Uusimmat artikkelit

Ensin iski pandemia, sitten lumivyöry, mutta Pyhä Unplugged nousi raunioista – Maustetytöt: "Hienommassa paikassa emme ole soittaneet"
Pyhätunturin kurussa Pelkosenniemellä soitetaan jälleen livemusiikkia yleisön edessä. Kovia kokenut festivaali tuo pikkukunnan jälleen Suomen kartalle. Pyhän henki toisi festivaaleille enemmän soittajia kuin sinne mahtuu.
Leimaavatko lahtelaisia itsetunto-ongelmat, häpeä vai outo huumori? – Katso keskustelu kaupunkilaisten identiteetistä
Lahti toipuu yhä sota-aikojen traumoistaan ja menneisyydestään kieltojen kaupunkina. Kuva Helsingin varjoon jääneestä huumekeskuksesta vaivaa, vaikka muut näkevät Lahdessa paljon hyvää. Mikä lahtelaisia hävettää, ja mistä kaupungissa ollaan ylpeitä?
Joensuulaisen tutkija Kari Korolaisen sarjakuva ehdolla Sarjakuva-Finlandian saajaksi
Karjalan tutkimuslaitoksella työskentelevän tutkijan sarjakuvassa seikkailevat piika Marjatta ja kulkumies Kinna Ilma.

Sarjakuva-Finlandian saajan valitsee Mato Valtonen
Palkinto jaetaan maaliskuun lopulla, mutta muutoin Tampereen sarjakuvatapahtuma on siirretty toukokuulle.

Pyhä Unplugged -musiikkifestivaalia ei järjestetä tänä vuonna koronaepidemian vuoksi
Festivaalin nokkamies Mato Valtonen: "Kyllä tämä päätös jätti tyhjän olon".
Last Call! Remu & Hurriganesin viimeinen keikka
”Kun mä päätän, että Hurriganesia ei enää ole, sitä ei ole."

Iltalehti: Pietarinkadun Oilers maksaa Matti Nykäsen hautajaiskulut
Muusikkopiirien jääkiekkojoukkueena toimintansa aloittanut hyväntekeväisyysjärjestö Pietarinkadun Oilers maksaa Matti Nykäsen hautajaiskulut.
"Lennä Nykäsen Matti, lennä" – Sleepy Sleepers livenä Tulilinjalla
Lahtelainen huumoripumppu provosoi Tampereella 1990.
Tom Pöysti ja Mato Valtonen: Ei elämä voi olla pelkkää loppuliukua krematorioon!
Innostu, unelmoi ja sano muutokselle kyllä.
Kaurismäen pieni helmi kertoo juroista, ujoista ja rakkaudesta
Pidä huivista kiinni, Tatjana on kaunis ja herkkä komedia.

Pieni ja sympaattinen Pyhä Unplugged-festivaali soi jo 20. kertaa – Aittakuru nöyristää esiintyjän ja hiljentää yleisön
Mies ja kitara keskellä sinfoniaorkesterinkin vetävää lavaa ja satapäinen yleisö tunturin rinteellä yli 50 metrin päässä esiintyjästä. Näkymä hiljentää ja hämmentää.

Murhia, pimeää viinaa ja tappelutantereita – Lahti käänsi rouhean Chicago-menneisyytensä valtiksi
Lahdessa 1960-luvun bussi kiertää epätavallisia turistinähtävyyksiä Mato Valtonen oppaanaan. Yksi nähtävyyksistä on kerrostalo, johon vankikarkuri Ilpo Larha linnoittautui 90-luvulla.

Joulumaa tulisi liian kauas Pajakylästä: "Kilpailisi asiakkaista"
Hotelliyrittäjä Mikael Gröhn toivoo, että Napapiirille tulisi elämyspuisto mutta sen pitäisi olla Pajakylän läheisyydessä, ei neljän kilometrin päässä.

Rovaniemelle suunnitteilla 100 miljoonan Joulumaa – mukana yritysjohtajia Oulun ja Lahden seudulta sekä Mato Valtonen
Lappilaisille yrityksille uusi Joulumaa tuli täytenä yllätyksenä.
Alas kyrillisten kirjainten kielimuuri!
Venäjän kielen oppiminen ei ole niin vaikeaa kuin luullaan.
Kapusta Master - osa 1: Pietariin
Ensimmäisessä osassa matkustetaan Pietariin.
Kapusta Master - osa 2: Tapaamisia ja tutustumista
Verbien 1. taivutusluokka, sijamuoto prepositionaali.
Kapusta Master - osa 3: Rajamuodollisuuksia ja kahviloita
Lukumäärät, monikkomuoto, genetiivi sekä verbitaivutuksia.
Kapusta Master - osa 4: Suunnitelmia ja puheluita
Mennyt aika sekä objektin sijamuoto akkusatiivi.
Kapusta Master - osa 5: Kulttuuria ja harrastuksia
Verbien taivutus, harrastuksia ja pitämisen ilmaisuja.
Kapusta Master - osa 6: Arkena ja vapaa-ajalla
Genetiivi ja adjektiivi. Vaatteet, värit ja koti.
Kapusta Master - osa 7: Tulevaisuudensuunnitelmia
Tulevan aikamuoto futuuri sekä sijamuoto instrumentaali.
Kapusta Master - osa 8: Ei kysyvä tieltä eksy
Liikkeellä kaupungissa, liikeverbit ja järjestysluvut.
Kapusta Master - osa 9: Ostetaan lahjoja ja tuliaisia
Datiivin muodostus ja käyttö.
Kapusta Master - osa 10: Kiitos vieraanvaraisuudesta ja näkemiin!
Kyläilyä sekä sijamuotojen kertausta.

Sadan Markun pyhiinvaellus Porissa: "Kutsumme toisiamme Markuiksi"
Markku-liitto juhlisti 20. kerran Markun päivää sadan Markun voimin. Liiton juhlassa aateloitiin uudet Söör Markut. Vuoden Markuksi valittiin TV:stä tuttu Markku Saukko.

Konkarirokkarit: Suomalainen musiikki on kuin säilykepurkista – räpistäkin on tullut iskelmää
Suomalaisen rockin edelläkävijöihin 1970-luvulla kuuluneet Dave Lindholm, Ile Kallio ja Sleepy Sleepersin Mato Valtonen jatkavat uuden musiikin tekemistä. Kallion mielestä musiikin arvostus on vuosien varrella vähentynyt, sillä musiikkia tuotetaan nykyisin niin paljon.

Mato Valtonen: Olemme vieläkin holhousyhteiskunta ja kyttäkansa
Monet rokkarit kapinoivat Suomen ummehtunutta ilmapiiriä vastaan 70-luvulla. 80-luvulla Suomi muuttuikin aivan toisenlaiseksi, mutta edelleen meitä holhotaan ja kyttäämme toisiamme. Kapinarokkari Mato Valtonen tulkitsee, että suomalaiset on luotu kyttäkansaksi.
Valokeilassa Atte Blom
Ainutlaatuinen henkilökuva Love Recordsin perustajasta.

Bändit rikkoivat tabuja – mitä hyvää Suomi-rockista?
Mato Valtoselle yksi tärkeimpiä asioita kirjan teossa olivat muusikko M.A. Nummisen jutut. Numminen lähti lauleskelemaan suoraan kirjoista lainattua tekstiä ja aiheutti hämmennystä.

Pyhä Unplugged -tapahtumassa historian paras lipunmyynti
Elokuun ensimmäinen viikonvaihde kerää Pyhätunturin maisemiin ennätysmäärän musiikin ystäviä. Mato Valtosen ideoima musiikkitapahtuma keskittyy tänä vuonna laajentumaan koko kylän tapahtumaksi, joten maksullisten konserttien lisäksi mukana on oheistapahtumia ja ilmaiskonsertteja.
Elokuva Mato ja Nataša
Elokuva venäjän opiskelusta, rakkaudesta ja Pietarista.
Calamari Union 30 vuotta – Teemalauantai 7.3.2015
”Itkuvirsien aika on ohi. Lähdön aika on koittanut.”

Sleepy Sleepers ja paluun lavoille tekevä Maija Vilkkumaa ensi kesän Riihimäki Rockiin
Mato Valtosen ja Sakke Järvenpään jo yli 40 vuotta pystyssä pysynyt Sleepy Sleepers on tähdittämässä ensi kesän Riihimäki Rockia. Maija Vilkkumaa palaa tauon jälkeen lavoille jä nähdään myös kesäkuun lopulla Riihimäellä.

Sananen – Me ollaan nuoriso
Ihminen elää nykyisin todella vanhaksi. Se on kuvana hyytävä. Meidän pelastuksemme on, että nuoruus tulee meille takaisin, noin viisikymppisenä. Tunne on aito ja ihana.
Markus Allan esiintyy Pyhällä Kaurismäki-tunnelmissa
Yli 50 vuotta uraa tehnyt laulaja Markus Allan esiintyy Pyhä Unplugged -tapahtumassa Kaurismäki-hengessä. Ulkoilmakonsertissa Aittakurussa hän esittää musiikkia muun muassa Kauas pilvet karkaavat -elokuvasta.

Rock on yrittämistä – keikkabussissa oppii ihmissuhdetaitoja
Suomen ja Ruotsin rajalla, Tornio-Haaparanta-alueella, on kerrottu nuorille yritysmaailman kuvioista. Muusikko ja yrittäjä Mato Valtonen esitteli nuorille rockmaailmasta opittuja yrittäjyyden saloja keskiviikkona Barents Reunion -konventissa.

Mato Valtonen puhuu tiistaina Torniossa
Elinkeinoelämän edustajat, poliitikot ja tutkijat ovat kokoontuneet Joentalolle keskustelemaan Barentsin alueen kehityksestä. Tilaisuudessa puhuu muun muassa muusikko ja yrittäjä Mato Valtonen.

Mato Valtonen: "Älä syytä ikää, jos et kestä vauhtia"
Usein vauhti, josta on nautittu nuorempana, tuntuu vanhemmiten liian kovalta. Huvipuistossakin hurjimmissa laitteissa kieppuu usein nuorempaa väkeä. Vuoristoratafriikiksi tunnustautuvan Mato Valtosen mukaan ikää ei kuitenkaan kannata syyttää, jos vauhti kauhistuttaa.

Paleface ja Mato: Tämän vuoksi systeemi ei toimi
Räppäri ja yhteiskuntakriitikko Paleface herättelee kansaa pohtimaan nyky-yhteiskunnan toimivuutta ja tekemään uusia avauksia. Mato Valtosen mielestä Suomi on täynnä turhaa byrokratiaa.

Keski-ikäisyys villitsi Sliipparit keikoille
Sleepy Sleepers oli aikoinaan Suomen räävittömin yhtye, jonka keikkoja käytiin kauhistelemassa pitkien matkojenkin päästä. Mato Valtosen mielestä nyky-Suomessa on vaikea herättää pahennusta samalla tavalla kuin 70-luvulla. Yhtye tekee paluun keikkalavoille keväällä.

Legendaarinen Sleepy Sleepers palaa keikkalavoille
Bändi juhlistaa huhtikuun alun keikoillaan keväällä ilmestyvää kokoelmalevyään.

Ämmästä alkaa ja arkkuun loppuu - maailmanennätysnimi yhdistää kantajiaan
Toimiminen Markku-liitossa on saanut yhdistyksen puheenjohtajan Markku Rimpelän pohtimaan etunimen merkitystä ihmisen identiteetille. Markku Järvelinin mukaan Markkujen kokoontuessa yhteishenki on korkealla.

Sleepy Sleepersiä ja muotoilua kuljetuslaatikoissa Sibeliustalon kesänäyttelyissä
Lahden Sibeliustalon kesänäyttelyissä on esillä lahtelaista rock-historiaa ja muotoiluosaamista. Kuka, Mitä, Häh? -näyttely esittelee 80-luvulla kohua herättäneen Sleepy Sleepers -yhtyeen värikästä historiaa. Lahti Biennale ’13 puolestaan tuo näytteille lahtelaista teollista muotoilua.

Nuori Mato: Faija pyöri alasti Sliippareiden keikoilla
Roope Salminen esittää nuorta Mato Valtosta ensi syksyn Sleepy Sleepers-musikaalissa. Onnistuessaan hän saa palkan lisäksi legendaarisen nahkatakin.

Sleepy Sleepers-musikaalissa hurjastellaan Kekkoslandiaan
- Alkuperäistä yhtyettä ei tänne olisi uskaltanut päästääkään, totesi Lahden Sibeliustalon toimitusjohtaja Taneli Tuomaala syksyllä taloon saapuvasta Sleepy Sleepers-musikaalista.

Mato Valtonen lisäisi tapahtumien yhteistyötä Lapissa
Pyhä Unpluggedin taiteellinen johtaja Mato Valtonen on valmis lisäämään yhteistyötä Lapin ohjelmajärjestäjien kesken. Valtonen uskoo, että artistien vaihto ja yhteismarkkinointi olisi hyväksi jokaiselle tapahtumalle. Viikonloppuna Lappi suorastaan tulvehtii korkeatasoisia musiikkitapahtumia ja ja onpa joukossa yhdet elokuvajuhlatkin. Tapahtumia on Ylläksellä, Pyhällä, Kemissä ja Inarissa.

Kouvolan yrityselämään etsitään uutta puhtia
Torstaina Voikkaalla avajaisiaan viettänyt Kymenlaakson Protomo haluaa seudulle uusia yrityksiä. Protomon tarjoamassa yritysvalmennuksessa on syntynyt jo useita ideoita.

Vain kotimaisiin luottava Riihimäki Rock tuo lavalle Sleepy Sleepersit
Riihimäellä ei ensi kesänä kuulla ulkomaisia artisteja kesäkuun lopulla soivassa Riihimäki Rockissa. Sen sijaan kotimaisessa kattauksessa ei tingitä. Perjantain kärkinimi on Apocalyptica, ja lauantaina lavalle kipuaa Mato Valtosen ja Sakke Järvenpään luotsaama Sleepy Sleepers.

Pyhällä matkataan Förstistä Peitsamoon
Pyhä Winter Unplugged -festivaali soi tällä viikolla Pyhätunturilla. Pakkasen keskellä, onneksi sisätiloissa, soitetaan musiikkia koko viikonlopun. Tämä Mato Valtosen johtama intiimi tapahtuma on vakiinnuttanut asemansa vuosien varrella Lapin festarikartalle, niin kesällä, kuin talvellakin.