan vuonna 1984.

Humppa palaa Lappeenrantaan

Ensi kesänä Lappeenrannassa järjestetään jälleen humppafestivaalit. Muusikko ja yrittäjä Sari Kaasinen on koonnut Linnoitukseen nelipäiväisen tapahtuman vanhojen humppafestivaalien hengessä.

Metkuillaan-suurkuorokonsertti Lappeenrannan Urheilutalolla 17.2.2015.

800 lapsen Metkukuoro laulaa tänään täpötäydessä urheilutalossa

Lappeenrannan urheilutalon kenttä on tänään täynnä laulua. Eteläkarjalaisista lapsista koottu suurkuoro esittää kaksi konserttia.

Kehruuhuoneen remontti

Lappeenrannan linnoitus vilkastuu: "Voi kuule, puhelin on soinut ja sähköposti laulanut"

Kehruuhuoneesta ja linnoituksen kesäteatterista pyritään kehittämään uusia tapahtumamagneetteja linnoitukseen.

Kehruuhuone Lappeenrannan linnotuksessa

Kehruuhuoneen vuokraaminen varmistui – vappuna linnoituksessa uusi ravintola

Kehruuhuoneen eli Lappeenrannan linnoituksen vanhan urheilutalon vuokraaminen uuteen käyttöön on varmistunut. Kaupunki hyväksyi, että vuokrasopimus tulevan yrittäjän Sari Kaasinen kanssa voidaan tehdä.

Kehruuhuone Lappeenrannan linnoituksessa.

Kehruuhuone sai korjausrahat - ensi keväänä juhlitaan

Lappeenranta joutui vielä kaivamaan kukkarostaan kunnostukseen vajaat puoli miljoonaa euroa lisää. Historiallisen Linnoituksen elävöittämiskeskus on valmis aloittamaan keväällä Sari Kaasisen johdolla.

Kehruuhuone Lappeenrannan linnotuksessa

Sari Kaasinen ryhtyy pyörittämään kahvila-ravintolaa Lappeenrannan linnoituksessa

Taiteilija Sari Kaasisen perustama yritys on valittu Lappeenrannan linnoituksen kehruuhuoneen vuokralaiseksi. Kehruuhuoneelle tulevan toiminnan tavoitteena on elävöittää koko linnoitusta ympärivuotisesti.

Metkuillaan-lastenkuoro kenraaliharjoitukset kuoronjohtajana Sari Kaasinen

Metkuillaan-lastenkuoro elvyttää ja edistää lauluharrastusta

Metkuillaan-konsertti liittää yhteen 40 kuoroa, eli yli 900 nuorta kuorolaista. Suositussa konsertissa kuullaan klassisia lastenlauluja ja uudempia hittejä. Loppuunmyyty konsertti järjestetään 18. päivä Lappeenrannan Urheilutalolla.

Värttinä

Suomalaisen kansanmusiikin kärkinimet Lappeenrantaan

Suomalaisen kansanmusiikin kärkinimet saadaan samalle lavalle, kun kansanmusiikkitapahtuma Sakonat käynnistyy Lappeenrannassa keskiviikkona. Päätähtenä esiintyy Värttinä, jonka perustaja Sari Kaasinen nousee myös lavalle.

Värttinä-yhtyeellä on ikää jo 30 vuotta. Aamu-tv:n vieraana 18. maaliskuuta 2013 vasemmalta Susan Aho, Mari Kaasinen, sekä uusi tulokas Karoliina Kantelinen.

At 30, Värttinä is alive and kicking

Finland’s most successful folk music group, Värttinä, kicks off its 30th anniversary tour in Hämeenlinna on Friday.

Värttinä-trion kaksi laulajaa sekä osa taustabändistä.

Kolmekymppinen Värttinä pursuaa energiaa

Suomen kansainvälisesti menestynein kansanmusiikkiyhtye Värttinä on ollut kasassa jo 30 vuotta. Pohjois-Karjalasta Rääkkylästä lähtöisin oleva yhtye on uudistanut suomalaista kansanmusiikkiperinnettä merkittävästi.

Metku-lastenkuoro

800 lapsen kuoro valtasi Lappeenrannan

Metkuillaan-lastenkuorokonsertissa oli tänä vuonna mukana yli 30 kuoroa ja 800 kuorolaista. Lapset ja nuoret olivat Lappeenrannasta, Imatralta, Lemiltä, Ruokolahdelta, Savitaipaleelta ja Taipalsaarelta.

Kuoro

Metkuillaan -konsertit ovat loppuunmyytyjä

Tänä vuonna Metkuillaan–lastenkuorokonsertissa on mukana yli 30 kuoroa ja 800 lasta ja nuorta Etelä-Karjalasta. Metkun kuorotoiminta on vain laajentunut vuosi vuodelta.

Kuvassa Kalevalaisten Naisten Liiton puheenjohtaja Sari Kaasinen, joka on tuttu myös nykykansanmusiikkiyhtyeestä Värttinä.

Rempsakka reissunainen korostaa hiljaisuutta

Kansanmusiikista tuttu Sari Kaasinen kiertää Suomea kertoen ilosta ja itsetunnosta. Itseilmaisu ja usko omaan tekemiseen ovat myös Kaasisen luentojen keskeisiä aiheita. Verevä karjalaisnainen puolustaa myös tuppisuita.

Värttinä - yhtye

Värttinä juhlakiertueelle

Kansamusiikkiyhtye Värttinä juhlistaa ensi vuonna täyteen tulevaa 30 –vuotista taivaltaan juhlakiertueella. Kiertue käynnistyy 5.4. Hämeenlinnasta ja päättyy 27.4. Iisalmeen. Kaikkiaan kiertuepaikkakuntia on kuusitoista. Pohjois-Karjalasta, Rääkkylästä lähtöisin oleva Värttinä on siskosten Mari ja Sari Kaasisen perustama.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle