Uusimmat artikkelit
Kynttilät syttyivät Hietaniemen hautausmaalla, vapaaehtoiset meripelastajat muistelivat mereen menehtyneitä paraatilla
Vapaaehtoisille meripelastajille perinteinen pyhäinpäivän paraati merkitsee myös pelastuskauden päättymistä.
Hautakynttilä on yleinen, mutta ei ainoa oikea tapa muistaa – kynttilätön hauta ei tarkoita läheisten unohtaneen
Pyhäinpäivän hautausmaaperinteet elävät paikoin niin vahvoina, että omaiset potevat kynttilättömästä haudasta huonoa omaatuntoa. Turhaan, sanoo tutkija Auli Vähäkangas, muistella voi muutenkin.

Lauantai 5.11.2022 (radio)
Suomalaiset varautuvat säästämään. Suomeen tarvitaan lisää maahanmuuttajataustaisia poliiseja. Pyhäinpäivänä on muistettu läheisiä, jotka ovat jo kuolleet. Möpsö ja pennut ovat suositun Pentuliven tähdet. Säätiedot.
Arkkipiispa Tapio Luoma etsii usein vastausta kysymykseen, miksi Jumala sallii pahuuden – “Joskus on vain sanottava, että en minäkään tiedä, en minäkään ymmärrä”
Lakeuden taivaan alta kirkon johtajaksi.
Oletko miettinyt millaiset hautajaiset haluat? Kuolemasta kannattaa puhua etukäteen
Kuoleman ajatteleminen on monisyinen asia. Osa sulkee sen pois elämästään. Joku taas suunnittelee omat hautajaisensakin.
Haudalla lepattaa nyt ledi – marketit myyvät pyhäinpäivän alla tuhansittain hautakynttilöitä, ja yhä useampi niistä toimii paristolla
Talven edellä ihmiset ostavat perinteisesti paljon kynttilöitä. Kauppaketjuista kerrotaan, että tänä syksynä varautuminen sähkökatkoihin näkyy kuitenkin selvästi pöytäkynttilöiden kysynnässä.
Testaa, kuinka hyvin tunnet halloweenin – kurpitsoja, henkimaailman juttuja ja loputtomasti kulttuuriviittauksia
Oletko valmis vastaamaan kymmeneen pelottavaan kysymykseen? Tämä visailu auttaa virittäytymään halloweenin tunnelmaan.
Kirkon kammoamassa pakanallisessa sadonkorjuujuhlassa oli suotavaa ryypätä ja rällätä – nyt kekri tekee kovaa paluuta Suomessa
Loppusyksyä pidetään monissa kulttureissa maagisena ajankohtana, jolloin elävien ja kuolleiden maailmojen rajan voi ylittää. Meillä on pyhäinpäivä ja halloween, mutta mikä ihme on kekri?
Requiemistä Draculaan – Radio 1:n ohjelmia pyhäinpäivän aikaan
Pyhäinpäivä. Kekri. Halloween. Minkä tahansa nimistä sesonkia vietätkään, Yle Radio 1 tarjoaa jokaiselle jotakin ja etenkin tunnelmaa synkkyyteen. Kauhuakaan emme kammoksu!
Kerro toiveesi pyhäinpäivän iltaan - hengellisen musiikin Sävel on vapaa la 5.11.
Soita suoraan lähetykseen tai lähetä toiveesi jo etukäteen - Ohjelmassa toteutetaan kirkkomusiikin sekä hengellisen musiikin toiveita laidasta laitaan.
Pyhäinpäivän Nojatuolikirkossa kohtaavat läheisensä menettäneet laulajat Hanna Ekola ja Janna Paasonen
Janna Paasonen on joutunut hautaamaan oman lapsensa ja Hanna Ekola puolisonsa. ”Surusiskot” kohtaavat Nojatuolikirkossa ja pohtivat yhdessä, voiko surusta nousta mitään kaunista.
Jumalanpalvelukset marraskuussa
Sunnuntaisin klo 10.00 luterilainen jumalanpalvelus. Sunnuntaisin klo 11.00 ortodoksisen liturgian kanssa vuorottelevat vapaiden kirkkojen ja seurakuntien sekä katolisen kirkon jumalanpalvelukset.
Tiede, taide ja henkisyys kokoontuvat yhteen Elämäni Biisin erikoisjaksossa
Elämäni Biisin pyhäinpäivän erikoisjakso on oodi muistoille
Pyhäinpäivänä hiljennytään totutusti kynttilöiden ääreen, mutta muinainen kekriperinne nostaa päätään
Teologi Anna Saurama uskoo, että kekriin liittyvät ajankohtaiset teemat kestävästä elämäntavasta satokausiajatteluun ja ylisukupolviseen yhteisöllisyyteen resonoivat tässä ajassa.
Lauantai 6.11.2021 (radio)
Ihmisiä kuoli musiikkifestivaalilla USA:ssa. Sierra Leonessa oli paha räjähdysonnettomuus. Ähtärin eläinpuisto palauttaa ehkä pandat Kiinaan. Lauantaina on pyhäinpäivä ja ruotsalaisuuden päivä.
Tampereen hautausmailla kuullaan ihmisten iloja ja suruja pyhäinpäivänä
Pyhäinpäivänä sytytetään kynttilä läheisten muistolle. Kalevankankaan ja Messukylän hautausmailla on mahdollista myös jutella päivystäjien kanssa.

Candles and songs as Finland observes All Saints' Day and Swedish Heritage Day
Two holidays fall on Saturday, but there are few significant changes to schedules.
Ääniviesti haudan takaa, kuollut anoppi auttamassa – Uskallatko kuunnella nämä neljä kummitusjuttua?
Kummitusjuttuja suoraan kansan suusta.
Surun vuosi: Marianne Heikkilä siunasi neljä läheistään haudan lepoon – "Kuolevan ja omaisten kohtaamisessa on vielä paljon opittavaa"
Oma huone, kynttilä ja hoitajille ja lääkäreille empatiakykyä. Siinä lyhyt mutta tärkeä lista, jonka kuoleva ja omaiset ansaitsisivat lopun lähestyessä, sanoo Marttaliiton pääsihteeri, rovasti Marianne Heikkilä.
Pikkujoulukausi piristää myös taksialaa: "Pyhäinpäivänä palataan perinteiseen menoon"
Oulun taksiautoilijoiden puheenjohtajan Kari Häkkilän mukaan myös arkiajot ovat selvästi lisääntymässä, kun ihmiset palaavat etätyöstä työpaikoilleen.

Kynttilät luovat juhlapyhinä hautausmaille tunnelmaa – jätteet kuormittavat seurakuntia
Porissa toivotaan omaisten vähentävän kynttiläjätteen määrää hautausmailla hakemalla ne palamisen jälkeen kotiin hävitettäväksi.
Pyhäinpäivän hartausohjelmissa puhutaan kuolemasta, toivosta ja lohdutuksesta
Pyhäinpäivä näkyy ja kuuluu televisiossa ja radiossa.
Toivo harrasta musiikkia pyhäinpäivän iltaan
Kirkkomusiikin ja hengellisen musiikin Sävel on vapaa
Kurpitsat hehkuvat läpi yön halikkolaisella pellolla – someilmiö kiinnosti viime vuonna 100 000 kävijää
Kaikki alkoi muutamasta kurpitsalyhdystä neljä vuotta sitten. Parina viime syksynä Rannikon vihannestilan työntekijät ovat innostuneet rakentamaan kokonaisen kurpitsapuiston.

Lauantai 31.10.2020 (radio)
Vaikea koronavirustauti lisää neurologisten oireiden riskiä. Lähes puolet suomalaisista toivoo kuntavaaleihin nettiäänestystä. Näyttelijä Sean Connery on kuollut. Uskonnon merkitys on vähentynyt Suomessa. Lauantaina on vietetty pyhäinpäivää.
Äiti, mitä sun tatuoinnille tapahtuu, kun sä kuolet? Lapset kysyvät kuolemasta mutkattomasti, ja vastaamiseen löytyy nyt apua uusista kirjoista
Tänä syksynä on ilmestynyt useita lasten- ja nuortenkirjoja, joiden aiheena on suru, kuolema ja itsemurha.
Tervossa tuotiin valoa pimeyteen – katso videolta, miten viisimetrinen olkipukki palaa pellolle
Tervossa poltettiin olkipukki jo kolmatta kertaa.

Katso uusin Yle Mix: Onko Halloween kunniaksi kuolleille vai pelkkää kauhusirkusta?
Meksikolaiset perinnenaamiot herättävät ihastusta mutta myös aiheuttavat kiistoja.
Ylitornion seurakunnassa korona-altistuksia – hautajaiset ja jumalanpalvelukset hoidetaan sijaisten avulla
Useita Ylitornion seurakunnan työntekijöitä on kotikaranteenissa.
Länsi-Pohjassa 12 koronatartuntaa vuorokaudessa – uusia tartuntoja erityisesti torniolaisesta ravintolasta
Länsi-Pohjassa yli sata ihmistä on altistunut koronavirukselle.

Kertaalleen peruttu sielunmessu soi sittenkin neljällä paikkakunnalla
Konsertit kuullaan Jalasjärvellä, Karviassa, Alajärvellä ja Kurikassa.
Elävä arkiston lokakuussa vie Tie Eedeniin – sekä muuta sisältöä pimeneviin iltoihin
Lokakuista sisältöä Elävän arkiston artikkeleissa.

Venäläisten pitkät pyhät vilkastuttivat rajaliikennettä Sallassa
Liikennemäärään vaikutti Venäjällä vietetty Kansallisen yhtenäisyyden päivä.

Kuolleiden päivän juhlintaa Meksikossa ja viikon muita uutiskuvia
Viime viikolla Meksikossa vietettiin maan suurinta juhlaa ja Berliinissä puolestaan muurin murtumisen 30-vuotisjuhlaa. Katso viikon vaikuttavimmat uutiskuvat.

Lauantai 2.11.2019 (radio)
Lasten psykiatriset ongelmat lisääntyvät. EU-maissa mielenosoituksia Turkkia vastaan. Munuaisen luovuttaminen helpottui. Lauantaina vietetään pyhäinpäivää.

Kynttiläsesonki on täällä – pyhäinpäivästä alkaa loppuvuoden myyntiputki
Pyhäinpäivänä kynttilät ovat melkein aina vaaleita. Lahjaksi voidaan viedä vaikkapa mustia kynttilöitä.

Santa Muerten kultti pullahti julkisuuteen pyhäinpäivänä vuonna 2001 – Nyt se on Latinalaisen Amerikan nopeimmin kasvava uskonto
Kuoleman kultilla on yhteys Meksikon alamaailmaan, mutta siitä on viime vuosina tullut valtavirtaa.
Kajaanin "terhakan" kekripukin kanssa on jännät paikat: nosto jokeen saattaa venyä tapahtumapäivälle
Kekrijuhla alkaa Kajaaninjoen rannassa lauantaina kello 18.

Ringa Ropo otti kantaa lihavuuskeskusteluun: Kymmenien kilojen ylipaino näkyy viimeistään lonkka- ja polvivaurioina
Ringa Ropo pudotti painoaan parikymmentä kiloa neljä vuotta sitten ja auttaa nyt muita painonpudotuksessa.
Marika Koskimäen halloween alkaa heinäkuussa ja huipentuu tällä viikolla – oven takaa aukeaa pääkallojen, kurpitsoiden ja luurankojen valloittama koti
Syksyn synkät juhlat halloween ja Día de Muertos kiehtovat suomalaisia yhä enemmän.
Kekripukki ilmestyi savolaiselle pellolle ja odottaa nyt polttamista
Kekripukki on osa vanhaa perinteistä sadonkorjuujuhlaa.
Mikkelissä ensilumenladulle pääsee jo pyhäinpäivänä
Lunta on ajettu ensilumenladun pohjaksi Mikkelin Rantakylässä tiistaista alkaen.

Lauantai 3.11.2018 (radio)
Pekka Haavisto on vihreiden uusi puheenjohtaja. Myrsky on tappanut ihmisiä Italiassa. Lauantaina on vietetty pyhäinpäivää. Naali eli napakettu voi kadota Suomesta ja muista Pohjoismaista kokonaan.

Halloweenin vietto on lapsille jo perinnettä – merkkipäiväksi siitä ei vielä ole
Halloween on hiljalleen muodostunut perinteeksi – ainakin lasten keskuudessa. Virallista omaa merkkipäivää se ei kuitenkaan ole saamassa.

Herätys: Vihreät valitsee tänään puheenjohtajan, Suomeen kootaan jo sisäilmaliikettä, pyhäinpäivästä tulossa lämmin
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Pyhäinpäivänä muistetaan marttyyreitä, mutta sanan käyttö on karannut kauas alkuperäisestä – "Väärinkäyttöä", sanoo pappi
Marttyyri-sanan merkitys on laajentunut vuosikymmenten saatossa. Arjen "marttyyrit" ovat kuitenkin kirkonmiehen mukaan väärillä jäljillä.

Haudoille toivotaan vähemmän kynttilöitä – Puutarhalyhdyt eivät kuulu hautausmaille
Joensuussa on hautausmailla jäteastiat erikseen kynttilöiden sekajätteelle, metallille ja led-kynttilöille, jotka ovat ongelmajätettä.

Pyhäinpäivä pysäyttää Kajaanin seudun joukkoliikenteen lähes kokonaan
Lentokentälle menevä joukkoliikenne ajetaan osittain myös lauantaina.
Harras pyhäinpäivä – vai riehakas halloween? Testaa tietosi marraskuun alun juhlista
Pyhäinpäivä, halloween ja kekri liittyvät kaikki toisiinsa.
Koska viimeksi kuulit tunnin mittaisen biisin?
Kuka minä olen? Mikä on elämän tarkoitus?