Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Avantgarde black metal orkesteri Henget esiintyy Tampereen Hervannan Varjobaarissa 16.9.2023.

Tästä tolpasta tuli baarille niin iso ongelma, että nyt kaikki rakastavat sitä

Tampereen Hervannassa sijaitseva Varjobaari tunnetaan massiivisesta lavanäkymää peittävästä tolpastaan. Tolppaa ei kuitenkaan kirota, vaan sitä tervehditään, halataan ja jopa kumarretaan.

Erkka Frankberg leikkii lastensa kanssa nukeilla perheen kodissa Urjalassa.

Suomalaistutkija aikoo tuoda arkikäyttöön särkymättömiä lasipintoja: ”Sen jälkeen voin siirtyä muihin hommiin”

Erkka Frankbergin elämässä on muuttunut lyhyen ajan sisällä asuinpaikka, perheen koko ja tapa tehdä tutkimusta. Lähivuosina selviää, muuttaako hän maailmaa keksinnöllään.

Läheltä

Virroilla kateissa ollut nuori mies löytyi

Poliisin mukaan mies oli olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.

Mustaa Adidas-lippistä pitävä Anne Sällylä katsoo hymyillen kameraan.

44 vuotta sitten televisioon ilmestyi nainen, joka jumppasi tiensä koko kansan sydämiin

68-vuotias liikunnan konkari on asunut koko ikänsä tamperelaislähiössä. Sieltä hän nousi televisiojulkkikseksi, jonka jumppia seurasi parhaimmillaan miljoona katsojaa.

Kyllön terveysasema, Jyväskylä.

Firma etsii lääkäreitä ja lupaa poikkeuksellisen kovaa palkkaa töistä, joita ei ehkä edes ole

Pisara Terveyspalvelujen mukaan Kanta-Hämeen hyvinvointialue on tilannut siltä neljä lääkäriä. Hyvinvointialueen mukaan tilausta ei ole. Tapaus paljastaa terveysalan sopimuskuvioiden monimutkaisuuden.

Kolme naista hymyilee kameralle. Keskimmäinen on kietonut kätensä kahden muun hartioiden ympärille.

Tampereen Hervannassa on paikka, joka on kuin toinen koti kymmenille maahanmuuttajanaisille

Naistarissa käy vilkkaimpina päivinä noin 80 naista. Kansainvälisten naisten kohtaamispaikassa voi oppia erilaisia taitoja.

Kaksikerroksinen tiilirakennus on kuvattu sivustapäin. Koulun edessä on tyhjä piha.

Ylöjärveläiskoulun vesivahingosta iso harmi – osa oppilaista on joutumassa evakkoon toiselle puolelle kaupunkia

Ylöjärven kaupunki tiedotti alkuviikosta, että Vuorentaustan koulun toisessa toimipisteessä on tapahtunut vesivahinko, joka edellyttää korjaustoimia.

Asfaltilla juostaan juoksulenkkiä. Kuvassa jalat ja ihmisen varjo.

Hyvä hapenottokyky auttaa jaksamaan arjessa – näin testaat helposti oman kuntosi tason

Paras tapa parantaa hapenottokykyä on harrastaa kestävyyslajeja, jotka kiihdyttävät hengitystä ja nostavat sykettä.

Akaan seurakunnan ilmoitustaulu.

Ensin arkku laskettiin väärään hautaan Akaassa, sitten se siirrettiin ilmoittamatta – seurakunta teki tutkintapyynnön poliisille

Omaiset vierailivat haudalla noin puolitoista kuukautta hautajaisten jälkeen. Heidän yllätyksekseen haudalle asetettu tilapäinen risti oli eri paikassa kuin siunaustilaisuudessa.

Nuori mies istuu selin vankilan vaatteet päällä oikeussalissa.

Netflix-sarjassa esiintyvää 20-vuotiasta suomalaismiestä epäillään tapon yrityksestä: vapautui vasta vankilasta 16-vuotiaana tehdystä taposta

Nuori mies tuomittiin vuonna 2021 Tampereen Haapalinnan taposta ja on nyt vangittu uudesta rikoksesta epäiltynä.

Rakennustyöntekijä Ranta-Tampella alueella.

Omakotitalojen kauppamäärissä hurja pudotus – Pirkanmaalla etenkin uudiskohteet menevät nyt heikosti kaupaksi

Asuntokauppamäärät ovat laskeneet Pirkanmaalla suuresti viime vuoteen verrattuna. Lasku heijastelee rakennusalan ahdinkoa ja taloudellista epävarmuutta etenkin kalliimpia kohteita ostettaessa.

Muusikko Pekko Käppi esiintyy.

Uhanalainen simpukka sai suojelijan taiteilijoista – Pekko Käppi sävelsi vanhan raakkuloitsun lauluksi

Vaatimattomat käävät ja raakut eivät saa ihmisiä samalla tavalla puolelleen kuin somat norpat ja naalit. Kirjailija Anni Kytömäki haluaa laajentaa ajattelua asettamalla lukijan toisen eliön asemaan.

Katu, johon on upotettu tähti. Tähden keskellä lukee Erja Lyytinen.

Suomen musiikin walk of famelle ikuistettiin uusia tähtiä – Vesa-Matti Loiri saa oman laattansa

Oman laattansa saavat muun muassa Vesa-Matti Loiri, Kikka ja Maija Vilkkumaa. Yleisö saa ehdottaa, keitä Tähtikadulle ikuistetaan.

Vaaleanruskeaan takkiin pukeutunut nainen hymyilee kameralle.

Johanna Nordlund johtaa yhtä Suomen harvoista lähiölehdistä, lukijoiden suhde omaan lähiölehteen on lämmin

Hervannan Sanomat on yksi kolmesta Suomen itsellisestä lähiölehti. Konseptissa on haasteensa, mutta sillä on mahdollisuus myös pärjätä, sanoo Suomen Uutismedian Liiton järjestöpäällikkö Ilona Hannikainen.

Tampereen Hämeenkatu värikkäässä yövalaistuksessa. Etualalla Raatihuone.

Tampereella tiedettä kaikenikäisille: lapsille Laikussa, vanhemmille pubissa Hämeenkadun varrella

Eurooppalainen Tutkijoiden yö tarjoaa asiaa tieteestä vähemmän vakavassa paketissa perjantaina ja lauantaina.

Jukka Jalonen ja Antti Pennanen tuulettavat vaihtoaitiossa.

Hersyvä hetki kesken haastattelun Tampereen areenan kulisseissa – tuleva päävalmentaja bongasi Leijonakuninkaan: ”Kato, Jukka”

Leijonien päävalmentajaksi ensi keväänä nouseva Antti Pennanen kertoi tärkeästä keskustelusta Jääkiekkoliiton kanssa.

Antti Pennanen hymyilee.

Leijonien uuden päävalmentajan ennustus osui uskomattomasti oikeaan Ylen MM-studiossa – neljä faktaa Antti Pennasesta

Antti Pennanen on nimitetty Leijonien uudeksi päävalmentajaksi. Yle Urheilu nostaa Pennasesta esiin neljä mielenkiintoista tarinaa.

Kannettava digitaalinen mikroskooppiskanneri Grundiumin valmistuspaikassa Hervannassa.

Nokian raunioille kasvoi miljoonabisnes, ja siitä on kiittäminen yhtä lähiötä: ”On hirveän vaikea nähdä muuta”

Grundium on kasvanut viime vuosina hurjaa tahtia. Mikroskooppiskannereita valmistavan yrityksen markkinat ovat puoliksi rapakon takana. Uraa uurtavan yritystarinan betonijalka on valettu Hervannassa.

Tapparan kannattajat heiluttavat katsomoon jaettuja lippuja ennen SM-liigan viidennen finaalin alkua.

Tappara taipui ja lippuja saa sittenkin heiluttaa koko paikalliskamppailun ajan – kokeilu jakaa fanit kahteen leiriin

Tapparan epävirallinen faniryhmä on kertonut, ettei aio heiluttaa fanilippuja luvasta huolimatta. Taustalla on halu antaa muille katsojille mahdollisuus seurata ottelua ilman näköesteitä.

Joonas Kiili, taustalla sairaala Nova.

Lääkäri törmäsi mainokseen, jossa samasta työstä luvattiin 6 000 euroa enemmän kuin hänelle: ”Hirveän moni ei uskalla puhua tästä”

Vuokralääkärien palkat ovat julkisessa terveydenhuollossa usein huomattavasti korkeampia kuin samoissa tehtävissä olevien virkalääkäreiden. Tilanne huolestuttaa hyvinvointialueita.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Tukkirekan kuorma levisi tielle Orivedellä

Tie oli noin tunnin ajan suljettu tielle levinneen kuorman vuoksi. Nyt liikenne kulkee normaalisti.

Sinilevää Kangasalan Kirkkojärvessä.

Sinilevää oli tänä kesänä Pirkanmaalla keskimääräistä vähemmän

Valtakunnallinen leväseuranta päättyy torstaina. Levää havaittiin tällä viikolla seitsemällä seurantapaikalla.

Lähes 120-vuotias, oranssin värinen puutalo, jonka etuseinässä lukee kirjakauppa. Taustalla sininen taivas.

120-vuotias kirjakauppa sai kesällä kymmenen kertaa enemmän kävijöitä kuin koko kunnassa asuu ihmisiä – ja tämä on vasta alkua

Yksi Suomen vanhimmista kirjakaupoista sai kesällä yli 50 000 vierailijaa Ruovedellä. Nyt toiminta laajenee entisestään.

Ilmasta otettu havainnekuva Lempäälän Sääksjärven koulukeskuksen kaavaillusta laajennusosasta.

Lempäälän Sääksjärven koulukeskuksen laajennustyö alkaa aiotusta jäljessä – valitus lykkää käyttöönottoa vuoden

Markkinaoikeuden päätöksen mukaisesti kilpailutus uusittiin, mutta voittaja ei muuttunut. Laajennettu opinahjo saadaan käyttöön kesällä 2025.

hiekkaisella kävelytiellä kulkee kävelijä, etualalla on keltaisia vaahteran lehtiä maassa.

Yksi luku kertoo, milloin ihmisellä on hyvä kunto: vastaa 1 850 metrin tulosta Cooperin testissä

UKK-instituutissa tutkittiin, millainen maksimaalinen hapenottokyky auttaa suojaamaan arjen kuormittumiselta.

Kuva Tampereen yliopiston pihalta. Ovilla on kylttejä hallituksen leikkauksia vastaan.

Opiskelijoiden mielenosoitukset päättyivät Hervannassa ja Kaupissa – keskustakampus on edelleen vallattu

Mielenosoitus jatkuu Tampereen yliopiston keskustakampuksella ennalta määrittelemättömän ajan. Osa Hervannan ja TAMKin mielenosoittajista on siirtynyt keskustakampukselle.

Poliisin hihamerkki

Yksi ihminen kuoli liikenneonnettomuudessa Urjalassa: auto ajautui tuntemattomasta syystä ojaan ja syttyi palamaan

Onnettomuus tapahtui Haapasentiellä keskiviikkona puolen päivän aikaan.

Kirkkaan punainen ja keltainen paloauton takaosa, jossa paloauton tunnus PI801.

Kuorma-auto syttyi tuleen Akaassa

Palo on saatu sammutettua. Tien 9 toinen kaista on suljettu Akaassa Turku–Tampere-tiellä.

Havainnekuva Nokian tulevasta matkakeskuksesta.

Nokian ratapihan rakentamisen aloittaminen viivästyy valituksen vuoksi jopa vuodella

Nokian matkakeskusalueen asemakaavan muutoksesta on valitettu Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Rakennustyöt oli tarkoitus aloittaa tänä syksynä.

Musta poliisikoira istumassa nurmikolla.

Huumepoliisi mietti, antaako koiransa nimeksi Kukka vai Mari: Suomen 250 poliisikoiran joukosta löytyy myös Piripaavo ja Persu

Poliisikoiragalleria esittelee ensimmäistä kertaa kaikki Suomen poliisikoirat ja niiden viralliset nimet.

Juustoja kaupan kylmäkaapissa.

Pakkausten pienentämisestä syytetyt yritykset puolustautuvat: osa kiistää, osa vetoaa kuluttajien toiveisiin

Yrityksillä on monta syytä pakkauskokojen muuttamiseen. Osa yrityksistä vakuuttaa hinnan laskevan samalla.

Kuvassa on etualalla vasemmalla nuorehko nainen ja taustalla luontopolku, väreinä enimmäkseen vihreä ja ruskea. Paikka on Tampereen Suolijärvellä.

Hervannan Suolijärvelle avattiin luontopolku, joka auttaa jos mieli tarvitsee rauhaa

Lähiön kaksivuotinen hanke pyrkii tarjoamaan kävijälleen kokemuksen, joka tarjoaa muutakin rentouttavaa kuin pelkän luonnon, sanoo hanketyöntekijä Eva Romi.

Poliisin panssaroitu ajoneuvo Poliisitalo 2 edessä Helsingin Pasilassa. Kuvassa lähikuva poliiin kädestä ja hihamertkistä.

FBI:n erikoisagentit harjoittelivat Suomessa Karhu-yksikön kanssa

Helsingin poliisi kertoo, että Nato-jäsenyys on tuonut uusia yhteistöitä myös poliisilaitoksille.

Yhteensä 15 lasta ja aikuista seisoo kaupungintalon portailla mielenosoituskylttien kanssa.

Kyläkoulun lakkautusuhka saa ihmiset liikkeelle Nokialla – Taivalkunnan koulun puolustajat järjestävät mielenilmauksen kaupungintalolla

Nokian kaupunki pohtii kahden kyläkoulun lakkauttamista tämän lukuvuoden jälkeen. Taivalkunnan asukkaat eivät perusteluja niele.

Poliisin hihamerkki

Urjalassa liikenneonnettomuus – yksi kuollut, poliisi aloittanut tutkinnan

Onnettomuus tapahtui Haapasentiellä puolen päivän aikaan.

Läheltä

Pirkanmaalla useita kolareita yhtä aikaa aamukahdeksan jälkeen

Onnettomuuksia on sattunut aamulla Tampereella, Oriveden ja Juupajoen välillä sekä Kihniön ja Parkanon välillä.

Vesitorni.

Syyssateiden epäillään saastuttaneen kokonaisen vesitornin – ”Ne ovat tulleet myös kovalla voimalla”, sanoo terveydensuojelutarkastaja

Vesitornin vesialtaan uskotaan saastuneen sadeveden seurauksena Urjalassa. Selvitimme, miten rankkasateet vaikuttavat vesitornien turvallisuuteen.

Kuvassa on leikkelehylly Helsingissä Pasilan Triplan Prismassa heinäkuussa 2020.

Katso lista, mitkä tuotteet ovat suomalaisten mielestä kutistuneet – sadat kertoivat havaintonsa ”shrinkflaatiosta”

Kuluttajaliitto kysyi havaintoja tuotteiden pienentymisestä ja sai vastausvyöryn. Vastauksissa toistuivat tietyt tuotteet ja tuoteryhmät.

Ambulanssi Hatanpään kantasairaalan ovella

Pirha sulki hoitajapulan riivaaman vuodeosaston Tampereella

Hatanpään sairaalan arviointi- ja kuntoutusosaston henkilöstö siirtyi vahvistamaan muiden osastojen toimintaa. Osaston sulkemisesta käytiin yt-neuvottelut.

Poliisiammattikorkeakoulun poliisiopiskelijoiden rikospaikkaharjoitus. Kaksi poliisia pitävät kiinni kiinni otettua henkilöä poliisiautoa vasten.

Poliiseja halutaan kouluttaa lisää, mutta poliisikoulussakin paikkoja jää täyttämättä

Poliisiammattikorkeakoulun aloituspaikkojen määrää lisätään ensi vuonna. Kurssit ovat kuitenkin jääneet vajaiksi jo vuosien ajan. Harkinnassa on myös avata osa työtehtävistä muillekin kuin poliiseille.

Tytär pesee äidin silmälaseja vesihanan alla.

Tilanne ohi: Urjalassa ei tarvitse keittää enää vettä

Vesi on juomakelpoista ja sitä voi käyttää normaalisti, kunta tiedottaa.

otto-automaatti suljettiin Enontekiöllä.

Tuomiot kolmelle: pariskunnan tileiltä vietiin unen aikana 50 000 euroa, tekotapa jäi osin mysteeriksi

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi kolme ja vapautti syytteistä kolme ihmistä.

Aukeama Tampereen kaupungin perustamiskirjasta. Hauraalla paperilla on käsinkirjoitettua, vanhaa tekstiä.

Yleisölle avautuu pian mahdollisuus nähdä erittäin harvinainen Ruotsin vallan aikainen asiakirja: tällainen se on

Kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamiskirjan Gripsholmin linnassa 1. lokakuuta vuonna 1779. Ensi sunnuntaina asiakirja on yleisön nähtävillä.

Työmies kantamassa rakennustarvikkeita.

Työttömyys kasvoi Pirkanmaalla vuoden takaisesta – rakennusalan ahdinko näkyy nyt työllisyystilanteessa

Pirkanmaan työttömyysaste oli elokuussa 8,8 prosenttia, kun se vielä kuukautta aiemmin oli 9,9. Maan keskiarvo oli 9,4.

Ruuhkassa seisovia autoja Tampereen rantatiellä.

Tampereen rantaväylän pyöräreitistä rakennetaan seuraavaksi Santalahden rantasillan ja uittotunnelin väli

Aikanaan keskustan ja Lielahden väliä pääsee pyöräilemään ja kävelemään Näsijärven rantaa pitkin. Näsisaaren kautta tehdään reitille toinen haara.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle