Uusimmat artikkelit
Eläimetkin tarvitsevat luovutettua verta – Kofi-koira on jo konkariluovuttaja, mutta olisiko sinunkin lemmikistäsi verenluovuttajaksi?
Yliopistollisessa eläinsairaalassa toimiva eläinten veripankki etsii jatkuvasti uusia koiria ja kissoja verenluovuttajiksi.
Pentuliven uusi kausi alkaa 29.9. klo 11!
Seuraa whippetin pentujen elämää synnytyksestä luovutusikään asti.
Vetelin koirille avataan syksyn mittaan minikokoinen koirametsä – osallistavasta budjetista apua kustannuksiin
Valtatie 13 varteen Vetelin teollisuusalueelle avataan koirapuisto tai minimittainen koirametsä, jossa koirat saavat juosta vapaana. Alueesta tulee puolikkaan jalkapallokentän kokoinen.
Britannia kauhistui koirahyökkäyksistä ja aikoo kieltää aggressiivisen koirarodun – Suomessa hallitus ei usko rotukieltojen voimaan
Sisäasiainministeriö on valmistellut vastauksen kansanedustajien kirjalliseen kysymykseen.
Haistelu voi herättää koirassa tunteita, joista ihminen ei tiedä mitään – hajutyöskentely kiinnostaa niin tutkijaa kuin koiria ja omistajia
Haisteleminen lisää koiran hyvinvointia, mutta siitä on myös muuta hyötyä – ja kilpaillakin hajutyöskentelyssä voi. Koirakouluttaja Päivi Berg tutkii, millaisia vaikutuksia hajujen etsinnällä on eläimeen.
Tänä vuonna pääset seuraamaan whippet-emo Sinin ensimmäistä pentuetta – Pentulive alkaa 29. syyskuuta
Supersuositun Pentuliven kamerat käynnistyvät kohta kolmatta kertaa. Varaa syksyysi tilaa hyvän mielen maratonille!
Britannia kieltää vaarallisena pidetyt amerikanbully xl -koirat
Suurten amerikanbullyjen omistajat vastustavat kieltoa, sillä heidän mukaansa hyökkäykset vähenevät ensisijaisesti kasvatuksella ja koulutuksella.
Pelastuslaitos auttoi loukkaantuneen koiran pois Helvetinkolun luontopolulta
Koiran omistaja kuljetti itäsiperianlaika-rotuisen koiran eläinlääkäriin hoidettavaksi.
Kennelliitto palkitsi Kannuksen koiraystävällisyydestä
Kannuksessa on huomioitu koirat monella tapaa ja kaupunki on tehnyt niistä vetovoimatekijän.
Ruokavirasto tutki Imatralla tapetut villikoirat – tauteja ei löytynyt
Koirat olivat osa viiden koiran laumaa, joka uhkasi lemmikkieläimiä Imatralla kesällä.
”Pallo on sille ihan ylivoimainen palkinto”, kertoo SM-kisoihin osallistunut ylikonstaapeli – huumekoirilla on tuhansia työtehtäviä vuodessa
Poliisin huumekoirien määrä on kasvanut viime vuosina. Tarkan hajuaistin ansiosta koira on usein korvaamaton apu huumausaineiden etsinnöissä.
Mikä on mennyt pieleen, jos metsästyskoira pakenee laukausta? Aina ei ole kyse geeneistä, sanoo kokenut asiantuntija
Metsästyskoira ei automaattisesti totu laukausten ääniin, vaan se on opetettava niihin. Kokenut kouluttajakin joutui palaamaan koiransa kanssa aivan koulutuksen alkupisteeseen.
Jääkarhuna tunnettu koiranpentu olikin varastettu – koira pääsi takaisin oikeaan kotiinsa
Neliviikkoinen koiranpentu oli päihtyneen miehen mukana kaupassa Turussa. Henkilökunta taivutteli jättämään pennun kauppaan ja ilmoitti asiasta poliisille.
Sotakoiranpennut sulattavat sotilaiden sydämet – Puolustusvoimille syntyi pitkästä aikaa pentuja ja ne saavat nimensä komentajilta
Saksanpaimenkoira Kiti synnytti Porin prikaatin sotakoirakennelissä yhdeksän koiranpentua. Niistä tulee partioräjähde-, jälki- ja räjähdekoiria.
Koirarekisteri laajenee, nyt myös yritykset ja yhdistykset voivat ilmoittaa koiriaan siihen
Kainuusta rekisterissä on reilut 800 koiraa.
Lissu-koira karkottaa valkoposkihanhia Vaasassa ja nyt sen toimialue laajenee useille uimarannoille
Saksanpaimenkoira Lissu on tehnyt hyvää työtä Onkilahdella ja Hietasaaressa, joten nyt sen tehtävät laajenevat kuudelle uimarannalle.
Sudet veivät ajokoiran hengen Kankaanpäässä turvesuolla
Koira oli harjoittelemassa Jämiänkeitaalla, Jämijärven rajoilla. Tapaus oli Pohjois-Satakunnan ensimmäinen tänä vuonna. Viime vuonna sudet tappoivat alueella kolme koiraa.
Lapin rajavartiosto kehottaa metsästäjiä: älä päästä koiraa irti rajan läheisyydessä
Suomen itärajaa suojaavalle rajavyöhykkeelle luvatta meneminen on rangaistavaa. Valtakunnanrajan läheisyydessä kadonneesta koirasta kannattaakin ilmoittaa Lapin rajavartioston johtokeskukseen.
Pieni Luca-koira kuoli irtokoiran raatelemana – järkyttynyt omistaja sai sydänkohtauksen
Karin Ignatius oli palaamassa kolmen pienen koiransa kanssa lenkiltä, kun irtokoira hyökkäsi. Nyt kotona on enää kaksi koiraa.
Maansiirtotyöt nostivat lääkkeillä lopetetun kanin haudastaan – Topi-koira söi kania ja oli kuolla
Lemmikkieläimen hautaaminen saattaa pahimmassa tapauksessa vaarantaa jonkun toisen lemmikin hengen. Tämän saivat kokea Topi-koira, Topin omistaja sekä useat eläinlääkärit.
Vielä hetki sitten koiranpennun halusivat lähes kaikki, mutta nyt ne uhkaavat jäädä käsiin
Korona-aika nosti koirien kysynnän pilviin, mutta nyt tilanne on normalisoitunut koronaa edeltävälle tasolle tai jopa sen alle. Näin arvioi Kennelliiton ja koirankasvattajien etujärjestön vaikuttaja.
Kauppias keksi tehdä koirien ostoskärryt, somessa ideaan rakastuttiin heti – "Tälle on ehdottomasti tarve”
Koirakärry on ruokakaupassa päivittäisessä käytössä. Joskus asiakkaita tulee kauempaakin kokeilemaan Tampereen Kissanmaalla käyttöön otettua keksintöä.
Kahelista koulutetaan poliisikoiraa sen omaan tahtiin ja liikaa vaatimatta – luonne ratkaisee, pärjääkö se työssä
Poliisikoirat ovat valmiita työhön kolmen vuoden iässä. Koiraohjaaja Ove Wiklundin Kaheli-koira on kotona kuin mikä tahansa koira, vaikka sitä koulutetaan poliisin työpariksi.
Koira söi nuppineuloja sisältäneitä lihapullia Kuopiossa – poliisi: tapauksista on aina ilmoitettava
Kuopiossa koira joutui leikkaukseen syötyään omistajansa kotipihassa nuppineuloja.
Kokemäen koirapuisto suljettiin toistuvien sääntörikkomusten vuoksi
Koirien jätöksiä on jätetty keräämättä ja koirien kaivamat kuopat täyttämättä.
Koiranomistajia kehotetaan varovaisuuteen luonnossa liikkuessa lintuinfluenssan takia
Koirat on pidettävä erossa kuolleista linnuista sekä lintujen ulosteista. Kissoilla on havaittu vakavampaa tautimuotoa kuin koirilla.
Koira löydettiin kuolleena kivillä täytetystä repusta Lohjalla
Poliisi tutkii tapausta eläinsuojelurikoksena ja ympäristörikkomuksena.
Dalmatiankoira Roosa synnytti 16 pientä pentua ja kuoli – siitä alkoi kiivas sijaisemojen etsintä
Poikkeuksellisen suuri pentue jäi orvoksi, mutta tarinalla on toiveikas päätös: pennut löysivät väliaikaiset kodit saksanpaimenkoiran, kultaisennoutajan ja koiramummi Rillan hellästä huomasta.
Metsästäjät pohtivat nyt, uskaltaako koiran ottaa mukaan metsälle – Joni Pirhonen: ”On kysytty monta kertaa, pelottaako jahtiin lähtö”
Metsästyskauden aloitus lintuinfluenssan ilmenemisalueilla on herättänyt huolta koiran riskistä saada tartunta. Osa metsästäjistä jättää kauden väliin kokonaan.
Kolme ihmisten pihoilla liikkunutta villikoiraa on tapettu Imatralla
Paikallinen riistanhoitoyhdistys tappoi koirat poliisin määräyksestä heinäkuun lopulla. Imatralla liikkuneessa laumassa oli viisi koiraa.
Kannuslaiset koirat saavat oman koirapuiston raviradalle – maasto on monelle lenkittäjälle jo tuttu
Koira- ja hevosharrastajat yhdistävät voimansa, jotta Kannukseen saadaan vuosien pohdinnan jälkeen koirapuisto.
Täällä saa vapaasti kaivaa, kieriä ja juosta – koirametsät yleistyvät, sillä kaikille koirapuistot eivät sovi
Suomessa on jo parikymmentä koirametsää. Pohjalaismaakuntien ensimmäinen koirametsä on ollut niin suosittu, että varauksia on tehty myös yön tunneille.
Kansalliskoiralle nostettiin lippu salkoon ensimmäistä kertaa – suomenpystykorvien kasvattaja toivoo, että uusi juhlapäivä leviää koko maahan
Suomenpystykorvan liputuspäiväksi on nimetty elokuun ensimmäinen lauantai. Juhlapäivää vietetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
Kissaliitto kehotti välttämään kanan syöttämistä lemmikeille – Ruokavirasto toppuuttelee: ”Lintuinfluenssa ei leviä kaupan kananlihasta”
Suomessa ei ole toistaiseksi todettu lintuinfluenssaa kissoissa. Myös koko Euroopassa tapaukset ovat harvinaisia. Lemmikkien kanssa on silti syytä olla valppaana.
Poriin avataan syksyllä koirille oma metsä, jossa koirat pääsevät pinkomaan vapaana turvallisesti ja laillisesti
Koirametsän voi vuokrata omaan käyttöön sovituksi ajaksi. Omalla ajalla metsässä ei ole vieraita koiria.
Leena Vilkan kolumni: Sielunystävä voi olla myös muunlajinen
Nähdyksi tuleminen on ihmisen perustarve. Hevoset ja koirat tekevät minusta todellisen, koska he näkevät minut sielullaan, kirjoittaa Vilkka.
Annelista tulee erikoiskoira, joka haistaa niin sytytysaineet kuin siemennesteen – nenä voi auttaa tuhopolttajan jäljille
Belgianpaimenkoira Anneli opetetaan haistamaan palavien nesteiden lisäksi siemenneste. Erikoiskoiran työ on intensiivistä ja koulutus kestää läpi elämän.
Koiranomistaja esti Tytti Turkian ulospääsyn koirapuistosta: ”Tilanne oli ahdistava”
Kotkalainen Tytti Turkia ei päässyt koiransa kanssa turvallisesti ulos koirapuistosta. Toinen koiranomistaja tukki tien pyynnöistä huolimatta. Poliisi ja Kennellitto toivovat puistojen käyttäjiltä huomaavaisuutta toisiaan kohtaan.
Lemmikkihoitolaan soittavalle myydään nyt eioota – hoitoa kaipaavat koirien ja kissojen lisäksi kanit ja kilpikonnat
Lomamatkoille suuntaavat omistajat työllistävät lemmikkihoitoloiden väkeä läpi kesän. Hoitopaikoille on kysyntää myös kiireisimmän sesongin ulkopuolella.
Kalajoella haukahdellaan viikonloppuna, kun yksi kesäkauden isoimmista koiranäyttelyistä pyörähtää käyntiin
Kaladogi-show järjestetään Kalajoen lentokentällä. Näyttelyihin on tulossa yhteensä noin 3500 koiraa.
Tulli paljasti koirien salakuljetuksen – koiria myyty jopa 375 000 euron arvosta
Tulli epäilee Pirkanmaalla asuvaa henkilöä koirien salakuljetuksesta ja myymisestä. Laittomalla toiminnalla epäillään ansaitun noin 200 000 euroa.
Imatran villikoiralauma voidaan ampua: ”Liikkuvat todennäköisesti Venäjän rajan yli”
Poliisi pyysi apua riistanhoitoyhdistykseltä villikoiralauman hävittämiseksi Imatralta.
Paikka agilityn European Openiin tuli yllätyksenä – Raimo-koiran ohjaaja: ”Menimme karsintoihin hakemaan kokemusta”
West Coast Agility Teamiä edustavat Saara Kemppi ja Raimo kilpailivat itsensä arvokisoihin. Toukokuun karsintoihin kaksikko lähti kokemusta hakemaan, ja menestys oli iloinen yllätys.
Imatralla liikkuu villikoiralauma – viiden koiran joukko on käyttäytynyt uhkaavasti lemmikkejä kohtaan ja todennäköisesti tappanut kissan
Villikoiralaumasta on havaintoja maanantailta muun muassa Kuparin ja Rajapatsaan kaupunginosissa.
Antidopingkoira Lykke haistaa ravihevosten karsinoista kielletyt lääkeaineet – tauoilla se riehuu metsässä ja palkaksi nauttii nameja
Haistelutyö vaatii koiralta keskittymistä ja motivaatiota koulutukseen. Lykke työskentelee lauantaina ja sunnuntaina ajettavissa Mikkelin St Michel -raveissa ohjaajansa Fia Mårdfeltin kanssa.
Korona-ajan koirat eivät kestä yksinoloa, mutta hoitoon jääminenkin voi pelottaa – koirahoitolayrittäjä tietää, miten eroahdistus selätetään
Lemmikkieläinten hoitopalvelujen kysyntä on kasvanut. Moni hankki korona-aikana lemmikin, mutta poikkeusvuodet toivat haasteita, jotka näkyvät nyt myös hoitoloiden arjessa.
Murret, Mustit, Rekut ja Akut ovat nyt tervetulleita Kuopion torille – kansalaisaloite torin koirakiellon kumoamisesta hyväksyttiin
Päätös aloitteen hyväksymisestä tehtiin toritoimikunnassa toukokuussa. Asiasta tiedotettiin heinäkuun alussa.
Testaa, arvaatko oikein rescuekoirien rodut – omistajat yllättyivät DNA-tuloksista
Rescue Me! -sarjan päähenkilökoirat Harri-Tapio, Vieno ja Naava ovat olleet uusissa kodeissaan vuoden päivät. Lue kuulumiset ja tee testit, niin näet omistajien reaktiot.
Mitä Pentuliven Ruskalle, Pikille ja Roihulle kuuluu nyt? Katso shibakolmikon vauhdikkaat tervehdykset
Marraskuussa 2022 syntyneen kolmikon matkalle on Pentuliven päättymisen jälkeen sattunut niin käärmeenpuremaa, maallemuuttoa kuin hammasoperaatiota.
Koira jäi korvistaan kiinni kerrostalon parvekkeeseen Tohmajärvellä – avuksi tarvittiin palokunta, eläinlääkäri, jätesäkki ja liukastetta
Pelastuslaitos joutui ratkomaan haastavaa ongelmaa Tohmajärvellä, kun isokokoinen koira jäi parvekkeeseen jumiin.