Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Yrittäjä tuskastui hallaöihin ja kehitti kotipuutarhurille oivan apurin – keksintöjen kaupallistaminen tyssää usein patenttihakemuksiin

Arkielän oivalluksista syntyvien keksintöjen kaupallistaminen tyssää usein patenttihakemuksiin ja yhteistyökumppaneiden puuttumiseen. Moni hyvä ajatus jää piiloon, vaikka niillä voisi olla kaupallista mahdollisuutta.

Nurmeksen kirkonkylän tuhoisaa tulipaloa muistetaan tiistaina

Palo sai alkunsa kirkon tornin työmaalta helteisenä iltapäivänä vuonna 1891. Räjähdysmaisesti levinnyt tuli poltti kirkon torneineen ja lähes 40 taloa poroksi.

Tyhjä akku, tyhjä tankki tai tyhjä rengas Tiepalvelun kutsumisen yleisimmät syyt

Renkaanvaihto ei välttämättä onnistu tien päällä, ja lomalaiset lähtevät liikkeelle huolettomina. Tiepalvelulla on vapaaehtoisista pulaa, mutta konkarit jatkavat palkitsevaa työtä.

Sunnuntainen rajuilma vei sähköt tuhansilta ja keskeytti junaliikenteen

Liperin Tuiskavanluodolla tuulen nopeus nousi kovimmissa puuskissa yli 24 metriin sekunnissa.

Pohjois-Karjalassa hengitetään Suomen puhtainta ilmaa

Asia selviää ely-keskuksen seurantatutkimuksessa, jossa tutkittiin maakunnan ilmanlaatua seuraamalla männyn runkojäkäliä ja sammalten alkuainepitoisuuksia. Viimeisen 15 vuoden aikana tehtyjen seurantatutkimusten vertailussa Pohjois-Karjalan jäkälävauriot olivat pienimpiä ja ilmanpuhtausindeksi kaikkein suurin.

Pielinen Soi -festivaali jatkuu nukketeatterilla ja kansanmusiikilla

Kesä-elokuussa järjestettävä festivaali sisältää noin 25 konserttia eri puolilla Pielistä: Lieksassa, Vuonislahdessa, Kolilla, Juuassa ja Nurmeksessa.

Hätäkeskukseen useita ilmitoituksia epäilyistä rattijuopumuksista – Poliisilla kiireitä eri puolilla Pohjois-Karjalaa

Henkilöauto suistui tieltä Kontiolahdella, törkeä rattijuopumus Nurmeksessa, rattijuopumus Tohmajärvellä, kolme törkeää rattijuopumusta Kiteellä, henkilöauto suistui tieltä Joensuun Enossa, pahoinpitely Joensuussa ja henkilöauto anastettu Joensuussa.

Nurmeslainen sukkatehdas Tesema on asetettu konkurssiin

Verohallinto ja Keskinäinen eläkevakutuusyhtiö Elo hakivat sukkavalmistaja Teseman konkurssiin maksamattomien verojen takia. Konkurssipesä pyrkii löytämään tehtaalle uuden omistajan.

Nurmeksen liikuntapalvelut löytyvät jäähallin siirtymisen jälkeen yhä enemmän Hyvärilästä

Hyvärilän kaupunginosaan rakennetaan muutaman vuoden kuluttua uusi jäähalli. Jo nyt sieltä löytyvät Nurmeksen liikuntahalli, golf-kenttä, valaistu kuntorata ja Bomban uimahalli. Koululaiset aiotaan edelleen kuljettaa liikuntapaikoille tilausbusseilla.

Lieksa päättää Itärata Oy:n rahoittamisesta

Joensuu ja Kitee ovat jo tehneet myönteiset päätökset. Nurmeksen valtuustossa asia on esillä elokuussa.

Nyrkkien kanssa heilunutta miestä epäillään pahoinpitelystä tanssilavalla Nurmeksessa

Tapaus sattui Kajasteen lavalla puoli kahdentoista aikaan illalla. Poliisi ei ole toistaiseksi tavoittanut epäiltyä, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa.

Pohjois-Karjalan pintavedet ovat poikkeuksellisen lämpimiä – ukkospuuskat voivat heilauttaa lukemat nopeasti alas

Pintavesien lämpötila on Pohjois-Karjalassa selvästi tavanomaista korkeammalla. Keskiviikon jälkeen vesien ennustetaan hieman jäähtyvän.

Viekin lentokenttää uhkaa alasajo – Lieksa ja Nurmes haluavat luopua kentän ylläpidosta

Lieksan ja Nurmeksen kaupungit haluavat purkaa Viekin lentokentän ylläpidosta vastaavan yhtiön ja lopettaa lentokentän toiminnan. Viekin lentokenttä on ollut vähällä käytöllä.

Perinnemaisemia kartoitetaan Pohjois-Karjalassa

Ely-keskus aloitti nelisen vuotta sitten urakan, jossa täydennetään 1990-luvulla toteutettua valtakunnallista perinnemaisemainventointia

Kotiseutuyhdistykset rahapulassa vuokratulojen loputtua – Kontiolahti-seura pyytää tukea kuntalaisilta

Koronarajoitukset tyrehdyttivät viime vuonna monien pitäjäyhdistysten tärkeän tulonlähteen, tilojen vuokrauksen. Näin kävi myös Kontiolahdessa, jossa Kotiseutukeskukseen varatut tapahtumat peruuntuivat. Kulut kuitenkin pysyivät ennallaan.

Tanssilavat heräilevät koronahorroksesta

Tulevana viikonloppuna tanssitaan muun muassa Lemmenlavalla Hammaslahdessa ja Pajarinhovissa Kiteellä. Kermankosken lava avaa Heinävedellä ovensa juhannuspäivänä.

Löytyykö Panjavaaran korvesta akkumineraaleja, kultaa tai titaania?

Tukes on hyväksynyt tamperelaisen yhtiön varausilmoituksen alueelle, joka sijaitsee Juuan, Nurmeksen ja Rautavaaran rajaseudulla.

Joensuu rahoittaa Itäradan suunnittelua 2,4 miljoonalla eurolla

Kitee, Lieksa ja Nurmes ovat aiemmin tehneet alustavan myönteisen päätöksen. Lopulliset rahoituspäätökset ovat tiedossa ennen kesäkuun loppua.

Vieno rantautui Pohjois-Karjalaan: Yle seuraa myrskyn etenemistä hetki hetkeltä

Pohjois-Karjalassa varaudutaan tiistaina sähkönjakelun suurhäiriöön. Tuulen nopeus voi olla puskissa pahimmillaan jopa yli 25 metriä sekunnissa. Maakunnassa oli aamupäivällä jo yli 10 000 taloutta ilman sähköä. Pahimpien tuulien ennustetaan jatkuvan iltapäivään saakka.

Keskusta ja SDP jatkavat Nurmeksen suurimpina puolueina – perussuomalaisten kannatus nousi eniten

Nurmeksessa perussuomalaiset nosti eniten kannatustaan. Puolue voitti kolme lisäpaikkaa valtuustossa viime vaaleihin verrattuna. Keskusta oli suurin laskija kahdellatoista menetetyllä valtuustopaikalla.

Jäteauto voi tulla tyhjentämään astian heinäkuussa jo aamuviideltä – Jätekukko kokeilee pidennettyä keräysaikaa

Jätekukko lisää normaaliin jätteiden keräilyaikaan tunnin aamuun sekä iltaan. Keräysaika on heinäkuun puolivälistä kuun loppuun saakka kello 05–23. Kokeilulla selvitetään pidennetyn keräysajan vaikutusta jätteiden kuljetusten toimitusvarmuuteen.

Nurmeksen sukkatehtaalla erääntyneitä verovelkoja

Teseman sukkatehdas on toiminut Nurmeksessa yli 30 vuotta. Nyt tekstiiliyrityksen on ratkaistava, miten se selviää reilun 180 000 euron veroveloista.

Savo-Karjalan vaalipiirissä jo lähes joka kolmas äänestänyt ennakkoon

Viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä otettiin kova loppukiri, sillä ääniä annettiin lähes 18 000. Rääkkylässä äänestysprosentti jo yli 45.

VR otti kaikki kiskobussinsa tarkastukseen Joroisten palon takia – vuorot korvataan linja-autoilla

VR tutkii kaikki 15 kiskobussiaan varotoimenpiteenä. Vuorot korvataan noin viikon ajan linja-autoilla.

Hotellin remontti on valmis Bomballa

Uudistuksen pääurakoitsija oli nurmeslainen Rakennusliike Mustonen. Työt maksoivat noin miljoona euroa.

Enää kaksi päivää aikaa äänestää ennakkoon

Pohjois-Karjalassa innokkaimmat äänestäjät löytyvät Rääkkylästä, missä äänestysprosentti on jo yli 36.

Siun soten eläinlääkärit keskittyvät kesällä peruspalveluihin ja kiireellisen avun antamiseen

Eläinlääkäripalvelujen kysyntä kasvaa kesä- ja loma-aikaan, koska eläinten kanssa liikutaan paljon ja tapaturmat lisääntyvät.

Maakunnan yritysten verojalanjälki oli vuonna 2019 noin 820 miljoonaa euroa

Suurimmat verovirrat kertyivät arvonlisäverosta, palkkojen ennakonpidätyk­sistä ja eläkevakuutusmaksuista.

Nurmes ennakkoäänestää nyt – kunta asettaa kultamunat matkailukoriin

Tämän luettuasi tiedät, mikä Nurmeksessa on kiinnostavaa kuntavaaleissa ja miksi yhdelläkin äänellä on merkitystä.

Nurmekseen rakennetaan uudenlainen moduulimallinen pelastusasema – tavoitteena merkittävä kustannussäästö

Moduuliasemaa voidaan suurentaa tai pienentää esimerkiksi henkilöstömäärän mukaan. Nurmeksen aseman valmistuessa kaikki Pohjois-Karjalan paloasemat muuttuvat pelastusasemiksi

Puu on edelleen merkittävä polttoaine Pohjois-Karjalassa

Ulkomailta tuodun hakkeen käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa kasvoi edelleen.

Kesämökkejä on maakunnassa nyt neljä kertaa enemmän kuin vuonna 1970

Pohjois-Karjalassa on nyt noin 24 500 kesämökkiä, kun niitä 50 vuotta aiemmin oli noin 6 000. Ylivoimaisesti eniten mökkejä on Joensuun kaupungin alueella, joka on laajentunut kuntaliitosten myötä.

Pohjois-Karjalan taidetoimikunnalta reilut 150 000 euroa maakunnan taiteilijoille

Työskentelyapurahaa toimikunta jakoi yhteensä yli 100 000 euroa. Työskentelyapurahan sai 12 taiteilijaa. Kohdeapurahoja puolestaan jaettiin yli 50 000 euroa. Kohdeapurahan sai 13 taiteilijaa tai työryhmää.

Ennakkoäänestys alkoi Pohjois-Karjalassa, innokkaimmin äänestivät Rääkkylän asukkaat

Ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä kävi äänensä antamassa lähes 3 900 pohjoiskarjalaista. Väkilukuun suhteutettuna vilkkaimmin äänestivät rääkkyläläiset, hitaimmin kontiolahtelaiset.

Nuorisovaaleissa oikeisto hallitsi, Halla-ahon jälkeen eniten ääniä 18-vuotiaalle kontiolahtelaiselle ehdokkaalle

Nuoret pääsivät äänestämään kuntavaalien ehdokkaita jo ennakkoon. Alaikäisten nuorten osalta vaalitulos näyttää erilaiselta kuin gallupit ennakoivat aikuisten äänestämistä. Pohjois-Karjalasta nuorisovaaleihin osallistuttiin kahdeksassa kunnassa.

Ennakkoäänestys alkaa, äänestämään pääsee lähes 136 000 pohjoiskarjalaista

Kuntavaaleissa äänestetään uudet valtuustot seuraavaksi neljäksi vuodeksi kaikkiin kuntiin. Pohjois-Karjalassa on 13 kuntaa ja niiden valtuustoihin pyrkii yli 1500 ehdokasta. Ennakkoon voi äänestää monenlaisissa paikoissa.

Pian puolet pohjoiskarjalaisista on saanut ensimmäisen koronarokotteen

Koronatautia vastaan rokottaminen etenee yhä nuorempiin ikäluokkiin. Siun soten alueella ovat nyt vuorossa 1966 ja sitä aiemmin syntyneet sekä nuoremmat riskiryhmiin kuuluvat. Maakunnan väestä on rokotettu jo 49 prosenttia.

Pohjois-Karjalassa vähemmän työttömiä kuin koronan iskiessä viime keväänä

Työttömiä työnhakijoita on Pohjois-Karjalassa yli 10 500. Määrä on useita tuhansia vähemmän kuin huhtikuun lopussa viime vuonna. Eniten tilanne on parantunut lomautettujen osalta. Pitkäaikaistyöttömiä on kuitenkin entistä enemmän.

Nyt riittää vettä Pohjois-Karjalan järvissä ja joissa, mutta tulvavahinkoja ei ennusteta

Runsaat sateet näkyvät korkeina vedenpintoina vesistöissä. Kevään tulvahuippu koittaa ympäristökeskuksen mukaan vasta kesäkuussa. Tulvavahinkoja ei ole Pohjois-Karjalassa näköpiirissä, ellei tule vielä suuria sateita.

Junat ja kiskobussit kulkevat perjantaina Pohjois-Karjalassa

Veturinkuljettajien mielenilmaus pysäyttää ison osan VR:n matkustajaliikenteestä,

Pieliselle ja Saimaalle ennustetaan kevättulvia

Lähiviikolle povatut sateet yhdessä aikaisempien sateiden kanssa kasvattavat tulvaennusteita.

Pohjois-Karjalan lukioissa järjestetään ylioppilasjuhlat, mutta korona vaikuttaa jälleen käytännön järjestelyihin

Lukioiden juhlallisiin lakkiaisiin on enää noin kaksi viikkoa, mutta vieläkään lukioissa ei tiedetä varmuudella, millaiset juhlat missäkin voidaan järjestää. Siihen vaikuttaa sekä aluehallintoviraston että kuntien omat koronalinjaukset.

Enemmistö Itä-Suomen valtuustoista ei pienene kuntavaalien jälkeen, vaikka laki sallisi ja muitakin perusteita löytyy

Pohjois-Karjalassa vain yhdessä ja Pohjois-Savossa viidessä kunnassa valtuusto on sen kokoinen kuin uudistettu kuntalaki sallisi. Muissa kuntapäättäjät ovat halunneet pitää isomman valtuuston, vaikka väki ja tehtävät ovat monessa vähentyneet.

Kesäteattereilla toinen koronakesä: Pohjois-Karjalassa osa perunut jo, osa harjoittelee epävarmuudessa ja toivoo, ettei yleisömääriä rajoiteta

Kesäteattereiden toiminta oli koronataudin takia seisauksissa kesällä 2020 myös Pohjois-Karjalassa. Nyt monet teatterit ovat jo ilmoittaneet, että eivät ota riskiä epidemian jatkuessa. Muutamat teatteriporukat kuitenkin harjoittelevat ja toivovat parasta.

Binderholz Nordic rakentaa Nurmekseen uuden tasaamolaitoksen ja investoi tuotannon kasvattamiseen

Tavoitteena on kasvattaa sahatavaran määrää noin neljänneksellä. Investointien myötä myös lisätyövoiman tarve kasvaa sekä Nurmeksessa että Lieksassa.

Ukonilma ja rankkasateet riehuivat Pielisen Karjalassa: teitä sortui, kellarit tulvivat, auto juuttui lammikkoon, salama sytytti paloja

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksella on perjantaina riittänyt tehtäviä Lieksassa, Nurmeksessa ja Valtimolla. Vahinkoja syntyi niin tulvivasta vedestä kuin salamaniskuista. Pelastajat joutuivat jopa sulkemaan kantatien toisen kaistan lisävahinkojen estämiseksi.

Joensuun uusi pelastusasema tulossa Pekkalaan

Oikeus- ja poliisitalon naapuriin rakennettava pelastusasema palvelee erityisesti Pielisjoen itäpuolisia alueita, kuten Niinivaaraa, Penttilää ja Rantakylää. Myös Karhunmäen ja Multimäen laajeneva asutus tavoitetaan jatkossa ensitä nopeammin.

Kainuun keskussairaalassa syntyy vauvoja siihen tahtiin, että tilat ja kätilöiden käsiparit ovat välillä vähissä – synnytyksiin tulevia ei vielä toppuutella

Kainuun keskussairaala ryhtyi muutamia vuosia sitten houkuttelemaan muun muassa somen kautta synnyttäjiä Kainuuseen. Tempauksessa onnistuttiin niin hyvin, että nyt sairaalassa piisaa kiirettä ja tilatkin tuntuvat olevan täynnä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle