Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sisko Savonlahden kolumni: Kuluttamiseen yllyttämistä on vaikea rakastaa, teki sitä kuinka hyvä tyyppi tahansa 

Ihmettelemme nuoria, jotka kuluttavat, mutta ihailemme niitä, jotka kehottavat meitä kuluttamaan, kirjoittaa kirjailija Sisko Savonlahti.

Pamela Anderson tapasi Julian Assangen vankilassa – Baywatch-tähdestä on tullut Euroopan poliittisen aktivismin uusi vihainen ääni

Ranskaan muuttanut vegaani ja eläinsuojelija vastustaa populismia ja vaatii EU:n demokratisoimista sen pelastamiseksi.

Kuopiossa nuoria houkutellaan teatteriin Pamela Andersonilla, mutta kohdeyleisö ei tunne tähteä: Uimapukuihin hän jotenkin liittyy

Kuopion kaupunginteatterissa odotetaan, että Pilvi Hämäläisen käsikirjoittama Jäähyväiset Pamela Andersonille -näytelmä täyttää katsomon nuorilla tänä keväänä.

Ronja Ryövärintytär on Kuopion kaupunginteatterin ensi kevään suursatsaus

Astrid Lindgrenin klassikon pohjalta toteutettava koko perheen näytelmä saa ensi-iltansa 15. helmikuuta.

Pamela Anderson pakolaiskeskuksessa ja viikon muita uutiskuvia

Kanadalaisnäyttelijä jakoi lapsille värityskirjoja ja Donald Trump sai aplodit ammattiliitoilta. Uutiskuvissa myös pieni elefantti Hannoverin eläintarhasta.

Vaasassa taidemuseoiden Pop up -hanke tuo taidetta kauppakeskukseen

Museovirasto on jakanut avustkisa museoiden innovatiivisten hankkeiden tukemiseen. Kuntsin modernin taiteen museon ja Tikanojan taidekodin Pop up- hanke sai avustusta 7000 euroa.

Lanka parsii yhteen kaksitoista eurooppalaista taiteilijaa

Vaasassa Kuntsin modernin taiteen museossa avautuu museon oma voimainponnistus. Thread and Paper on Kuntsin itse kokoama kansainvälinen näyttely, jossa esillä on kahdentoista eurooppalaisen taiteilijan teoksia. Kaikkien taidetta yhdistää yksi asia: lanka.

Intia rajoittaa tosi-tv-ohjelmien esittämistä

Intian viranomaiset ovat rajoittaneet tosi-tv-ohjelmien esittämistä niiden rajun sisällön vuoksi, kertovat intialaislehdet. Vastaisuudessa vain aikuisille sopivina pidetyt ohjelmat pitää esittää yöaikaan. Määräys koskee muun muassa Big Brotherin intialaisversiota, Bigg Bossia sekä toista suosikkia, Rakhi ka Insaafia.

Baywatch-Pamela kieltäisi turkikset Israelissa

Entinen Baywatch-tähti Pamela Anderson kampanjoi turkiksia vastaan Israelissa. Anderson osallistuu paikallisen television tanssikilpailuun ja aikoo samalla vaikuttaa maan uskonnollisiin johtajiin.

Nokia – uuden aikakauden kynnyksellä

Nokian suoritus Lontoon suurtapahtumassa keräsi liudan plussia ja miinuksia. Yhtä mieltä vieraat olivat siitä, että Pamela Andersonin valinta N8-puhelimen mainoskampanjaan oli suuren luokan virhe.

Asiantuntijat: Uusi puhelin ratkaisee Nokian tulevaisuuden

Keskiviikkona esiteltävän puhelimen menestys ratkaisee Nokian tulevaisuuden. Näin sanovat brittiläiset asiantuntijat. Nokia vastaa brittiläisten haasteeseen ottamalla markkinointiin avuksi amerikkalaisen povitähden Pamela Andersonin.

American Idol menetti valtikkansa tanssiohjelmalle

American Idolin asema Yhdysvaltain suosituimpana tv-ohjelmana horjuu. Laulukilpailu hävisi viime viikolla katsojaluvuissa ensimmäistä kertaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelman yhdysvaltalaisversiolle.

Sanna Suutari ja silikonien siunaus

Mirja Pyykön haastattelussa pohditaan kauneuden mittoja.

Big Brother loppuu Australiassa

Tosi-tv-ohjelma Big Brother poistuu ohjelmistosta Australiassa. Tv-kanava Network Ten on ilmoittanut, että se lopettaa ohjelman kuluvan tuotantokauden jälkeen.

Pamela Anderson saa oman tosi-tv-sarjan

Entinen Playboy-malli ja Baywatch-tähti Pamela Anderson saa oman tosi-tv-sarjan. Pamela-niminen sarja dokumentoi 40-vuotiaan povitähden elämää.

Kid Rock ensimmäistä kertaa USA:n albumilistan kärkeen

Kid Rock on noussut ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen albumilistan ykköseksi levyllään Rock N Roll Jesus. Pamela Andersonin ex-aviomiehen albumia myytiin ensimmäisen viikon aikana 170 000 kappaletta. Jennifer Lopezin uusi levy on sen sijaan käynyt kehnosti kaupaksi.

Kid Rock syytteeseen MTV-kahakasta

Pamela Andersonin ex-mies, rokkari Kid Rock joutuu syytteeseen pahoinpitelystä musiikkikanava MTV:n gaalassa Las Vegasissa. Mies ryhtyi käsirysyyn Andersonin toisen ex-miehen, Mötley Cruen rumpalin Tommy Leen kanssa sunnuntaina MTV Music Video Awardsissa.

"Suomalainen" Pamela hurmasi Raumanmerellä

Raumanmeren juhannuksen juhannusaattoillan kovin julkkisvieras oli Playboy-malli Pamela Anderson.

Pamela vetoaa Tarja Haloseen

Viihdetähti Pamela Anderson saapuu tänään Suomeen Raumanmeren juhannus-festivaaleille. Eläinoikeuksien puolestapuhujana tunnettu tähti ottaa vierailullaan voimakkaasti kantaa myös Suomen turkistarhauksen tilanteeseen.

Pamela Andersonin Suomen vierailu varmistui

Suomalaisista sukujuuristaan tunnettu povipommi Pamela Anderson saapuu isänsä kanssa ensimmäiselle Suomen visiitilleen juhannuksena. Hänen vierailustaan on huhuttu jo pidemmän aikaa, mutta nyt on varmistunut, että Anderson vierailee muun muassa Raumanmeren juhannusfestivaaleilla.