Uusimmat artikkelit

Joukko SDP:n kansanedustajia ehdottamassa miljardiluokan korotuksia eläkkeisiin – Eläketurvakeskus: Kallista ja epäreilua etenkin nuorille
Ryhmä sosiaalidemokraattien ja muiden puolueiden edustajia haluaa vähentää eläkeköyhyyttä tasokorotuksella ja eläkekertymän laskutapaa muuttamalla. Muutos tarkoittaisi tuntuvia maksuja nykyisille ja uusille työntekijäille.

Löyhän laputuksen kuriinpano etenee eduskunnassa – Nykyisellään jopa näppäilyvirheestä napsahtaa suotta pysäköintirikemaksu
Koronakiireiden jarruttama lakialoite yksityisestä pysäköinninvalvonnasta etenee eduskunnassa. Aloitteen puuhamies suomii valvontayhtiöitä ahneesta rahastuksesta. Kuluttajariitalautakunta kertoo, että pikkuvirheistä laputetaan suotta yhä useammin.

Yli 200 vuotta sitten Haminaan rakennettiin torni lippua varten – nyt sen salossa liehuvat vaikkapa sateenkaari ja olympiarenkaat 25 päivänä vuodessa
Hamina on tunnettu lippukaupunki, jonka suurin lipputanko on 100 metriä korkea ja lippu koripallokentän kokoinen. Haminassa on liputettu jo 1790-luvulla, ja lipuilla viestimistä varten rakennettiin Lipputorni. Nyt torni viestii jälleen.

Yksityiset parkkivalvontafirmat ovat laputtaneet vuosia vailla lakia – Joko eduskunta panee ihmisiä hämmentävän villin lännen menon ruotuun?
Lakihankkeet kirvoittavat väittelyn siitä, miten paljon viranomaistehtäviä voi luovuttaa yksityisyritysten hoteisiin.

Eduskunta jäi joulutauolle – näin kansanedustajat kuvailevat politiikan villiä vuotta: Kinastelua ja kovaa vauhtia
Sanna Marin sai Toimi Kankaanniemeltä joululahjaksi Sisu-askin.

Yli puolet kansanedustajista kannattaa aloitetta, joka rajaisi yksityiset pysäköinninvalvojat pois parkkipaikoilta
Aloitteen mukaan nykyinen laki on epäselvä ja johtanut turhiin riitoihin.

Siunaus Krimin miehitykselle vai vaarallista myötäilyä? Venäjän paluu Euroopan neuvostoon jakaa Suomea ja Eurooppaa
Venäjällä Euroopan neuvoston täysivaltainen jäsenyys nähdään alkuna pakotteiden purkamiselle ja Krimin tunnustamiselle.

Debut of Finland’s tallest flagpole delayed over safety concerns
Construction of the flagpole, which is 100m tall - with a flag roughly the size of a basketball court - has already cost nearly 800,000 euros.

Kaupunki syyti yli puoli miljoonaa euroa lipputankoon – asukkaat raivostuivat
Haminaan tuleva sata metriä korkea lipputanko ja valtava Suomen lippu eivät ilahduta kaikki kaupunkilaisia.

Tätä ei ole tapahtunut vuosikymmeniin: kautta aikain ensimmäinen Suomen lippu nousi salkoon
Suomen ensimmäisen lipun tarkka kopio liehuu nyt Etelä-Karjalan museon pihalla Lappeenrannassa.

30 maata lahjoittaa 100-vuotiaalle Suomelle koripallokentän kokoisen Suomen lipun – vedetään erikoisluvalla pysyvästi Euroopan korkeimpaan salkoon
Nyt on varmistunut, että Haminaan nousee sata metriä korkea lipputanko.

Nyt se on varmaa – Haminaan nousee Pohjoismaiden korkein lipputanko, ja siihen vedetään maailman suurin Suomen lippu
Lipputangon paikaksi on valittu merenranta.

Kiljusen eläkealoitetta ehdotetaan hylättäväksi
Kansalaisaloite tähtää työeläkkeiden indeksimuutokseen. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mukaan aloitteen mukainen muutos ei juuri hyödyttäisi pienituloisia eläkeläisiä.

Sari Raassina: "Eläkeasiossa sukupolvien välinen sopimus tärkeä"
Nyt työelämään tulevasta sukupolvesta on myös huolehdittava, Ylen Savo-Karjalan kansanedustajatentissä haastateltu Raassina tähdentää.

Työeläkkeiden korotusten sitominen palkkojen nousuun on tyrmätty laajasti eduskunnassa
Entisen kansanedustajan Kimmo Kiljusen puuhaama kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi ei näytä saavan tukea eduskunnassa.

Jari Korkki: Nuoren demarin kärsimykset
SDP:n Lahden puoluekokoukseen oli taas viritetty monta ansaa nuorisodemareille. Pahinta oli baari, jonka ikäraja oli K-40, kirjoittaa Jari Korkki blogissaan.

Demareilta ei tullut tukea Kimmo Kiljusen taisteluun taitettua eläkeindeksiä vastaan
Entinen kansanedustaja Kimmo Kiljunen ajaa eläkkeisiin indeksikorotusten laskentatavan muuttamista.

30% rise in pensioner income over last two decades
A new report has traced a significant rise in the average income provided by pensions in Finland since 1995. Both total disposable income and pensioner spending have nearly doubled in the past 20 years.

Eläketurvakeskus: Eläkeläisten toimeentulo kohenee tasaisesti – Kimmo Kiljunen: "Maha sanoo toista"
Laaja tutkimus kertoo, että keskieläkkeiden nousu on pysynyt palkkakehityksen tahdissa.

Tunteet kuumenivat Ylen keskusteluohjelmassa: "Tämä on aika hämmentävää ja todella harhaanjohtavaa"
Suomen Senioriliikkeen puheenjohtaja Kimmo Kiljunen ja Etlan tutkimusjohtaja Niku Määttänen ottivat tiukasti yhteen työeläkkeiden indeksimuutokseen tähtäävästä lakialoitteesta.

Citizens' Initiative to boost pensions goes to parliament
A Citizens' Initiative on restoring the index link between occupational pensions and wages growth was submitted to parliament on Thursday. The initiative gathered the support of nearly 85,000 people, who want to see a boost to occupational pensions—but it could risk emptying pension funds and there appears to be little support among MPs.

Uusi kansalaisaloite eduskunnan käsittelyyn – eläkkeet halutaan sitoa palkkoihin
Työeläkeindeksin sitomista suoraan palkkoihin vaativa kansalaisaloite jätettiin eduskunnalle tänään.

Kansanvaltaa juhlitaan Sastamalassa jo 25. kerran – Juhlapuhujana Timo Soini
Sastamalassa juhlistetaan joka vuosi heinäkuussa Suomen hallitusmuotoa.
HOK-Elannon edustajistoon valittiin 25 uutta kasvoa
Eniten ääniä keräsivät politiikasta tutut nimet. Vaaleissa äänesti noin neljännes HOK-Elannon asiakasomistajista.

Etusivun eläkespektaakkeli kuumensi tunteet
Miksi nuorten pitäisi olla kiinnostuneita eläkkeistä? Eläketurvakeskuksen johtaja Mikko Kautto ja Senioriliikkeen puheenjohtaja Kimmo Kiljunen kiivaassa keskustelussa.

Monen eläkeläisen unelma tulotason noususta pääsee eduskunnan käsittelyyn – "Tämä aihe on ollut tabu"
Työeläkeindeksi pitäisi sitoa palkkoihin, vaativat yli 50 000 kansalaisaloitteen allekirjoittanutta. Nykyinen indeksi sitoo työeläkkeet yleiseen hintatasoon. Eläketurvakeskuksen mukaan muutoksesta syntyisi iso lasku tuleville sukupolville.
Riikan vlogi: Muutama valmistava kysymys Indigo-oopperaa varten
Riikka Holopainen tapasi Indigo-oopperan tekijöitä.

Juhantalo: Vaalirahailmoitukseni oli ajoissa perillä
Valtiontalouden tarkastusviraston alkuperäisen tiedon mukaan kankaanpääläiskansanedustaja Kauko Juhantalon (kesk.) vaalirahailmoitus tuli myöhässä. Juhantalo sanoo lähettäneensä tiedot ajoissa sähköpostilla.

Haglundilla kallein vaalikampanja, viimeinenkin ilmoitus jätettiin
Kansanedustajien tuli jättää vaalirahoitusilmoitukset keskiyöhön mennessä.

SDP näyttää pitävän asemansa sekä Helsingissä että Uudellamaalla
SDP:n vaalivalvojaisissa on huokaistu helpotuksesta ennakkoäänten laskun myötä. Puolue näyttää pitävän nykyiset asemansa sekä Uudenmaan että Helsingin vaalipiireissä. Puheenjohtaja Antti Rinne ei ole nousemassa ainakaan valtakunnan ääniharavien joukkoon; hän on puolueensa äänissä nyt vasta sijalla 28 valtakunnallisesti.
Kuusi kuvaa Vilppu Kiljusen elämästä
Ohjaaja Vilppu Kiljunen kertoo visuaalisesta elämästään.

Kiljunen Nato-keskustelusta: ”Katainen ja Stubb toimivat vastuuttomasti”
Jos Ukrainan kriisi laajenisi suurvaltojen vastakkainasetteluksi, Suomi olisi Naton jäsenenä suoraan osallisena ja etumaastossa. Näin arvioi SDP:n eurovaaliehdokas Kimmo Kiljunen Yle Radio Suomen Ajantasassa.
Kiljunen harmittelee aloitteen allekirjoittamista – "luin sen huonosti"
SDP:n lappeenrantalainen kansanedustaja Anneli Kiljunen harmittelee, että meni allekirjoittamaan venäläisten kiinteistökauppoja rajoittavan lakialoitteen. Kiljunen tunnustaa lukeneensa aloitteen huonosti. Kun aloitteesta tuli julkinen keskustelu, Kiljunen veti nimensä pois.
Miinalaiva Pohjanmaa merireittien turvaajana ja merirosvojahdissa
Miinalaiva Pohjanmaa on seilannut monia vaiheita.
Kanervasta Etyjin yleiskokouksen varapresidentti
Helsinki isännöi järjestön parlamentaarista yleiskokousta vuonna 2015, Etyjin 40-vuotispäivänä.
Viiden päivän turha sota
Sota toi esiin Kaukasuksen tilanteen.

Satu Santala nimitettiin Maailmanpankin johtokuntaan
Valtioneuvosto on nimittänyt ulkoministeriön apulaisosastopäällikkö Satu Santalan Maailmanpankin johtokuntaan.
Sitoutumaton virkamies nimitetään Maailmanpankkiin
Esityksen Satu Santalan nimityksestä teki valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.).

Ulkoministeriön henkilöstö älähti Kimmo Kiljusen palkkaussuunnitelmasta
Ministeriön henkilöstön edustajien mielestä asiantuntijatehtäviin tulee nimittää ministeriössä ansioituneita ammattilaisia. Kimmo Kiljunen on toivonut ministeriöltä palkkaa rauhanvälitystyöstään.

Aung San Suu Kyin paikka varmistui
Myanmarin valtionmedia vahvistaa, että oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi on saanut ensimmäisen edustajanpaikkansa eilisissä täytevaaleissa. Virallisen laskennan etenemisestä on kerrottu Myanmarin televisiossa. Entinen kansanedustaja Kimmo Kiljunen seurasi paikan päällä hämmentävänkin avoimia vaaleja.

Kimmo Kiljunen Suomen ehdokas huippuvirkaan
Sosiaalidemokraattien entinen kansanedustaja Kimmo Kiljunen on Suomen hallituksen ehdokas YK:n alaisen Euroopan talouskomission (ECE) pääsihteeriksi. Valituksi tullessaan Kiljunen johtaisi noin 200 työntekijän organisaatiota Genevessä.
Vaalitarkkailijat antoivat parannusehdotuksia Suomelle
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin vaalitarkkailijat ohjeistavat Yleisradiota antamaan enemmän tilaa eduskunnan ulkopuolisille puolueille. He tarkentaisivat myös vaalirahoituksen sääntöjä, sillä yksityiskohtaisemmat ilmoitukset lisäisivät läpinäkyvyyttä ja mahdollisuutta arvioida niiden virheettömyyttä. Tarkkailijoiden mukaan Suomen vaalit olivat kokonaisuudessaan luotettavasti järjestetyt.

Kiljunen Persona Non-Grata in Kyrgyzstan
Former MP Kimmo Kiljunen has been declared persona non-grata by the parliament of Kyrgyzstan. The parliament made the decision after Kiljunen headed up a commission that wrote a report on unrest that hit the Central Asian country in the summer of 2010.
Kiljuselle porttikielto Kirgisiaan
Entinen kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) on julistettu ei-toivotuksi henkilöksi Kirgisiassa. Keskiaasialaisen Kirgisian parlamentin päätös perustuu Kiljusen toimintaan maan viimekesäisiä levottomuuksia tutkineen komission johtajana.
Tutkimusryhmä: Kirgisiassa rikoksia ihmisyyttä vastaan
Kirgisian etnisissä yhteenotoissa viime kesänä saatettiin syyllistyä rikoksiin ihmisyyttä vastaan, sanoo tapahtumia selvittänyt kansainvälinen työryhmä. Työryhmä kehottaa Kirgisian viranomaisia pitämään huolta siitä, että tekoihin syyllistyneet joutuvat niistä lailliseen vastuuseen.
Kiljunen: Terveyspalvelujen yksityistäminen palvelee vain rahaa
SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljusen mielestä yksityistäminen johtaa köyhien palvelujen rapautumiseen ja siihen, että rikkaat ostavat laatua rahalla. Kokoomuksen Laura Räty kuittaa Kiljusen puheet pelotteluna. Rätyn mukaan kunnallinen työnantaja ei ole automaattisesti yksityistä parempi.
Vapaavuori: Lakiesitys Helsingin seudun yhteistyöstä eduskuntaan
Pakkokeinojen käyttö pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyön tehostamiseksi on saanut ristiriitaisen vastaanoton eduskunnassa. Etenkin osa Uudenmaan kansanedustajista haraa niitä vastaan.

Lukashenka voittamassa Valko-Venäjällä
Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukashenka on ensi tietojen mukaan voittamassa maan presidentinvaalit selvästi. Valtiollisen television julkistaman ovensuukyselyn mukaan Lukashenka saisi liki neljä viidestä äänestä. Oppositio on ilmoittanut järjestävänsä illalla mielenosoituksen, jonka Lukashenka on kertonut estävänsä.

Minna Sirnö: Rasismikortin heiluttelu harmittaa
Minna Sirnö harmittelee Päivi Lipposen ja Kimmo Kiljusen rasismikirjoitusten kääntyneen pahasti itseään vastaan. YLE Tampereen aamukahvivieraana ollut Sirnö ennakoi Perussuomalaisten hätyyttelevän vaaleissa kolmanneksi suurimman puolueen asemaa. Wikileaks-vuodosta Sirnö odotti lisätietoja mustiin lentoihin liittyen.