Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ylen kolumnisti Roope Lipasti henkilökuvassa.

Roope Lipastin kolumni: Eri sukupolvia on hauska paheksua – varsinkin kun omassa ei ole mitään vikaa

Eri sukupolvilla on tapana lähteä vastakkaiseen suuntaan kuin edellinen. Näin ollen joka toinen on omasta näkökulmasta ihan ok.

Peppi, Tommi ja Annika voimailevat Seinäjoen kaupunginteatterin lavalla

Seinäjoella pääsee jälleen teatteriin

Kaupunginteatterin esityksiin voi osallistua kerralla 20 katsojaa.

Pippi lågstrump på väggen i Bokbussen.

Monen lapsen esikuva saapui Lappeenrantaan – Peppi Pitkätossu -näyttely on avautunut Lappeenrannan pääkirjastossa

Lappeenrannan kaupunginkirjastossa on joulukuun 13. päivään asti esillä Peppi Pitkätossu -näyttely, johon liittyy esimerkiksi kilpailuja.

Anna Tuori kurkkii käsien takaa.

Anna Tuori luki 14-vuotiaana eroottisen romaanin Lolitan, samastui keski-ikäiseen mieheen ja pitää sitä hyvänä asiana

Kulttuurivieras, taidemaalari Anna Tuori tietää, mihin taidetta tarvitaan ja miksi poliittinen korrektius on vaarallista.

Joonas Konstig

Joonas Konstigin kolumni: Kun arvot on hylätty, kaikkeen voi suhtautua ironisesti

Kaikkea pilkkaavan nykyviihteen keskellä Pieni talo preerialla on raikas tuulahdus, kirjoittaa kirjailija Joonas Konstig.

Musiikkiteatterileiriläisiä ja laulunopettaja Rantasalmella

Peppi Pitkätossussa ripaus Känkkäränkkää ja oopperaa – lapset kokoontuivat perinteiselle musiikkiteatterileirille koronasta huolimatta

Viisipäiväisen päiväleirin päätöspäivä huipentui Peppi Pitkätossu -esitykseen perjantaina.

Peppi Pitkätossu keittää kahvia.

Peppi Pitkätossun 75-vuotissyntymäpäivä sai suurlähetystönkin unohtamaan sovinnaisuuden – videolla pyöräillään salissa

Pepin juhlapäivä on vähän vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun, sillä hänellä on monta syntymäpäivää ja -vuotta.

Pippi Långstrump i en låftballongskorg.

Lastenkirjallisuus ei olisi nykyisellään ilman 75-vuotiasta klassikkoa – testaa kuinka hyvin tunnet Peppi Pitkätossun

Poikkeusaikana kirjallisuutta kulutetaan kotihyllyistä ja verkkosivuilla. Klassikkojen lisäksi netistä löytyy monenlaista uuttakin luettavaa ja kuunneltavaa perheille.

Peppi, Tommi ja Annika voimailevat Seinäjoen kaupunginteatterin lavalla

Seinäjoen kaupunginteatteri peruu kaikki kevään esitykset ja aloittaa yt-neuvottelut

Koronaepidemian vuoksi on peruttu myös Vaasan kaupunginteatterin ja Wasa teaterin esitykset.

Anu Hälvä ohjaa Seinäjoella Peppi Pitkätossu -näytelmää

Ohjaaja Anu Hälvä ennustaa laitosteatterijärjestelmälle loppua – Näyttelijäliitto: "Ei tapahdu lähitulevaisuudessa"

Laitosteattereista on leikattu rahoitusta kymmenen viime vuoden aikana. Liiton selvityksen mukaan viidennes vapaista näyttelijöistä ottaisi mielellään kiinnityksen laitosteatterista.

Peppi Pitkätossu lavalla matkakassinsa kanssa.

Elä kuin Peppi Pitkätossu!

Peppi Pitkätossun vinkit hyvään elämään.

Karita Mattila, Lahti, 05.09.2019

Karita Mattila uudistui Twitterissä – "Se on ideaali paikka tällaiselle sinkkuelämään totuttelevalle oopperalaulajalle"

Twitter-kansa hieraisi silmiään, kun Mattila osoitti olevansa paljon muutakin kuin etäinen oopperadiiva.

Mikko Kekäläinen, Puoli seitsemän

Mikko Kekäläisen blogi: Pikkuasioista innostuminen on sietämättömän naiivia, mutta tekee onnelliseksi – kokeile vaikka!

Tärkeimmät asiat elämässä, kuten se, mistä onnellisuus syntyy, ovat usein täysin itsestään selviä, kirjoittaa Puoli seitsemän -ohjelman juontaja Mikko Kekäläinen.

Papukaija Douglas

Peppi Pitkätossun 51-vuotias papukaija siirtyi ajasta iäisyyteen

Vuonna 1970 Peppi Pitkätossu -elokuvassa esiintynyt Douglas osasi muun muassa stepata sekä tervehtiä ihmisiä yhden koiven heilautuksella. 

Nuori Astrid -elokuva

Astrid Lindgren rakastui naimisissa oleviin miehiin ja vei lapsensa sijaiskotiin – häpeän keskeltä nousi koko maailman rakastama lastenkirjailija

Astrid Lindgrenin elämästä tehty ensimmäinen näytelmäelokuva keskittyy kirjailijan nuoruusvuosien suhteeseen ja äidiksi tulemiseen. Ruotsalaiskirjailijan esikoislapsi asui varhaislapsuutensa erossa äidistään Tanskassa.

Peppi Pitkätossu

Peppi Pitkätossu on yhä paras roolimalli – elokuvantekijä peräänkuuluttaa lisää ristiriitaisia ja sotkuisia tyttöjä elokuviin

Tänään perjantaina käynnistyvä Espoo Ciné tuo valkokankaalle monia lasten- ja nuortenelokuvia. Elokuvafestivaalin mediakasvatusseminaarissa pohditaan, millaisia ja kenen tarinoita elokuvissa oikein kerrotaan.

Ihmiset nauttivat kevätauringosta Esplanadin puistossa  Helsingissä.

Klassikko, dekkari vai peräti tiiliskivi? Tässä 12 vinkkiä kesälukemiseksi

Kesällä on aikaa lukea. Se on hyvä, sillä tämän kevään ja kesän kirjat ovat paksuja. Valikoimme mukaan myös kevyempää luettavaa.

Ihmiset nauttivat kevätauringosta Esplanadin puistossa  Helsingissä.

Klassikko, dekkari vai peräti tiiliskivi? Tässä 12 vinkkiä kesälukemiseksi

Kesällä on aikaa lukea. Se on hyvä, sillä tämän kevään ja kesän kirjat ovat paksuja. Valikoimme mukaan myös kevyempää luettavaa.

Lukudiplomi herättelee opettajia – moni jumiutunut vanhoihin suosikkeihin

Porin Toejoen koulun katolla tänään megafoniin huudellut Peppi Pitkätossu muistutti erehdyttävästi kirjastonhoitaja Arja Palosta. Vaikka vaatteet hämäsivät monia, oli sanoma selvä: lasten pitäisi lukea enemmän ja parempia kirjoja.

Jens Andersen: Astrid Lindgren - Tämä päivä, yksi elämä -kirjan kansi

Jens Andersen: Astrid Lindgren - Tämä päivä, yksi elämä

Kaikista Astrid Lindgrenin lastenkirjoita voi lukea paitsi hauskoja juttuja myös voimakkaita kannanottoja lasten ja heidän oikeuksiensa puolesta. Tämä varmasti on yksi syy hänen maailmanlaajuiseen suosioonsa, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

10-vuotias Iita Kononen on peruskoululaisten painonnostomestari.

Pikku-Iitan isot painot – tyttö on kuin Peppi Pitkätossu

Iita Kononen on alkoi opetella työntöä ja tempausta omasta halustaan kuntosalilla jo 5-vuotiaana. Koululaisten 10-vuotiaan painonnostomestarin mielestä laji on harrastuksista paras, koska "painojen nostamisesta tulee aina hyvä mieli".

Q-teatterin näytelmä Jälkeenjäävät

Kulttuurivuosi 2015 teatterissa ja tanssissa: Rohkea Q-teatteri ja räävitön Carmen – lue kulttuuritoimituksen suosikit

Yle Uutisten kulttuuritoimituksen vuoden parhaiden näyttämökokemusten listalle pääsi muun muassa helsinkiläisen Q-teatterin ohjelmisto. Tanssin kentällä iloittiin Tanssin talosta, joka näyttää toteutuvan vihdoinkin. Katso lista ja lue, mikä kulttuuritoimittajia säväytti.

Joulukadun avajaiset.

Joulukatu avattiin Helsingissä – kuvat ja video

Joulupukki saapui torille museoraitiovaunulla.

Näkymä asuntoon. Etualalla pöytä ja tuoleja. Taustalla sänky ja ovi toiseen huoneeseen.

Astrid Lindgrenin koti avautuu yleisölle – lapsia ei päästetä sisälle

Tukholman Dalagatan 46:ssa syntyivät niin Peppi Pitkätossu kuin Ronja Ryövärintytärkin.

Linda Liukas

Henkilökuva: Linda Liukas – Neiti täydellinenkin itkee takahuoneessa

Linda Liukas tunnetaan teknologia-alan Peppi Pitkätossuna, rohkeana sanansaattajana, joka haluaa naiset mukaan miesten valloittamaan tietokonemaailmaan. Pohjimmiltaan hän on konservatiivinen Annika, joka pelkäsi ennen kirjanjulkaisua huijaavansa kaikkia.

Piirros Peppi Pitkätossusta osallisumassa lutkamarssiin.

Peppi Pitkätossun sukkanauhat, iik!

Pepin pukeutumisen vapautta on rajoitettu.

Kuvassa Keski-Porin kirkon urut.

Peppi Pitkätossun lähtölaulua ja Veteraanin iltahuutoa vastustanut kanttori yhä hyllyllä

Huhtikuun alussa alkanut hyllytys jatkuu, kunnes asia saadaan käsiteltyä loppuun. Normaalikäytännön mukaisesti myös kanttorin palkanmaksu on keskeytetty virasta pidättämisen ajaksi.

Kuvassa Keski-Porin kirkon urut.

Kanttori hyllytettiin: vastusti Peppi Pitkätossun lähtölaulua muistotilaisuudessa

Sodankylän seurakunnan kanttori on pidätetty virastaan yhteistyöongelmien vuoksi. Useita huomautuksia saanut kanttori hyllytettiin myös vuonna 2013, jolloin hän vastusti Veteraanin iltahuudon esittämistä kirkossa. Tuolloin poliisi poisti kanttorin paikalta.

Dror Feiler.

Vasemmistotaiteilija tuomittiin ruotsidemokraattien häiritsemisestä – soitti saksofonilla Peppi Pitkätossua

Dror Feiler sai oikeudessa 10 400 kruunun sakot, koska häiritsi soitollaan maahanmuuttovastaisen puolueen tilaisuuksia.

Rosvolat pitävät leiriä. Etualalla näyttelijät Sirkku Ullgren (vas.) , Jussi vatanen ja Kari Väänänen.

Rehellinen rosvoperhe seikkailee helteisessä Pohjois-Karjalassa

Pohjois-Karjalassa viime kesänä kuvattu koko perheen seikkailuelokuva Me Rosvolat saa elokuvateattereissa ensi-iltansa 27.3. Tarina kertoo muun muassa ystävyydestä ja siitä, että meidän ei kannata omistaa liikaa turhaa roinaa. Jos et muuten tajua, niin rehelliset rosvot päästävät sinut pälkähästä eli vievät tavarasi.

Peppi Pitkätossu näytelmä.

Hyväntahtoinen anarkisti Peppi Pitkätossu on yhä oiva roolimalli – etenkin aikuisille

Tänä vuonna 70 vuotta täyttävä Peppi Pitkätossu nousee Helsingin kaupunginteatterin lavalle.

Kuopion kaupunginorkesterin puhallinkvartetti vieraili kuopiolaisessa päiväkoti Sinikellossa.

Kuopion kaupunginorkesteri hullaannutti Peppi Pitkätossulla: "Lapset olivat haltioissaan"

Kuopion kaupunginorkesterin puhallinkvartetti vieraili kuopiolaisessa päiväkodissa ja sai osan pienestä yleisöstä hullaantumaan. Orkesteri esiintyy vuosittain kymmeniä kertoja konserttisalien ulkopuolella kouluissa, sairaaloissa, työpaikoissa ja palvelukodeissa. Tarkoituksena on sekä tuottaa iloa että tuoda musiikki saleista ihmisten luokse.

Satuhahmot

Three Asterixes in Finnish government?

The scrappy Gaulish fighter seems to be a popular role model among Finnish politicians.

Otso Kantokorpi

Otso Kantokorpi: Tämä tuote sisältää sanat ’neekeri’ ja ’kommunisti’

Peppi Pitkätossua sensuroitiin tai siistittiin vastaamaan nykynormeja. Kiellettyjen asioiden pelkkä visuaalinen muistokin on alkanut tuntua kiusalliselta. Otso Kantokorpi on kolumnissaan kiellettyjen aiheiden äärellä.

Peppi Pitkätossua sensuroitiin – rasismi kitkettiin pois

Ruotsin televisio on poistanut vuoden Peppi Pitkätossu -tv-sarjan muokatusta versiosta ilmauksia, joita voisi pitää loukkaavina.

Peppi Pitkätossu

Peppi Pitkätossusta kitketään rasismia - Peppi ei leiki enää kiinalaista

Ruotsin televisio on poistanut vuoden 1969 tv-sarjan muokatusta versiosta ilmauksia, joita voisi pitää loukkaavina.

Miten kiukkua tulisi parhaiten hallita?

Miten oman kiukun voi kääntää hyödyksi?

Aggressio ei sinänsä ole hyvä eikä paha asia, sanoo sosiaalipsykologi Janne Viljamaa.

Tuulivoimalaan tunkeutuneita jahdanneille ruotsalaispoliiseille kävi kuin Peppi Pitkätossussa

Poliisit kiipesivät ylös vain huomatakseen, että tunkeutujat olivat jo maassa.

Näyttelijä Riitta Piironen 13 uponnutta vuotta-näytelmässä.

Näyttelijä Riitta Piironen: Mä olen äkäinen akka

Peppi Pitkätossusta dementoituneeseen isoäitiin. Joensuun kaupunginteatterin näyttelijän Riitta Piirosen uraan mahtuu paljon. 60 vuotta täyttävä tehopakkaus tietää, mitä yleisö kaipaa - farsseja ja musikaaleja.

Malla Collin

Malla Collin ei jännitä: "Olen munannut jo kaikki mahdolliset jutut, jotka elämässä voi munata"

Rovaniemeläinen laulajalupaus Malla Collin julkaisi ensimmäisen singlensä toukokuun alussa. Se on kuitenkin vasta alkua – 16-vuotias Malla tähtää suurille lavoille.

Kirjaston henkilökuntaa pukeutuneina satuhahmoiksi.

Kirjaston henkilökunta pukeutui satuhahmoiksi Turussa - katso kuvagalleria

Yle Turun TET-harjoittelijat kävivät katsomassa, miten kirjat heräsivät eloon Turun pääkirjastossa. Käytävillä käveli muun muassa Peppi, Pikachu, Luigi, Jack Sparrow sekä Oopperan kummitus.

Elokuvasta Betoniyö

Elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo: "Nykyelokuvat rakennettu amerikkalaispojan aivoille"

Elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalon elokuva Betoniyö niittää menestystä. Elokuva kilpailee pääpalkinnosta Pohjoismaiden tärkeimmillä elokuvafestivaaleilla Göteborgissa. Suomessa Betoniyölle on ehdolla kymmenen Jussi-palkintoa. Viikonloppuna selviää, miten kisoissa käy. Honkasalon mielestä nykyään on yhä vaikeampi tehdä elokuvia aikuisille.

Joulukuun 5. päivänä julkaistussa valokuvassa arkeologi puhdistaa Amazonin sademetsästä löydettyjä äidin ja tyttären luurankoja Kaakkois-Perussa.

Sademetsän luurangot ja viikon muita uutiskuvia

Viime viikolla Perussa puhdistettiin Amazonin sademetsästä löytyneitä luurankoja. Etelä-Afrikassa muisteltiin Nelson Mandelaa, kun taas Hollannissa siirrettiin Peppi Pitkätossun taloa. Yle Uutiset kokosi yhteen viikon mielenkiintoisimpia uutiskuvia.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle