Uusimmat artikkelit
Valkeakosken keskustan jalkapallokentistä Sahara voi joutua väistymään asuntorakentamisen alta
Valkeakoski suunnittelee yleiskaavassa keskusta-alueen asukasmäärän kasvua. Viheralueita ja kävelyreittejä lisättäisiin, mutta Saharan jalkapallokenttä häviäisi joidenkin vuosien kuluttua.

Etelä-Afrikan tulvat vaatineet jo 341 kuolonuhria
Yli 40 000 ihmistä on kärsinyt eriasteisia menetyksiä luonnonkatastrofin vuoksi. Durbanin kaupunkia ja sen ympäristöä piiskanneet sateet olivat voimakkaimpia 60 vuoteen.

Suomalaismies juoksee joulukuussa maailman suurimman hiekka-aavikon halki – Yle seuraa Jukka Viljasen suoritusta jopa askeleen tarkkuudella
Yle on kehittänyt yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa ainutlaatuisia menetelmiä, joiden avulla seikkailujuoksija Jukka Viljasen uskomatonta suoritusta voi seurata askel askeleelta.
Ilmastonmuutos useimmiten kuivattaa jo ennestään kuivia seutuja, mutta näillä aavikoilla sademäärä voi kasvaa merkittävästikin
Vuosisadan lopulla itäisessä Afrikassa ja Arabian niemimaalla saattaa tulla selvästi enemmän sateita kuin nyt. Tämä ei silti ole välttämättä hyvä uutinen.
Muistatko, että maailmassa on yhä muitakin jättihaasteita kuin korona? Tässä seitsemän esimerkkiä
Koronapandemia ja ilmastokriisi ovat varastaneet huomion monilta muilta maapallon ongelmilta. Kokosimme esimerkkejä unohdetuista haasteista eri puolilta maailmaa.

Salli-sääksi on matkalla pesäpuuhun Paltamoon – Kainuuseen kalasääski saapuu vapun aikoihin
Muuttomatkaa linnulle tulee lähes 9 000 kilometriä.
Posti tuonee Ilmatieteen laitokselle Saharan hiekkaa alkuviikosta – "onnenkantamoinen" auttaa tutkimaan yläpilvien muodostumista
Hiekkaa tarvitaan kymmeniä grammoja jääydinkokeita varten.

Sahara sand lands in Finland
The phenomenon was seen in southern as well as western parts of the country.

Eeva Asu huomasi hangessa ruskeaa ja arvasi heti, mistä on kyse – hiekkaa Saharan autiomaasta levisi Suomeen saakka, katso kuvat
Ilmatieteen laitoksen mukaan ruskeaksi värjäytynyttä lunta voi sataa eri puolilla Etelä-Suomea tiistaina. Havaintoja on tehty myös muun muassa Seinäjoella.
Saharan hiekkaa voi alkuviikolla kulkeutua Suomeen asti ilmavirtausten mukana – ennusteen mukaan valtaosa hiekkapölystä päätyy Espanjaan ja Ranskaan
Ilmatieteen laitoksen meteorologi arvioi, ettei hiekkapölyllä olisi vaikutusta ilmanlaatuun Suomessa.

Tuulahdus Saharan hiekkaa värjäsi taivaan ja lumen oranssiksi Pyreneiltä Alpeille – katso video
Ilmiö ei ole poikkeuksellinen, mutta viikonlopun virtaukset toivat Välimeren yli tavallista suurempia hiekkapartikkeleita.

Välimerellä hukkui 20 afrikkalaista siirtolaista matkalla Italiaan – kateissa voi olla jopa yhtä suuri määrä
Välimerellä on tänä vuonna kuollut tai kadonnut yli 1 100 siirtolaista.

Israel ja Marokko solmivat diplomaattisuhteet Trumpin johdolla – vastapalveluksena Yhdysvallat tunnustaa kiistellyn Länsi-Saharan osaksi Marokkoa
Marokko on jo neljäs maa, joka Trumpin aikana luo suhteet Israeliin.

Länsi-Saharan rikkaudet saavat ulkomaat katsomaan alueen miehitystä läpi sormien – vanha konflikti uhkaa taas kärjistyä ja voi tutkijan mukaan myös laajeta
Marokon ja Polisario-liikkeen välillä leimahti jälleen viime viikolla. Selkkaukset jatkuvat.

Länsi-Saharan konflikti uhkaa taas leimahtaa – alueen itsenäisyyttä ajava vapautusliike katsoo Marokon rikkoneen 30-vuotista tulitaukoa
Polisario katsoo YK:n hylänneen suunnitelman itsenäisyysäänestyksestä. Marokko ärsyyntyi tärkeän tien tukkivista aseistautuneista mielenosoittajista.

Joessakin vaani iso kita: Jurassic Parkista tuttu dinosaurus varmistui vesipedoksi
Pitkään luultiin, että dinosaurukset elivät vain maalla. Tuoreet tutkimukset osoittavat toista.

YK: Maailmasta on kadonnut 100 miljoonaa hehtaaria metsää parissa vuosikymmenessä
Tahti on kuitenkin hieman hidastunut.
Hankasalmen Versowoodin sahan paloa sammutettiin yöhön saakka
Pelastuslaitos sai tiedon palosta kello 15 keskiviikkona.

Katso video ja kuvat, kuinka Saharan massiivinen hiekkapilvi on pimentänyt taivaan Karibian saarilla
Useiden Karibian valtioiden yllä leijuva hiekkapilvi on poikkeuksellisen suuri.

Lentoliikenne Kanariansaarille keskeytetty
Saharasta tuulen mukana lentänyt hiekka estää lennot kaikille Kanariansaarten lentokentille.

Hiekkamyrsky sulki lentokenttiä Kanariansaarilla, lentoja Suomeen on peruttu – huono lentosää voi jatkua jopa maanantaihin
Finavian mukaan kaksi lentoa Helsinki-Vantaalle peruttiin ja kaksi lentoa on myöhässä.

Lapsi- ja äitikuolleisuus ovat laskussa ympäri maailman – eniten kuolemia on Saharan eteläpuolella
Alle viisivuotiaiden kuolemat laskeneet alle puoleen viimeisen 28 vuoden aikana.

Afrikassa on enemmän maastopaloja kuin Amazoniassa – Paloja ei voi suoraan verrata toisiinsa
Molemmilla mantereilla ongelmien taustalla on maatalous ja ihmisen toiminta.

Mittaushistorian lämpimin kesäkuu
Euroopan keskilämpötilat olivat kesäkuussa yli kaksi astetta lämpimämmät kuin yleensä. Ranskassa ja Saksassa lämpötilat huitelivat silloin tällöin jopa 6-10 astetta normaalia korkeammalla.

Kymmenet hukkuivat siirtolaisveneen kaaduttua lähellä Tunisian rannikkoa
Alkuvuoden aikana Välimereen on hukkunut jo yli 160 ihmistä.
Kertakäyttömuovia ja muovipusseja sataa mikromuovipölynä luontoon
Koskemattomia vuorenrinteitäkin peittää mikromuovipöly.

Saharasta Lappiin kulkeutunut hiekka värjää taivaan punaiseksi – "Ei tämä täysin poikkeuksellista ole"
Auringon ollessa matalalla pölyhiukkaset sirottavat auringon valoa ja aiheuttavat punaisen aamu- tai iltaruskon.

Thursday's papers: Russians encouraged to give birth in Finland, fugitive posts videos, Sahara sand colours sunsets
South Karelia Central Hospital needs foreign customers, a suspected stabber posted alleged threats and a sandy phenomenon streaks the skies.

Algerian ulkoministeri siirtolaisten karkotuksista Ylelle: "Olemme erittäin tarkkaavaisia kansallisen turvallisuuden suhteen"
Helsingissä vieraillut Abdelkader Messahel toivoo Euroopan unionilta parempaa puuttumista siirtolaisuuden juurisyihin.

Autiomaan hiekasta metsää – St1:n kokeilu alkaa tammikuussa Marokossa
Pilottihankkeessa testataan eri puulajien selviytymistä. Tarkoituksena on istuttaa 16 000 tainta kivikkoiseen hiekkaan.

Huima kehitys 30 vuodessa: Hyväosaisten ihmisten määrä kolminkertaistunut maailmassa – mutta suomalainen elää 21 vuotta pitempään kuin nigeriläinen
Ruusuisaa kehitystä varjostaa epätasa-arvo niin maiden välillä kuin niiden sisälläkin. Vaikka yhä useampi lapsi pääsee kouluun, rikkaissa maissa asuvat saavat opiskella seitsemän vuotta piempään kuin huono-osaisimmat.

F1-talli Force India syntyi uudelleen ja menetti 59 MM-pistettä
Formula ykkösten talli Force India on vaihtanut nimeään uuden omistajan myötä.

Rotavirusrokotteet ehkäisseet jo 30 000 lapsen kuoleman
Suomessa rotavirusrokote tuli kansalliseen rokotusohjelmaan vuonna 2009.

Pinkki on vanhin väri – yli miljardin vuoden ikäinen pigmentti löytyi syvältä Saharasta
Samalla ehkä selvisi, miksi kesti miljardeja vuosia, ennen kuin maapallolle alkoi kehittyä yksisoluisia isompaa elämää.

Siirtolaispolitiikan raju seuraus: Algeria on jättänyt yli 13 000 ihmistä nääntymään nälkään ja janoon Saharassa
Siirtolaiset kertovat ruumiista aavikolla, aseella uhkailusta ja tuntien harhailusta. EU tunnistaa ongelman mutta sanoo Algerian olevan suvereeni valtio.
Toukokuisia kysymyksiä lääkärille
Miettii Kajo mm. muovikassinpakkausongelmia ja korviaan

Amnesty: Teloitukset ja kuolemantuomiot vähentyneet
Teloitukset ja kuolemantuomiot vähenivät viime vuonna maailmanlaajuisesti, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin raportti.

Southern Finland set for warmest day of the year so far
The south of Finland is set to bask in the warmest temperatures of the year on Monday, with hazy conditions partly down to Saharan dust in the upper atmosphere.

UNICEF: Maailman köyhimmissä maissa syntyvä vauva kuolee 50 kertaa todennäköisemmin kuin rikkaissa maissa syntyvä
Joka vuosi noin 2,6 miljoonaa vauvaa ei selviä ensimmäisestä elinkuukaudestaan, kertoo UNICEFin tuore raportti. Sen mukaan yli 80 prosenttia kuolemista olisi kuitenkin voitu estää.

Saharassakin oli eilen enemmän lunta kuin Etelä-Suomessa – Lumesta haaveileville ei ole luvassa helpotusta ainakaan viikkoon
Ylen meteorologin Matti Huutosen mukaan korkeapaine jämähtää pitkästä aikaa Suomen ylle. Se tietää poutaisia pakkaspäiviä.

Tiistai 9.1.2018 (tv)
Tykkylumi on aiheuttanut paljon tuhoa Itä-Suomessa. Kotimaisesta järvikalasta on pulaa jäätilanteen takia. Japanissa kokeillaan robottia apuna päiväkodeissa. Saharan autiomaassa on satanut lunta. Säätiedot.

Saharas pani lundu – kačo kuvat
Alžiralazes pienes linnas ymbäri olijat d’uunat pyhänpiän peityttih lumeh.

Saharassa satoi lunta – katso kuvat
Algerialaista pikkukaupunkia ympäröivät hiekkadyynit peittyivät sunnuntaina lumeen.

Yli 200 siirtolaista rynnisti rajan yli Marokosta Espanjan Melillaan
Joukkoryntäykset Espanjalle kuuluvaan kaupunkiin Marokossa ovat jatkuneet vuosia.

Italia lähettää sotilaita Nigeriin hillitsemään siirtolaisvirtaa
Saharan keskellä sijiatseva Niger on halukas yhteistyöhön ihmiskaupan lopettamiseksi.

Perjantai 3.11.2017 (tv)
Ahvenanmaalla Emmaus-järjestö auttaa ihmisiä, jotka tarvitsevat työtä. Suomalainen energiafirma St1 aikoo istuttaa metsää Pohjois-Afrikan Saharaan, koska se haluaa hidastaa ilmaston lämpenemistä. "Seitsemän veljestä" seikkailevat nyt Turun kaupunginteatterissa. Sää lämpenee viikonlopuksi.

Ei lisää risuja tankkiin, vaan metsää Saharaan? Tutkijat varovaisen myönteisiä St1:n metsityshankkeelle
Suomalainen St1 harkitsee metsien istuttamista Saharaan. Tutkijoiden mielestä autiomaan metsittäminen on yksi varteenotettava keino ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Punainen aurinko hämmästyttää Etelä-Suomen taivaalla: Syynä Saharan tomu ja Portugalin metsäpalot – Katso lukijoiden kuvat ja lähetä omasi!
Punertava väri johtuu Suomen ilmakehään kulkeutuneista pienhiukkasista.

Ophelia-myrsky jatkoi Skotlantiin – video: Lontoon taivas sai punertavan sävyn
Myrskytuhot ovat saattaneet aiheuttaa Irlannissa satoihin miljoonien eurojen kustannukset.

Älä mieti liikaa, neuvoo Saharassa maratonin juossut ja Himalajalle moottoripyörällä ajanut opettaja – "Pitää varata matkat heti kun siltä tuntuu"
Seikkailunhalu on vienyt Jussi Vainionperän paikkoihin, joita harva suomalainen on päässyt näkemään.