Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tšetšeeniaktivisti Musa Lomajev pelkää olevansa palkkamurhasuunnitelman kohteena Suomessa

KRP tutkii törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua. Poliisi vaikenee yksityiskohdista.

Lokakuussa Elävässä arkistossa ihaillaan Taivaan tulia

Lokakuista sisältöä Elävän arkiston artikkeleissa.

Novitšokia, poloniumia, luoteja – Useita Venäjän kriitikoita on vuosien varrella myrkytetty tai ammuttu

Myös torstaina sairaalaan kriittisessä tilassa joutunut Aleksandr Navalnyi epäili myrkytystä viime kesänä.

Elokuussa Rölli-metsän syövereihin Elävässä arkistossa

Elokuuhun liittyvää Elävän arkiston sisältöä.

Pandat on peruttu ja Venäjän lähetystön osoite nimettiin tapetun poliitikon mukaan – Prahan pormestari ei kumartele Kiinaa eikä Venäjää

Tšekin talous on kasvanut ja pääkaupungin itsetunto sen mukana ennen koronaviruksen leviämistä. Nuori pormestari on aloittanut vastarinnan Kiinaa, Venäjää ja oman maan hallintoa vastaan. Tämä juttu on tehty ennen koronatapauksien yleistymistä Euroopassa.

EIT: Venäjälle nuhteita Politkovskaja-murhatutkinnasta ja Pussy Riot -ryhmän kohtelusta

Tuomioistuin päätti, että Venäjän on maksettava 20 000 euroa korvauksia murhatun toimittajan Anna Politkovskajan perheelle.

Venäläistoimittaja Anna Politkovskajan murhan suunnittelija kuoli vankilassa

Anna Politkovskaja arvosteli Venäjän johtoa ja kirjoitti säännöllisesti Tshetshenian tapahtumista.

Litvinenkon murhan oudot käänteet: miten murhaajat toheloivat, miksi Putinin arvostelija tapettiin?

Entisen venäläisagentin Aleksandr Litvinenkon murhaajilla oli tehokas, uusi myrkky käytössään. Murhaajat eivät todennäköisesti tienneet jättävänsä jälkeensä radioaktiivista ainetta. Tutkintaraportti Litvinenkon murhasta julkistetaan tänään puoliltapäivin Lontoossa.

Näkökulma: Mitä moskovalaiselle sillalle murhattiin?

Oppositiopoliitikko Boris Nemtsov murhattiin kylmäverisesti yöllä Bolshoi Moskvoretski -sillalla. Nemtsov oli presidentti Vladimir Putinin kärjekäs kriitikko. Hän oli liberaalin länsimaisen demokratian ääni autoritaarisen nyky-Venäjän pauhussa, kirjoittaa toimittaja Sampo Vaarakallio.

Tuomioja: Muistuttaa Politkovskajasta

Tuomioja vaatii Boris Nemtsovin murhan perusteellista selvittämistä.

Tausta: Venäjän propaganda näkyy myös kulttuurissa

Menikö Helsingin Kirjamessut lankaan valitessaan Venäjän teemamaaksi syksylle 2015? Ratkaisu on optimistinen ja naiivi, mutta ehkä silti hyvä, kirjoittaa A-studion toimittaja Anne Moilanen.

Novaja Gazeta pettyi: Rauhanpalkinto olisi pitänyt antaa Venäjän protestiliikkeelle

Novaja Gazeta on jo vuosikausien ajan taistellut sananvapauden ja ihmisoikeuksien puolesta. Sen toimittajia on painostettu ja pahoinpidelty. Sen tunnetuin toimittaja Anna Politkovskaja murhattiin lähes päivälleen kahdeksan vuotta sitten.

Anna Politkovskajan murhasta jaettiin tuomiot

Moskovalainen tuomioistuin jakoi maanantaina tuomiot toimittaja Anna Politkovskajan murhasta. Kaksi viidestä tuomitusta sai elinkautisen tuomion.

