Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Miss Etelä-Afrikka 2021 Lalela Mswane.

Israel järjestää ensimmäisen kerran Miss Universum -kisan, ja boikottihankkeet virisivät – politiikka näkyy kisoissa puolesta ja vastaan

Miss Universum kruunataan Israelin Eilatissa 12. joulukuuta. Boikotoinnin vastapainona kisoissa nähdään kilpailijoita arabimaista, joihin Israel on solminut diplomaattisuhteita.

Palestiinalaislapsia koulumatkalla Länsirannalla lukukauden ensimmäisenä päivänä elokuussa 2021.

Israel laittoi lastenoikeusjärjestön terrorismilistalle – Suomen Lähetysseura joutui lopettamaan yhteistyön järjestön kanssa

Israel sanoo järjestön olleen mukana ohjaamassa rahoitusta terroristiseen toimintaan. Todisteita väitteestä ei ole esitetty julkisuuteen. YK ja ihmisoikeusjärjestöt arvostelevat julistusta.

Janina Kahela istuu pöydän ääressä, joka on täynnä taikakoulularin rekvisiitta. Ville Miettinen seisoo taustalla liitutaulun vieressä. He ovat pukeutuneet rooliasuihinsa.

Kokeneet larppaajat kertovat, kuinka roolipelaaminen muuttaa omaa persoonaa: nykyään kaikki kuuntelevat hiljaa, kun Janina Kahela puhuu

Liveroolipelaaminen toimii myös poliittisen vaikuttamisen välineenä. Palestiinan tilannetta simuloivan larpin jälkeen valtaosa pelaajista koki ymmärtävänsä nationalismia aiempaa paremmin.

Tokion olympialaisten judohalli

Algerialainen judoka kieltäytyi ottelemasta israelilaista vastaan olympialaisissa – kansainvälinen liitto mätkäisi 10 vuoden pannan

Fethi Nourinen mukaan hänen poliittinen tukensa palestiinalaisten asialle teki mahdottomaksi ottelemisen israelilaista vastaan.

Tulipallo taivaalla Israelin Gazan kaistalle tekemän ilmaiskun jälkeen.

Israel teki jälleen ilmaiskuja vuosia saarrossa olleelle Gazan kaistalle, josta tehtiin ilmapalloiskuja Israeliin

Israelin armeijan mukaan iskut olivat vastaus ilmapalloiskuihin, jotka olivat sytyttäneet tulipaloja Israelissa.

Palestiinalaiset osoittivat mieltä Gazan kaistan raja-aidalla.

Gazan kaistalla jälleen väkivaltaisuuksia mielenosoituksen yhteydessä – kaksi palestiinalaista ja israelilainen poliisi loukkaantuivat vakavasti

Lauantaina joukko palestiinalaisia mielenosoittajia heitti palopommeja ja yritti kiivetä Gazan kaistan raja-aidan yli, johon Israelilaiset turvallisuusjoukot vastasivat tuliaseilla sekä kyynelkaasulla. Levottomuuksien takia Israel teki ilmaiskuja Gazan kaistalle.

Kerrostaloa rakennetaan etualalla. Taustalla näkyy kaupunkimaisemaa.

Norjan suurin eläkerahasto veti sijoituksensa Länsirannan siirtokunnissa toimivilta yhtiöiltä

Eläkerahasto KLP sanoo, että se on luopunut sijoituksista 16 yhtiöön, jotka toimivat Israelin siirtokunnissa miehitetyllä Länsirannan palestiinalaisalueella. KLP myi osakkeita ja velkakirjoja 275 mljoonan kruunun eli noin 27 miljoonan euron arvosta. Joukossa ovat yhdysvaltalainen Motorola Solutions ja ranskalainen Alstom.

Palestiinalaiset osoittivat mieltä presidentti Mahmoud Abbasia vastaan Ramallahissa

Sadat osoittivat mieltä presidentti Abbasia vastaan Ramallahissa – Länsirannalla kytee tyytymättömyys palestiinalaishallintoon

Länsirannalla puhkesi mielenosoituksia reilu viikko sitten, kun tunnettu palestiinalaishallintoa kritisoinut aktivisti Nizar Banat kuoli turvallisuusjoukkojen suorittaman väkivaltaisen pidätyksen jälkeen.

Gazan taivaalla välkehti lauantai-iltana.

Israel on jatkanut ilmaiskujaan Gazan kaistalle reilu kuukausi sitten sovitun tulitauon jälkimainingeissa

Gazasta kerrotaan lähetetyn maastopaloja sytyttäviä ilmapalloja, joihin Israel vastaa ilmaiskuin.

Israelilaisjoukko heiluttaa Israelin lippuja.

Israel on tehnyt ilmaiskuja Gazan alueelle – kyseessä ensimmäinen suurempi välikohtaus tulitauon alkamisen jälkeen

Tilanteen kärjistymistä oli jo ehditty pelätä Jerusalemissa järjestetyn kansallismielisen marssin vuoksi. Gazaa hallitseva äärijärjestö Hamas oli varoittanut marssin voivan johtaa väkivaltaisuuksiin.

a05690267 Israeli Minister of Education, Naftali Bennet speaks in English and specifically to US Secretary of State John Kerry after lighting candles on a Menorah for the Jewish holiday of Hanukkah in Jerusalem, 28 December 2016. Bennet stressed the Jews have been lighting Hanukkah candles in Jerusalem for over 1800 years and called the UN Security Council resolution on Israel settlements 'shameful.'

"Palestiinalaisvaltio ei tule kysymykseen" – Tällainen on Israelin pääministeriksi nouseva Naftali Bennett

Äärinationalistiksi usein kuvattu it-miljonääri Naftali Bennett on nousemassa Israelin johtoon seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Hän itse sanoo olevansa väistyvää pääministeriä Benjamin Netanjahua vieläkin oikeistolaisempi.

Naftali Bennett keskustelee Yair Lapid kanssa.

Israeliin on tulossa historiallinen hallitus – Netanjahun syrjäyttäjien liittoumalle povataan lyhyttä ikää

Israelin uuden hallituksen tärkein yhteinen nimittäjä on halu saada pitkäaikainen pääministeri Benjamin Netanjahu pois vallasta, arvioi Israel-asiantuntija. Kirjava hallitus nojaa niin kansallismielisten kuin palestiinalaisten tukeen.

Chiles president Michelle Bachelet.

YK:n ihmisoikeuskomissaari: Israel saattoi syyllistyä Gazassa sotarikoksiin

Ihmisoikeuskomissaarin mukaan myös ääriryhmä Hamasin Gazasta Israeliin ampumat raketit osuivat siviilikohteisiin, ja olivat selvästi kansainvälisen oikeuden vastaisia.

Kuvassa etualalla Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja taaempana Yhdysvaltain ulkoministeri Anthony Blinken.

Yhdysvallat aikoo avata uudelleen konsulaatin palestiinalaisille Jerusalemiiin – Blinken: Hamas ei saa hyötyä Gazan jälleenrakentamisesta

Israelissa vierailulla olevan ulkoministeri Antony Blinkenin mukaan Yhdysvallat kampanjoi avun saamiseksi yhdentoista päivän sodan raunioittamaan Gazaan. Blinken antoi myös tukensa Israelin ilmoitukselle vastata voimalla, jos Hamas rikkoo tulitaukoa.

Omar Abu al-Ouf selvisi Israelin ilmaiskusta, mutta kaikki muut perheenjäsenet menehtyivät.

”Pidin pikkusiskoani sylissäni tuntikausia, kunnes hän menehtyi” – gazalaiset kertovat Ylelle 11 päivää kestäneistä pommituksista

Tulitauko toi lauantaina ihmiset Gazan kaduille tutkimaan tuhoja ja hautaamaan rakkaitaan. Haavoittuneiden hoito ja jälleenrakennus ovat nyt suurimpia haasteita: saarretulla alueella on pulaa lääkkeistä, eikä monella ole varaa korjata kotiaan.

Ihmiset juhlivat kadulla Israelin ja Hamasin välistä tulitaukoa.

Analyysi: Kuka voitti ja kuka hävisi Lähi-idän tuoreimmalla kierroksella?

Sota kiihdyttää tunteita ja väkivalta ruokkii kostoa. Sodan nostama adrenaliini tasaantuu tulitauon jälkeen hitaasti, ja haukat hallitsevat jatkossa poliittista ilmatilaa, arvioi Ylen ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen.

Tyhjä

Toimittaja: Israelin ja Palestiinan konfliktista uutisointi saa fundamentalistit liikkeelle – suomalaisilla medioilla ei ole Lähi-idässä pysyviä toimittajia

Uutisointi nojaa helposti vahvemman koneiston tuottamaan tietoon, sanoo STT:n Sanna Raita-aho. Lähi-idässä toimineet tietävät, että vyörytys on voimakasta monesta suunnasta. Siksi vaaditaan aluetuntemusta, hän toteaa Viimeinen sana -ohjelmassa.

Palestiinalaiset siviilit moottoriajoneuvon kyydissä raunioituneella kadulla.

Israelin ja Hamasin aseet vaikenivat, mutta kaikki ainekset uuteen selkkaukseen ovat olemassa – Lue asiantuntijoiden arviot tulitauosta

Kolme suomalaista Lähi-idän asiantuntijaa uskoo, että Israelin ja palestiinalaisten välillä nähdään ennen pitkää uusi yhteenotto. Palestiinalaisosapuoli näyttää Israelin pommituksesta huolimatta voimistuvan.

Iron Dome -ohjuspuolustusjärjestelmän ohjus lähtee laukaisualustalstaan.

Hamas iskee rakettisateella ja Israel tuhoaa tunneleita – selvitimme, miten osapuolten aseistus on toiminut sodassa

Hamas on kehittänyt Iranin tuella omaa rakettituotantoaan, mutta Israelin teknologinen ylivoima on yhä murskaava. Ohjuspuolustusjärjestelmä Rautakupoli on toiminut hyvin, vaikka Hamas on pyrkinyt ylikuormittamaan sitä rakettien yhteislaukauksilla.

Palestiinalaisnuoriso otti yhteen Israelin armeijan kanssa Betlehemissä Länsirannalla. Sotilaat ampuivat muun muassa kyynelkaasua.

Ylen toimittaja seurasi, miten Israelin poliisi nujersi palestiinalaisten mielenosoituksia kovin ottein

Israelissa uskotaan, ettei maan armeijalla ollut suunnitelmaa aloittaa sotaa Hamas-järjestöä vastaan, mutta ääriryhmän provosointiin oli pakko vastata.

Azza Slimene käsi kohotettuna mielenosoittajien keskellä.

Suositun mallin some-tilit lakkasivat yhtäkkiä toimimasta Gaza-päivityksen jälkeen – teknologiajättejä syytetään keskustelun sensuroimisesta

Tutkijan mukaan Israelilla ja yhdysvaltalaisilla teknologiajäteillä on tiiviit suhteet, ja Facebook hyväksyy noin 90 prosenttia Israelin esittämistä sensurointipyynnöistä. Facebook syyttää viimeaikaisista päivitysten katoamisista teknisiä ongelmia.

Palestiinalaiset ja juutalaiset asuttajat ottavat yhteen Jerusalemissa.

Miksi Gazassa soditaan jälleen – katso tästä vastaukset kuuteen kysymykseen siitä, mikä saa Israelin ja palestiinalaiset aina vastakkain

Gazassa leimahtaneella väkivallalla on pitkä tausta Israelin ja palestiinalaisten historiassa. Toistuvia kriisejä selittää kovan linjan voimistuminen kummallakin puolen rintamalinjaa. Silti kerran sovinto näytti jo mahdolliselta.

Tulipallot ja savupilvet nousevat taivaalle Isrealin ilma-iskussa Gazaan

Hamasin rakettihyökkäykset Israeliin jatkuvat kuten myös Israelin vastaiskut – Mitkä ulkovallat ovat kenenkin puolella ja miksi?

Maailma ei vain seuraa Hamasin ja Israelin hyökkäyksiä sivusta vaan valtiot valitsevat puoliaan konfliktissa. Lue tästä millaisin perustein valtiot valitsevat kenen puolelle asettuvat Lähi-itää repivässä konfliktissa.

Palestiinalaisia tarkastelemassa tuhottuja taloja.

Yle seuraa Israelin ja Gazan konfliktia: Apukuljetukset Gazaan alkaneet, Reutersin mukaan Blinken vierailulle keskiviikkona ja torstaina

Tulitauko Israelin ja Hamasin välillä astui voimaan toissa yönä. Hamas varoittaa olevansa valmis jatkamaan taistelua tarvittaessa.

Gazan pommituksia maanantain vastaisena yönä.

Pommitukset jatkuvat kiivaina Gazassa, Ylen toimittaja: Tilanne Jerusalemissa hyvin kireä – Biden: Palestiinalaisilla ja israelilaisilla on yhtäläiset oikeudet elää turvallista elämää

YK:n turvallisuuskokouksessa Israelin ja Palestiinan edustajat syyttivät toisiaan tilanteen eskaloitumisesta. Kansainvälinen yhteisö on vedonnut molempiin osapuoliin tulitauon aikaansaamiseksi.

Suomi-Syyria Ystävyysseura järjesti Solidaarisuutta palestiinalaisille -tapahtuman Helsingin Tuomiokirkon edessä 16. toukokuuta 2021.

Hundreds demonstrate in Helsinki in support of both Palestinians and Israel

Several demonstrations took place on Sunday in the Finnish capital, as in many other cities around the world.

Haavoittunutta miestä kannetaan paareilla Gazan kaupungissa.

Kirjeenvaihtajalta: Kiina hakee turvallisuusneuvostossa rintamaa Israelin ja Hamasin väkivallan lopettamiseksi

YK:n turvallisuusneuvoston puheenjohtajana toimiva Kiina syyttää Yhdysvaltoja turvallisuusneuvoston toimien jumiuttamisesta. Kriisi on tarjonnut Kiinalle myös tilaisuuden iskeä Yhdysvaltoja vastaan ihmisoikeuskysymyksissä.

Suomen ensimmäinen kivikkosatakieli.

Sunnuntai 16.5.2021 (radio)

Lähi-itä. Kysely Marinista. Euroopan koronarajoitukset. Kivikkosatakieli.

Suomi-Syyria Ystävyysseura järjesti Solidaarisuutta palestiinalaisille -tapahtuman Helsingin Tuomiokirkon edessä 16. toukokuuta 2021.

Helsingissä sadat ihmiset osoittivat mieltä niin palestiinalaisten kuin Israelin puolesta

Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti on vaatinut pian 200 kuolonuhria. Mielenilmauksia tilanteeseen liittyen on järjestetty sunnuntaina eri puolilla maailmaa, myös Suomessa.

Pro-Palestiina mielenosoittajia New Yorkissa.

Tuhannet osoittavat mieltä palestiinalaisten puolesta suurkaupungeissa: Katso kuvat eri puolilta läntistä maailmaa

Israelin ja palestiinalaisten väliset väkivaltaisuudet ovat puhuttaneet ympäri maailman. Tuhannet ihmiset osoittivat palestiinalaisille lauantaina tukeaan Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.

Kuronen Israel

Ylen toimittaja Jerusalemissa: Monet ovat huolissaan kuohunnasta monilla rintamilla – Netanjahu syyttää siviiliuhreista Hamasia

Rakettitulitus ja ilmaiskut jatkuvat edelleen. Israelin ja palestiinalaisten konflikti on vaatinut yhteensä noin 200 kuolonuhria.

Israelin armeijan tykistö valmistelee iskua Gaxzaan asemissaan läheläl Sederotin kaupunkia.

USA:n lähettiläs sukkuloi sovittelemassa Israelissa ja Länsirannalla

Eri lähteiden mukaan Gazan pommituksissa on kuollut 130–140 ihmistä maanantain jälkeen kärjistyneessä konfliktissa.

Romahtaneen talon rauniot.

Israelin isku mediataloon Gazassa herättää arvostelua – Biden puhelussa Netanjahulle: Israelilla oikeus puolustautua

Gazan pommituksissa on palestiinalaisviranomaisten mukaan kuollut jo 139 ihmistä, joista 39 lapsia. Israelissa ainakin kymmenen ihmistä on kuollut. Useissa maissa on osoitettu mieltä palestiinalaisten puolesta.

Ulkoministeri Haavisto kommentoi Lähi-idän tilannetta

Ulkoministeri Haavisto pitää Israelin ja palestiinalaisten konfliktia erittäin huolestuttavana: Tämän laajentuminen on riskinä

Haavisto arvioi Ylen haastattelussa, että useat yhtäaikaiset tekijät ovat vaikuttaneet tilanteen kärjistymiseen. Hän painottaa YK:n merkitystä tilanteen ratkaisemisessa.

Israelin pommitusten jälkiä Beit Hanunissa Gazassa.

"Pikkusisko pelkää ja piirtää verta ja ruumiita", sanoo nuori nainen Gazasta – "Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin neutraloida Gaza", sanoo mies Ashdodista

Ilmaiskut Gazaan ja rakettitulitus Gazasta ovat muuttaneet alueen elämän. Gazan arki on pelkkää pelkoa. Israelin puolella osa ottaa muutoksen totutun rennosti ja lähtee rannalle.

Kirsikankukkia Roihuvuoren kirsikkapuistossa.

Perjantai 14.5.2021 (radio)

Lähi-idän tilanne on rauhaton. Inflaatio nopeutuu Suomessa. Koronan kotitestit tulevat myyntiin. Kirsikkapuut kukkivat Suomessa. Sää viilenee hieman.

Israel jatkaa Gazan pommittamista

Netanjahu uhoaa iskujen Gazaan jatkuvan: He maksavat raskaasti – Länsirannalla hyökätty sotilaita kohti, palestiinalaisia ammuttu

Israel on pommittanut Hamasin Gazan ja Israelin rajalle kaivamia tunneleita ja tuonut joukkojaan rajan lähelle. Viime yönä nähtiin tähän mennessä laajimmat pommitukset

Palestiinalaiset pelastustyöntekijät kantavat pommituksissa kuollutta pois raunioista Gazassa 13.5.2021.

Käyttääkö Hamas ihmiskilpiä, kuten Israel väittää? Yle listasi neljä kysymystä ja vastausta palestiinalaissiviilien tilanteesta Gazassa

Israel on syyttänyt palestiinalaisten äärijärjestöä Hamasia siviilien asettamisesta Gazassa sotatoimien keskelle. Aiempien riippumattomien arvioiden mukaan on vaikea sanoa, pakotetaanko palestiinalaissiviilejä ihmiskilviksi vai jääkö osa pommitusten keskelle olosuhteiden pakosta.

Videolla pommituksia Gazassa perjantain vastaisena yönä.

Israel ilmoitti aloittaneensa maavoimien hyökkäyksen Gazaan, mutta perui ilmoituksen hetkeä myöhemmin: "Sekaannus kommunikaatiossa"

Israelin asevoimat kertoo iskeneensä yöllisessä operaatiossaan Gazaan noin 160 ilmavoimien lentokoneen voimin.

Taistelujen aiheuttamia tuhoja.

Israelin ja palestiinalaisten konflikti kiihtyy edelleen – Hamasin raketti-iskut ja Israelin ilmaiskut jatkuvat, Israelin lentoliikenne häiriytyi

Gazassa on kuollut ainakin 83 ihmistä, kertoo palestiinalaisalueen terveysministeriö. Israelissa iskut Gazasta ovat vaatineet seitsemän kuolonuhria. Israelin kaupungeissa on ollut väkivaltaisia arabien ja juutalaisten yhteenottoja.

Tulipalloja yötaivaalla.

Israel vahvistaa poliisivoimiaan – Väkivalta yltyy Gazan kaistalla sekä kaupungeissa, joissa juutalaiset ja arabit asuvat sekaisin

Väkivaltaisuuksissa on kuollut jo lähes sata ihmistä. Gazassa myös aineelliset vahingot ovat suuria.

Rakettien aiheuttamia valojuovia yötaivaalla.

Hamasin raketti-iskut laajentuneet Israelin pohjoisosaan

Ilmahälytyssireenit soivat varhain torstaiaamuna paikallista aikaa Pohjois-Israelissa varoittaen Hamasin ampumista raketeista. Palestiinalaisten raketit eivät Israelin armeijan mukaan ole aiemmin aiheuttaneet hälytyksiä maan pohjoisosassa.

Israelin panssarivaunu tulitti Gazan rajalla keskiviikkona.

Aloittaako Israel maahyökkäyksen Gazaan ja mitä sellaisesta seuraisi?

Kahden miljoonan asukkaan piskuinen Gazan alue on yksi maailman tiheimmin asutuista alueista, joten mahdollinen maahyökkäys aiheuttaisi paljon siviiliuhreja. Kokosimme vastauksia keskeisiin kysymyksiin.

Kuvassa kaksi poliisia on painanut palestiinalaisen miehen katuun.

Jerusalemissa eletään synkkiä päiviä: Katso kuvat vuosikausiin pahimmista levottomuuksista

Jerusalemin levottomuuksien taustalla ovat palestiinalaisperheiden häätöuhka Itä-Jerusalemista ja paastokuukausi ramadanin aikana syntyneet kahakat. Perussyynä on kuitenkin ratkaisematon palestiinalaiskysymys.

Ilmaisku romahdutti kerrostalon Gazassa

Israelin ja Gazan kaistaleen konflikti kärjistyy – Hamasin ja israelin iskuissa on kuollut yhteensä jo yli 30 ihmistä

Hamas on ampunut satoja raketteja Gazasta, ja Israel kertoo iskeneensä ainakin 150 kohteeseen Gazassa. Kolme israelilaista naista kuoli raketti-iskuissa, ja Israelin ilmaiskuissa on kuollut ainakin 28 palestiinalaista, Gazan terveysministeriö kertoo.

Levottomuudet Israelissa ja palestiinalaisalueilla jatkuvat.

Levottomuudet Israelissa ja palestiinalaisalueilla jatkuvat – Gazasta ammuttiin taas kymmeniä raketteja, Israel vastasi ilmaiskuilla

Väkivaltaisuuksia oli maanantai-iltana muun muassa Jerusalemissa lähellä al-Aqsan moskeijaa. Jerusalemin ja Länsirannan levottomuuksissa loukkaantui maanantaina satoja palestiinalaisia.

Israelilaine npoliisi osoittaa aseella palestiinalaismiestä.

Kumiluodit lentävät ja satoja on loukkaantunut – mistä on kyse Itä-Jerusalemin kiihtyneissä levottomuuksissa?

Kiinteistökiista vai miehityspolitiikkaa Itä-Jerusalemissa? Israelin korkein oikeus antaa ratkaisun kymmenien palestiinalaisperheiden asuintalojen omistusta koskevaan kiistaan noin kuukauden päästä. Ratkaisua yritetään jo nyt tehdä kaduilla – yhteenotot Jerusalemissa ovat rajuja.

Gazasta lähteneet rakettien savuvanat taivaalla kaupungin yläpuolella.

Israel vastasi Hamasin raketteihin ilmaiskuilla – väkivaltaisuudet poliisin ja mielenosoittajien välillä jatkuivat maanantai-iltana

Israel on sanonut iskeneensä Hamasin kohteisiin sen jälkeen, kun Hamas oli ampunut kymmeniä raketteja kohti Israelia. Yhdysvallat, EU ja Britannia ovat tuominneet rakettihyökkäykset. Hamasin mukaan Gazassa ainakin 20 ihmistä kuoli taistelujen yhteydessä.

Israelin poliisi ampui tainnutuskranaatteja protesteissa Jerusalemissa.

Kymmeniä palestiinalaisia loukkaantunut Jerusalemin levottomuuksissa – palestiinalaisperheiden häätöoikeudenkäyntiin lykkäys

Palestiinalaiset ovat osoittaneet mieltään muun muassa Itä-Jerusalemissa sijaitsevassa Sheikh Jarrahin kaupunginosassa, jossa palestiinalaisperheitä uhkaa häätö.

Israelin poliisi pidättää palestiinalaisen mielenosoittajan.

Yli 200 ihmistä loukkaantunut yhteenotoissa Jerusalemissa

Monilla loukkaantuneilla oli mellakkapoliisien ampumien kumiluotien aiheuttamia vammoja. Eilinen oli muslimimaissa al-Quds-päivä, eli Jerusalemin päivä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle