Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kupittaan maauimalan uima-allas ja uimarit näkyvät pelastunrenkaan läpi.

Turun Kupittaan maauimala avautui – remontti siirtynee ensi vuoden syksyyn

Turun uimalaitosten päällikkö Eeva Haapanen iloitsee siitä, että paljon toivotut saunat ovat suunnitelmissa mukana.

Raiteet Turun päärautatieasemalta sataman suuntaan, vasemmanpuoleiset raiteet on osittain poistettu ratapiha-alueen remontin takia.

Sähköistetty kaksoisraide rakentuu Turun päärautatieaseman ja Kupittaan aseman välille – Väylävirasto vastaa yleisön kysymyksiin

Väylävirastolta on kysytty muun muassa sitä, miksi Tampere onnistui Tampereen kannen rakentamisessa ilman junaliikenteen keskeyttämistä.

Kupittaan jalkapallostadionin uusi tekonurmi valmistui – uudella kentällä pelataan maanantaina

Lämmitettävä tekonurmi pidentää stadionin vuosittaista käyttöaikaa huomattavasti.

Turun Kupittaan koulutalo marraskuussa.

Tyhjillään olevissa kouluissa tehty ilkivaltaa Turussa – erityisesti Kupittaan koulu ollut kohteena

Suljettujen koulujen suuri määrä lisää ilkivaltaa. Noin viidennes Turun peruskouluista on tällä hetkellä väistötiloissa.

Sähköpotkulauta pysäköitynä jalkakäytävän reunaan Vaasassa.

Turku rajoittaa sähköpotkulautojen käyttöä osassa kaupunkia

Kauppatorin läpi ei saa ajaa sähköpotkulaudalla. Lautojen nopeutta on hidastettu muun muassa jokirannassa, keskustassa ja Kupittaalla.

Turun Kupittaan stadionin nurmen vaihto tekonurmeksi on edennyt päätykatsomon ja kentän välisen tukimuurin rakentamiseen

Kupittaan stadionin nurmiremontissa alkaa lämmitysjärjestelmän asennus – valmista on toukokuun puolivälissä

Turkulaiset jalkapallojoukkueet siirtyvät luonnonnurmiajasta tekonurmikauteen. Keväiset huolet kentän kunnosta jäävät historiaan.

Terävin kärki -ryhmän havainnekuva, jossa kerrostaloja iltavalaistuksessa.

Kupittaan ja Itäharjun yhdistävän kannen suunnittelu etenee – Pormestari Arve: Turun tärkeimpiä suurhankkeita

Kupittaa-Itäharjun alueelle tulee muun muassa Turun ammatti-instituutin Taito-kampus sekä junaradan ja Helsinginkadun ylittävä kansirakenne.

Trafikparken i Äventyrsparken. Barn kör trampbilar mellan miniatyrhus och på en miniatyrväg.

Turku ulkoisti Kupittaan Seikkailupuiston liikennekaupungin minigolf-yrityksen hoitoon

Kaupunki halusi ulkoistaa liikennepuiston asiakaspalvelun, jotta kaupungin omia työntekijöitä voidaan siirtää lasten ja nuorten hyvinvointia vahvistaviin palveluihin.

Ihmisiä Turun rautatieasemalla junan vieressä. Matkustajat jonottavat Tampereelle lähtevään junaan.

Junat Turusta ja Kupittaalta lähtivät perjantaiaamuna aikataulussa junalakon jäljiltä

Junaliikenteessä saattaa lähipäivinä olla muutoksia, esimerkiksi yksittäisiä junavuorojen perumisia. VR:n nettisivuilta löytyy lisätietoa.

InterCity-juna asemalaiturilla, vieressä työmaaiadan takana poistettuja raiteita Turun päärautatieaseman edustalla.

Turun tunnin junan taustayhtiö julkaisi omat laskelmat talousvaikutuksista – 5–6 miljardin euron positiivinen vaikutus 30 vuodessa

Alustava arvio Turun tunnin junan rakentamisen kustannuksista on 3,4–4 miljardia euroa. Suomen kolmesta suuresta ratahankkeesta pisimmällä on Turun ja Helsingin välinen Turun tunnin juna.

seikkailupuisto kupittaalla, lapsia leikkimässä

Turun Seikkailupuisto saa uuden vesilaitteen kesällä 2024 – laite suunnitellaan yhdessä perheiden kanssa

Turku poistaa Seikkailupuistosta suositun suihkuseinän, koska sen veden laatu ei ole riittävän hyvä. Kaupunki on saanut poistosta paljon palautetta.

Aurajoki ja polkupyörä

Turkuun tulee Suomen tiettävästi ensimmäinen julkinen pyöränpesupaikka

Traficomin avustuksella kaupunkiin hankitaan satoja uusia pyöränpysäköintipaikkoja sekä julkinen pyöränpesupaikka, josta löytyy myös huoltotyökaluja.

Turun Kupittaan koulutalo marraskuussa.

Kupittaan koulu voidaan purkaa museokeskuksen vastustuksesta huolimatta

Rakennus- ja lupalautakunta hyväksyi Turun kaupungin hakeman purkuluvan äänin 10-2.

Vatten vid fontän.

Turun Seikkailupuistoon tulossa sittenkin vesielementti – pormestaristo patisti virkajohdon valmistelutyöhön

Turun kaupunki on poistamassa Kupittaan Seikkailupuistosta vettä ruiskuttavan suihkusienen. Tilalle on tulossa interaktiivinen älylaite. Muutoksesta älähtivät niin pormestari kuin vanhemmatkin.

Turun Kupittaan koulutalo marraskuussa.

Sisäilmaongelmista kärsineelle Kupittaan koululle haetaan purkulupaa – museokeskus vastustaa purkua

Rakennus- ja lupalautakunnalle ehdotetaan purkuluvan myöntämistä. Museokeskus vastustaa koulun purkua.

Turun ammattikorkeakoulun omassa panimossa Kupittaa Campus Breweryssä olutta valmistetaan leipomon hävikkituotteista.

Opiskelija Mira Vähäsalon, 27, panemassa oluessa on kuivuneita voisilmäpullia

Leipomon jätteet saavat uuden elämän Turun ammattikorkeakoulun tutkimuspanimossa.

Varissuon terveysaseman seinustalla on vähän lunta ja piha on jäässä.

Varissuon neuvola avautuu väistötiloissa läheisessä liikekeskuksessa

Vanhat terveysaseman tilat kärsivät sisäilmaongelmista.

Turun Tiedepuistossa avataan torstaina 19.1.2023 kymmenkerroksinen ja noin tuhatpaikkainen ParkCity

Turun suurin pysäköintilaitos aukesi Kupittaalla – kuljettajat kaipasivat selkeämpiä opasteita

Kymmenkerroksiseen, Turun suurimpaan parkkitaloon mahtuu lähes tuhat autoa. Avauspäivänä ruuhkaa aiheuttivat osalle epäselvät opasteet.

Huijausteksti oli jätetty Turun Kupittaan luistelumadon läheisyyteen. Tekstissä lukee: "Hyvät luistelijat! Sähkönhintojen nousun johdosta jääratojen jäädytyskustannukset ovat nousseet. Toivomme pystyvämme ylläpitämään jääratoja tänä talvena, kuten myös tulevina vuosina. Arvostamme jokaista niin pientä kuin suurta lahjoitusta keräykseen jääkenttien ylläpitämiseksi." Tekstin alla on MobilePay-yhteystiedot, sekä huijaukseen johtava QR-koodi. Kyseessä on huijaus

Huijari pyytää kaupunkilaisilta rahaa jääkenttien ylläpitoon – huijausviestejä löytynyt Turun ja Liedon luistelupaikoista

Kaupunki on ilmoittanut asiasta poliisille ja jääkenttien alueiden urakoitsijoille. Kaikki löydetyt huijauslaput on poistettu.

Läheltä

Aurajoen ratasillan purkaminen alkaa tammikuun lopussa

Purkutyön valmistelu alkaa heti vuodenvaihteen jälkeen. Pyöräily ja jalankulku siirtyy sillan viereen rakennetulle työsillalle.

Bild av en skridskobana i morgonsrodnad.

Kupittaan luistelumato ja Parkin kenttä avautuvat luistelijoille

Impivaaran hiihtoladut Nunnavuoressa aukeavat aikaisintaan ensi viikonloppuna

Havainnekuva rakennuksista iltavalaistuksessa.

Millainen kansi Turun Kupittaan ja Itäharjun välille rakennetaan? – Kaupunginhallitus valitsee jättihankkeen rakentajan

Nyt päätetään mittavan rakennushankkeen rakennusryhmä. Käytännössä kyse on siitä, millainen rakennelma Helsinginkadun ylle rakennetaan ja kuka sen rakentaa. Päätöksen jälkeen alkaa tarkempi hankesuunnittelu.

HKScanin lasinen pääkonttori Turussa.

Lihayhtiö HKScan irtisanoo konsernitoiminnoistaan kuusi työntekijää

HKScanin konsernitoiminnoissa viime kuun alussa käynnistetyt muutosneuvottelut ovat päättyneet.

Kuppis tågstation.

Turku–Kupittaa-radan tuplaraiteelle lisärahoitus – Helsingin junat pysähtyvät Kupittaalla vuoden 2024 loppuun asti

Alkuperäisen arvion mukaan junaliikenne Helsingistä olisi palannut Turun asemalle elokuussa 2024. Eduskunta on myöntänyt lisärahoitusta laajentuneelle raidehankkeelle.

Trafikparken i Äventyrsparken. Barn kör trampbilar mellan miniatyrhus och på en miniatyrväg.

Turku haluaa ulkoistaa Kupittaan liikennekaupungin – työntekijät siirretään lapsi- ja nuorisotyöhön

Lasten liikennekaupunki on toiminut Kupittaanpuistossa vuodesta 1958 lähtien.

Kalkkunat saapuivat Kupittaan lintulammikolle Turussa.

Hintojen nousu kurittaa myös Kupittaan lintulammikkoa Turussa

Turku maksaa lintulammikon hoidosta vastaavalle elinkeinonharjoittajalle ylimääräisen noin 5 000 euron kertakorvauksen.

Kupittaan stadionin nurmea vaihdetaan.

Turussa Kupittaan jalkapallostadionin nurmen vaihto on alkanut – tekonurmi mahdollistaa pelit ympäri vuoden

Uusi tekonurmi on käyttökunnossa Kupittaan stadionilla toukokuun puolivälissä.

Läheltä

Turun rautatieaseman ja Kupittaan aseman välisen kaksoisraiteen ensimmäinen siltatyö alkoi

Nykyisen ratasillan viereen rakennetaan uusi kevyen liikenteen silta. Ennen uuden sillan rakentamista paikalle rakennetaan työsiltoja.

Ilmakuva Kupittaan kaupunginosasta Turusta. Etualalla viheralue, oikealla suuri parkkipaikka, takana iso marketti. Taustalla korkeita kerrostaloja.

Turun tulevaa kehitystä luotsaava asemakaavajätti siirtyy lopulta valtuuston käsittelyyn – Kupittaan siirtolapuutarha saisi jäädä

Kaupunginhallitus äänesti yleiskaavasta tiistaina 11 kertaa. Muutoksia siihen ei kuitenkaan tehty.

Turun päärautatieaseman edusta, josta on poistettu ratakiskot, InterCity-juna viereisellä laiturilla.

Turun kaksoisraidehankkeen tieltä kaadetaan puita – säilytettävissä olevat säästetään

Kupittaan ja päärautatieaseman välille rakennettavan kaksoisraiteen tieltä joudutaan kaatamaan puita. Puunkaatojen jälkeen Aurajoen rannalla aletaan valmistelemaan liikenteen kiertoreittejä.

juhana herttuan lukio i åbo

Juhana Herttuan koulu hiersi Turun yleiskaavakäsittelyä – Kupittaan siirtolapuutarhan säilyttäminen läpi ilman uusia soraääniä

Tähän asti Turun yleiskaavassa eniten tunteita on herättänyt Kupittaan siirtolapuutarhan säilyttäminen nykyisellään. Kaavan uudestakin versiosta löytyi äänestettävää, vaikka puutarhan säilyminen näyttää selvältä.

Varissuon terveysaseman seinustalla on vähän lunta ja piha on jäässä.

Varissuon terveysasema muuttaa tulevana viikonloppuna väistötiloihin Kupittaalle

Myös neuvola ja hammashoitola siirtyvät myöhemmin väistötiloihin. Muuttojen tarkat ajankohdat eivät ole vielä selvillä.

Ilmakuva Kupittaan kaupunginosasta Turusta. Etualalla viheralue, oikealla suuri parkkipaikka, takana iso marketti. Taustalla korkeita kerrostaloja.

Kupittaan siirtolapuutarhan säilyminen on jälleen askeleen lähempänä – lautakunta muutti kiistanalaista kaavamerkintää

Yleiskaavassa ehdotettu merkintä C-3 olisi mahdollistanut asuintalojen kaavoittamisen nykyisen siirtolapuutarhan alueelle. Kaupunkiympäristölautakunta päätyi yksimielisesti muuttamaan sitä.

Ilmakuva Kupittaan kaupunginosasta Turusta. Etualalla viheralue, oikealla suuri parkkipaikka, takana iso marketti. Taustalla korkeita kerrostaloja.

Turun yleiskaava jäi taas pöydälle – puolueet neuvottelevat erimielisyyksistä torstaina

Yleiskaavassa puhuttavat erityisesti Kupittaan siirtolapuutarhan kehittäminen, Kähärin puistotien jatke ja Kurjenmäen alta vedettävä tunneli.

Ilmakuva suoraan ylhäältä alas katsottuna: tieristeys, puutarha-alue ja parkkipaikka.

Turun Kupittaan siirtolapuutarhan kohtalo on tänään taas askeleen lähempänä ratkaisua, kun lautakunta käsittelee yleiskaavaa

Yleiskaavasta hyväksyttiin yksi versio viime joulukuussa. Siitä tehtiin joukko muistutuksia ja lausuntoja, joiden pohjalta kaavaa on vielä viilattu. Merkittävien muutosten vuoksi yleiskaava tarvitsee uuden poliittisen käsittelyn.

Kupittaan siirtolapuutarha kuvattuna ilmasta toukokuussa 2022.

Turun valtuuston demariryhmä haluaa säilyttää Kupittaan siirtolapuutarhan

Valtuustoryhmä pääsi asiassa yksimielisyyteen sunnuntain kokouksessaan.

Mustapanssarinen erakkokuoriainen ruskean puupalan päällä läheltä kuvattuna. Kuvan taka-alalla näkyy aluskasvillisuutta.

Erakkokuoriainen siirsi Turku–Kupittaa ratahankkeen alkuperäistä suunnitelmaa – rata siirtyy kauemmas Muhkurin luonnonsuojelualueesta

Erakkokuoriaisia löytyy ainoastaan Turusta. Kuoriaista tavataan Ruissalon iäkkäissä lehtipuissa sekä muutamissa Muhkurin kaltaisissa elinympäristöissä lähellä Ruissaloa.

Poliisi -kyltti.

Nainen katosi Turun Kupittaalta perjantain vastaisena yönä – poliisi löysi nopeasti

71-vuotias nainen poistui Kurjenmäenkadulla sijaitsevasta asunnosta torstain ja perjantain välisenä yönä. Poliisi löysi hänet perjantaina iltapäivällä.

Matkustajia odottaa bussiin nousemista. Bussi on pysäköity kadun varteen.

Asetinlaitteen korjaustyöt on saatu päätökseen Turussa – junavuorot palaavat Salon ja Kupittaan välille

VR korvasi alkuviikon Kupittaan ja Salon välisen junaliikenteen bussivuoroilla asetinlaitteen tietoliikenneongelman takia.

Ihmisiä odottaa bussipysäkillä nousua bussiin. Aamutaivaalla on pilviä.

Turun ja Salon välinen junaliikenne kulkee vielä busseilla myöhään yöhön– tietoliikennevika estää junien turvallisen pääsyn Kupittaalle

Väylävirasto ennakoi ensin, että vika saadaan korjattua tiistaina puoleenpäivään mennessä. Uusi arvio on, että vika saadaan korjattua vasta yöllä.

Veikkausliigan mestaruusottelu Kupittaan loppuunmyydyllä stadionilla

Turun Kupittaalle suunnitellaan noin neljän miljoonan tekojäärataa

Kesällä kenttää voisi käyttää muun muassa kenttälajeihin tai tapahtumien järjestämiseen.

Turun rautatieasema

Junamatkailijan arki muuttuu Turussa, kun Helsingin radalle rakennetaan kaksoisraide – lue, mihin kaikkeen kahden vuoden suururakka vaikuttaa

Kupittaan ja Turun päärautatieaseman välisen kaksoisraiteen rakentaminen kestää kaksi vuotta. Rataremontti vaikuttaa Turkuun, turkulaisiin ja junamatkustajiin monella tapaa.

Ihmisiä jonottamassa vaihtamaan pääsyliput festarirannekkeisiin turkulailaisessa kauppakeskuksessa

Turun festarikesä huipentuu raskaan musiikin Knotfestiin – toisella puolella Turkua soi elektroninen tanssimusiikki

Knotfest on nu metal -yhtye Slipknotin ympärille rakennettu tapahtuma, joka järjestetään ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa. Aurafest järjestetään nyt 13. kerran.

Vectron-sähköveturi Turun rautatieasemalla.

Kupittaan ja Turun välisen kaksoisraiteen rakentaminen alkaa ensi viikolla – Väylävirasto toivoo turkulaisilta kärsivällisyyttä

Väylävirasto toivoo, että turkulaisilla on pitkät hermot. Kaksoisraiteen rakentaminen aiheuttaa Turun keskustassa merkittävää meluhaittaa ja ruuhkauttaa liikennettä parin vuoden ajan.

Karttakuva Turun Kupittaan juna-aseman ympäristöstä. Kartassa näkyy katuja ja juna-asema sekä junalaituri.

Kupittaalla tehdään tilaa takseille – pysäköintipaikkoja pois käytöstä tiistaina

Kupittaan juna-aseman taksiliikenne sekä matkustajien hakuliikenne pyritään hoitamaan päivän aikana.

Vanha elementtitalo täysremontissa.

Vuokrat nousivat Turussa keväällä vajaat kaksi prosenttia, erityisesti kohosi perheasunnon vuokra

Turun vuokrataso kohosi eniten kaikista kaupungeista. Perheasunnoissa nousu oli nopeinta.

Vectron-sähköveturi Turun rautatieasemalla.

Väylävirasto kilpailuttaa yllättäen uudelleen Aurajoen sillat Kupittaa-Turku-ratahankkeessa

Väylävirasto kertoo tiedotteessaan havainneensa hankintamenettelyssä tulkinnanvaraisuutta, jota ei voitu enää korjata.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle