Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sinikka Svärd Aurajoen rannalla Turussa.

”Laulun teksti on silloin hyvä, kun se itkettää ja koskettaa minua”, sanoo hittikappaleiden sanoittaja Sinikka Svärd

Päätoimisesti sanoitustyötä tekevä Sinikka Svärd tietää, miten laulun sanoihin saadaan oikeanlainen tunnelma. Lisäksi pitää osata laskea tavumäärät ja riimitellä.

Lauri Tähkän mielestä laululle ei voi valehdella

Lauri Tähkälle taide on vakava juttu: "Laululle ei voi koskaan valehdella, sen pitää olla totta"

Muusikko ja lauluntekijä Lauri Tähkä kertoo olevansa uuden äärellä, mutta musiikin tekeminen jatkuu tulevaisuudessakin.

Artisti Lauri Tähkä laulaa keikalla

Kokkolan ja Ylivieskan festareille luvassa kevyen musiikin kärkinimiä – tapahtumajärjestäjien tavoitteena yleisöä myös kaukaa

Musiikin kärkinimiä kuullaan jälleen KPO:n järjestämissä Kokkolan ja Ylivieskan kesätapahtumissa ensi kesänä.

Wanaja-festivaalia rakennetaan Hämeenlinnan Linnanpuistossa.

Wanaja Festivaali käynnistyy erityisjärjestelyin – yleisömäärä puoliksi ja ikärajaksi K18

Hämeenlinnassa järjestettävän festarin yleisömäärä on tänä vuonna karsittu puoleen normaalista. Tästä huolimatta tapahtuma-alue on pysynyt edellisten vuosien mitoissa, mikä tuo väljyyttä alueelle. Viime vuonna tapahtuma peruttiin koronan vuoksi kokonaan.

Lauri Tähkä, Helsinki, 28.02.2019

Lauri Tähkä konsertoi heinäkuussa Kerubi-stadionilla

Konsertin järjestävät yhteistyössä Kerubi ja Joensuun Maila. Samat toimijat järjestivät vuonna 2018 Kerubi-stadionin ensimmäisen stadionkonsertin, kun Vesa-Matti Loiri esiintyi Joensuussa. Turvallisuuden vuoksi lippumäärä on rajattu 3 000 pääsylippuun.

Olavinlinna

Savonlinna saa elokuussa uuden festivaalin – tavoitteena jopa 10 000 hengen yleisö

Koronatilanne on vielä epävarma, mutta sekään ei tunnu järjestäjää liikaa jännittävän. 

Lauri Tähkä, SANNI, Kaija Koo, Elastinen ja Antti Tuisku poseeraavat SuomiLOVE-logon edessä.

Testaa kuka LOVEartisti olisit!

Kuka olisit uuden kauden viidestä LOVEartisteista?

Lauri Tähkä poseeraa SuomiLOVE logon edessä mustassa nahkatakkissa ja farkuissa.

Kolmas LOVEartisti Lauri Tähkä korostaa illassaan lohtua ja läsnäoloa

Lauri Tähkä on SuomiLOVEn uuden kauden kolmas LOVEartisti.

Sinikka Svärd

Tämä nainen on Antti Ketosen, Anna Erikssonin ja Lauri Tähkän hittien takana – Sinikka Svärdin sanoitukset nostavat tiskivesialtaan yläpuolelle

Kulttuurivieras Sinikka Svärd tietää, millainen on hyvä iskelmä: “Juuri nyt halutaan kappaleita, joissa on toivon pilke.”

Kokkolan Mustakari vastarannalta kuvattuna.

Kokkolalainen kesätapahtuma Mustakari Memories luottaa tuttuun kotimaiseen esiintyjäkaartiin

Vuoden tauon jälkeen Mustallakarilla juhlitaan taas ensi kesänä.

Lauri Tähkä esiintymässä SuomiLOVE-ohjelmassa

Viime vuoden soitetuin kappale oli Lauri Tähkän Palavaa vettä

Eniten esityskorvauksia keräsi JVG:n Ikuinen vappu.

Toimittaja Anton Vanha-Majamaa.

Kommentti: On ihan ok inhota Lauri Tähkän hyväntekeväisyyskappaletta

Miksi Uuden edessä -kappale ärsyttää niin paljon?

Koronakriisin keskellä kansan katseet kääntyvät hallituksen suuntaan

Ylen aamu tänään: SDP hyppäsi perussuomalaisten kylkeen. Katso lähetys tästä

Yle toimittaa koronauutisia usealla eri kielellä. Valamon luostarissa vietetään poikkeuksellista pääsiäistä.

Ihmisiä bussissa.

Bussiyhtiöltä haetaan korvausta Lauri Tähkän konsertin paluukuljetusten myöhästymisestä

LS-Liikennelinjat on ilmoittanut ajamattomien vuorojen syyksi ajojärjestelyvirheen Excelissä.

Toni Wirtanen, Apulanta, Tammerfest

Ilosaarirock julkaisi pitkän liudan uusia esiintyjiä

Esiintyjäjoukkoon on saatu lisää niin suomalaisia suosikkeja, kuin valtavirrasta poikkeavia artisteja.

Gepardi makaa kivellä savannimaisemassa.

Sunnuntai 9.2.2020 (radio)

Myrsky kiusaa Eurooppaa. Sveitsi kieltää syrjinnän seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Intiaan tuodaan gepardeja Afrikasta. Emma-gaalassa palkittiin musiikintekijöitä.

Emma-gaalan punaisen maton säihkettä

JVG:lle neljä Emmaa, Lauri Tähkälle kolme, metalli-Emman sai Battle Beast

Viime vuoden menestyneimpiä artisteja ja musiikintekijöitä palkittiin Emma-gaalassa Helsingin areenassa.

Antti Tuisku Provinssissa.

Peto on irti Lapissa: Antti Tuisku esiintyy Simerockissa

Tuisku esiintyy Simerockissa juuri ennen kuin hän konsertoi Helsingin Olympiastadionilla.

Marco Hietala

Nightwish ensi kesän Kuopiorockiin

Festivaali järjestetään 18. kerran.

Lauri Tähkä esiintymässä SuomiLOVE-ohjelmassa

Lauri Tähkä, Ellinoora ja Apulanta tähdittävät Mustakari Memoriesin festareita ensi kesänä

Viime kesänä Kokkolassa järjestettävä festivaali rikkoi kävijäennätyksensä.

Pate Mustajärvi

Suomalaiset kuuntelevat JVG:tä ja Sannia Spotifylla kännykästä – livenä Popeda on edelleen ykkönen

Suomalaisten musiikinkulutus on mullistunut kymmenessä vuodessa. Rap ja pop jylläävät, rock sinnittelee keikkalavoilla.

Lauri Tähkä, Helsinki, 28.02.2019

Lauri Tähkälle metsä on kirkko: "Mitä enemmän on tullut menestysbiisejä, sitä tärkeämmäksi metsä on minulle tullut"

Lauri Tähkän kappaleissa eivät enää helapääpuukot heilu. Hän ei välitä uhota entiseen malliin. Nyt soivat uudet laulut.

Lauri Tähkä kertoo muodikkaan partansa salaisuuden.

"Olen maannut patjalla ja tuijottanut metsää" – Lauri Tähkä on opetellut tylsistymään

Muusikko Lauri Tähkän laulut syntyvät eletystä elämästä, mutta luovaan prosessiin tarvitaan myös tyhjää tilaa.

Mikkelin Palloilijat

Mikkelin Palloilijat juhlistaa 90-vuotista taivaltaan elokuussa Mikkelin torilla

Seura järjestää toritapahtuman, jossa esiintyy valtakunnan kärkikaartiin kuuluvia artisteja.

Dokumentaarinen musiikkisarja farjoaa tunnelmapaloja suomalaisten tähtien ja yleisön festivaalihetkistä.

Iskelmätarinoita – tunnelmapaloja tähtien ja yleisön festivaalihetkistä

Tunnelmapaloja tähtien ja yleisön festivaalihetkistä.

Kivun kasvot -näyttelystä "Toivoisinko sittenkin". Anne Karvonen kärsii kivuliaasta monimuotoisesta CRPS-oireyhtymästä.

Tuntematon pyöräilijä ajoi Anne Karvosen päälle – alkoi vuosien kipuhelvetti, jossa jopa lastenlapsien ottaminen syliin sattuu liikaa

Edes diagnoosi ei helpottanut harvinaisesta kipuoireyhtymästä kärsivän Anne Karvosen elämää, sillä sitten alkoi jatkuva kamppailu hoidosta, kuntoutuksesta ja korvauksista.

Lauri Tähkä

Vääntö tekijänoikeuksista asettaa artistit ja nettijätit vastakkain – Lauri Tähkä: "Youtube-korvauksilla ei pitkälle pötkitä"

Euroopan parlamentti äänestää tänään tekijänoikeusuudistuksesta, jonka on tarkoitus parantaa artistien verkkopalveluilta saamia korvauksia. Esitys on herättänyt huolta internetin vapauden puolesta.

Lauri Tähkä oli Provinssi 2018 -festivaalin päälavan ensimmäinen esiintyjä.

Provinssi on Lauri Tähkälle nostalginen festivaali –"On täällä kaikkea konhotettu"

Lauri Tähkä tuli aikanaan Teuvalta Provinssiin kavereittensa kanssa ilman tietoa majapaikasta. Tänä vuonna hän oli päälavan ensimmäinen esiintyjä.

Lauri Tähkä esiintyy SuomiLOVEn 4. kaudella.

Koulukiusattu Wilma ei halunnut rasittaa äitiään – nyt on lämpimän kiitoksen aika

Wilma kertoo rohkeasti tarinansa kiusattuna – piina jatkui e

Apulanta esiintyy SuomiLOVEn 4. kaudella

Tätä et kokenut televisiossa: Pidemmät versiot nelosjakson biiseistä!

Vain Areenassa: SuomiLOVE-biisit pitkinä versioina

Jari Sillanpää.

Jari Sillanpäällä muhkeat tulot – tienasi yli 280 000 euroa

Jenni Vartiainen ja Elli Haloo keräsivät komean tilin.

Lauri Tähkä

Toisille soittaa Lauri Tähkä ja toisille paikallinen pelimanni – johtamisen asiantuntija kaipaa tilanneälyä henkilöstön palkitsemiseen

Lauri Tähkä esiintyi reilulle sadalle hengelle viime vuonna sosiaali- ja terveyspiirin juhlissa Lappeenrannassa. Asiantuntija peräänkuuluttaa tilanneälyä ja kohtuullisuutta.

Pet Shop Boys.

Brittiyhtyeet Pet Shop Boys ja Hurts Turkuun heinäkuussa

Yhtyeet esiintyvät Turun Linnanpuistossa lauantaina 22. heinäkuuta.

Artistit hikoilevat kesäkuumalla lavalla

Wanaja Festivalissa Eput, Haloo Helsinki!, Antti Tuisku, Juha Tapio ja Jari Sillanpää – pari nimeä puuttuu vielä

Suomalaisen rockin, popin ja iskelmän isot nimet valtaavat heinäkuun alkuun siirtyneen Wanaja Festivalin lavat Hämeenlinnassa. Lisäksi 3–10-vuotiaat lapset saavat omat lippunsa.

Rakenteilla olevan Teartian sisätiloja.

Teatria avaa ovensa lauantaina – keväällä Tornioon nimiartisteja: Stratovarius, Stam1na, Pandora ja Lauri Tähkä

Club Teatrian kevään ohjelmisto täydentyi torstaina kun Stam1nan Tornion vierailu varmistui.

Robin ja Saara Aalto

Suorana klo 22: Sata vuotta täyttävän Suomen juhlinta käynnistyy – mm. Saara Aalto ja Robin lavalla

Ylen suora lähetys Suomi 100 -avajaisista Helsingin ydinkeskustasta Areenassa sekä TV1:ssä klo 22–01.

Mitä tapahtuu, kun Paula kohtaa studiossa yhdeksän miesartistia?

Paula Koivuniemi @studio

Mitä tapahtuu, kun Paula kohtaa studiossa yhdeksän artistia?

Paula Koivuniemi 1980-luvulla

Paula Koivuniemi - maalaistytöstä isojen estradien tähdeksi

Paula Koivuniemi - 50 vuotta musiikkialalla

Itsenäisyyspäivä: Linnan jatkot

Juhlinta siirtyy Linnan jatkoille – seuraa suoraa lähetystä Kämpistä

Linnan jatkoilla vieraita viihdyttävät muun muassa Lauri Tähkä ja Laura Voutilainen.

presidentinlinna

Näin seuraat juhlintaa Ylen kanavilla – itsenäisyyspäivää vietetään pidempään kuin koskaan

Päivän kohokohta Linnan juhlat -lähetys alkaa kello 18.50. Linnan juhlien nettisivulle kootaan videoita näyttävimmistä asuista. Lisäksi Yle Areenassa voi seurata juhlavieraiden haastatteluja.

Vain elämää -konsertti järjestetään jälleen Hartwall Arenalla

Tähdet ja ohjelman fanit kokoontuvat kyynelehtimään Hartwall Arenalle.

Lauri Tähkä: On tosi miellyttävää kun ihmiset antavat ohjelman kautta kaikkensa musalle

YleX Aamu sai vieraakseen Lauri Tähkän, joka on mukana Vain elämää -ohjelman viidennellä tuotantokaudella. Samalla kuunneltiin hänen versionsa Chisun Tämä rakkaus -kappaleesta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle