Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mies autossaan talvella.

Venäjällä hämmästellään, miksi raja on kiinni – Markku Niemisen matka Petroskoihin sai käänteen ja paluu tapahtuu Viron kautta

Viimeisenä mahdollisena päivänä Vartiuksen rajan ylittänyt Markku Nieminen kertoo, että venäläiset hämmästelevät Suomen ja Venäjän suhteen muuttumista.

Ylen tekninen tuottaja sovittaa puolustusvoimien uusia suksia jalkaansa ja vasemmalla puolella on jo kellertyneet vanhan mallin sukset.

Puolustusvoimien uudet Nato-sukset saatiin tositestiin taisteluharjoituksessa – Ylekin kokeili suksimallia

Uudenmalliset sukset sopivat aiempaa paremmin umpihankiolosuhteisiin. Ensimmäisenä ne on otettu käyttöön Kainuun prikaatissa ja Jääkäriprikaatissa.

Eurooppalainen raja- ja merivartiosto Frontexin  rajavartijan takin selässä lukee "Frontex".

Frontexin joukot saapuivat Kainuuseen – ne työskentelevät pääasiassa maastorajan valvontatehtävissä

Frontexilta saapuvia lisäjoukkoja sijoitetaan koko itärajan alueelle eli Kaakkois-Suomeen, Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen ja Lappiin.

Kuvassa on joulukortti vuodelta 1910. Siinä toivotetaan myös hyvää uutta vuotta.

Toivota joulukorttikeräyksellä ikääntyville ihmisille hyvää joulumieltä – mukana lähes kaikki Kainuun kunnat

Kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Valtakunnalliseen Joulupostia ikäihmiselle -kampanjassa mukana noin 130 kuntaa.

Lähikuva vanhuksen hyvinvointirannekkeesta.

Ristijärvellä hoitokoti Pihlajan toiminta siirtyy yksityiselle, hyvinvointialueen mukaan sillä turvataan palvelun säilyminen kunnassa

Kainuun hyvinvointialueelta kerrotaan, että henkilöstö siirtyy uuden työnantajan palvelukseen niin sanottuina vanhoina työntekijöinä.

Vartiuksen rajavartioaseman päällikkö Jouko Kinnunen rajavartiolaitoksen auton vieressä.

Itärajalla painopiste on nyt maastorajan valvonnassa – näin se tapahtuu

Rajavartiolaitos valvoo Suomen itärajan koskemattomuutta nyt tehostetusti, kun rajanylityspaikoista vain Raja-Jooseppi on auki henkilöliikenteelle ja turvapaikanhaku on keskitetty sinne.

Vartiuksen raja-asema.

Kuhmossa Vartiuksen raja-asemalla on tarvittu etätulkkausta, vaikeimpia kieliä ovat olleet hindi ja somalia

Rajoilla on tarvittu monenlaista kielellistä osaamista, kun turvapaikanhakijoita on tullut monesta eri kieliryhmästä.

Päivi Ahola-Anttonen istuu evakuointikeskuksen patjalla.

Kainuun evakuointikeskusten esittelyt on saatu päätökseen – Hyrynsalmella tapahtumaan osallistui yli sata kuntalaista

Esittelyjen tavoitteena on ollut viestiä Kainuun kuntien asukkaille valmiuden ja varautumisen konkreettisista toimenpiteistä.

Tyhjä käytävä Kainuun Uudessa sairaalassa.

Kainuun hyvinvointialueen ensi vuoden talousarvio aluehallituksen keskusteluun

Nopea talouden tasapainottaminen ilman palvelujen radikaalia leikkausta ei ole realistista Kainuussakaan, sanoo vs. hyvinvointialuejohtaja Timo Halonen.

Neuleprojekti ja lankarulla pöydällä

Kuhmo saa pian oman villapaitamallinsa

Ehdokkaita on kolme: Kukkilintu, Perukka ja Puut puhuvat. Mallin valita tapahtuu äänestämällä omaa suosikkiaan kaupungin sivuilla.

Rajavartiolaitoksen pakettiauton takakulma, jonka takaa häämöttää sumeana virkapukuinen poliisi saattamassa toppa-asuista laukkua kantavaa henkilöä lumisessa maisemassa.

Vartiuksen rajanylityspaikka sulkeutui, mutta valvonta rajalla jatkuu

Rajanylityspaikka sulkeutui puoli tuntia aukioloaikaa myöhemmin, kun viimeisetkin autot päästettiin itärajan toiselle puolelle. Torstaina Vartiuksen kautta tuli Venäjältä 34 oletettua turvapaikanhakijaa.

Mies autossaan talvella.

Kuhmolainen Markku Nieminen matkaa viimeisten joukossa Vartiuksen raja-aseman kautta Petroskoihin

Kirjailijalla on tiukka aikataulu, koska Vartiuksen rajanylityspaikka suljetaan tänään kuukaudeksi. Niemisen mielestä rajoitteilla katkaistaan ruohonjuuritason yhteydet, eikä se ole hyväksi.

Tumman toppatakkiin pukeutunut nainen, Marina Määttä, seisoo autonsa vieressä, taustalla luminen havumetsä Vartiuksessa.

Sotkamolainen Marina Määttä pohti neljä päivää, voiko mennä katsomaan vanhempiaan: ”Tuntuu todella huonolta”

Kuhmossa Vartiuksen rajanylityspaikka sulkeutuu tänään kuukaudeksi. Rajanylityspaikan sulkeutuminen harmittaa sotkamolaista Marina Määttää, jonka sukulaisia asuu Kostamuksessa.

Vartiuksen raja-aseman aamujono torstaiaamuna. Jonossa on kolmisenkymmentä autoa.

Vartiuksen raja-asema hiljenee tänään alkuillasta kuukaudeksi – ulkomaisia rekkakuskeja oli yön yli odottamassa porttien aukaisemista

Lähtökohta on, että raja sulkeutuu kello 16, sanoo Vartiuksen rajavartioaseman varapäällikkö yliluutnantti Matti Daavittila.

Kuhmon Vartiuksen rajanylityspaikka aamulla 22.11.2023.

Vartiuksessa hyvä valmius laittaa rajanylityspaikka kiinni – raja-aseman päällikkö ei usko viime hetken ruuhkiin rajaliikenteessa

Käytännössä perjantaina ei enää matkusteta Vartiuksen rajanylityspaikan kautta kumpaankaan suuntaan, toteaa raja-aseman päällikkö.

Vartiuksen rajanylityspaikka keskiviikkona 22.11.2023

Tällainen on raja-asema, josta on tullut viime päivinä Suomeen eniten turvapaikanhakijoita

Vartiuksen raja-aseman arki muuttui hetkessä, kun Suomi sulki Kaakkois-Suomen raja-asemat Venäjän ohjaileman maahantuloilmiön kitkemiseksi.

Henkilö, jonka takissa teksti Rajavartiolaitos ja päässä karvalakki seisoo selin kameraan, vieressään liikennemerkki, jossa kirjoitusta kyrillisin kirjaimin.

Vartiuksen rajanylityspaikan aukioloa jatkettiin Venäjän pyynnöstä – rajan yli tuli päivän aikana 24 ihmistä

Rajaliikenne keskeytettiin tänään keskiviikkona tilapäisesti kahteen otteeseen, kun rajan yli tuli mahdollisia turvapaikanhakijoita. Rajan aukioloa jatkettiin puoli tuntia.

Vartiuksen rajavartioaseman päällikkö, kapteeni Jouko Kinnunen haastattelussa, ympärillä ihmisiä ja mikrofoneja edessään.

Päivän ensimmäiset turvapaikanhakijat saapuivat Vartiukseen – raja-aseman päällikkö: Ikävä kyllä ilmiö ei ole päättynyt

Itärajan ylitti puoliltapäivin kaikkiaan 11 turvapaikanhakijaa. Rajaliikenne keskeytettiin tilapäisesti, mutta nyt Vartius on taas auki liikenteelle.

Ihmisiä Kuhmon kaupungintalon valtuustosalissa keskustelutilaisuudessa.

Pienessä rajakaupungissa heräsi huoli siitä, keitä Suomeen tulee – kaupunginjohtaja: ”Liikkeellä voi olla huolta ja huhupuheita”

Kuhmon kaupungintalolla järjestettiin tiistai-iltana keskustelutilaisuus asukkaille itärajan tilanteesta. Sitä seurasi etäyhteyksien välityksellä noin 400 katsojaa.

Vartiuksen raja-asema aamulla ennen rajanylityspaikan aukeamista.

Itärajan rajavartioasemien kelikamerat sammuivat yllättäin, kun huomio kiinnittyi raja-asemiin

Suljettujen rajavartioasemien kelikameroiden lisäksi myös Kuhmon Vartiuksen, Kuusamon ja Sallan Kelloselän kelikamera on suljettu.

Tummanruskeisiin talvitakkeihin pukeutuneet Ritva ja Antero Kyllönen istuvat sohvalla kädet sylissä kesämökillään Kuhmon Vartiuksessa.

Kyllösten mökin erottaa Vartiuksen rajatiestä viinakauppiaiden varalta hankittu puomi – nyt heillä on viesti päättäjille

Kysyimme rajan tuntumassa asuvilta, mitä he ajattelevat Venäjän toiminnasta. Asukkaita ei pelota, mutta osa haluaisi sulkea koko itärajan.

Vartiuksen rajanylityspaikka aamulla 21.11.2023

Vartiuksen raja-asema avautui liikenteelle normaalisti, turvapaikanhakijoista ei havaintoja eilisen jälkeen

Rajanylitysliikenne vaikuttaisi käynnistyvät hieman vilkkaampana kuin eilen. Raja-asemalla on varauduttu siihen, että liikennettä voidaan rajoittaa edelleen tilanteen niin vaatiessa.

Rajavartiolaitoksen auto ja takana aitaus jonka sisällä teltta ja ihmisiä.

Puolustusvoimat auttaa rakentamaan kulkuesteitä myös Sallan rajanylityspaikalle

Puolustusvoimat on aiemmin auttanut rakentamaan väliaikaisia kulkuesteitä rajanylityspaikoille muun muassa Kuusamossa. Nyt töihin ryhdytään myös Sallassa.

Kuhmon kaupungintalo talvella vuonna 2023.

Kuhmossa avoin keskustelutilaisuus itärajan tilanteesta huomenna

Keskustelutilaisuus alkaa Kuhmon kaupungintalon valtuustosalissa huomenna tiistaina kello 18. Se myös striimataan kaupungin Youtube-kanavalla.

Vartiuksen rajanylityspaikka aamulla 20.11.2023.

Vartiuksen rajanylityspaikka avautui aamulla normaalisti, väliaikaisten kulkuesteiden rakentamista jatkettiin välittömästi

Vartiuksen raja-aseman päällikkö Jouko Kinnunen kertoo, että rajaliikennettä voidaan rajoittaa tarvittaessa myös tänään.

Tien sulkeva puomi ja punainen valo Vartiuksen rajanylityspaikalla aamulla 20.11.2023

Viime yö oli rauhallinen myös Vartiuksen rajanylityspaikalla Kuhmossa

Vartiuksessa ollaan valmiita rajoittamaan rajaliikennettä tarvittaessa myös tänään, jos turvapaikanhakijoita saapuu rajalle.

Vartiuksen raja-asema aamulla ennen rajanylityspaikan aukeamista.

Vartiuksessa rajan ylitti viikonlopun aikana 83 turvapaikanhakijaa

Sunnuntaina liikenne rajanylityspaikalla katkaistiin kahteen kertaan. Tämä vaikutti myös luvan kanssa rajaa ylittäneiden liikkumiseen.

Lavettikuorma-autoja talvisella pihalla.

Miksi Puolustusvoimat on Vartiuksen rajalla? Rajavartiolaitos vastaa viiteen kysymykseen

Vartiuksen raja-asemalla Kuhmossa rakennetaan tilapäisiä esteitä. Rajavartiolaitos kertoo, miksi Puolustusvoimat antaa virka-apua.

Pyöräkuormaaja vie betoniporsasta vartiuksen rajapuomille.

Defence Forces helping to build temporary border fence in Kuhmo; officials say some asylum seekers forced across border against their will

An x-ray scanning truck has been brought to the Vartius border station, where most asylum seekers are now arriving. Finnish officials say some are being "forced across the border" by Russia.

Rajavartijat saattavat turvapaikanhakijoita Vartiuksen raja-asemalla.

Turvapaikanhakijoita odottaa Venäjän puolella hotellissa 35 kilometrin päässä Vartiuksen raja-asemalta

Kuhmon Vartiuksen raja-asema on lauantaista lähtien Suomen eteläisin rajanylityspaikka Suomen ja Venäjän välillä.

Kuhmo-talon seinä

Kainuun kirjamessut viikonloppuna Kuhmossa – maksuton bussikyyti Kajaanista ja Sotkamosta

Kuhmo on vuoden 2023 suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki. Messuilla voi kokea esimerkiksi Asterix-sarjakuvakokoelman suomalais-ugrilaisilla kielillä.

Nuijamaan rajanylityspaikalla hiljaista, vähän lunta ja vain yksi auto puomin takana tulossa Suomeen.

Rajalla varaudutaan estämään fyysisesti turvapaikanhakijoiden tulo Suomeen

Mitä rajanylityspaikkojen sulkeutuminen käytännössä tarkoittaa? Vastaamme kysymyksiin tässä jutussa.

Rajavartijat saattavat turvapaikanhakijoita Vartiuksen raja-asemalla.

Kainuuseen Vartiuksen raja-asemalle saapui ensimmäinen joukko turvapaikanhakijoita polkupyörillä

Rajavartiostolla ei ole toistaiseksi tietoa ryhmän kansalaisuuksista. Ensimmäiset turvapaikanhakijat saapuivat Vartiukseen kello 14 jälkeen. Sallassa oli torstai-iltana vielä hiljaista.

Vartiuksen rajanylityspaikka.

Suomi sulkee Venäjän vastaisia raja-asemia – turvapaikanhaku keskitetään Kainuuseen ja Lappiin

Valtioneuvosto on päättänyt sulkea eteläiset Venäjän vastaiset raja-asemat Vaalimaalla, Nuijamaalla, Imatralla ja Niiralassa. Auki jäävät Vartiuksen, Kuusamon, Sallan ja Raja-Joosepin asemat.

Vaalimaan rajanylityspaikalle on jätetty kymmeniä hyväkuntoisia pyöriä. Kuva Vaalimaalta ke 15.11.2023 aamupäivältä.

Kansanedustaja Tuomas Kettunen: Venäjältä saapuneiden turvapaikanhakijoiden polkupyörät huutokauppaan Ukrainan hyväksi

Kuhmolaisen keskustan kansanedustaja Tuomas Kettusen mukaan huutokaupalla olisi merkittävä symbolinen arvo ja viesti, että Suomi seisoo vakaasti Ukrainan tukena.

Niiralan raja-asema.

Tällainen on tilanne pienillä rajanylityspaikoilla – Niiralaan tuotu betoniporsaita, jotka eivät liity rajan sulkemiseen

Itä- ja Pohjois-Suomen pienillä rajanylityspaikoilla ei ole toistaiseksi tavattu turvapaikanhakijoita, eikä rajan mahdollista sulkemista ole valmisteltu.

Ihmiset ihmettelevät ruuhkaisen koronarokotuspaikan ovella.

Kajaanissa THL:n suosittelemille riskiryhmille järjestettyyn joukkorokotukseen sadan ihmisen jono, vartija ohjeisti tulemaan toisena päivänä

Kajaanissa kausi-influenssan, koronan ja pneu­mo­kok­in joukkorokotukset alkoivat tänään ilman ajanvarausta Satamakadulla Seminaarin kampusalueella sijaitsevassa Intellissä. Paikalle kertyi ruuhkaa.

Kainuun pelastuslaitos

Kainuun pelastuslaitoksen uudet verkkosivut ovat nyt osa kansallista pelastustoimi.fi -palvelua

Palvelusta löytyvät kaikkien hyvinvointialueiden pelastuslaitokset, sähköinen asiointi sekä tietoa pelastustoimen opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksista.

Pyöräsuunnistaja on lähtöteltan alla lähdössä radalle Kainuun Rastiviikolla.

Kainuun Rastiviikko järjestetään ensi vuonna Kajaanissa – tapahtumaan etsitään majoituskohteita

Oma majoituskohde on mahdollista ilmoittaa Kainuun Rastiviikon majoitustoimiston välitykseen. Majoitus tulee varattavaksi tapahtuman osallistujille.

Mies kävelee sisään ovesta Kainuun keskussairaalan päivystyspoliklinikalla.

Kainuussa ei ole toistaiseksi tarvetta nostaa valmiustilaa koronan takia – päivystyksessä ajoittain ruuhkaa

Tällä hetkellä Kainuussa osastohoidossa on 23 koronapotilasta, joista 18 on hoidossa ensisijaisesti koronainfektion aiheuttamien oireiden vuoksi.

Naisen kädessä rokotepiikki, jossa suojakuori.

Kausirokotukset alkavat Kainuussa maanantaina

Riskiryhmiin kuuluvat saavat maksuttomia rokotteita. Uutena rokotteena tarjotaan pneumokokkirokotetta, joka suojaa muun muassa vakavaa keuhkokuumetta ja aivokalvontulehdusta vastaan.

Rajavartiolaitoksen auton kylki.

Jalkaisin liikkeellä ollut ulkomaalainen pyrki laittomasti Suomesta Venäjälle Kuhmossa

Kainuun rajavartioston mukaan ulkomaalaisen aikomuksena oli ylittää valtakunnan raja kävelemällä. Tapaus tuli ilmi siviilin tekemän vihjeen perusteella.

Kuhmon kaupungintalo talvella vuonna 2023.

Myös Kuhmon kaupunki ja Sotkamon kunta ovat pyöristämässä tuloveroprosenttiaan ylöspäin

Kuhmon kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupungin ensi vuoden tuloveroprosentti on 9,4. Tänä vuonna se on 9,36 prosenttia. Myös Sotkamossa tuloveroprosentti nousee.

Oomi Oy:n omistama Vihreäsaaren aurinkovoimala Oulussa 29.6.2023

Kuhmoon on suunnitteilla aurinkovoimalapuisto entisen raviradan alueelle

Kuhmon kaupunki on neuvotellut Skarta Energy Oy:n kanssa aurinkopuistohankkeesta kaupungin omistamille maa-alueille.

Mies keltaisessa liivissä rakennuksen edessä.

Kainuussa lakko pysäytti työt neljällä tuotantolaitoksella vuorokaudeksi

Vuorokauden mittainen lakko koskee Kainuussa Kemet Electronicsin tehdasta Suomussalmella, Kuhmo Oy:n sahaa, Pölkyn sahaa Kajaanissa ja Sartorius Biohit Liquidia Kajaanissa.

Rakennustyöläisen keltainen kypärä, kuulosuojaimet ja hanskat pöydällä.

Kajaani vetää Kainuu-Koillismaan työllisyysaluetta – kunnat hyväksyivät yhteistyösopimuksen yksimielisesti

Kainuu-Koillismaan työllisyysalue kattaa koko Kainuun sekä Kuusamon kaupungin ja Taivalkosken kunnan. Henkilöasiakas- ja työnvälityspalveluja tarjotaan lähipalveluina jokaisessa alueen kunnassa.

Sisäänkäynti yleislääketieteen poliklinikalle Kainuun keskussairaalassa.

Pelkistä seinistä säästäminen ei riitä – Kainuun hyvinvointialue joutuu tekemään rajujakin ratkaisuja talouden tasapainottamiseksi

Aluevaltuuston 2. varapuheenjohtaja, kokoomuksen ryhmäjohtaja Paavo Enroth esittää yhdeksi säästökeinoksi yleislääketieteen poliklinikan yksityistämisen.

Läheltä

Kainuun prikaatin taisteluharjoitus alkaa Kuhmossa – harjoitusjoukot marssivat Vuosankaan pääosin aamun ja aamupäivän aikana

Harjoitukseen osallistuu 1 700 henkilöä ja 390 ajoneuvoa Kainuun prikaatista sekä Rajajääkärikomppania Pohjois-Karjalan rajavartiostosta.

Pelastusjohtaja seisoo uuden paloaseman rakennustyömaan edessä talvella.

Kainuun uusi pelastusjohtaja on hyvillään Kajaanin uudesta paloasemasta, mutta huolissaan mahdollisista säästöistä

Kainuun hyvinvointialue päättää ensi vuoden taloudesta marraskuussa. Silloin selviää, tuleeko pelastustoimelle lisää säästövelvoitteita.

Oulun Merikosken voimalaitoksen patoluukuista lasketaan vettä, joka kuohuu voimakkaasti.

Oulujoen vesistöalueen virtaamat jatkuvat kovina jäiden tuloon saakka – tulovirtaamat ovat olleet tänä syksynä harvinaisen suuret

Energiayhtiö Fortumin mukaan Oulujoen vesistöalueella on satanut tämän syksyn aikana ennätyksellisen paljon, mikä on kasvattanut myös virtaamia vesistössä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle