Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Oskar Osala.

Leijonien kentällisiin muutoksia – Osala nousee kokoonpanoon

Leijonat kohtaa tiistaina Etelä-Korean kello 14.10. Ottelua voi jännittää Yle Puheen välityksellä.

Aleksander Bonsaksen

Bonsaksen kohtaa tutut suomalaiset – kosto mielessään

Tapparassa pelanneelle Alexander Bonsaksenille jäi hampaankoloon viime kevään MM-kisoista. Hän haluaa päästä voittamaan Suomen.

Leijonat juhli Saksaa vastaan.

Leijonat jatkaa samoilla kentällisillä – vain "varamiehet" muuttuvat

Oskar Osala nousee Suomen kokoonpanoon otteluun Norjaa vastaan. Juha Metsola toimii luukkuvahtina Karri Rämön sijaan.

Mika Pyörälä

Leijonien olympia-avaus käynnistyi kovalla maalijuhlalla – Pyörälä työnsi Suomen johtoon

36-vuotias Mika Pyörälä johdatti Suomen johtoon Saksaa vastaan avauserän maalijuhlassa Pyeongchangin olympialaisissa.

Mikko Koskinen

Menikö Saksan nopea tasoitus Koskisen piikkiin? "Tuonne hänelle voi maalin tehdä"

Yle Urheilun asiantuntija Jyrki Aho jossitteli Saksan tasoitusta ylivoimalla.

Joonas Kemppainen

Leijonat harjoitteli tutuilla kentällisillä – ylivoimaviisikot selvillä

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue matkustaa tänään Souliin.

Henrik Haapala.

Aamulehti: Liigan pistekuningas siirtyy Barkovin joukkuetoveriksi NHL:ään

Aaamulehden tietojen mukaan Liigan pistepörssin voittaja Henrik Haapala siirtyy tulevaksi kaudeksi Florida Panthersiin.

Joonas Korpisalo

Leijonille tyly alku pronssiottelussa – Venäjän ensimmäinen pitkä pyöritys tuotti tulosta

Venäjä siirtyi 1–0-johtoon, kun pronssiottelua oli pelattu kuusi minuuttia ja 58 sekuntia.

Ruotsi juhlii maalia.

Leijonille shokkialku - Ruotsi iski heti!

Ruotsi siirtyi jo toisella minuutilla johtoon Suomea vastaan MM-välierässä.

Veli-Matti Savinainen

Leijonat jatkaa voittavalla kokoonpanolla – katso ketjut viimeisissä harjoituksissa ennen Ruotsi-välierää

Harjoitusten perusteella Leijonat on jatkamassa MM-kisojen välierään Ruotsia vastaan samalla ketjukoostumuksilla kuin pelasi Yhdysvaltoja vastaan puolivälierän.

Veli-Matti Savinainen

Näin leijonapelaajat tuumivat ysärijoukkue Yhdysvalloista: "Tiedämme, mitä sieltä on tulossa"

Suomi kohtaa torstaina nuoren, nälkäisen ja liikkuvan USA:n jääkiekon MM-turnauksen puolivälierässä.

Kanada juhlii

Ehditkö käydä jääkaapilla hakemassa lohturuokaa? Kanada-ottelu alkoi kunnon maalikimaralla

Pariisin lohkon päätösottelun alkuminuuteilla yleisölle oli viihdykettä.

Jani Lajunen MM-kisojen avausottelussa Valko-Venäjää vastaan.

Leijona-hyökkääjä siirtyy Sveitsiin - sopimus julki kesken MM-kisojen

Jani Lajunen siirtyy Tapparasta HC Luganon riveihin 1+1 -vuotisella sopimuksella.

Joonas Korpisalo

Korpisalo jatkaa maalilla – katso Leijonien kentälliset Ranska-otteluun

Lasse Kukkonen on sivussa Suomen kokoonpanosta, joten Valtteri Filppula nousee kapteeniksi.

Bercyn areena Pariisi jääkiekon MM-kisat

Erikoiset olosuhteet maksoivat Leijonille maalin Pariisin areenalla

Oskar Osala olisi mielestään pystynyt estämään Valko-Venäjän avausmaalin, jos näkölinja kiekkoon ei olisi kadonnut.

Jesse Puljujärvi Leijonien harjoituksissa.

Leijonien ketjut alkavat muodostua Pariisissa – Puljujärvi ylimääräisenä hyökkääjänä

Suomi harjoitteli keskiviikkona ensimmäisen kerran täydellä kokoonpanollaan Pariisissa.

Jani Lajunen

Tapparan ykkössentteri on valmis Leijonien MM-kisakutsuun

Jani Lajunen jakoi toisen perättäisen mestaruuden jälkeen tunnustusta myös KalPalle kovasta vastuksesta.

Tappara, jääkiekon Suomen mestari 2017.

Kommentti: Tapparan menestyksessä mikään ei ole sattumaa – mistä suomalaista jääkiekkoa hallitseva dynastia on tehty?

Ei ole mitään estettä etteikö Tappara kannattelisi Kanada-maljaa myös keväällä 2018, kirjoittaa Yle Urheilun Jussi Saarinen.

Juuso Riikola kaatoi Jukka Peltolan ottelun lopussa. Eero Kilpelä seurasi tilannetta taustalla.

TOP5: Kolmas liigafinaali täydessä Hakametsässä tarjosi draamaa ja komeita ilmalentoja

Valokuvaaja Tomi Hänninen ikuisti Tapparan ja KalPan lauantai-illan finaalikohtaamisen Yle Urheilulle.

Linjatuomarit Henri Neva ja Hannu Sormunen sekä päätuomarit Mikko Kaukokari ja Stefan Fonselius toimitsijoiden edessä.

Liigan erotuomarijohtaja avausfinaalista: Siinä meidän tuomarit tekivät virheen

Jyri Rönnin mukaan kokenut päätuomarikaksikko Stefan Fonselius ja Mikko Kaukokari teki selviä virheitä Tapparan ja KalPan välisessä avausfinaalissa.

Henrik Haapala

Tappara osoitti suuruutensa pakkoraossa - "Luuserit selittelevät tässä vaiheessa"

Jani Lajusen ja Henrik Haapalan avauserän maalit riittivät, kun Tappara kukisti Ilveksen seitsemännessä pelissä.

Teemu Nurmi ja Tappara juhlivat

Tappara-tähdet heräsivät kreivin aikaan – Tampereen sarja tasoittui

Ilves jäi neljännessä puolivälierässä Tapparan jalkoihin ja kiihkeä Tampereen kiekkosarja tasoittui.

Puolivälieräsarja Tapparaa vastaan oli osasyynä Ilveksen positiiviselle tulokselle.

Ilves kesti ja kiitti – Koivulalta jäätävä ratkaisu

Ilves nousi SM-liigan puolivälieräsarjassa Tapparaa vastaan otteluvoitoissa 2-1-johtoon. Lauantaina sankari oli jatkoerässä maalin iskenyt Oskari Koivula.

Juha Kiilholma, Ässät #37

Ässät hävisi mestarien juhlaottelun: "Varmasti heille ikimuistoinen ilta"

Sarjakärki Tappara kukisti suorasta pudotuspelipaikasta taistelevan Ässät lauantaina.

Pelicans-vahti Karri Rämö / 16.2. 2017

"Edellisestä voitosta oli vierähtänyt liki vuosi"

SM-liigaan palannut Karri Rämö oli jatkojalla ja voittomaalikilpailussa erityisesti Tapparan voiton tukkona.

Tappara juhli

Tappara kampesi vaikeuksien kautta voittoon KalPa-rynnistyksestä: "Viihdettä oli koko kansalle"

Tiistaina julkistettu Kristian Kuuselan pelaajasopimus otettiin Tappara-leirissä innostuneesti vastaan.

Jussi Tapola, Tappara

Tapolan yllätysveto toimi kärkipelissä - "Vähän yllätettiin vastustajaa"

KalPa hävisi SM-liigan huippuottelussa Tapparalle pitkän kaavan mukaan. Tappio oli oivassa pisteputkessa eteneville kuopiolaisille neljäs perättäinen.

Jukka Peltola

Puolustajaksi käsketty Tapparan Peltola: "Ei kysytty vapaaehtoisia"

Vaikka peli sujui hyvin puolustajana, Tappara-kapteeni Jukka Peltola toivoo pääsevänsä takaisin omalle pelipaikalleen nopeasti.

Jukka Peltola

Puolustajana pelanneelta Tappara-kapteeni Peltolalta huikea esitys – tehot 1+2

Tampereen Tappara voitti Jukurit 4–2 maanantain ainoassa SM-liigaottelussa.

Jani Lajunen

Lajunen sai edellisiltana tietää tuuraavansa Barkovia

Jani Lajusen tuurauskeikka Aleksander Barkovin tilalla kakkosketjussa oli onnistunut, kun Suomi voitti Tanskan 5-1.

Aleksander Barkov Leijona-paidassa.

Leijonille karmeita takaiskuja: Barkov ja Kukkonen sivuun

Aleksander Barkov ja Lasse Kukkonen eivät ole mukana Leijonien kokoonpanossa MM-kisojen puolivälierässä Tanskaa vastaan.

Suomi voitti Ranskan 3-1

Näkökulma: Leijonilta välttävä kenraali – nyt alkaa ylämäki

Jääkiekon MM-kisoissa alkaa nyt se kaikkein rankin jakso, kirjoittaa Yle Urheilun Matias Strozyk.

Tommi Kivistö

Kivistö ja Rantanen sivussa Leijona-miehistöstä

Lasse Kukkonen palaa Suomen takalinjoille Ranska-otteluun. Tommi Kivistö sen sijaan on sivussa lauantain kamppailusta.

Jani Lajunen

Vaikea odotus ohi – Lajunen täynnä virtaa kaukaloon Suomi-paidassa

Tapparassa Jani Lajunen oli ykkössentteri mestarijoukkueessa, Suomen maajoukkueessa hän hyppää pelaavaan kokoonpanoon vasta viidenteen peliin. Virtaa on viikon harjoittelun aikana kertynyt reilusti.

Mikko Rantanen

Mikko Rantasen pelaaminen lauantain suhteen auki – myös maalivahtia mietitään vielä

Leijonien valmennusjohto ei ole vielä päättänyt, lähteekö se lauantain otteluun kahdeksalla puolustajalla vai 13. hyökkääjällä. Jani Lajunen on joka tapauksessa ensimmäistä kertaa MM-kisoissa kokoonpanossa.

Tomi Sallinen

Sallisen huonolle päivälle jatkoa - Lajunen korvaa nelosketjussa

Tomi Sallinen putosi nelosketjun sentterin paikalta Leijonien perjantain harjoituksissa. Jani Lajunen saanee mahdollisuuden näyttää.

Kari Jalonen

Barkov ja Laine myös välipäivänä jäällä

Suomella oli tänään vapaaehtoiset jääharjoitukset Pietarin Jubileini-areenan harjoitushallissa. Kokoonpanoon ulkopuolella olevien pelaajien lisäksi Aleksander Barkov ja Patrik Laine latasivat suoraan syötöstä laukauksia omassa kenttäpäädyssä.

Kari Jalonen

Leijonien leimattomat saavat odottaa, vaikkei Jalonen myönnä tähyilevänsä NHL:ään

Leijonien terveystilanne on hyvä, joten Tommi Kivistö, Mikko Rantanen ja Jani Lajunen saavat odottaa kisapassiensa leimaamista ainakin sunnuntaihin.

Topi Jaakola

Topi Jaakola piti Leijonille puheen

Suomen valmennusjohto hakee uuttaa tapaa joukkueen hengennostatukseen. Pelipäivinä yksi pelaajista purkaa tuntojaan joukkueen edessä. Tänään oli puolustaja Topi Jaakolan vuoro.

Patrik Laine

Tapparan kokoonpano uusiksi – Laine nousee ykkösketjuun

Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola ruuvaa kokoonpanoaan uuteen uskoon neljänteen finaalipeliin HIFK:ta vastaan. Patrik Laine nousee Henrik Haapalan tilalle ykkösketjuun.

Marko Ojanen haastattelussa

Tapparan videokoutsi uskoo uuteen ilmeeseen: ”Meistä on tehty altavastaajia”

Tapparan valmennusjohtoon kuuluva Marko Ojanen on luottavaisena ennen perjantain neljättä liigafinaalia, ja altavastaajan rooli sopii tamperelaisille.

Kristian Kuusela, Tappara #71

Finaaliohjelma rassaa pääkoppaa - ”Mieluummin pelaisi joka toinen päivä”

SM-liigan finaaleissa ottelurytmi on yleensä mennyt pelipäivä-välipäivä –periaatteella sen jälkeen kun liigassa siirryttiin keväällä 2008 paras seitsemästä -loppuotteluihin.

Kärppien Ivan Huml.

Kärpät turhautui Tapparan vieraana - Huml ajettiin ulos päätöshetkillä

Kärpät hävisi toisen kerran peräkkäin SM-liigan välierissä. Tappara onnistui varmistamaan voiton päätöserässä.

Pekka Tirkkonen ja SaiPan miehistö

Pistemenetys SaiPalle Tapparaa katkerampi paikka - "Ei oltu pelissä paikalla"

Runkosarjan kolmantena oleva Tappara punnersi voittoon viidentenä olevasta SaiPasta voittolaukauskilpailun jälkeen.

Oskari Setänen kuvassa

TPS-molari liikaa Tapparalle - sarjakuutonen hyvässä tikissä

TPS pelasi 10. kerran tällä kaudella peräkkäisenä päivänä ja onnistui vihdoin voittamaan molemmat ottelunsa. Torstaina kaatui Ässät ja perjantaina taipui Tappara pitkän kaavan mukaan.

Linus Omark, SWE #27 / 7.11.2015

Video: Ex-jokeritaiturin uskomaton rankkari kaatoi Leijonat

Linus Omark veivasi ratkaisevan maalin, kun Ruotsi kaatoi Suomen voittomaalikilpailun jälkeen 2-1-luvuin Moskovan EHT-turnauksessa. Katso video kuvaa klikkaamalla.

jonas enlund leijonat

Video: Leijonat hassutteli tasoihin upealla kuviolla

Jonas Enlund iski tasoitusmaalin Ruotsia vastaan Jani Lajusen ja Kristian Kuuselan oivallisista syötöistä. Katso video maalista kuvaa klikkaamalla.

mika pyörälä ivan huml

Kärppäkonkari pääsee irti Leijonissa Tshekkiä vastaan: "Mukava bonus syyskaudella"

Mika Pyörälä palaa yhden kauden tauon jälkeen Leijonien kokoonpanoon Tshekki-ottelussa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle