Uusimmat artikkelit
Ilosaarirock julkaissut nipun ensi kesän esiintyjiä
Tiedossa on niin ikisuosikkeja, kuin myös ensi kertaa Laulurinteelle tulevia supernimiä.
Innostaako PMMP:n paluu myös muita tekemään comebackin? Nämä bändit musiikkitoimittajat nostivat esiin
Musiikkitoimittajien mukaan nostalgia puhuttelee. Yhtenä isona palaajana lavoille odotetaan HIMiä.
Analyysi: PMMP:n paluusta tulee kusetettu fiilis
Suosikkiyhtye ilmoitti yllättäen esiintyvänsä ensi kesänä Olympiastadionin lisäksi kolmella festivaalilla – ennen stadionkeikkoja. Kikkailusta jää faneille paha maku, kirjoittaa Ylen musiikkitoimittaja Ville Vedenpää.
PMMP tekee paluun myös kesän festivaaleille
Yhtye esiintyy Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa. Aiemmin PMMP:n kaksi stadionkeikkaa myytiin jo loppuun.
PMMP myi kuin häkä – lisäkonsertti Olympiastadionille
PMMP:lle järjestetään lisäkonsertti perjantaina 23. elokuuta 2024.
PMMP palaa keikkalavoille ensi kesänä
Yhtye esiintyy Helsingin Olympiastadionilla elokuussa, kerrotaan levy-yhtiön tiedotteessa. Uutta musiikkia ei kuitenkaan ole luvassa.

Mira Luoti kuljetti 20 vuotta sitten salkussa tarroja ja tikkareita faneja varten, ja yhteys on säilynyt: "Tänäänkin sain naistenpäivän kukkapuskan"
Mira Luodin ensimmäinen oma nimikirjoituksen pyytäminen iskelmätähdeltä päättyi nolosti.
Tuottaja-muusikko Jori Sjöroos joutui televisiossa "kuulusteluun" – muusikkovaimo Chisun antama lempinimi paljastui
Sjöroos kertoi Puoli seitsemän -ohjelmassa myös, miten puolison kanssa työskennellessä välillä "egot" törmäävät.
Jonna Christensen pääsi tähdeksi yhtä aikaa Paula Vesalan kanssa ja päätti valloittaa maailman – sitten hän sai äitinsä viimeisen kirjeen Amerikkaan
Popstars-kilpailun voiton jälkeen Jonna Christensen sai maistaa unelmaa. Entä jos nuoruuden haaveesta ei halua päästää irti?
Olympiastadionin peruskorjaus voitti Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Olympiastadionin peruskorjauksesta palkittiin arkkitehtitoimistot K2S ja Arkkitehdit NRT.
Muusikko Paula Vesala ryhtyy valitsemaan arvostetun sanoittajapalkinnon saajia – aloittaa Juha Vainio Rahaston hallituksessa
Juha Vainio Rahaston hallitus valitsee vuosittain suomalaisen lauluntekijän, joka palkitaan 6 000 euron suuruisella sanoittajapalkinnolla.
Näytä mulle missä sul on ruskeat raidat – vai miten se meni? Testaa, tunnetko kesähittien sanoitukset!
Testaa tietosi suomalaisista kesähiteistä kautta aikojen.
Luukas Oja, Ursus Factory ja loppuunmyyty Tavastia: tällainen on ilta 2020-luvun rock-keikalla
Luukas Ojan ja Ursusfactoryn keikkareppari Tavastialta
Paula Vesala on kommentoinut politiikkaa ja pelännyt turvallisuutensa puolesta, mutta tässä jutussa puhutaan musiikista
Tässä jutussa puhutaan Paula Vesalan musiikista.

Sámi rapper Ailu Valle wins state art prize
An indigenous hip-hop musician and a disability rights activist are among the winners of this year's state arts prizes.

"Ultramodernille" Vesalalle musiikin valtionpalkinto: "Hämmentävän hienoa" – Kalle Kinnusesta ensimmäinen palkittu elokuvakriitikko
Vesala muistelee Ylelle PMMP:tä ja toivoo, ettei musiikin valtionpalkinto ole etiäinen pikaisesta ajautumisesta taiteilijoiden vahakabinettiin. Kinnusen palkinnon on perinteisesti saanut ohjaaja, käsikirjoittaja tai näyttelijä.

Soundin kysely: PMMP:n albumi 2000-luvun paras
60 musiikkitoimittajaa listasi parhaat albumit.
Vesalan Hartwall Arena -keikan jälkeen olo oli kuin terapeutin penkistä nousseella – kaikki toimi, paitsi se hiton appi
Vesala onnistui keikallaan Hartwall Arenalla.

Bongaa julkkis tai kaksi – kesäteatterit houkuttelevat yleisöä tunnetuilla naamoilla ja kepeällä otteella
Osa laulutaitoisista esiintyjistä urakoi usemman teatterin lavalla.

Vesala aikoo tuoda keikoilleen lisättyä todellisuutta – Virtuaaliteknologia mullistaa musiikkikokemukset tulevaisuudessa
Uudesta teknologiasta kiinnostunut Vesala aikoo tuoda omille keikoilleen esimerkiksi lisättyä todellisuutta.
Jori Sjöroos on 42-vuotias sadboi, joka kyseenalaistaa rap-musiikin nuorten ihmisten leikkikenttänä
Tunnettu tuottaja rikkoo soolollaan genrerajoja.
Vesalalla ei ole lapsuudensankaria, koska 80-luvulla Suosikin kannessa oli vain ukkoja: “Ei ollut naisia, jotka tekivät sitä, mitä halusin tehdä”
Vesala rikkoo perinteisiä poprajoja uudella sinkullaan.

Oma maa tarjoaa naisnäkökulmaa raivaajavuosiin – Paula Vesala pyyhki käsikirjoituksesta pölyyntyneimmät suomikliseet
Markku Pölösen mukaan hänen uusin ohjauksensa Oma maa kuvaa unohdettua ajanjaksoa.

Mira Luoti kuvaa musiikkivideota Kajaanin keskustassa
Kajaanin keskustassa nähdään iso videotuotanto, kun laulaja Mira Luodin musiikkivideota kuvataan Kajaanin Raatihuoneentorin läheisyydessä torstaina ja perjantaina.
Lauluharmonioita, koreografioita, asennetta ja musiikkimogulien silmissä kiiluvia dollareita – Tyttöbändi on ollut helposti monistettava formaatti
Tyttöbändien aika musiikin teemaillassa.
YleX Nosteessa: Esittelyssä Luukas Oja, joka muistuttaa alkuaikojen PMMP:tä
Luukas Oja tekee suoraviivaista ja energistä rokkia.
“Tämä voi olla koko elämämme ihanin päivä, ajetaan hiljempaa” – PMMP nousi kymmenvuotisen uransa aikana sukupolvikokemukseksi
Yhtyeen jälki Suomen populaarikulttuuriin oli merkittävä.
Suomihittien tulevaisuuden tekijät
Vesala: “En usko, että hitti tulee jostain sääntöoppaasta."

Aku Louhimies vastaa Ylelle: Psykologi mukaan tuotantotiimiin – ei mainitse Tuntematonta sotilasta tai sen näyttelijöitä
Näyttelijät Paula Vesala ja Marketta Tikkanen liittyivät tukemaan Louhimiestä arvostelleita naisia, koska heillä on Tuntemattoman kuvauksista vastaavia kokemuksia.

Tuntemattomassa sotilaassa näytelleet Paula Vesala ja Marketta Tikkanen liittyivät Louhimiehen ohjaustapojen arvostelijoihin
Tuntematon sotilas -elokuvan naispäärooleissa esiintyneet Vesala ja Tikkanen haluavat osoittaa tukeaan Louhimiehen työtavoista kertoneille naisille.
Noitalinna huraa! -solisti Sari Peltoniemi: Ujollakin on oikeus esiintyä
Noitalinna huraa! -solisti kertoo ujoudestaan.

Vuoden lupaavin pop-tulokas Vesta haluaa haastaa kuulijat: Teen musiikkia, en sirkusta
Itseoppineesta laulaja-lauluntekijästä on povattu suomenkielisen popin suunnannäyttäjää.

Biisiesittelyssä Nartut: Ellinoora huutaa asenteella siitä, kuinka naisten pitäisi pitää toistensa puolia
Tällaisena et ole koskaan ennen kuullut Ellinooraa. Voimalaulu, olkaa hyvä.

Paula Vesala Linnan jatkoilla: Ihmisoikeusrintamalla töitä tehtävänä Suomessa – video
Vesala sanoo arvostavansa Suomessa turvallisuutta ja koulutusta.

PMMP:n hovituottaja Jori Sjöroos kyllästyi taiteilijanimiin ja tekee vihdoin musaa omalla nimellään – samalla hän tuottaa Vestaa ja vertaa tätä jopa Paula Vesalaan
Jori Sjöroos on haaveillut PMMP:n lopettamisen jälkeen, että löytyisipä jostain naisartisti, jota voisi tuottaa samalla lailla kuin Vesalaa ja Mira Luotia. Nyt hänellä on Vesta.

Jori Sjöroos: On uskomattoman hienoa kun löytyy ihmisiä ja artisteja joiden kanssa voi jakaa kaiken
Ida Karimaa sai vieraakseen Jori Sjöroosin, joka on tuttu mm. PMMP:n tuottamisesta sekä useista musiikkiprojekteistaan kuten Fu-Touristista ja Magenta Skycodesta. Hänen uusin tuotantonsa kulkee Jori Sjöroos-nimellä. Tuore kappale Animals sai ensisoittonsa Uuden musiikin iltavuorossa.

Pölönen pääsee lopulta ohjaamaan leffan sodanjälkeisestä asutustoiminnasta – "Maton alle lakaistu ajanjakso"
Elokuvaohjaaja Markku Pölösen uutukaisessa nähdään Hymyilevä mies -elokuvan tähti Oona Airola.

Biisianalyysissä Muitaki ihmisii: Vesala uudistuu popimpaan suuntaan upealla ihmissuhdekappaleella, josta tulee samaan aikaan mieleen Sia ja Antti Tuisku
Vesalan kepeä uutuusbiisi kertoo eron jälkeisestä uudesta ihastumisesta. Jos biisiä pitäisi kuvailla pelkällä emojilla, se olisi ehdottomasti sydänsilmäemoji.

Kulttuurivieras Paula Vesala on aloittanut kaiken monta kertaa alusta – “Se on ollut ainoa vaihtoehto”
“En ole juuri katsellut taaksepäin. Nostalgisointi on maailmanlopun kiihdyttäjä”, sanoo Paula Vesala.

Analyysi: Emma Gaalakin sen kertoi, että 2016 oli vahva debytanttien vuosi ja uusia poikkeuksellisia kokoonpanoja syntyi
Emma Gaalan mielenkiintoisimpiin live-esiintyjiin kuuluivat uudet duot ja paluun tehnyt Haloo Helsinki!. Illan palkintokuningatar oli soolouralle siirtynyt Vesala.

Vesala sweeps Emma music awards
Singer-songwriter Paula Vesala was queen of Finland's Emma music awards Saturday night, winning in four categories: best female artist, best pop album, best song of the year and best pop artist.

Paula Vesala kahmi Emmat kainaloonsa
Ueampia Emmoja saivat Paula Vesalan ohella JVG sekä ALMA. Vuoden live Emma lähti Antti Tuiskulle.

Suomalaisille huippuartisteille musiikkivideoita ohjannut Finn Andersson – "Musavideo on taiteellinen temmellyskenttä"
Muun muassa Anssi Kelan ja PMMP:n kanssa työskennellyt ohjaaja vakuuttaa suomalaisen musiikkivideokulttuurin olevan erittäin hyvissä kantimissa. Musiikkivideo on usein artistille mainos, mutta ne ovat silti usein tekijöidensä näköisiä.
Mira Luoti: ”Tämä voimabiisi kuunnellaan tukka pystyssä ja kajalit tuhrussa”
Luoti löytää musiikista peilin tunteilleen.

JVG ja Vesala tähdittävät Porisperen perhepäivää
Elokuussa järjestettävän Porispere-festivaalin perhepäivänä lavalle nousevat Porin Kirjurinluodossa JVG:n ja Paula Vesalan lisäksi Kasmir ja Nikke Ankara.

Evelina, Benjamin, Ellinoora… Ei uskoisi, mutta kaikki nämä artistit julkaisivat tänä vuonna vasta ensimmäisen levynsä
Vuosi 2016 oli kotimaisessa musiikissa uskomaton debytanttien puolesta.

Tyttö nimeltä Varpu pyrkii Golden Globe ehdokkaaksi
Elokuvan tekijät markkinoivat elokuvaansa Los Angelesissä naisenergialla. Elokuvasta järjestetään näytöksiä Golden Globe -raadille.

Vesala oli Ruisrockissa synonyymi karismalle – muistele kesää ja katso festarikeikka
Itsevarma Paula Vesala lunasti lupaukset viime kesän Ruissalossa, vaikka ennen keikkaa artisti tunnusti jännittävänsä "karseesti".

Torille! – Paula Vesalan ja Linnea Skogin tähdittämä elokuva palkittiin Rooman elokuvafestivaaleilla
Kansainvälistä mainetta niittänyt Tyttö nimeltä Varpu on Selma Vilhusen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva, joka kertoo Varpu-tytön ja tämän yksinhuoltajaäidin kasvukivuista.

IL: Paula Vesala ja Lauri Ylönen eroavat
Muusikkopariskunta kertoo Iltalehdelle eroavansa 12 vuotta kestäneen yhteisen taipaleen jälkeen.