Politkovskajan murhajutun tuomiot vasta kesäkuussa

Oikeuden tiistaina syyllisiksi toteamat viisi miestä aikovat valittaa tuomioistaan. Puolustus aikoo viedä tapauksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Viisi todettiin syypäiksi Politkovskajan murhaan

Kyseessä oli jo toinen oikeudenkäynti Politkovskajan murhasta. Vuonna 2009 korkein oikeus kumosi kaksi vapauttavaa tuomiota ja palautti rikoksen tutkintaan.

Anna Politkovskajan murhasta seitsemän vuotta - Amnesty osoittaa mieltä

Toimittaja ja ihmisoikeusaktivisti Anna Politkovskaja ammuttiin asuintalonsa hissiin Moskovassa lokakuussa 2006.

Anna Politkovskajan murhasta epäiltyä ammuttiin

Džabrail Mahmudov haavoittui vakavasti, mutta pystyy jatkamaan osallistumistaan oikeudenkäyntiin, sanoo hänen asianajajansa.

Uusi oikeudenkäynti Politkovskajan murhasta alkoi - lapset boikotoivat

Vuonna 2006 murhatun journalistin Anna Politkovskajan lapset boikotoivat oikeudenkäyntiä, koska heitä ei kuultu valamiesten valinnassa.

Toinen Politkovskaja-oikeudenkäynti alkoi Venäjällä

Murhatun toimittajan Anna Politkovskajan perhettä edustava asianajaja ei usko, että teon taustalla olevaa tahoa saadaan vastuuseen. Politkovskaja murhattiin vuonna 2006.

Anna Politkovskajan murha uudelleen oikeuteen

Syytettynä on viisi murhasta epäiltyä. Murhan tilaajasta ei vieläkään ole selvyyttä.

Entinen poliisi tuomittiin vankeuteen Politkovskajan murhasta

Dmitri Pavljutshenkov sai 11 vuoden vankeustuomion osallisuudesta vuoden 2006 murhaan. Tuomiotaan odottaa yhä viisi muuta murhasta syytettyä.

Viidelle syyte Politkovskajan murhasta

Toimittaja Anna Politkovskajan murhan tutkinta etenee. Viisi miestä saa syytteen murhasta ja laittomien aseiden välittämisestä. Murhan varsinainen järjestäjä on todennäköisesti vielä löytämättä.

Amnesty muistaa Anna Politkovskajan murhaa kynttilöin

Toimittaja ja ihmisoikeuspuolustaja Anna Politkovskajan murhatutkinta on edennyt hitaasti, eikä murhakäskyn antajasta ole vieläkään tietoa. Amnesty muistaa Politkovskajaa myös Suomessa.

Venäjällä kuolema kulkee sananvapauden kintereillä

Venäjä on toimittajille maailman vaarallisimpia maita.

Tunnettu tšetšeenilaulaja hakee turvapaikkaa Suomesta

Liza Umarovan mukaan kaukasialaiset ja muslimit eivät ole Venäjällä turvassa.

Novaja Gazeta: Toimittaja pakeni maasta tappouhkausta

Lehden mukaan valtion tutkintakomitean johtaja on uhannut tappaa Novaja Gazetan varapäätoimittajan Sergei Sokolovin.

Anna Politkovskajaa muistettiin murhan vuosipäivänä

Ihmisoikeuksia puolustaneen venäläistoimittajan Anna Politkovskajan murhasta tuli perjantaina kuluneeksi viisi vuotta. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen osasto järjesti muistopäivän tapahtumia useilla paikkakunnilla.

Finns remember Politkovskaya

The Finnish branch of Amnesty International is organising several events on Friday to commemorate the fifth anniversary of the murder of Russian journalist and human rights activist Anna Politkovskaya.

Eläkkeellä olevan poliisin epäillään järjestäneen Politkovskajan murhan

Venäjän poliisi on pidättänyt eläkkeellä olevan poliisin Dmitri Pavljushenkovin, jota epäillään toimittaja Anna Politkovskajan murhan järjestäjäksi. Aiemmin jutun todistajana toimineen poliisin epäillään järjestäneen murhan saamiensa ohjeiden mukaan ja toimittaneen murha-aseen rikoksentekijälle. Murhan tilaajaa ei tiedetä.

Venäjä pidätti Politkovskajan murhasta epäillyn

Venäjällä on pidätetty henkilö epäiltynä toimittaja Anna Politkovskajan murhasta. Tshetshenialainen Rustam Mahmudov pidätettiin Tshetsheniassa tiistain vastaisena yönä epäiltynä Politkovskajan ampumisesta vuonna 2006. Mahmudov on ollut aiemminkin yksi murhan epäillyistä. Venäjä on vahvistanut pidätyksen.

Amerikkalaistoimittaja: Taliban rahastaa kansainvälisiä joukkoja

Afganistanissa taliban-verkoston ja muiden ryhmittymien iskut ovat lisääntyneet, koska ihmiset ovat väsyneet vastustamaan kapinallisia, sanoo maassa seitsemän vuotta asunut kirjailija-toimittaja Jean MacKenzie. Amerikkalaisjournalisti luonnehtii iskukykyistä taliban-verkostoa osin kansainvälisen yhteisön luomukseksi. Kapinalliset laskuttavat liittoumalta suojelu- ja kynnysrahaa erilaisten välikäsien kautta.

Amnesty juhlii 50 vuottaan juhlalevyllä

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty täyttää 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Suomen Amnesty julkaisee juhlalevyn ja -kirjan. Albumin on tuottanut rappari Palefacena tunnettu Karri Miettinen.

Venäjällä tuomittiin ihmisoikeusjuristin ja toimittajan murhasta syytetyt

Venäjällä on tuomittu asianajaja Stanislav Markelovin ja toimittaja Anastasia Baburovan murhista syytetyt ihmiset. Valamiehistö päätti tuomiosta äänin 7-5. Nikita Tihonov tuomittiin Markelovin ja Baburovan murhista. Jevgenia Hasis tuomittiin avunannosta Markelovin murhaan.

Europarlamentti vaatii Venäjältä oikeudenmukaisuutta

Euroopan parlamentti on huolestunut Venäjän oikeuslaitoksen riippumattomuudesta. Parlamentti kuvailee maan oikeuslaitosta politisoituneeksi. Sen itsenäisyyden puute näkyy parlamentin mukaan esimerkiksi Jukosin entisen pääjohtajan Mihail Hodorkovskin tuomiossa ja ihmisoikeusloukkauksina.

Lehtitieto: Anna Politkovskajan murhaajaa etsitään Belgiasta

Belgialainen Le Soir -sanomalehti kertoo, että toimittaja Anna Politkovskajan murhaajaa etsitään nyt Belgiasta. Lehden tietojen mukaan Venäjän rikostutkijat ovat pyytäneet apua Belgian viranomaisilta.

Venäjä laajentaa Anna Politkovskajan murhatutkimuksia

Venäjä on pyytänyt taas lisäaikaa toimittaja Anna Politkovskajan murhatutkimuksiin. Kremliä kritisoinut Politkovskaja ammuttiin kotiovelleen Moskovassa neljä vuotta sitten. Ampumisesta ei ole toistaiseksi tuomittu ketään.

Venäjän presidentti lupaa parannuksia vaalijärjestelmään

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev aikoo esittää parannuksia Venäjän vaalijärjestelmään, kertoo aikakauslehti Der Spiegel. Venäjän oppositiopuolueet ovat syyttäneet viranomaisia vaalivilpistä lokakuussa pidetyissä paikallis- ja alueparlamenttivaaleissa.

Venäjällä kaksi syytteeseen toimittajan ja ihmisoikeusjuristin surmista

Venäjällä on asetettu kaksi ihmistä syytteeseen Tshethsenian sodan väärinkäytöksiä tutkineen asianajajan ja hänen seurassaan olleen toimittajan tammikuisesta surmasta. Venäläisten tiedotusvälineiden mukaan pidätetyt ovat kuuluneet kiellettyyn kansallismieliseen ryhmittymään.

Politkovskaja Vigil

Human rights organisations including Amnesty and Suomen PEN staged a vigil on Wednesday in memory of Russian journalist Anna Politkovskaja, who was murdered three years ago. Some 30 to 40 people took part in the main event was staged outside the Russian Embassy in Helsinki.

Anna Politkovskajaa muistettiin Jyväskylässä

Venäläisen toimittajan Anna Poltikovskajan murhasta tulee tänään kuluneeksi kolme vuotta. Politkovskajaa on muistettu tänään eri puolilla maailmaa ja myös Jyväskylässä sytytettiin kynttilä hänen muistolleen.

Moskovassa mielenosoitus Anna Politkovskajan murhan vuosipäivänä

Venäläisen tutkivan journalistin Anna Politkovskajaa on muistettu tänään keskiviikkona, kun hänen murhastaan tuli kuluneeksi kolme vuotta. Myös Moskovan keskustassa oli mielenosoitus.

Helsingissä muistettiin Anna Politkovskajaa

Ihmisoikeusjärjestöt viettivät keskiviikkona kolme vuotta sitten murhatun venäläistoimittaja Anna Politkovskajan muistopäivää. Mielenilmauksella kunnioitettiin myös muiden venäläisten ihmisoikeusaktiivien muistoa.

Anna Politkovskajaa muistetaan

Venäläistä Anna Politkovskajaa muistellaan Oulussa. Venäläisen toimittajan murhasta tulee keskiviikkona kuluneeksi kolme vuotta. Venäjällä on murhattu myös tänä vuonna useita ihmisoikeusaktivisteja.

Venäjä tutkii uudelleen Starovoitovan murhan

Venäjällä yli kymmenen vuotta sitten ammutun ihmisoikeuksien ja Venäjän vähemmistöjen puolesta puhujana tunnetun naisen murha tutkitaan uudelleen. Päätös uudesta tutkimuksesta tehtiin sen jälkeen, kun Galina Starovoitovan sisar Olga oli vedonnut asiassa presidentti Dmitri Medvedeviin.

Anna Politkovskajan murhasta uusi tutkimus

Tshetshenian sodasta kirjoittaneen toimittaja Anna Politkovskajan murhasta on määrätty uusi tutkimus. Venäläisten tiedotusvälineiden mukaan korkein oikeus on antanut määräyksen tutkimusten uudelleen avaamisesta. Korkein oikeus kumosi näin alempien oikeusasteiden päätökset.

Politkovskajan murhasta ei uutta tutkimusta - oikeudenkäynti jatkuu

Oikeusistuin hylkäsi perjantaina Politkovskajan perheen pyynnön oikeudenkäynnin keskeyttämisestä. Perhe pitää koko tutkimusta puutteellisena ja on vaatinut uuden oikeudenkäynnin sijaan uutta murhatutkimusta.

Politkovskajan murhaoikeudenkäynti alkoi uudelleen

Moskovassa on alkanut keskiviikkona uusi oikeudenkäynti toimittaja Anna Politkovskajan murhasta. Helmikuussa päättyneessä oikeudenkäynnissä murhasta epäillyt vapautettiin syytteistä, mutta korkein oikeus kumosi kesäkuussa tuomion ja määräsi uuden oikeudenkäynnin.

Politkovskajan murhajuttu uudelleen oikeuteen elokuussa

Venäjällä toimittaja Anna Politkovskajan murhajuttu tulee uudelleen oikeuteen 5. elokuuta, kertoo Politkovskajan perheen asianajaja uutistoimisto AFP:lle. Venäjän korkein oikeus määräsi kesäkuussa Politkovskajan murhajutun uudelleen käsiteltäväksi. Samalla se kumosi alioikeuden vapauttavan päätöksen murhasta syytetyille.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle