Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Hyvä mies, väärä puolue – Itse asiassa kuultuna Kalevi Kivistö

Kalevi Kivistö kertoo urastaan ja elämästään.

Jari Korkki: Niinistö vankkureissa, kansa liikkeessä

Niinistön valitsijayhdistystä on ylistetty niin nerokkaaksi, että voisi luulla sen olevan aivan uusi idea. Sitä se ei ole, kirjoittaa Jari Korkki blogissaan.

Eturivin poliitikkoja jää pääkaupunkiseudulla pois kuntavaaleista – "Mahdollisuudet vaikuttaa ohentuneet"

Pitkän linjan poliitikko, espoolainen Kalevi Kivistö (vas.) on yksi luopujista. Länsimetro tullaan hänen mukaansa muistamaan kompasteluistaan.

Eläkeläisten puheenjohtajaksi Martti Korhonen

Eläkeläiset ry:n edustajakokous valitsi Korhosen yksimielisesti puheenjohtajakseen edustajakokouksessaan.

Ralliautoilija Mikko Hirvosesta Vuoden Alvari

Pitkän kansainvälisen uran ralliautoilijana tehnyt Mikko Hirvonen on saanut vuoden 2014 Alvari-tunnustuksen. Jyväskylän kaupunki ja Jyväskylän Nuorkauppakamari  myöntävät tunnustuksen henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä tavalla edistänyt Jyväskylän elinkeinoelämää ja tehnyt kaupunkia tunnetuksi Suomessa ja kansainvälisesti.

Kiista puolustusmäärärahoista kaatoi hallituksen vuonna 1982

Hallituskriisi ei ollut kauden ensimmäinen.

Onko pyrkimys tasa-arvoon edelleen koulumme peruskiviä?

Kun peruskoulua perustettiin, oli yksi tavoitteista mahdollistaa Suomen kansalaisille tasaveroiset mahdollisuudet koulutuksen kautta tapahtuvaan sosiaaliseen nousuun.

"Köyhällä ei ole varaa sairastaa"

Eläkeläiset ehdottavat yhtä maksukattoa terveydenhoitoon.

Punertava vihreä körttiläinen

Vihreiden kunnanvaltuutettu Terho Pursiainen oli aikansa outo lintu: Sadankomitean virran viemä teologi.

Virkamiesten hovikuljettaja kuuntelee ja vaikenee

Jämsänkoskelainen Pauli Salminen toimi virkamiesten autonkuljettajana lähes 40 vuoden ajan. Luottokuskin takapenkillä istui aikanaan kyydittäviä aina maaherrasta ministeriin.

Keijo Siekkisen teoksista kirja

Yksitoista kirjoittajaa on laittanut kansiin näkemyksiään kirjailija Keijo Siekkisen teoksista. Yksi kirjoittajista on Siekkinen itse.

M. A. Numminen: Päättäjien joulu

Lahjoja Suomen päättäjille jouluna 1980.

Eläkeläiset syrjäytyvät palveluista

Kaikilla eläkeläisillä ei ole taitoa tai mahdollisuutta käyttää internetiä, vaikka monet palvelut ovatkin siirtyneet nettiin. Eläkeläisjärjestön mielestä palvelujen siirtyminen nettiin on ikäsyrjintää.

Kalevi Kivistö: Samettivallankumouksellisella oli vahva sanoma

Ministeri Kalevi Kivistö muistelee Václav Havelia aikansa suurimpiin eurooppalaisiin valtiomiehiin kuuluneena poliitikkona. Kivistön mukaan Havelin merkitys korostuu erityisesti tavassa, millä samettivallankumous vietiin Tshekkoslovakiassa verettömästi läpi vuonna 1989.

Suomi Euroopan epätasa-arvoisimpia maita kulttuuripalvelujen saatavuudessa

Alue-erot kulttuurin kulutuksessa ja saatavuudessa ovat Suomessa EU-maiden suurimpia. Kulttuuriala on erittäin voimakkaasti keskittynyt pääkaupunkiseudulle.

Pienimpiä eläkkeitä nostavaa takuueläkettä pitää hakea itse

Minimieläkkeet nousevat kuukauden päästä. Uusi takuueläke koskee niitä, joiden eläke jää tällä hetkellä alle 680 euron. Uutta eläkettä ei saa automaattisesti, vaan sitä pitää itse hakea.

Simo Lampiselle Alvari -tunnustus

Rallilegenda Simo Lampinen on palkittu tämänvuotisella Alvari -tunnustuksella. Se myönnetään Jyväskylää maailmankartalle vieneelle henkilölle tai yhteisölle.

Ministeri Kalevi Kivistö patistaa eläkeläisiä osallistumaan

Kivistö rohkaisee Kainuun eläkeläisiä osallistumaan aktiivisesti Eläkeläiset ry:n ja muiden eläkeläisjärjestöjen toimintaan. Aktiivisuudella on suuri merkitys sekä yleiseen yhteiskuntapolitiikkaan että oman elämänlaadun parantamiseen.

Eläkeläismummit hoivatöihin

Eläkeläisiä töihin välittävien työnantajien määrä kasvaa. Pääkaupunkiseudulle on perustettu uusi hoiva-alan palvelu, joka tarjoaa töitä vain eläkeläisille.

”Vanha virsi ei sammaloidu”

Otsikon sanonta on väkivalloin muuttamalla tehty sanonta, mutta tuli tuollaisena mieleen kun silmiin sattui laatimani artikkeli lähes 34 vuoden takaa. Jutussa Vierumäen urheiluopiston silloinen johtaja Tapani Ilkka ehdotti, että kokonaisvaltainen vastuu huippu-urheilusta annettaisiin Suomen olympiakomitealle!

JSN:n entiset puheenjohtajat ymmärtävät Hyvärisen ratkaisun

Julkisen sanan neuvoston entiset puheenjohtajat ymmärtävät Pekka Hyvärisen ratkaisun erota JSN:sta. Hyvärinen ilmoitti torstaina eroavansa toimittajien hyvää lehtimiestapaa valvovan JSN:n puheenjohtajan paikalta vastalauseena neuvoston vapauttavalle päätökselle ns. lautakasajutussa.

Silminnäkijälle vapauttava päätös - Hyvärinen eroaa

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen eroaa tehtävästään. Ero on vastalause Julkisen sanan neuvoston vapauttavalle päätökselle TV2:n niin sanotussa lautakasajutussa.

Vapauttava päätös Ylelle Vanhasen lautakasajupakassa

Julkisen sanan neuvosto (JSN) on antanut äänestyksen jälkeen vapauttavan päätöksen pääministeri Matti Vanhasen lautakasa-jupakassa. Langettavaa päätöstä halunnut puheenjohtaja erosi tehtävästään

Koiviston ja Ylen välit kiristyivät 1985

Kun Ylen uutistoimituksen ja Koiviston välit viilenivät.

SeAmkin rakenneuudistus sinetöidään

Seinäjoen ammattikorkeakoulun yhtymävaltuusto päättää tänään oppilaitoksen rakenneuudistuksesta. Hallitus esittää ammattikorkeakoulun yrittäjyyskoulutuksen siirtämistä Kauhavalta Seinäjoelle vuonna 2010.

Kauhavan yrittäjyyden korkeakoulutus siirtynee Seinäjoelle

Kompensaationa esitetään ammattikorkeakoulun aikuiskoulutuksen säilyttämistä Kauhavalla.

Kalevi Kivistö ehdolle kuntavaaleissa

Ministeri Kalevi Kivistö lähtee Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaaksi Espoossa.

Pertti Karppinen avasi kultatilinsä Montrealissa

Karppinen voitti kultaa yksikkösoudun tiukassa finaalissa.

Erkki Liikanen SPR:n puheenjohtajaksi

Suomen Punaisen Ristin yleiskokous on valinnut järjestön uudeksi puheenjohtajaksi Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen.

SPR korostaa ensiapuosaamisen merkitystä yleiskokouksessaan

Ouluun kokoontunut Suomen Punaisen Ristin yleiskokous esittää, että perusensiavun opetus sisällytettäisiin kaikkien koulujen ja oppilaitosten opetusohjelmiin. Ensiapukurssi pitäisi SPR:n mielestä lisätä myös ajokortin ehdoksi.

Julkisen sanan neuvostolle vihdoin uusi puheenjohtaja

Julkisen sanan neuvoston uudeksi puheenjohtajaksi on valittu yhteiskuntatieteiden maisteri Pekka Hyvärinen.

Julkisen sanan neuvostolle valitaan maanantaina puheenjohtaja

Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistys kokoontuu maanantaina tarkoituksenaan valita uusi puheenjohtaja neuvostolle.

JSN saanee johtajan ensi viikolla

Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistys on tiistaisessa kokouksessaan keskustellut JSN:n tulevasta puheenjohtajavalinnasta.

JSN:lle ei uutta puheenjohtajaa

Julkisen sanan neuvosto ei ole kyennyt valitsemaan itselleen uutta puheenjohtajaa. Näyttää myös siltä, ettei ensi vuoden alussa aloittava uusi neuvosto pystyisi yksimieliseen valintaan.

JSN:n johtoon haetaan vahvaa vaikuttajaa

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaksi etsitään henkilöä, joka voisi ottaa vahvasti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.

SPR: Rypälepommeja rajoitettava

Suomen Punainen Risti vaatii kaikkia hallituksia etsimään pikaisesti ratkaisuja, joilla rajoitetaan rypälepommien käyttöä ja valmistusta. Järjestön kannan esitti puheenjohtaja Kalevi Kivistö tänään Punaisen Ristin kansainvälisessä konferenssissa Genevessä.

Tuomioja arvostelee A-studiota Kivistön eroon johtaneessa kiistassa

Kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) arvostelee Yleisradion A-studiota Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Kalevi Kivistön eroon johtaneessa kiistassa.

Kivistö erosi JSN:n johdosta A-studion ohjelman vuoksi

Ministeri Kalevi Kivistö on eronnut Julkisen sanan neuvoston, JSN:n, puheenjohtajan tehtävästä. Kivistö valittiin puheenjohtajaksi vuoden 2005 elokuussa, joten kolmivuotiskausi jäi vajaaksi. Ennen uuden puheenjohtajan valitsemista Julkisen sanan neuvosto toimii kahden varapuheenjohtajansa, Matti Röngän ja Jari Lindholmin, johdolla.

Tasavallassa tapahtuu: Aiheena Etelä-Afrikan apartheid

Vastaamassa talouden, politiikan ja urheilun päättäjät 1976.

JSN:n Kivistö moittii verouutisointia

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Kalevi Kivistö arvostelee tiedotusvälineitä yksityishenkilöiden verotietojen julkaisemisesta.

Valokuva- ja kuvataiteen valtionpalkinnot konkareille

Tämänvuotinen valokuvataiteen valtionpalkinto on myönnetty valokuvaaja Leena Sarasteelle. Kuvataiteen valtionpalkinnon saa puolestaan kuvataiteilija Helinä Hukkataival.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle